Eräs lehtien palstoilta tuttu Anu kertoi tänään Iltiksessä, että käyttää spermaa kasvovoiteena. Mielestäni kyseinen käyttö on jokseenkin hyvän tavaran haaskaamista.
Yleisesti ollaan huomattu, että miehen sukuelimen asianmukainen käyttö kanssakäymistarkoituksiin toimii naisille piristysruiskeena. Käytön vaikutukset eivät kuitenkaan jää pelkäksi piristykseksi, vaan samalla aukaistaan tukkoiset röörit ja nostetaan poskille terve puna.
Oikein annosteltuina pitävät ruiskeet naisen terveenä, hyväntuulisena ja hehkeänä. Mikäli nainen ilman tällaisia ruiskeita jää, muuttuu hän kärttyisäksi, erakoituu, kuivettuu ja alkaa pitämään kissoja.
Levitellessään M-vitamiinivoiteet kasvoilleen on Anu oikeilla jäljillä tai ainakin oikean lähteen äärellä. Mieslähtöinen piristysruiske toimii kuitenkin samalla periaatteella kuin mummon marjamehu. Parhaimman terveysvaikutuksen siitä saa sisäisesti käytettynä.
On jotenkin sääli, että tehokas yleislääke ikääntyvän naisen vaivoihin latistetaan pelkäksi ryppyvoiteeksi.
Levitellessään miehisen hedelmämehun kasvoilleen, tulee Anu samalla kertaa korostaneeksi omaa turhamaisuuttaan, halventaneeksi niin miestä kuin naistakin ja loukanneeksi koko ihmiskuntaa.
Sinänsä Anu voisi hieroa kasvoihinsa mitä ihmisruumiin eritettä tahansa. Hän ei sen johdosta kuitenkaan muutu yhtään sen puoleensavetävämmäksi kuin jo on. Korkeintaan se tekee hänet vain entistäkin luotaantyöntävämmäksi.
Anu ja lääke ryppyihin
0
91
Luetuimmat keskustelut
- 1171604
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit1111222- 101186
- 681124
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi561006Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k55998Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.131896Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a402849- 73824
Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant64792