Olen seurustellut miesystäväni kanssa noin vuoden ja nyt erosimme, koska äkkipikaisuuttani menin jättämään hänet pienen virheen takia. Päivän päästä juttelimme ja hän sanoi ettei enään voi olla kanssani,vaikka niin olisin halunnut. Syy on se, että hän kokee tulevansa satutetuksi suhteessa liikaa (hormoonini vaikuttavat käytökseeni paljon) ja valitan aika turhistakin asioista hänelle ja suutun pienestä. Rakastan tätä miestä todella paljon, hän on täydellinen minulle ja olen suunnitellut elämääni hänen kanssaan ja äkkipikaisuuteni ja huonojen hermojeni takia tämä oli tässä. Hän ei siis ole varma haluaako olla kanssani vai ei. Mitä teen? Miten saan hänet takaisin? Tästä on nyt pari päivää. Pitääkö antaa vain aikaa?
Kiitos jos vastaatte.
Kiitos jos vastaatte.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Anna ajan kulua. Se yleensä selvittää asioita ja näkee sen oikean asianlaidan niissä. Mieti rauhassa mitä on tapahtunut. Ole rehellinen mitä on tapahtunut ja käsittele se asiana. Ihmiset näkevät ja kokevat asiat erilaisina, ja asiat ovat eri tärkeysjärjestyksessä. Siitä johtuu voimakkaat reagoimiset.
Joskus ero onkin onni =))
Mulla oli sama tilanne mutta tajusin että hän käytöksellään saa mut välillä sanomaan asioita mitä normaalisti en sanoisi. Hän harrasti kiusaamista ja piilovittuilua. Ja kun sanoin niistä niin kielsi kaiken. Kuka sellaista touhua elämältään haluaisi. Melko nopeasti tajusin että sillä ihmisellä oli jotain ongelmia itsellään, ei mulla.
Tämä sattuu niin paljon, tämä ihminen on auttanut mua elämässä niin paljon ja tämä kipu on kamalaa, kun ei hetkeksikään lopu. Haluan vain hänet takaisin.
Ottaisin sinuna häneen yhteyttä, pyytäisin anteeksi ja kertoisin tunteistani häneen, pyytäisin siis häntä voisoko vielä keskustella kanssasi. Ajankuluminen ja ajan odottaminen voi pahimmillaan jopa erottaa enemmän ja mieshän on vapaa mihin vain nyt. Tuohon hormonimyrskyasiaan miehen kyllä tulisi saada ymmärrystä ja/tai sinun tasoittumista, ehkä molempia näitä.
Olen yrittänyt kaikkea, hän on vielä epävarma, mutta silti niin varma tästä. Liittyykö se siihen että hän ei ole käsitellyt vielä tunteitaan eli niin sanottuna hän on "shokissa" vielä tilanteesta? Sanoo että rakastaa minua todella paljon, mutta ei vaan enään voi luottaa siihen että kyllä pystyn muuttumaan, olen kertonut sen ja pyytänyt anteeksi kaikkea,Taisin avata silmät liian myöhään.
Ainut vaihtoehtosi kyseisessä tilanteessa on antaa tälle miehelle aikaa, ja yrittää vakuuttaa hänet siitä että olet valmis muuttumaan hänen takia. Tilanne kuulostaa pahalta.