NYT on loputtava Valeet Jumalista/Jeesuksista

Että mukamas Hyviä olisivat, ja ettäkö muka Hyvin olisi käynyt YHTÄÄN ihmisille, kuolemamme jälkeen?! EI YHTÄÄN, VAAN kaikista pahimpaan kohtaloon ja osan laittoon ovat joutuneet kaikki ihmisetkin kuoleman jälkeen viimeistään.

ÄLKÄÄ hyväksykö ENÄÄ VALEITA Noista Jumalista, Valtiaista lapsineen, EI Jeesuksistakaan, SILLÄ Heidän Kaikkien pelleily, KOHTELU muita KOHTAAN on nähty. Miten KAiken Oikeudenmukaisen, Oikeuden ja Tosiasioiden ja KOHTUUDEN tilalle He Kaikki ovat tulleet täällä VAIN VÄÄRISTÄMÄÄN, Jeesuksetkin Sen Oman auttamisensa (sen velvollisuuden ym.) muita kohtaan. Hekin, Monet Jeesukset, KEHTAAMALLA näin kauheina ja ylitsepääsemättömän VAIKEINA Aikoina, KEHTAAVAT tulla ihmisiä osoittelemaan, Mitään heitä KOHTAAN. KUN KOSKA Jumalat lapsineen OVAT SYYPÄITÄ IHAN Kaikki, kaikkiin näihin asioihin yli 11 vuoden AJALTA, ERITYISESTI JA TIETOISESTI. Kaikki ON OLLUT lujaa johdattelua, väkisin vääntämistä JO ENNENKIN sitä, ihmiset OVAT VAIN Uhreja Noille Olioille (AVARUUS-jättiläis-PARASIITTEJA)!

Heistä KUKAAN EI ole MITÄÄN muuta KUIN tekopyhiä, ITSENSÄ pelastajia, JOTKA Kaikki ovat valmiita HEITTÄMÄÄN meidät ihmiset, UHRIT VAIKKA rotkoon, yli kaiken reunan. KUNHAN VAAN ITSE pelastuvat asioidensa OSALTA, ja pääsevät pälkähästä, Kaikesta!
Muistakaa, ihmiset Hyvät, ETTÄ auttamalla Jumalia lapsineen, TE VAIN autatte ISON oven raon Noille Olioille alapäineen, VALEELLA tulla kaiken tekemään, murhia ja Oikeusmurhiaan myöten, asiaankuulumattomille ihmisille! ÄLKÄÄ huoliko, ÄLKÄÄ hyväksyko ENÄÄ Heitä ja/tai VALEITANSA, AUTATTE VAIN Heitä Oikeissa murhissa ja Heitä Heidän LOIS-parasiitti-INVAASIOSSAAN ja -olemassaolossaan!
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


JättiläisParasiititPOIS kirjoitti:

Että mukamas Hyviä olisivat, ja ettäkö muka Hyvin olisi käynyt YHTÄÄN ihmisille, kuolemamme jälkeen?! EI YHTÄÄN, VAAN kaikista pahimpaan kohtaloon ja osan laittoon ovat joutuneet kaikki ihmisetkin kuoleman jälkeen viimeistään.

ÄLKÄÄ hyväksykö ENÄÄ VALEITA Noista Jumalista, Valtiaista lapsineen, EI Jeesuksistakaan, SILLÄ Heidän Kaikkien pelleily, KOHTELU muita KOHTAAN on nähty. Miten KAiken Oikeudenmukaisen, Oikeuden ja Tosiasioiden ja KOHTUUDEN tilalle He Kaikki ovat tulleet täällä VAIN VÄÄRISTÄMÄÄN, Jeesuksetkin Sen Oman auttamisensa (sen velvollisuuden ym.) muita kohtaan. Hekin, Monet Jeesukset, KEHTAAMALLA näin kauheina ja ylitsepääsemättömän VAIKEINA Aikoina, KEHTAAVAT tulla ihmisiä osoittelemaan, Mitään heitä KOHTAAN. KUN KOSKA Jumalat lapsineen OVAT SYYPÄITÄ IHAN Kaikki, kaikkiin näihin asioihin yli 11 vuoden AJALTA, ERITYISESTI JA TIETOISESTI. Kaikki ON OLLUT lujaa johdattelua, väkisin vääntämistä JO ENNENKIN sitä, ihmiset OVAT VAIN Uhreja Noille Olioille (AVARUUS-jättiläis-PARASIITTEJA)!

Heistä KUKAAN EI ole MITÄÄN muuta KUIN tekopyhiä, ITSENSÄ pelastajia, JOTKA Kaikki ovat valmiita HEITTÄMÄÄN meidät ihmiset, UHRIT VAIKKA rotkoon, yli kaiken reunan. KUNHAN VAAN ITSE pelastuvat asioidensa OSALTA, ja pääsevät pälkähästä, Kaikesta!
Muistakaa, ihmiset Hyvät, ETTÄ auttamalla Jumalia lapsineen, TE VAIN autatte ISON oven raon Noille Olioille alapäineen, VALEELLA tulla kaiken tekemään, murhia ja Oikeusmurhiaan myöten, asiaankuulumattomille ihmisille! ÄLKÄÄ huoliko, ÄLKÄÄ hyväksyko ENÄÄ Heitä ja/tai VALEITANSA, AUTATTE VAIN Heitä Oikeissa murhissa ja Heitä Heidän LOIS-parasiitti-INVAASIOSSAAN ja -olemassaolossaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu