Normaalisti lapset kiinostuvat urheilusta jo muutaman vuoden vanhana. Vähän vanhempana sitten mennään koulukavereiden kanssa jalkapallokentälle pelaamaan, liitytään jääkiekkoseuraan ja koulun liikuntatunneilla kilpaillaan toisia vastaan mitä erilaisimmissa lajeissa. Vapaa-ajalla myös katsellaan televisiosta urheiluohjelmia. Kun Suomi osallistuu jääkiekon maailmanmestaruuskisoihin, tätä jännitetään ja voiton tullessa lähdetään ulos juhlimaan.
Kaikki tämä on osaa normaalia nuoruutta. Kun tytöt alkavat kiinostaa, näkevät tytöt reippaista urheilusta kiinostuneissa nuorissa potentiaalisia poikakavereita. Kiinostus urheiluun ja osallistuminen urheilujoukkueen toimintaan kielii pojan olevan normaali nuori jota kehtaa esitellä omallekin isälle vävyehdokkaana.
Entäpä sitten jos lasta ei kiinostakaan urheilu, vaan jokin älyllisempi asia. Jos kiinostus kohdistuukin esim. elektroniikkaan, tähtitieteeseen, kirjallisuuteen tai muuhun tälläiseen? Jos normaali kiinostus urheiluun ja urheilujoukkueen voittoon ei sytykään? Tälläinen nuori aikuiseksi kasvettuaan helposti syrjäytyy parisuhde-elämästä eikä saa ensimmäistäkään tyttöystävää.
Vanhempien pitäisikin koettaa ohjata tälläistä nuorta urheiluharrastusten pariin. Tähtietiedettä käsittelevät kirjat tulisi takavarikoida ja ohjata nuori liittymään paikalliseen jääkiekkoseuraan. Elektroniikan kanssa puuhailun sijaan tulisi nuoren istua television ääressä katsomassa urheiluohjelmia. Hiljalleen tälläinen kasvatus sitten tekee nuoresta normaalin urheilusta kiinostuneen nuoren joka löytää ajallaan sen ensimmäisen tyttöystävänkin.
Kaikki tämä on osaa normaalia nuoruutta. Kun tytöt alkavat kiinostaa, näkevät tytöt reippaista urheilusta kiinostuneissa nuorissa potentiaalisia poikakavereita. Kiinostus urheiluun ja osallistuminen urheilujoukkueen toimintaan kielii pojan olevan normaali nuori jota kehtaa esitellä omallekin isälle vävyehdokkaana.
Entäpä sitten jos lasta ei kiinostakaan urheilu, vaan jokin älyllisempi asia. Jos kiinostus kohdistuukin esim. elektroniikkaan, tähtitieteeseen, kirjallisuuteen tai muuhun tälläiseen? Jos normaali kiinostus urheiluun ja urheilujoukkueen voittoon ei sytykään? Tälläinen nuori aikuiseksi kasvettuaan helposti syrjäytyy parisuhde-elämästä eikä saa ensimmäistäkään tyttöystävää.
Vanhempien pitäisikin koettaa ohjata tälläistä nuorta urheiluharrastusten pariin. Tähtietiedettä käsittelevät kirjat tulisi takavarikoida ja ohjata nuori liittymään paikalliseen jääkiekkoseuraan. Elektroniikan kanssa puuhailun sijaan tulisi nuoren istua television ääressä katsomassa urheiluohjelmia. Hiljalleen tälläinen kasvatus sitten tekee nuoresta normaalin urheilusta kiinostuneen nuoren joka löytää ajallaan sen ensimmäisen tyttöystävänkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tässä on kyllä vinha perä. Kävin itse ala-asteen pienessä kyläkoulussa, jossa tytöillä ja pojilla oli yhteiset liikuntatunnit. Tästä seurasi luonnollisesti se, että tytöt pääsivät jo varhaisessa vaiheessa poimimaan jyvät akanoista. Tyttöjen kiinnostus liikunnallisesti lahjakkaisiin poikiin oli aivan kiistattomasti nähtävissä jo tuolloin.
Olen itse ollut aina isokokoinen. Olin noihin aikoihin pituudeltani ja painoltani varmaan 1,3-kertainen useimpiin ikätovereihini verrattuna. Minut valittiin joukkueisiin aina viimeisenä, en osannut kunnolla luistella, hiihtokilpailuissa olin joka vuosi hitain vaikka kuinka puskin menemään ja telinevoimistelua pelkäsin kuollakseni. Tytöiltä sainkin sitten osakseni lähinnä ylenkatsetta.
Sitten olivat nämä nopeat ja sulavaliikkeiset tyypit. Erityisesti jalkapalloa harrastava luokkakaverini sai tyttöjen jakamattoman huomion ja ykkösaukeaman tyttöjen ystäväkirjoissa. Lisäbonuksena tulivat vielä jokakeväiset hymypoikapatsaat. Samaan ei valitettavasti päässyt lukemalla ja pleikkaria sekä Commodore 64:ta pelaamalla.
Miehen tulee olla kilpailuhenkinen, fyysinen ja määrätietoinen. Niin se vain kulttuurissamme menee. Lisäksi urheilujoukkueisiin/seuroihin kuuluminen tuntuu avaavan sellaisia ovia, jotka mahdollistavat normaalien "kehitystehtävien" luontevan saavuttamisen. Hieman paradoksaalisesti nämä urheilun avaamat ovet liittyvät usein viinaan, nuuskaan ja muuhun rellestämiseen, jotka ovat olennainen osa pariutumiskultturiamme.
Mitä minulle nykyisin kuuluu? Noh, nyt 27-vuotiaana olen yhtä kokenut naistenmies kuin yllä mainittu luokkakaverini 12-vuotiaana.
Vähän vaikea uskoa että olisit pelannut Commodore 64:lla jos olet vasta 27-vuotias.
Commodore 64 kuului minun nuoruuteeni ja olen jo 40-vuotias. Eivät sinun ikäisesi enää eläneet kuusnepa-aikaa.
Hyvä huomio. Tää vahvistaa sitä näkemystä että palstan ätmipojat ovat oikeasti keski-ikäisiä runkkareita.
Arvasin, että joku tarttuu tähän. Käytetty kuusnepa oli ensimmäinen pelikoneeni, usko pois. Pelailin sillä vielä pitkän matkaa 90-luvun loppupuoliskolla.
Lisäksi kirjallinen ilmaisuni on luokkaa lordi Byron. On siitä sentään jotain hyötyäkin, että on koko ikänsä vältellyt urheilua kuin kissa kuumaa puuroa.
Ehkä sä oot sitten vaan etsinyt niitä naisia vääristä piireistä, kun et ole löytänyt ja jos et ole urheilusta ollut koskaan kiinnostunut. Oletko mahdollisesti opiskellut yliopistossa tai jossain korkeakouluissa??
Yleensä noissa yliopistopiireissä ei välitetä niin paljoa noista urheiluista, niin sun olisi kannattanut etsiä sitä seuraa mieluummin sieltä suunnalta ja saman henkisistä naisista.
Mutta sähän oot vielä nuori mies, niin ehdit kyllä oikein hyvin sen naisen vielä löytämään, niin ei kannata turhaan siitä stressata, jos et vielä joskus teini-ikäisenä ehtinyt seurustelemaan.
Kyllä ne yliopiston intellektuelliellitkin viimekädessä haluavat sen miehekkään lätkäjätkän. Pariutumista ohjaavat alkukantaiset vietit ja sen urheilijan kanssa on vain kemiaa vaikkei älyllisesti synkkaisikaan.
Niiden älykköpoikien kanssa ollaan sitten vain kavereita, jos sitäkään.
Näinhän se menee. Itse tosin suhtaudun vähän skeptisesti ehdotukseesi siitä, että kaikkia poikia pitäisi kannustaa urheiluun. Ainakaan minun kohdallani siitä tuskin olisi ollut mitään apua. Vaikka minua olisi väkipakolla kuskattu johonkin kiekkonikkareiden treeneihin, niin todennäköisesti olisin heittänyt luistimet nurkkaan jo muutaman kerran jälkeen.
Minun pointtini oli lähinnä se, että lapsuuden urheilumenestys on usein hyvä indikaattori sille, kenestä tulee saamamies ja kenestä ei. Kiinnostus kilpaurheilua kohtaan viestii voitontahdosta ja kilpailuvietistä, jotka ovat miehisen draivin kulmakiviä.
Tässä arvon lukijoille vielä mestaruustunnelmiin (ihan tippa vierähtää linssiin) vievä loppukevennys:
https://www.youtube.com/watch?v=MrBd-Q9pbLE
Suurin osa parisuhteiden miehistä on ihan tavallisia pulliaisia jotka harrastaa korkeintaan penkkiurheilua. Joku on heistä ollut kuitenkin kiinnostunut.
Teinitouhut on sitten erikseen.
Sinä puhutkin nyt aisureista, jotka kelpaavat naisille sitten kun on nuorina markkina-arvon huipulla juoksut juostu ensin muiden miesten kanssa.
Noinhan se asia on. Miehen pitää aina saavuttaa jotain kelvatakseen naisille ja olla jonkun joukon paras ja suosituin. Poikkeuksena se jos sattuu syntymän komeaksi, silloin kelpaa naisille tekemättä ja saavuttamatta mitään.
Yleensä naiset kyllä kelpaavat ainakin nuorina miehille minkälaisina tahansa, saavuttamatta yhtään mitään.
Kyllähän tuon avauksen voi aika pitkälle ainakin omista kokemuksista allekirjoittaa; ja mitä tuossa olen omia tyttöjä ja niiden kavereita kuunnellut niin yllättävän hyvin ovat tietoisia missä joukkueessa joku poika pelaa.
Itse olen myös sitä mieltä että nuoria pitäisi kannustaa jos ei nyt urheiluun niin ainakin liikkumaan. Tämä ihan oman terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Vielä jos kyseessä on joukkuelaji niin oppii tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa ja yhteispeli sekä muiden huomioiminen tulee tutuksi. Toki sitä en kannata että nuori patistetaan liikkumaan jotta hänestä tulee parisuhdekelpoinen. Toki tätä et varmaan tarkoittanutkaan mutta lähtökohtaisesti tällaiset asiat kannattaa jokaisen miettiä omista tarpeistaan. Nämä parisuhdeasiat tulevat sitten siinä bonuksena.
Niin tärkeä kuin liikunta ja urheilu onkin niin en minä kyllä kokonaan hylkäisi harrastuksista ns "sivistäviä lajeja." Kirjallisuus, tiede ja taide ovat hyvästä jos vain nuorella on kiinnosta tällaisiin suuntauksiin. Esimerkkinä nyt vaikkapa musiikillisuus, en nyt ole mistään tilastoja etsinyt mutta ihan mutuna veikkaisin että kyllä ne muusikotkin naismarkkinoilla ovat pärjäilleet.
Itse kuuluin koulussa aina siihen keskikastin porukkaan. Huippupelaajat sai aina miltei kaikkien tyttöjen huomiot paitsi niiden tyttöjen jotka olivat myös huonoja liikunnassa, ne taas huomio ne kaikkein huonoimmat pojat. Meitä välimallin kavereita ei huomioineet kuin opettajat kasin ja ysin numeroilla.