Näin matkustajan näkökulmasta katsottuna jotkut kuljettajat ovat aivan väärällä alalla. Ei siis niin kuin asiakaspalvelusta tietoakaan. Ei avata ovea ja mumistaan päämäärättömänä tai lähes vihaisena esiin hakuspeksejä. Ei samanlaista taksimatkaa.
Nuorempana en edes matkustanut taksilla, vaan taksi tuli vasta kolmenkympin korvilla pääasialliseksi liikuntamuodoksi. Taksia käyttävät yleensä aikuiset sinkkunaiset. Muita asiakkaita tuskin edes on. Aikuinen sinkkunainen taksin takapenkillä on jonkinlainen perustila, noin seksuaalisessa mielessä. Käsittääkseni kuljettajjilla esiintyy seksifantasioita juuri näitä hieman hutikassa taksiin yöstä tussahtavia parfyymiolentoja kohtaan.
Mikään ei ole seksuaalisesti niin latautunut tilanne, kuin vesiselvä kuljettaja ja hieman juhlimisesta lörpähtänyt vähäpukeinen nainen. Tiedättehän, korkokenkiä ja paljon paljasta pintaa, roisit ja särmikkään puheet, joita alkoholihuurut ryydittävät ja sammaltavat. Toisinaan nämä luomukset sattuvat jopa sammumaan takapenkille. Ja jos ollaan edes jossain tolkuissa, niin juhlaolento pitää toisinaan katsoa perille asti. toisinaan jopa vierailemaan vuoteessa, ellei sitten hommia hoidella täällä takapenkillä. Asiakas on kuljettajan vastuulla.
Itse voin sanoa, että autossa naiminen on äärimmäisen epämukavaa ja kaukana ihanneolosuhteista.
Todella raskasta.
(naurua)
Nuorempana en edes matkustanut taksilla, vaan taksi tuli vasta kolmenkympin korvilla pääasialliseksi liikuntamuodoksi. Taksia käyttävät yleensä aikuiset sinkkunaiset. Muita asiakkaita tuskin edes on. Aikuinen sinkkunainen taksin takapenkillä on jonkinlainen perustila, noin seksuaalisessa mielessä. Käsittääkseni kuljettajjilla esiintyy seksifantasioita juuri näitä hieman hutikassa taksiin yöstä tussahtavia parfyymiolentoja kohtaan.
Mikään ei ole seksuaalisesti niin latautunut tilanne, kuin vesiselvä kuljettaja ja hieman juhlimisesta lörpähtänyt vähäpukeinen nainen. Tiedättehän, korkokenkiä ja paljon paljasta pintaa, roisit ja särmikkään puheet, joita alkoholihuurut ryydittävät ja sammaltavat. Toisinaan nämä luomukset sattuvat jopa sammumaan takapenkille. Ja jos ollaan edes jossain tolkuissa, niin juhlaolento pitää toisinaan katsoa perille asti. toisinaan jopa vierailemaan vuoteessa, ellei sitten hommia hoidella täällä takapenkillä. Asiakas on kuljettajan vastuulla.
Itse voin sanoa, että autossa naiminen on äärimmäisen epämukavaa ja kaukana ihanneolosuhteista.
Todella raskasta.
(naurua)
Vastaukset 40
Vanhimmat
Kerrankin kävi niin että takapenkille pölähti siinä neljänkymmenen korvilla oleva vaaleahiuksinen nainen ja aloitti välittömästi sellaisen messun, että oli siinä osoitteessa kyselemistä. Piti ihan ääntä korottaa, että jotain informaatiota sai esiiin.
Julmistunut nainen oli ollut treffeillä, jotka olivat muuttuneet jonkinlaiseksi kilpajuonniksi. Jossain vaiheessa kurlutusta nainen oli sitten päättänyt peruuttaa ulos orastavan suhteen autotallista. Ja tuli suoraan taksiin. Montakohan pulloa viiniä oli mennyt. Herra tietää, muttei kerro.
No siinä matkan aika puitiin parisuhdemenoa ja naisen asemaa ja yleistä innottomuutta pitkäaikaisiin suhteisiin, riisuttiin vähän takkia että piti oikein peiliä säätää uudelleen. Kyllä täytyy sanoa, että perusmaneerit se blondi osasi. Joskus minusta tuntui, että jossain oli myytävänä perusteos naisille, että kuinka se kaikki tehdään. Siis tuo kaikki.
Päätimme yhdessä piipahtaa Roihuvuoren vesitornilla katselemassa maisemia.
Hirveä huuru. On parempi jättää auto käyntiin että ilma vaihtuu.
(hihitystä)
Semmottiista
Erään toisen kerran suoraan tolpalta tuli toinen blondi kyytiin. Eukko oli niin fyllassa, että hyvä kuin tolpillaan kesti. Ja kyllä niitä tolppia sitten riittikin. Auto tuntui olevan täynnä jalkoja, mutta arvatkaas mitä?
Sanottuaan osoitteen, hän pillahti itkuun. Kuuden kilometrin jälkeen itku oli vaihtunut nyyhkytykseksi. En vieläkään sanonut mitään. Jos nyyhkyttävälle naiselle sanoo jotain, mitä tahansa, tämä pillahtaa jälleen itkuun. Suru on syklistä. Sen syklisen luonteen ymmärtäminen on on oleellista tilanteen hallinnassa.
Mitään ei tiedetä siitä miksi nainen itkee. Autossa kuljetetaan vain itkua. Kun tarpeeksi aikaan on kulunut, niin lopulta nainen kertoo kaiken. He aina kertovat. Sitten tämäkin nainen kertoi. Kaiken.
Mikähän siinä on, että minulle sattuu ainan nämä juopahtavat blondit asiakkaiksi? Olenko jokin blondimagneetti?
(naurua)
Kolmas kerta, jolloin blondi hortoili kyytiin, oli Kaivopuistossa viime syksynä. Sitten lähdettiin Kirkkonummelle.
Jo Ruoholahdessa minusta tuntui, että olin kännissä. Niin helvetillinen viinanhuuru autossa oli. En oikein saanut tolkkua naisen puheista, mutta käsittääkseni hän oli ollut jonkinlaisessa riidassa jonkun kanssa, mutta ei ollut halunnut mennä kotiinsa valoisaan aikaan, joten oli päättänyt piipahtaa pikku napsuille kulmakuppilaan. No, nyt oli sitten pimeä ja aika hiipiä kotiin.
Sitten piti päästä tupakalle.
Voi herranjestas sitä marinaa, kun poltteli niin pahasti, että oli vedettävä ulos motarilta etsimään röökipaikkaa. Sellainen löytyi Espoosta.
Blondi oli hyppinyt siinä päällä noin vartin, ja minä aivan lytyssä alla, kun hän pyysi laskemaan sisään. Se ei ollut lainkaan vaikeaa, sillä hän oli aika hyvässä hapessa fyysisesti. Itse olen ollut aina siinä luulossa, että vain lihavat naiset ovat alkoholisteja. Kun tulin, hän rusensi itseään vasten kehoani ja mutisi, että rakastaa minua.
Oikeastaan se saattoi olla totta. Sikäli kuin minä naisia tunsin.
Kirkkonummella sisäänmarssi ei mennyt täysin käsinkirjoituksen mukaan, sillä blondin aviopuoliso oli vastassa pihalla, ja repi naisen sisään rivarikatakombiin ja löi oven perässään kiinni. Toivottavasti ei käynyt pahasti.
(naurua)
Yhtenä vappuna otin Malmilta kyytiin vapputunnelmissa olevan skumppablondin.
Oli siinä eväskoria ja kilisevää yhden pikkuraflan verran. Oikein siistit vaatteet saattaisivat saada lisäväriä nurmikosta, mutta se nyt ei ollut tämän hetken murhe. Täysin tällätty ja siisti nainen, joka oli pikku pierussa, oli jotenkin koominen näky. Puhetta ja aihetta riitti ja uteliaisuus oli valtaisa. Kymmenessä minuutissa olin paljastanut hänelle koko elämäni. Hän tiesi käytännöllisesti kaiken minusta, paitsi pankkitunnuslukujani. Jätin hänen Ullanlinnaan ja painuin tolpalle.
Arvatkaa, kuka tuli kyytiin illalla?
Ja arvatkaa, missä kunnossa?
Arvatkaa myös, sainko pillua?
(reps)
Kaikista rankin blondimatka oli kuitenkin tammikuussa, kun sen ainoan kerran ajoin tilataksia. En yksinkertaisesti voi sietää niitä hitaita laivoja. Asiakaslauma on aina lauma, ja jengi on aina päissään. Poikkeuksetta.
No porukka tuli jäähallilta kyytiin ja oli menossa Kulosaareen. Kulosaaren sillalla tajusin, että ne sisään nousseet kundit naivat sitä blondia, jonka olivat taluttaneet autoon.
Jouduin ottamaan terapiaa, sillä aina kun näen blondin, kahvikuppini alkaa kilistä.
(hirn)
Terapiaa tässä tarvittiin siksi, että en itse saanut pillua, vaan muut saivat.
Tilanne oli muutenkin aika koominen, sillä päästyämme perille blondi oli takapenkillä vielä takapuoli paljaana, ja minä katsoin tarpeelliseksi käydä vähän koputtelemassa kypärään, että oliko kaikki ok. Neiti näytti suhteellisen humalaiselta, mutta jotenkin tyytyväiseltä. asiassa ei tainnut olla epäselvää muuta kuin koko poppoon mongerrus. Oli tulos mikä tahansa, niin aina vedetään perseet.
Outo laji koko jääkiekko.
Tyttö sai puettua päällensä omin avuin, eikä siinä sitten enempiä alettu mietiskelemään, vaan pojat taluttivat toisensa - ja persegimman - taloon, jossa olisi kiva asustella. Se oli kieltämättä aika säätö. Sitä vain jäin pohdiskelemaan, että kuinka yksi nainen voi riittää kuudelle kundille.
Naiset ovat arvoitus. Heillä tuntuu olevan enemmän resursseja kuin meillä miehillä.
Kuitenkin yhä muistan tuon naisen omituisen lotusmaisen katseen, kunnes käänsin omani siitä pois, enkä nähnyt sitä koskaan enää.
(hihitystä)
Ensitöikseen lotus putosi altaaseen ja oli hukkua. Hän vain kaatui sinne, veteen.
Lopulta vedessä olivat kaikki muut paitsi uimataidottomat, joita paikalla ei ollut.
Lotusta revittiin ja rievottiin, tekohengitettiin ja kaikkea muuta paskaa, kuten riisuttiin ja hierottiin ja vietiin saunaan lauteille makaamaan ja lämmitettiin.
Olen tämän paikan valvontakamera ja näen ja muistan kaiken. Olen tarkkailija, observer. Olen, mutta en näy. Minulla on kylmä ja pimeä silmä. Olen kuin kattokyklooppi.
Ryyppäjäiset kestivät kaksi vuorokautta. Kaikki mahdolliset huumeet olivat käytössä, paitsi crack. Viinaa oli enemmän kuin pienessä pakettiautossa lautalla kello 18:00.
Yksi nainen, kuusi miestä ja kattokamera.
(hirn)
Napakkaa sunnuntaisettiä. Kuulostaa melko lailla yhden tutun taxikuskin jutuilta. 😂
Ja kuvittele, että mä inhoan autolla ajoa. Musta ei saisi kuskia ei vittu millään.
(naurua)
Jos taksikuskeilla on suhde keskenään, toinen hommautuu tila-auton kuskis sujuu ne naimahommat helpommin
Kolikon toinen puoli
Humalassa kaikki näyttää hyvältä, mutta onko se sitä enää selvinpäin. Tätä elämänviisauteen olen törmännyt toistuvasti niiden parin vuoden aikana, joina olen taksia ajanut. Minua on kosittu yhdeksän kertaa ja yhden kerran olen ollut vähällä tulla ammutuksi. Tähän välimaastoon mahtuu lukemattomia vitsiniekkoja ja hameheikkejä, tärkeitä miehiä ja vähemmän hauskoja heppuja. Väkivaltaa on montaa lajia, ja kaikki se ei edes taksiin nouse, noin fyysisesti, vaan tiivistyy kuin paha henki peltikuoren sisällä lähes kosketeltavaksi.
Sitten on olemassa laji, joka on kuin kuusta: automiehet. Nainen kuljettajana jo sellaisenaan on kova pala automiehelle, jonka olemus on Räikkönen-Bottas ja lippis. Automies tietää, mihin autoon on istahtanut. Automies osaa nämä hommat. Automies myös osaa ajaa juuri siten, että turhia sekunteja eikä metrejä kaupungin halkaisuun ei kulu. Automies on ajan hermolla. Ja kaikista pahin ajan hermolla oleva automiesluokka istahtaa kuljettajan viereen aivan siihen namukoiden välittömään läheisyyteen.
Auto, se kuului miesten maailmaan ja nainen, hän kuului bikineissä konepellille. Tämä oli niin kuin fakta.
Ajan itse isoa BMW -merkkistä mustaa miestenautoa, olematta kuitenkaan mies. Bemari ei ole minulle koskaan asiasta valittanut. Minusta auto ei valita vaan joko kuljettaja tai sitten asiakas. Yleensä asiakas. BMW on siinä mielessä huono valinta, että se on menestyvän miehen poikamainen auto. Se ei ole perheauto tai kaupparassi, vaan tekniikan riemuvoitto taitettaessa matkaa. Se on hyvin vahva auto, hyvä ajaa ja jollain tavalla jopa sisäisesti kaunis. Lisäksi se on julmetun kallis ostaa, huoltaa ja puunata. Se on siinä mielessä kuin nainen. Nainen on aivan samanlainen, jos hän on yli kolmekymppinen, kuten minä.
Voisin poimia tuhansista keskusteluista lähes minkä tahansa, mutta haluan kertoa teille yhden esimerkin siitä millaista naisen elämä ratin takana oikeastaan on, jos kyydissä sattuu olemaan hankalaksi luokiteltava asiakas.
Eräänä iltapäivänä jouduin Porvoon moottoritielle etupenkillä asiakas, joka halusi ajaa keskustelua törmäyskurssille kaikin mahdollisin voimin. Porvoo oli Helsingistä sen verran kaukana, että huomasin olevani vauhdin suhteen riskirajoilla. Toisin sanoen, minulla oli kiire päästä hepusta eroon, mutta siinä oli se vaara, että pääsi samalla ajokortistaan eroon.
Oli kesäkuuma. Moottoritietä parannettiin ja siihen leviteltiin uutta asfalttia. Jonotimme letkassa jumissa ja matelimme pitkin kiertoteitä, kunnes huomasimme jälleen jonottavamme moottoritiellä saman letkan yhtenä lenkkinä. Koko tämän käryävän tripin aikana sain väitellä asiakkaan kanssa siitä, että kuljettajalla olisi oltava housut jalassa. Minulla nimittäin oli hame. Hame ei hänen mielestään ollut sopiva asu kuljettajalle. Kuljettajalla piti olla kauluspaita, solmio ja takki, sekä kuskin lakki päässä, sekä housut jalassa ja mustat sukat ja kiiltonahkakengät. Tällainen kuva hänellä oli kuljettajasta. Mainittuani hänelle, että minulle tuli asukokonaisuudesta mieleen hevoskuski, niin hän pillastui.
Olin soittamaisillani taksiliittoon, kun ymmärsin, mistä siinä jankkaamisessa oli kyse.
Kaveri kävi kuumana kintuistani. Hän yritti piilottaa niitä itseltään, vaikka toinen puolisko halusi kiskoa niitä esiin. Muuta aihetta ei ollut. Minä hetkenä tahansa hänen suupielestään saattaisi alkaa valua kuolaa. Minun koipeni hallitsivat hänen ajatteluaan, ja hän kärsi siitä. Hän kielsi minun kinttuni, mutta ei voinut niille mitään. Ne vain olivat ja polkivat lattiaa. Lopulta pyysin, että hän menisi taakse istumaan, sillä auto ei ollut liikkunut kahteen minuuttiin.
Harvoin teen virheitä autossani, mutta se oli virhe.
Koko loppumatkan mies istui penkkini takana ja luultavasti veti käteen, sillä jotain siivottavaa penkin selkämyksestä löytyi. Minusta katsoen ei juuri itselleen tukalampaa tilannetta voi taksissa järjestää. Se oli aito ikuisuus, ne muutamat kilometrit kesäkuumalla tiellä.
(reps)
Hetken luulin, että kuljettaja jättäisi minut siihen tielle ja kaasuttaisi itse matkoihinsa, mutta näin hän ei tehnyt. Oli todella kuuma ilma. Autossa oli paljon viileämpää ja mukavampaa. Lisäksi penkillä oli taivaallisen mukava löhöillä. Olimme pahasti myöhässä aikataulusta, mutta tälle nyt ei mitään voinut. Kaikkea piti aina korjata ja paikata, uusia. Muutenkin moottoritie Helsingin ja Porvoon välillä oli moottoritieksi liian mutkainen ja kuoppainen. Lisäksi se oli liukkaalla kelillä jopa hengenvaarallinen. Mielestäni turvallisuusasioihin ei oltu kiinnitetty tarpeeksi huomiota tien suunnittelussa.
Jono liikkuu. Vihdoinkin.
Nainen ratissa. Minusta naisen kuuluisi olla selällään sängyllä tai sitten keittiössä hämmentämässä keitoksiaan. Ei tällaisessa valmisruokamaailmassa ole mitään järkeä, varsinkaan jos kuljetellaan ihmisiä puolialastomina ja huulipunaa huulilla. Huoraltahan tuo nainen näytti, haisi ja kuulosti. Kuljetukselta menee arvo, jos kuljettaja ei täytä vallitsevia kriteerejä. Kuljettaja asettuu asiakkaan ulkopuolelle väärään ammattiin, eli tuollaiseksi strippariksi, jos hän ei seuraa protokollaa. Minä olen ostanut häneltä palvelun, ja hän pilkkaa minua asiakkaana. Eihän sellaisessa ole mitään järkeä. On täysin oikein, että olen suivaantunut. On täysin oikein, että olen tuohtunut. En minä mihinkään bordelliin tullut, vaan taksiin.
Minkähänlaista elämää tuokin lutka viettää? Voisin lyödä vaikka vetoa, että on yksinhuoltaja, koska kaikista vähäjärkisin osa ihmiskunnasta ajaa taksia. Yksinhuoltajat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa. Ja varsinkin tästä näkökulmasta käsin naisen asu on kuin lyönti vasten kasvoja. Se on siivoton, se on ruokoton ja pornahtava. Sehän antaa ymmärtää, että naisella ei ole edes alushousuja jalassa, tuskin edes rintaliivejäkään. Herrajumala sentään, millainen lumppu. Taatusti iltaisin hieroo itseään erilaisilla öljyillä ja vartalorasvoilla, ja koskettelee muutenkin itseään jalkovälistä, voihkii ja kierii ja nuolee huuliaan kuin käärme.
Kenties vielä työntelee itseensä joitain kumiesineitä kun ei muuten ole jakamassa itseään satunnaisille tuttavuuksille jossain lähiöbaarissa.
Kauheaa.
Jumalan tähden.
(naurua)
Asvalttimies Kake Forsman huomasi mustassa taksissa jotain outoa. Hän päätti koputtaa ikkunaan.
Kuljettaja oli kuvankaunis blondi, joten sitä suuremmalla syyllä Kake meni koputtelemaan. Hän heittäytyi ihan vain juttusille. Olihan siinä aikaa haastella, koska jono ei liikkuisi mihinkään pitkään aikaan. Koputtelunsa todellista syytä Kake ei kuljettajalle kertonut, mutta aisakkaan puuhastelut takapenkillä olivat toistaiseksi loppuneet. Hän murjotti kuin lapsi käpertyneenä itseensä maksamassaan mustassa nahkamaailmassa.
Blondi oli oikein herttainen ja söpö nainen, eloisa ja nauravainen. Kaken pikku keskeytys oli luultavasti ollut tervetullut. Nainen oli kuin raikas tuulahdus kuumassa kesäpäivässä, poutapilvi, joka kevyenä liisi sinisellä taivaalla. Nainen sai hänet hyvälle tuulelle ja loi piristystä raskaaseen työhön, joka Kaken itsensäkin mielestä seksikäs ammatti. Myös se oli Kaken mielestä seksikästä, että nainen ajoin BMW:tä. Kyseinen nainen luultavasti oli jonkinlainen femiini Bemari, sillä kasvoilla oli jalot piirteet ja jotain voimakasta suoraviivaisuutta. Ehkä se oli tuo viivamainen nenä, jota Kake olisi voinut ihastella lopun päivää. Tai ehkä ne olivat nuo linjakkaat hiukset, jotka oli kerätty huolellisesti yhteen ja sidottu kiinni taiten.
Sitten jono valitettavasti jälleen lähti liikkeelle.
Kake jäi katselemaan tulevaisuuttaan, kun se hitaasti hävisi liikennemassaan.
(hihitystä)
Rakastan Porvoota. Erityisesti rakastan jokirannan vanhaa siltaa, jonka jälkeen pääsin eroon nihilististä. Päätin parkkeerata auton ja käydä hakemassa jäätelön. Ei ollut väliä, millaisen. Mutta ennen kuin näin tein, irrotin taksimerkin katolta ja laitoin sen takakonttiin.
Pam, olin siviili.
Kävelin kaupungilla noin tunnin ja söin kaksi jäätelöä. Rakastan Porvoossa kävelyä ja jäätelöä. Tunnen henkilökohtaisesti Remu Aaltosen, mutta häneen en tänään törmännyt. Olin turisti, nobody. Muitakaan tuttuja en nähnyt. Mikä oli harmi sinänsä.
Palattuani autolle, huomasin viereisen parkkeeraajan olevan kiinnostunut autostani. Hän oli kuin menneen maailman juppimies, ylihetero ja läpilipevä. Kun miekkonen huomasi minut auton omistajaksi, hänen suhteensa minuun muuttui välittömästi. Jos äsken olin vain blondi, niin nyt olin BMW-blondi. Se oli täysin eri juttu. Naiseen saadaan kuin taikaiskusta lisää munaa, jos hänelle lyödään käteen Bemarin avaimet.
Miekkonen kysyi minulta, että sopiko tämä malli hyvin kaltaiselleni naiselle ajettavaksi?
Vaikea kysymys. Sen lisäksi, että kysymys oli vaikea, niin en tiennyt sitä että kuljettajan penkin taus oli tahrittu siemennesteellä. Tämä pieni yksityiskohta olisi saattanut vaikuttaa vastaukseeni, joka oli hyvin lyhyt ja ytimekäs.
Vastaukseni oli oikeastaan kysymys.
- Näytänkö minä taksikuskilta?
(reps)
Pituuteni on aina herättänyt ihmisissä hämmennystä, ja ehkä menneen maailman juppimiehenkin kysymys lähinnä käsitteli sitä, kuinka penkin voi säätää naiselle, joka oli miehen mittainen. Ja kuten itse huomaatte, kysymys oli täysin järjetön. Jos mies ei mahdu autoon niin kuka sinne sitten mahtuu ja kenelle auto on valmistettu. Pituudesta oli aina tehtävä asia. Se oli olemukseni avainelementti. Se oli tämän naisen risti näillä mukulakivikaduilla, joita rakastin.
Kävimme hauskan keskustelun miekkosen kanssa peniksen jatkeista ja siitä, mitä se naiselle tarkoittaa, kun hän on Bemarin puikoissa. Kasvaako hänelle penis, jota voi sitten jatkaa autolla? Entä millainen olisi tällainen "kyrvikäs" nainen? Muuttaako brändi ihmistä? Miestä se selvästi muuttaa, mutta mitä se tekee naiselle vai tekeekö mitään?
Hyviä kysymyksiä.
Lopun ajan keskustelimme menneen maailman miekkosen kanssa ulkonäöstäni. Olen niin tottunut aiheeseen, että minulle se on kuin lorinaa korvissa, tai näkynä korkealla mäellä palava kirkko, jossa olen joskus mennyt naimisiin, ollut rakastunut ja ollut upeimmillani, ollut jotain muuta kuin peniksenjatke ja runkkausfantasia, ollut lähellä jotain, jota voisi kutsua onnistumiseksi.
Olen ollut hetken ihminen, en kone tai brändi.
Menneen maailman juppimiekkonen sulkeutui työhuoneeseensa katselemaan pornoa lähes välittömästi erottuamme. Hän omistautui sille ja eli siitä. Oikeat naiset olivat liian vaativia ja haastavia vastustajia, joten ne oli pakko kiertää kaukaa ja dominoida, litistää kuvaruudulle ja pikselöidä. Oli parempi pysyä erossa kauniista naisista, sillä he olivat ylivoimaisia vastustajia, ja kumppaneiksi he eivät ryhtyneet, koska he olivat jumalien sukua. Eivät saagat styylaa apinoiden kanssa.
Se, mikä pääsi tapahtumaan vain kerran, oli kosminen vahinkovakio.
Menneen maailman juppimiekkonen muisti yhä morsiamensa ilmeen, kun tämä löysi hänet oman ystävättärensä jalkojen välistä häähumussa. Morsian oli ehtinyt seisoa siinä ovella minuuttitolkulla, ja vain tuijottanut suu auki monen tonnin puvussaan, kun elämän ikuinen liike teki pöydän päällä tuloaan. Mutta kaikista pahin morsiamen mielestä oli ollut tuon naisen, tuon hänen ystävänsä, ilme, joka oli kuin elävässä unessa ja täydellisyydessä tai kaikkivoipaisuudessa vaeltava henki, joka oli saanut hetkeksi kaiken itselleen. Omasta ilmeestään hän ei tiennyt mitään.
Sitten tuore vaimo hoksattiin ja raskas sivu kääntyi humahtaen. Ulkona nähtiin hetimiten valkoisen olennon katoavan taksiin, joka suuntasi välittömästi Helsinkiin. Se oli kerrasta poikki.
(naurua)
Haettuani kirkonmäeltä kyytini, niin minun piti hetki kelata, että mitä siinä oikein tapahtui.
Autoon istahti morsiuspukuinen nainen, joka oli yhtä valkoinen kuin pukunsa. Hiukset näyttivät aivan sinisiltä. En tiedä, miksi.
Hän oli kun jokin kirkon uumenista esiin tupsahtanut keskiaikainen haamu. Lisäksi hän istahti keskipenkille ja peitti tahtomattaan peilinäkymän taakse. Minulle ei tullut mieleenkään, että olisin pyytänyt häntä siirtymään sivummalle, niin järkyttävä ilme naisella oli. Hän tuskin kuuli muuta, kuin suhinaa päässään.
- Aja, hän korahti. Aja Helsinkiin, hän jatkoi.
Muutaman kilometrin jälkeen väri alkoi palata naisen kasvoille ja hiukset näyttää normaalin värisiltä, eli oljenvaaleilta. Minä nimittäin tunsin naisen. Tai en tuntenut, mutta tiesin.
Äkkiä hän alkoi kertoa tarinaa, joka ei millään tavalla liittynyt oletettavasti vituiksi menneisiin häihin, vaan kameleihin. Hän kertoi tarinaa kamelikaravaanista, joka matkasi läpi Saharan, ja jonka aikana ei kukaan puhunut ainuttakaan sanaa. Monen viikon matka oli sanaton, lauseeton ja mykkä. Ainostaan kamelien örähdykset ja mylvintä saattoivat sitä pirstoa, mutta muuten hiljaisuus oli täydellinen.
Jotenkin käsitin, että nainen oli hieman sekaisin. Järkytyksistä saattoi moni mennä raiteiltaan, ainakin hetkeksi. Hän kertoi tarinaansa koko matkan aina Lahden liittymään asti, ja havahtui sitten kuin olisi pudonnut pois pilvestä takaisin arkeen.
- Oletko sinkku? hän kysyi minulta.
- Kyllä joo. Eipä tässä ole ol...
- Missä sinä asut?
- Pukinmäessä.
. Vie minut kotiisi. Olen morsiamesi, nainen sanoi ja tuijotti kasvoihini niin vakavana, että minua puistatti.
- Kotiini? mutisin.
- Minulla ei ole paikkaa, jonne mennä.
Muutamien keskustelunpätkien vuoksi ei kannata yleiskuvaan lähteä laajentelemaan, vaan heittäytyä seuraavalle sivulle kuin trampalle.
Tilaisuus oli käytettävä, oli ensimmäinen ajatukseni. Ei ollut oikeastaan muita miehekkäitä vaihtoehtoja. Nainen takapenkillä oli kuin valkoinen ruusu, ja minä ehtisin hyvin korkata sen ennen kuin ambulanssi saapuisi pihaan.
En tiennyt, käytettiinkö nykyään lepositeitä, vai tuupattiinko ihminen vain täyteen mömmöjä, ja sitten vasta heitettiin kadulle. Asia varmaan selviäisi ajallaan. Ja naista minun poikamiesboksi oli kaivannutkin. Tai siis luultavasti oli kaivannut. En nyt ollut niin ajatellut asiaa. Ainahan sitä jotain säätöä oli, mutta että tällainen tapaus. Laatupano.
Pohdin, että pitäisikö pano videoida, koska kukaan ei muuten uskoisi minua, mutta sitten ajattelin, että olkoon. Ei sitä nyt viitsi omia vehkeitään kukaan tervejärkinen laittaa nettiin kaikkien pällisteltäväksi.
Kyllä hieman kyllä himotti.
Musta Mercedes ajoi sorapihalle ja kuljettaja avasi takaoven, josta ilmestyi auringonvaloon kaunis valkoinen morsian. Ilmakin oli kuin sellainen, morsian.
(hihitystä)
Ensitöiksi aloitimme yhteisen elämäntaipaleemme riisumalla erittäin tiukka puku pois vaimoni päältä. Tällainen operaatio ilman saksia ei ollut helppo. Kaasoakaan ei näkynyt missään, joka sen päälle oli pääpiirteittäin kiskonut. Lopulta ne sakset haettiin, sillä toista samanlaista vartaloa tuskin Suomessa oli. Puku oli uniikki, ja se oli tehtävänsä tehnyt. Nyt se sai mennä.
Suruttomasti se silputtiin nilkkoihin kasaksi kangaspaloja, joiden merkitystä saattoi vain arvailla.
- Minulla ei ole rintaliivejä, nainen totesi.
- Minusta tuore morsian ei tarvitse rintaliivejä. Ainakaan viikkoon, sanoin.
- Niin. Olet oikeassa, nainen mutisi.
- Sitä paitsi sinulla on suunnattoman kauniit rinnat. Kaiken lisäksi täällä on lämmintä, onhan keskikesä.
- Niin. Ehkä voin olla ihan vain näin alushousuisillaan. Ei minulla kyllä muitakaan vaatteita ole. Voihan olla, että tulee vielä talvi... joskus. Talvi on niin surullista aikaa, nainen huokaisi ja piteli rintojaan puolittain piilossa refleksinomaisista tunne- ja häveliäisyyssyistä.
- Talveen on vielä pitkä matka, lohdutin ja ohjailin hentoa kukkastani kohti makuuhuonetta.
- Kiva asunto. Täällä on varmaan ihana elää, hän sanoi ja katseli ympärilleen. Tosi kotoisa. Minä viihdyn täällä. Tulen varmaan onnelliseksi ja oikein hyväksi vaimoksi, eikö totta?
- Kyllä varmaan. Käy siihen vuoteelle istumaan. Olet varmaan yvin väsynyt.
- Niin olen. Olen aivan loppu. Kuolemanväsynyt, ruusu huokaisi ja kellahti selälleen petaamattomalle vuoteelleni.
- Peittelisitkö minut ja lukisitko jotain?
- Totta kai, rakas. Mitä haluat kuulla?
- Lue minulle Teknodonnan juttuja Suomi24:tä. Minusta hän on aivan jumalainen persoona, todellinen sielunkumppani ja modernin sinkkuuden uusi airut. Oikea sisar minulle, joka ei koskaan petä.
(naurua)
Huikaisevan visuaalista kerrontaa. Aihekuvitusta ei jää kaipaamaan. Kerrassaan harvinaista. 😁
Lueskelin netistä tämän kirjoittajan juttuja ja pidin niitä ihan huuhaana. Ei kukaan täysipäinen kirjoittele nettiin mitään. Samaan kategoriaan kuuluvat muniensa filmaajat ja muut pervot.
Kuitenkin teknodonnan miehinen ääni, eli minun ääneni, mutta hänen ajatuksensa - jos niitä nyt saattoi sellaisina pitää - rauhoittivat valkoruusua vuoteella, joka oli jo nukahtanut omiin ongelmiinsa.
- Kysyitkö hänen nimeään? luin. No, en tosissaan kysynyt.
Jos nainen on hyvännäköinen, niin eivät tällaiset seikat yksinkertaisesti juolahda mieleen. Ja nimi nyt on vain detalji meressä, häviävän pieni.
- Idiootti, tekstissä luki.
Kuinka teksti nyt äkkiä oli alkanut vittuilemaan minulle? Heitin koneen pois ja jäin ihailemaan sammunutta naiskauneutta vuoteella. Hän oli varsinainen tapaus. Rinnat olivat aidot, vaikka olin luullut niitä feikeiksi. Mitään merkkejä rasvaimusta ei ollut. Iho oli ehjä eikä tatuointejakaan ollut. Morsian oltiin varmaan vahattu karvattomaksi, sillä hänessä oli ollut haituvan haituvaa missään muualla kuin päässä, jossa kampaus oli yhä tallella ja ehyt. Eniten naisessa hämmästytti tämän raajat. Jos jalkaa ryhtyi seuraamaan tästä varpaista säärtä pitkin reidelle, niin siihen kului aikaa saman verran kuin ajaa polkupyörällä Töölöstä Kamppiin. Eli ei kauhean pitkä aika mutta ei lyhytkään.
Katsoin parhaimmaksi riisua alushousut, sillä ne näyttivät jumalattoman haurailta. En ollut koskaan nähnyt mitään niin haurasta asunnossani. Sivusilmällä vilkaisin, että tavara oli ehjä ja tuore. Näin oli. Se oli myös istumisesta kostea.
Tulin tosi nopeasti, mutta päättelin, että se oli vain hyvä asia, sillä voisin kohta tulla uudelleen. Ruusunen ei herännyt. Hän ei edes ynähtänyt, liikahtanut tai mitään. Hän oli täysin veltto.
Harrastimme seksiä pari täyttä päivää, eikä hän kertaakaan herännyt. Aluksi tämä ei minua niin häirinnyt, sillä puhumaton nainen oli hyvä asia, mutta että vielä veltto. Jossain vaiheessa minun oli kysyttävä Teknodonnalta, että mikä oli vialla ja miksi suhteemme ei toiminut. Olinko niin väsyttävä ihminen, että minun kanssa ei muuta voi tehdä kuin naida.
Teknodonnakaan ei ollut paikalla. Hänkin oli aivan veltto. Oli kuin häneltä olisi mennyt taju tai jotain.
Lopulta soitin naapurin Eskolle, joka oli terveydenhoitoalan ammattilainen, eli vahtimestari. Hän saisi kurkistaa Ruususeen. Mutta sitä ennen minun oli kehiteltävä jokin pokausjuttu, eli teoria siitä, miksi Ruusunen makasi vuoteessani taju kankaalla. Ruusunen olisi kuitenkin herätessään niin sekaisin, ettei hän voisi allekirjoittaa mitään. Hän olisi pihalla. Minulla piti olla back uppia.
(reps)
Vahtimestarin saapuessa olin juuri harrastamassa hätäseksiä Ruususen kanssa, koska koin jäähyväisten olevan ovella.
Päättelimme vaksin kanssa, että olisi parasta pukea Ruusunen. Naisen alastomuus oli alkanut ahdistaa. Ongelmaksi muodostui se että talossa ei ollut yhtään naistenvaatteita, ja toisekseen vaikka sellaisia hankkisimmekin, emme ymmärtäisi kokotaulukoista mitään. Idea siitä, että ostaisimme vähän jokaista kokoa, kuulosti kalliilta. Lopulta päätimme kääriä hänet verhoon ja viedä autolla jonnekin heräämään. Omista vaatteistamme emme luopuneet. Emme muistaakseni edes ajatelleet asiaa.
- Herääköhän tuo koskaan? Vahtimestari kysyi.
- Spermaa se ainakin valuu viikon, vastasin.
- Pitäisikö tämä jotenkin dokumentoida. Kyllä mä näen jotain markkina-arvoa tossa pakkauksessa. Voisiko sen myydä jollekin? Tai vaikka vaihtaa uuteen pleikkaan?
- Miten sä arvioisit tollasen arvon. Onhan se vähän käytetty, mutta kuitenkin kunnossa. Ajetaanhan kaikki koneetkin sisään, miksi ei sitten naisetkin?
- Ollisko ton arvo jotain 400-500 € luokkaa?
- Ehkä tonni. Eikö naisen rahallinen arvo mittaudu sen mukaan että mikä sen hinta on vapailla markkinoilla?
- Kyllä mun käsittääkseni. Sehän on eräänlainen tuote, jonka arvo määrittyy kysynnän mukaan, eli kertapanon.
Miehet päättivät viedä naisen löytötavaratoimistoon, sillä heillä ei ollut kaupallisen alan loppututkintoa.
(naurua)
Löytötavaratoimistossa Ruusunen työnnettiin kadulta löytyneiden Buharan ja Shirazin väliin. Hän nukkui yhä. Vasta inventaariokeväänä eräs virkailijoista huomasi, että verhoon oli sotkeutunut nainen. Häntä siinä selviteltiin irti kankaasta ja huomattiin, että naista voitaisiin käyttää ulkomainonnassa. Hänelle ei tarvinnut kuin laittaa päälle t-paita, jossa luki "Oletko kadottanut minut", ja setti oli lähes valmis kadulle.
Löytötavaratoimisto oli juuri sellainen paikka, joka jäi helposti unholaan, koska sitä ja sen palveluita ei tarvittu kuin silloin, kun jokin tärkeä oli kadoksissa. Ja naudeis oli usein niin, että ihminen, joka kadotti jotain, samantien irrotti siteensä kadonneeseen. Me elimme jatkuvassa valmiustilassa, jossa kaiken saattoi menettää silmänräpäyksessä. me emme kaivanneet mitään kadonnutta takaisin. Asioilla ei ollut muistoarvoa. Ne olivat silkkaa materiaa. jos jotain katosi, hanki uusi.
Löytötavaratoimiston nostaessa profiiliaan - täysin itsekkäistä syistä, sillä kerääntyvä roina oli ongelmallista - löytötavaratoimisto tuli vahingossa keksineeksi ihmisyyden uudelleen. Nimittäin nukkuva nainen korituolissa kadulla oli äkkiä kaupungin puhutuin aihe. kaiken lisäksi hän oli yhä elossa, eikä mädäntynyt, niin kuin maailma ympärillä. Ruusunen kukoisti vuodesta toiseen, sillä hänessä oli jokin geneettinen poikkeavuus, joka sai ihon pysymään hohtavana ja kuultavana, huulet ruusunpunaisina ja hiukset tasalaatuisina ja terveinä. Hän oli ihmiskunnan ensimmäinen elävä, kolmiulotteinen katumainos, joka uhmasi aikaa. Tuota tyrannia, hirviötä aikojen alusta.
Aika ei mahtanut hänelle mitään. Hän julisti unellaan, että he olivat unohtaneet hänet. He olivat unohtaneet kauneuden ja sen tarkoituksen, idean.
Yleisö luultavasti odottaa, että joku suutelisi Ruususta. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Eräänä päivänä Ruusunen heräsi ihan omin avuin. Hän nousi korituolilta ja asteli suoraan kadulle ja pysäytti taksin. Kumit eivät enää ulvoneet niin kuin elokuvissa, koska oli olemassa erilaisia järjestelmiä ja systeemejä, jotak sammuttivat tai vaimensivat tämän tehokkaan imiön. Autosta pomppasi ulos todella vihainen kuljettaja, joka pui nyrkkiä ja huusi suoraa huutoa.
Tästä huolimatta Ruusunen otti ja istahti taksiin. Takapenkille, niin kuin koululaistyttö paremmista piireistä. Hän tunsi olevansa jotain tyyliin 7v.
- Ai se olette te, kuski huudahti ja hänen kiukkunsa oli samoin tein tiessään. Minne olette matkalla? hän uteli.
- Nyt voitaisiin mennä välillä kotiin, Ruusunen sanoi.
- Selvä, kuljettaja vastasi ja kiihdytti pois ruuhkautuvan liikenteen tieltä. Häntä ei haitannut rahattomuus, joka naisessa oli ilmiselvää. Ei kenelläkään sellaisella ollut varoja, joka toikkaroi alushousuissa ja t-paidassa kadulla keskellä päivää. Oli kesä tai ei. Talo tarjoaisi tämän kierroksen, sillä mikään ei ollut tärkeämpää kuin se että ikuisuus kosketti ihmistä edes hetken tämän elämässä.
Kuolemattomuus, se oli vittu kova juttu se.
(hihitystä)
Kotipihalla seistessään Ruusunen huomasi kaiken entisen kadonneen. Talo oli peruskorjattu ja yhtään tuttua nimeä ei enää taulussa lukenut. Oli vaikea hahmottaa, missä oli.
Paikalle sattui nuori äiti lastenvaunuineen. Hän ensin vilkaisi Ruususta kuin tavallista kilipäätä, sitten tämä tunnisti Ruususen ja tuli lähes juoksujalkaa Ruususen luo vauvaa sylissään pidellen. Hän kyselemättä tarjosi lasta naiselle, Ruususellemme.
- Olisitko niin ihana, että pitelisit Veeraa hetken, että saan otettua kuvan? Pliide.
Onpa kaunis lapsi. Niin puhdas ja pieni, suorastaan upea, Ruusunen ajatteli. Lapsissa oli jotain erityisen ihmeellistä ja puhdasta. Lapset ovat kuin lumihiutaleita kylmällä kämmenellä.
Se oli ehkä puhdasta itsekeskeisyyttä, joka äärimmillään on hämmentävän kaunista, ja jonka kanssa saa sen jälkeen tehdä kovasti töitä, ettei se nielaisisi meitä kuin pyörre koskessa tai silpoisi sisintämme kuin jokin pyrivä terä.
Äkkiä Ruususesta tuntui, ettei hän tiennyt missä minäkeskeisyyden lipas hänessä itsessään sijaitsi. Kolutessaan hyllyjä, se tuntui kadonneen. Minuus perustui minäkeskeisyyteen, josta se ammensi voimansa. Ja ojentaessaa lapsen takaisin tämän äidille, lipas ilmestyi jälleen näkyviin omalle paikalleen.
Se oli selvä polku.
(naurua)
- Mistä sinä olet saanut tämän pikku ihmeen? Ruusunen kysyi nuorelta äidiltä.
- Ihan omasta takapuolestani ulos pukkasin.
- Kyllä on sitten söötti. Veerako hän oli?
- Vera juu. Veera on vasta puolivuotias, mutta aika kimakka jo nyt. Kyllä luonnetta pitää olla.
- Ihana tuoksu. Voisin haistella häntä kaiket päivät enkä kyllästyisi.
- Minustakin. Se on jotenkin rauhoittava tuoksu. Ei siis tarvitse syödä rauhoittavia, kun haistelee vauvaa.
Naiset nauroivat kivisellä pihamaalla.
- Sä kyllä tarvitsisit jotain vaatteita. Tuu mun mukaan, Mä lainaan sulle jotakin. Mulla on vaatteita kaapit täynnä ja niistä koko ajan valitetaan, että miksi tämäkin loota on täynnä jotain rättejä. Ihme touhua. Kyllähän nyt naisella pitää vaatteita olla.
- Tosiaan. Onhan tämä vähän... extreme asuste. Kieltämättä.
Jossain soi kirkonkello. Kumma juttu, mutta koskaan ei osannut sanoa mikä kerkko kellotti ja milloin, koska ääniä ei osannut yhdistää kirkkoihin. Ne vain olivat ja kimpoilivat aikansa.
Kummallista.
(naurua)
Kellot kumahtelivat yhä, kun naiset ja lapsi saapuivat kerrokseen, jossa asunto oli.
Ensisilmäyksellä huomasi, että se oli asunto, joka ulottui aina kadulta sisäpihalle asti. Se oli valoisa ja naisellinen, jopa herkkä. Vaaleat pinnat hohtivat kesäauringossa ja sohvatyynyt olivat taputeltu huolella paikalleen, verhot viivasuorassa ja poimuilla.
Pieni lapsi ei vielä näkynyt asunnossa, kuten suuremmat näin tekevät. Pienen lapsen voi laittaa makuuhuoneen nurkkaan pinnasänkyyn nukkumaan, sitten lapsesta ei ole enää tietoakaan. Ei ääniä eikä melua, vaateita. Huoneisto nukkuu vauvanunta. Kaikki oleva osallistuu siihen, keittiökellokin.
Naiset tekivät itselleen kermaviilidippiä ja suikaloivat porkkanaa ja pilkkoivat kukkakaalia. Oli myös jäävettä karahvissa, joka kimalsi kuin sulajää monine muotoineen. he istahtivat alas ja huokaisivat yhteen ääneen.
- Ei mutta sun piti saada niitä kuteita, tuore äiti hihkaisi ja pomppasi pystyyn. Hän tutki istuvaa ystäväänsä kuin ompelijatar toinen käsivarsi vyötäröllä ja toisen käden etusormi huulilla. Hän mutristeli huulia kuin ammattilainen.
- Sä olet saman kokoinen kuin mä. Paljonko sun perseenympärys on? Nouse seisomaan, että mä näen kunnolla. joo siis me ollaan samasta muotista tullu. Sulla saattaa olla vähän isommat tissit kuin mulla, au nature, mutta nyt mulla on isommat kuin sulla, koska imetän. Asiat tuppaa naisen kohdalla olla hieman epämääräiset ja liikahtelevat viikosta ja kuukaudesta toiseen, tuore äiti pohdiskeli ja nosteli toisen naisen mainospaitaa navalta.
- Sulla ei ole lapsia?
- Ei muistaakseni, Ruusunen vastasi.
- Kyllä sellaisen muistaisi, jos niitä olisi. Riisu toi paita. Mä laitan sen pyykkiin. Se haisee. Kuka viisas tän rievun sulle antoi? Oletko sä jokin ulkomainos?
- Tavallaan joo. Mä jotenkin käsitin, että puolialastomat naiset kadulla ja bussipysäkeillä eivät myyneet niin hyvin kuin aidot naiset väkijoukossa. Olen ikään kuin elävä mainos.
- No johan nyt on vittu. Vauva on vieny kaiken someajan multa, joten tää on ihan uutta mulle.
- Joo siis ensi viikolla minun olisi pitänyt olla keskustassa alusvaatteisillani.
- Eikö tuohon nyt jokin järjestyssääntö jo puutu, tuore äiti ihmetteli.
- Ei. Siis minä olen mainos, en ihminen, jota voisi yksilönä sakottaa.
- Riisu nyt se paita, ja äkkiä.
Ruusunen riisuutui jälleen. Hänellä ei ollut vieläkään rintaliivejä, ja alushousutkin olivat peräisin monikansallisen urheiluvälinefirikan markkinointiosastolta. Niissä oli lantiolla siipi, tai jokin siiven tyylitelmä, joka vauhditti kaikin tavoin kestävää ajatusta lennokkuudesta ja menestyksestä.
- Nuo ja. Sitten menet suihkuun, tuore äiti komensi.
Suihkussa Ruusunen puhdistautui. Vesi oli äärimmäisen tervetullut ilmiö, ja se valui lämpimänä kaikkialla. Hän oli kuin intialainen Gangesissa tai muslimi Mekassa, kristitty ties missä ja juutalainen muurillaan, kun luomet painuivat väkisin kiinni mielihyvästä. Ei tuntunut olevan sellaista likaa, joka hänestä ei vedellä irtoaisi.
Hän höyrysi, lähes kiehui.
Olohuoneessa Ruususta odotti näky, joka oli kuin vintage-putiikista: oli rekkejä täynnä paitoja ja takkeja, mekkoja. Vetolaatikoittain alusvaatteita ja sukkiksia ja röykkiöittäin kenkiä ja vöitä ja hameita, puhumattakaan Aladinin luolan koruaarteista, joiden jalokivet kimalsivat kilvan kesäauringossa, oli ilmestynyt olohuoneeseen kuin taikaiskusta ja lähes täyttänyt sen. Kaiken tämän perusjutun keskellä seisoi kauppias itse kädet lanteillaan ja töksäytti.
- No, mitäs pidät? Ruusunen oli sanaton.
- jos me ei tällä sua pueta niin ei sitten millään, myyntipäällikkö nauroi ja herätti lapsen, joka sai välittömästi tissiä. Imettävä nainen sohvalla oli kaunis näky, Ruusunen ajatteli. Pieni pää vasten pyöreää rintaa. Hän värähti. Hän halusi istuutua tuoreen äidin viereen ja nojata tähän, painautua tähän ja ruahoittua siihen.
- Istu vaan, tuore äiti sanoi ja taputteli tyynyä vierellään. Hän hymyili kuin lipunmyyjä kesäteatterissa. Oikeastaan hän virnisti.
Pienen ihmisen imiessä pehmeää rintaa, Ruusunen silitteli selkänojalle painuneen pään hiuksia. Hän oikoi suortuvia yksi kerrallaan, asetteli niitä. Luomet värähtelivät. Hän tuoksui hyvälle, turvalliselle ja kauniille. Hän oli kuin kesäyö, tumma kaunotar yksin asunnossaan rinnassaan kiinni elämä ja sen tulevaisuus. Kasvoilla ei ollut jälkeäkään meikistä. Ei mitään mistä valittaa. Lisäksi nainen tuoksui äidinmaidolta ja ohuelta hieltä, ihmiseltä. Iho tuoksui erilaiselta kuin hiukset, kädet erilaiselta kuin kaula ja huulet. Hän oli valtava maailma tuoksuja ja värejä, lämpöä ja kauneutta.
Sitten Ruusunen suuteli tuoretta äitiä. Se ei ollut mikään päätös, vaan väistämättömyys.
(Naurua)
-
Lapsen jälleen nukkuessa, naiset riisuutuivat. Pyyhe ja puklupaita putosivat lattialle ja makuuhuoneen viileydessä he kietoutuivat hitaasti toisiinsa.
Tässä kohtaa pihalta kuuluu kamalaa jyrinää, ja roskat saavat rajuhkoa kyytiä porttikongissa. Jyminän kaiku on huumaava. Suuret laitteet kippailevat jätettä kitaan, ja kaikki käy kellontarkasti ja virheettä. Hetkellinen, mutta hallittu kaaos, vaihtuu tyyneyteen ja hiljaisuuteen, raukeuteen.
Naiset ovat yhä kietoutuneina toisiinsa ja kuiskailevat jotain. Sanat ovat niin pieniä, että niistä on vaikea saada selvää. Ja jotenkin minulle jäi sellainen kuva, ettei niitä ollut tarkoitettukaan lukijoille, sillä ne olivat intiimejä sanoja. Sellaisia sanoja, joita ei ollut olemassa kenellekään muulle kuin heille. Ne olivat yksityisiä sanoja, heidän kieltään heidän maailmassaan.
Lapsi nukkuu kauniisti ja näkee unta. naisetkin ovat nukahtaneet, sillä elämä on uuvuttava kokemus, joka inspiroi loputtomasti muuten tylsiä ihmismieliä.
He ovat peiton alla ja kaikki on hyvin.
(hihitystä)
Herättyään tuore äiti ei löytänyt asunnosta Ruususta. Vauva oli tallella, mutta Ruusunen oli tiessään. Vaatteet olivat yhä olohuoneessa hujan hajan ja dippi lämmennyt ällöttäväksi.
Hän alkoi epäillä itseään. Hänellä saattoi olla synnytysharhoja, sillä hän muisti väittäneensä Ruususelle, että someaika oli tuoreella äidillä vähissä.
Se ei yksinkertaisesti pitänyt paikkaansa. Se oli törkeä valhe. Oliko tuore äiti nähnyt unta? Ei. Sellainen olisi aivan liian klassista. On parempi elää harhoissa ja mammahulluudessa, kuin alkaa väittämään, että olisi jotenkin klassinen.
Oli tutkittava pesukone. Se nimittäin ei ollut päällä, vaan mykkä. Sen kuuli kadulle asti, jos se oli päällä ja hakkasi seinää.
Puhelin soi. Se oli hänen äitinsä. Elämä oli liian hektistä tuoreelle äidille, hän kertoi sen äidilleen, kun oli ensin löytänyt puhelimensa vaatekasan alta, jolla oli tarkoitus pukea Ruusunen, joka taas oli kadonnut.
Samalla kun tuore äiti keskusteli äitinsä kanssa puhelimessa, hän samalla pyllisteli pää pesukoneessa, eikä nähnyt sitä mitä etsi.
- Äiti, minusta on tullut lesbo, hän sanoi puhelimeen. Toisessa päässä tuli hiljaista. Kaiku kuulosti omituiselta. Pesukoneessa ei voinut puhua.
Seurasi jäätävän viileä monologi, jollaisia tuoreen äidin äiti toisinaan tyttärelleen piti. Se alkoi perusasioista ja päätyi evolutiivisiin tosiseikkoihin elämänlaadusta, jollaisina hän ne koki. Tässä ei ollut naputtamista vastaan.
- Äiti, siis mulla on pää pesukoneessa ja opiskelut kesken. Kaiken lisäksi sä motkotat mulle siitä, että olet mummo. Herää jo.
Äiti puhui tyttärelleen vielä kymmenen minuuttia, sitten hänen oli mentävä kampaajalle. Tuoreempi äiti veti päänsä ulos pesukoneesta ja heitti puhelimen vasten suihkuseinää. Se ei edes hajonnut.
- Kuka sinä olet? hän kysyi nukkuvalta vauvaltaan pinnojen välistä kyykkien lattialla kuin olisi hyppäämässä pommilla altaaseen.
- Minustako sinä ulos tulit? Onko sinulla jotain todistuksia esittää? EU-passi, kenties?
- Kuinka te olette päässyt maahan, arvon vauva?
- Tiesittekö, arvon vauva, että vittuni on kuin rajavartiosto, jonka tehtävä on yksiselitteinen: valvoa rajoja. Entä kuinka te onnistuitte livahtaa minuun, minun sisälleni ja jäädä sinne taloksi? Onko teillä vastauksia näihin kysymyksiin?
- Katsotteko olevanne syyntakeeton?
Tuoreella äidillä oli omituinen ilme, kun hän katseli nukkuvaa lastaan. Tuore äiti käveli vaatekasaansa ja hautautui sinne. Yhdelläkään hänen ystävällään ei ollut lasta. Ei ollut mitään jaettavaa kenenkään kanssa.
Ruusunenkin oli kadonnut. Hän tunsi kuristuvansa hengiltä.
(hihitystä)
Taksitolpalla kuljettaja kirosi lähes ääneen. Hän ei voinut sietää lastenvaunuja eikä pissiksiä, jotka eivät jaksa kävellä muutamaa korttelia kotikulmilleen.
Tällaisia tulee tipoittain vastaan. Ja aina kun tippa napsahtaa otsaan, niin kyrpä kasvaa sarveksi päähän.
Kimittävät pikkutytöt turvallisuusnäkemyksineen ovat rasittavinta shaibaa, mitä Helsinki voi taksiautoilijalle tarjota. Ja tässä oli jälleen yksi. Luultavasti maksaa kolikoilla ja pälpättäää koko matkan puhelimeensa, autoilija otaksui. Hän nousi vastentahtoisesti ulos autosta. Muuten ilma oli ihan hyvä, eli aurinkoinen.
Kun koppa oltiin saatu irrotettua ja sidottua kiinni takapenkkiin, sen päälle piti vielä venytellä verkko. Kun nuori äiti yritti tätä, niin samalla aikaa taksikuski yritti saada vaunuja menemään kasaan. Se ei ollutkaan niin helppoa, kuin hän oli luullut. Tyttö tuli auttamaan. Kuljettaja päätti tarkastaa kalaverkon. No eihän se ollut vielä päällä. Hän ryhtyi asentamaan koukkuja paikoilleen. Samassa lapsi heräsi ja alkoi kitistä.
Voi herranjumala sentään.
Äiti tuli imettämään lastaan ja kuljettaja heitti varovasti kokoontaitetun vaunuosan takakonttiin. Hän laittoi mittarin päälle.
- Anteeksi nyt kauheasti, tyttö sanoi.
- Ei tässä mitään. On aika hiljaista. Onko milloin syntynyt? kuljettaja sanoi ja silmäili lehteään.
- Joulukuussa.
- Ettei ihan jouluaattona? kuljettaja naurahti urheilusivuille.
- Itseasiassa kyllä, tyttö sanoi. Kuljettaja käännähti Iltalehdestään päin hymyileviä kasvoja.
- Pirulainen sentään, kuski naurahti ja jatkoi lukemistaan.
Kieltämättä raskaana olevissa ja juuri synnyttäneissä naisissa oli jotain hehkuvaa. Tästä aina puhutaan, mutta kukaan ei osaa sitä selittää. Naiset vain "loistavat " oudosti. Mitähän vittua sekin mahtaa tarkoittaa, kuski mietti. Ihan omituista sakkia, hän päätteli.
- Tiedätkö, että musta on varmaan tullut lesbo.
- Mjaa, no sehän on hauska kuulla. Bottas näköjään ylsi kolmanneksi. On se kova jätkä.
- Mulle niin kuin miehet riittää nyt. Mä pistän niin kuin blokin, tyttö sanoi.
- Varmaan kova vastustaja Räikköselle. Muuhan meitä suomalaisia ei sitten kiinnostakaan, taksimies naurahti.
- Mulla on varmaan joku mentaalipuolen ongelma miesten kanssa. Ne ei niin kuin saatana tajua mua.
- Että noin tuulista säätä. Taitaa veneenlasku jäädä seuraavaan viikonloppuun. AIka hurjaa luvassa.
- Miehet ei niin kuin kuuntele mua.
- Mihinkä me muuten oltiin menossa? kuljettaja äkkiä kysyi. Kun hän kysyi, hän kysyi sen pyöreältä rinnalta takapenkillä. Se hohti oudosti vähäisessä valossa kuin olisi ollut jokin olento meren syvyyksissä. Se aidosti näytti kuin pehmeältä silmältä, joka näki kaiken. Sillä oli lumovoimia. Se hallinnoi takapenkkiä ja ympäristöä. Se oli kuin luojan itsensä katse.
- Vittu tekään näe muuta kuin tissejä. Liisankadun Ärrälle. Me kävellään takaisin, tyttö tiuskaisi.
(reps)
Katajanokan kohdilla tuoreen äidin kiukku oli laantunut, sillä hän huomasi lapsensa turauttaneen vaippansa täyteen sinappia. Meteli alkoi välittömästi.
- Et viitsisi ajaa Tervasaareen? Meillä on täällä tilanne päällä.
- Tervikseen? Kyllä mä voin sinnekin ajaa. No problemo.
- Joo, meni vaipanvaihdoksi. Täällä on soseet sikinsokin seiniä.
- Ei prkl, kuljettaja sanoi, mutta ei mennyt enää tytön toiseen lankaan. Kyllä yhdet soseet omassa kopassaan kestäisi, sen verran hänkin tiesi lapsista.
Huumorintajulla ja vedättämisentaidolla varustettu nuori nainen on oikeastaan aika hauska ilmiö tai ominaisuus. Todellisuudessa kampittelu voitaisiin kuljettajan puolesta vaikka valita olympialajiksi. Pantaisiin kaikki tosikot radalle juoksemaan ja sitten sammutettaisiin valot.
Taksimatkan päätepiste oli Tervasaaren laiturin kääntöympyrä. Vaunut osattiin jo kasata ja maksut oltiin jo maksettu. Tyttö piteli lastansa ja kuljettaja tunsi jonkinlaista haikeutta sisällään, sillä hän oli hyvin lyhyessä ajassa kiintynyt asiakkaaseensa ja tämän jälkikasvuun.
Tuore äiti oli hänen mielestään niissä olosuhteissa suunnattoman katsottava näky; siinä Madonnamaisessa virneessään tuuli hiuksissaan.
Tytössä oli jotain jota hän ei osannut määritellä. Ehkä hän ei ollut pelkkä tyttö tai nainen, ehkä hän oli valtava kokonaisuus, johon kuului kaikki aistittavissa oleva heidän ympärillään, ja he molemmat vain esiintyisivät tämän kokonaisuuden osasina. He eivät olleet tärkeitä.
Mutta se mistä tämä kaikki näkyi ja oli aistittavissa, olivat nuo tuoreen äidin kasvot.
Minäkin olin siellä, Tervasaaren Jatimatic oli siellä. Me kaikki olimme tuon naisen silmissä sen välkkeenä kuin kimmeltävä meri kauniissa kesäsäässä.
The end
(hihitystä)
Tästä repes lounastauon naurut...:)
Kirjoitin edellisen jakson loppuun,mutta tulikin tähän.
Päätöksessä lievää haikeutta ilmassa.
Mukavaa päivänjatkoa!
Klassiset teemat, blondi on sekaisin, tyhmä, ja hänelle käy huonosti ;)
Ei kun tässä on onnellinen loppu.
(naurua)
No, en mä välttämättä kaivannut onnellista loppua, onnetonkin olisi käynyt. Hyviä tarinoita, ehkä saamme joskus lukea jotakin sinulta myös kansien välistä?
Tuo viimeisin blondihan oli lähes yhtä hyvin säilynyt haaska kuin minäkin, mutta huomattavasti vaatimattomampi ja suloisempi luonne. Nukahtaa nyt uneen tuollaisten koettelemusten jälkeen. Palstalla ollaan mielestäni ihan oikeilla jäljillä siinä, että prinsessat voivat olla melko pahansisuisiakin tarvittaessa. Varsinkin itserakkaat prinsessat, ne kermapeffat.
Olisihan se hauskaa saada oma kirja hyllyyn. Mulla ei siellä hyllyssä niitä kirjoja oikein olekaan. Pari hassua.
Ehkä juuri tässä olen käsittänyt jotain väärin, sillä luultavasti tarkoitus olisi saada niitä omia kirjoja toisten hyllyyn, eikä omaan.
Joo siis toi haaska oli jotenkin järjiltään. Ja kun tyypillä ei ole kaikki muumit kupissa, niin ihmisestä tulee esine.
Tai siis ainakin luulen niin.
😁
Juu, omia kirjoja moniin hyllyihin, ja kai niitä sähkökirjojakin nykyisin vähän myydään. Ostan varmasti, jos mainostat kirjaasi täällä niin että saan siitä tietää.
Blondit ovat jollain tapaa ikonisia masokisteja Marilyn Monroesta alkaen. Olla blondi, olla nainen, onhan se oma käsikirjoituksensa, ja tuotanto voi tulla kalliiksikin. Hiusten värjäys on halpaa, mutta suomalaisessa ympäristössä ehkä tumma kaunotar on kohtalokkaampi, kun aitojakin blondeja tulee vastaan jokaisessa kadunkulmassa. Monissa rikostarinoissa nainen saa rangaistuksen seksuaalisuudestaan aivan niin kuin täällä palstalla. Siis silloinkin, vaikka ei olisi humalassa kuten tarinoissasi.
Hienoja tarinoita. Olisihan se hienoa, jos voisi nukkua kaikkien vaikeuksien yli niin kuin oikeat prinsessat. En tiedä onko esineeksi muuttuminen välttämättä merkki häiriintyneisyydestä. Jos pystyy tuotteistamaan itsensä niin voihan se olla menestystarina, jota täytyisi verrata siihen tarinaan, joka syntyisi ilman tuotteistamista. Jos Marilyn ei olisi onnistunut, hän olisi ehkä kuollut ja alkoholisoitunut joka tapauksessa. Hmmmm, onkohan tää nyt feminististä pohdintaa subjektiudesta :D
Mjoo
Siis mä en ole koskaan edes ajatellut että seksuaalisuuden toteuttaminen johtaa naisella rangaistukseen ja "lahjakkuus" masokismiin.
(naurua)
Taxikuski. :)
https://www.youtube.com/watch?v=vAVIjtwJowI
calcutta imitaatio suomeksi...
Kiitos.
Huippulukemista.
Hmmm..kiintoisa nykyajan satu.
Meitsi on täällä kuin spårapysäkillä, jonne on liimattu tekniksen kirjoituksia. Tsiigailen muutenkin aina seinäkirjoituksia, flaijjeireita yms. ei-kaupallista. Piilovittuilujakin on kiva bongata. En pety juuri koskaan. 😁
Hienoa tekstiä, nautin todella. Kiitos kirjoittajalle.