Nepotismi.

Omituistenotustenkerho

Oletteko huomanneet nepotismin kukoistavan työpaikallanne? Lähes kaikilla työpaikoilla missä olen ollut, on esiintynyt näitä tapauksia. Ihmisiä, jotka ovat saaneet työpaikkansa ilman minkäänlaista pätevyyttä, puhtaasti sukulaissuhteiden ansiosta.

Tai ovat menneet puhtaasti itseään pätevämmän henkilön ohi, uutta tehtävää jaettaessa. Luulisi jo itseään hävettävän, jos ei omilla ansioillaan saa työpaikkaa. Ei yksinkertaisesti itse pärjää elämässä.

Usein nämä ihmiset ovat vielä onnettoman laiskoja ja tyhmiä, eivät täytä sitäkään vähää mitä heiltä odotetaan suojatyöpaikassaan.

22

4620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysyvä-ei-tieltä-eksy
    • Eikukoistusta

      Työpaikoissa joissa itse olen ollut, ei ole tullut vastaan kuin yhden kerran vuosia sitten pomon nuori tytär tuli tuuraamaan kesälomien aikaan useammankin henkilön tehtäviä myös minun, hän suoriutui töistään erinomaisesti eikä vain sillä varjolla että oli pomon tytär, nykyään en tiedä tarkkaan mikä on pomojen sukulaisten osuus ja pääsy samoille työpaikoille, on varmaan vähän sekä että, ennen vanhaan kun kävi jonkun koulun oli työpaikka taattu, nyt opiskellaan ja kouluttaudutaan vuosia itseään työttömäksi.

    • Ollaan-huomattu

      Työpaikallani (julkishallinnon kokonaan tai osittain rahoittama organisaatio) ollaan hyvin tietoisia siitä, miten sinne on palkattu paljon kavereita, joilla ei ole mitään kompetenssia asian hoitamiseen. Lisäksi organisaatioon on pedattu työtä muualta poispotkituille kavereille.

      • sairaaksimeneehommat

        Ullatus ullatus, täällä kommentoivat ja trollaavat "yllättävän usein" valtionhallinnon työntekijät.. Eikö valtionhallinnon työntekijöillä ole muuta elämää vai mikä on? Ylhäältä saneltu lobbaus, kiusaaminen, trollaaminen, tietojenkalastelu vai pelkkä henkkoht oma katkeruus? Kannattaisko sitä ihan omaa elämääkin hankkia?


    • Sdpkokoomus

      Julkisella sektorilla ainakin SDP- ja kokoomusjohtoisilla kunnilla ja valtion virastoissa käytetään nepotismia työmarkkinoilla.

      • Anonyymi

        Jos eivät saa työntekijöitä,ni ottavat sen joka ajattelee mielessään,hakeakko töihin .Moni työnantajakaan ei aina ole yrityksen ammattiosaaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos eivät saa työntekijöitä,ni ottavat sen joka ajattelee mielessään,hakeakko töihin .Moni työnantajakaan ei aina ole yrityksen ammattiosaaja.

        Mitähän sä yrität sanoa? Ei tosta ota Erkkikään selvää.


    • Anonyymi

      Valtio-omisteiset paikat ovat pelletouhua! Sukulaisille ja kavereille kans -periaatte kukoistaa, eivätkä osaa tai ymmärrä edes hävetä.

      • Anonyymi

        Suomessa kukoistaa rakenteellinen korruptio.

        Julkkishallinnossa on niin epäpätevää porukkaa, että heidän asiakkaansakin tietävät ja osaavat paremmin heidän työnsä kuin he itse.


      • Anonyymi

        kylläpä noita yksityisissä yrityksissäkin näkyy olevan...


    • Anonyymi

      Onhan noita nähty. Täysin kädettömiä samalla palkalla. Suojatyöpaikkoja täyttävät.

    • Anonyymi

      Puolusvoimat laittoi ”rollikanavan” epäkohtien paljastamiseksi. Muutkin julkiset saisivat tehdä samoin. Vuosittaiset kirjalliset kyselyt eivät selvästikään hyödytä mitään tai ketään. Palautteesta ei perusteta tai sitä ei edes anneta, koska tiedetään, ettei millään ole merkitystä. Pahimmissa tapauksissa perseilyn paljastajia rankaistaan. Rollikanavalle olisi hyvä kertoa sukulaisten suosinnat ja muut, jos ulkopuolinen valvoisi, että asiat tutkitaan ja toimitaan asiallisesti.

    • Anonyymi

      Konttorin iskä hommaa idiootti poikansa pajan puolelle mistä "ylenee" nopeasti löysiin hommiin ja saa talon parasta liksaa likaamatta käsiään eikä tarvii hikisenä tehdä mitään. Kunhan tarkastaa ja leikkii tietäjää ja on siten "moniosaaja" vailla mitään koulutusta tai pätevyyttä mihinkään.

      Näin ne ajetaan sisään teollisuudessa. Isin pikku poika pääsee helposti töihin kun valtaa käytetään väärin.

      • Anonyymi

        Itsesi huomasin teollisuudessa saman ilmiön. Huvittavinta kaikessa on se, että valittavat ettei osaavaa työvoimaa löydy, mutta palkkaavat sukulaisia/kavereita vailla mitään koulutusta/työkokemusta, niiden ohi joilta työkokemus/koulutus löytyy.

        Ei enää ikinä teollisuuteen töihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsesi huomasin teollisuudessa saman ilmiön. Huvittavinta kaikessa on se, että valittavat ettei osaavaa työvoimaa löydy, mutta palkkaavat sukulaisia/kavereita vailla mitään koulutusta/työkokemusta, niiden ohi joilta työkokemus/koulutus löytyy.

        Ei enää ikinä teollisuuteen töihin.

        itsekin olen jo ihan viimeisellä hilkulla teollisuushommissaa että otanko loparit, todennäköisesti tänä syksynä otan lopputilin. Tästä on tullut täysin sietämätöntä vihoviimeistä paskaa! Mm. reklamaatioita jne. on paljon ja niistä syytetään tietenkin ei-sisäpiiriin kuuluvia työntekijöitä eikä niitä jotka on siellä pomojen palleilla ja joilla on jostain syystä sama sukunimi...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        itsekin olen jo ihan viimeisellä hilkulla teollisuushommissaa että otanko loparit, todennäköisesti tänä syksynä otan lopputilin. Tästä on tullut täysin sietämätöntä vihoviimeistä paskaa! Mm. reklamaatioita jne. on paljon ja niistä syytetään tietenkin ei-sisäpiiriin kuuluvia työntekijöitä eikä niitä jotka on siellä pomojen palleilla ja joilla on jostain syystä sama sukunimi...

        En voi antaa kenellekään ohjeita miten toimia, mutta se kuva mikä itselle alasta jäi, on kyllä aika vastenmielinen ja epäoikeudenmukainen monessa suhteessa.

        Kaduttaa, että niihin hommiin koskaan tuli lähdettyä.

        Se ilmapiiri henkisesti ja suosimies/mielistelykulttuuri on jotain aivan käsittämätöntä. Pitkän listan saisi kirjoitettua siitä mikä siellä mättää. Jotenkin tuntui, että ne hommat aina kasaantuivat niille, jotka osasivat tehdä ja tekivät. Heistä puristettiin kaikki mehut pois. Sitten spektrumin toisessa päässä suojatyöpaikat, joissa ei stressi paina ja palkka juoksee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En voi antaa kenellekään ohjeita miten toimia, mutta se kuva mikä itselle alasta jäi, on kyllä aika vastenmielinen ja epäoikeudenmukainen monessa suhteessa.

        Kaduttaa, että niihin hommiin koskaan tuli lähdettyä.

        Se ilmapiiri henkisesti ja suosimies/mielistelykulttuuri on jotain aivan käsittämätöntä. Pitkän listan saisi kirjoitettua siitä mikä siellä mättää. Jotenkin tuntui, että ne hommat aina kasaantuivat niille, jotka osasivat tehdä ja tekivät. Heistä puristettiin kaikki mehut pois. Sitten spektrumin toisessa päässä suojatyöpaikat, joissa ei stressi paina ja palkka juoksee.

        Helpompi on sanoa teollisuushomman hyvät puolet.
        ... jaa-a... no eipä tule kyllä mitään mieleen...


    • Anonyymi

      Suoraan on työhaastattelussa sanottu, että palkkaamme vain sukulaisia.

    • Anonyymi

      Tähän syöpälajikkeeseen voi törmätä lähes millä tahansa yhteiskunnan sekä yritystoiminnan saralla. Kuljetusalalla tämä oikein rehottaa toki valtiohallinnon moninaisissa "suojatyöpaikoissa" kuten eläkevaluutusyhtiöt näin esimerkkinä.

      • Anonyymi

        Eläkevakuutusyhtiöt, sosiaali/terveysala, opetustoimi ja erilaiset asiantuntijatehtävät joissa pysyminen edellyttää tietynlaista selkärangattomuutta siis mikäli on tullut valituksi oikean puolueen jäsenkirjalla ei osaamisen tai pätevyyden kautta. Tulee nopeasti mieleen eräs alle 19000 asukkaan pikkukaupunki vajaat 150 kilometriä pääkaupunkiseudusta johonkin suuntaan.


    • Anonyymi

      Eräs valtakunnallinen terveysalan yritys suosii sukulaisia ja ystäviä mukaviin asemiin. Osalla on firmassa kissanpäivät ja palkka juoksee, ja toiset sitten tekee ne oikeat työt.

    • Anonyymi

      Eräskin pikkunilkki on saanut eukkonsa firmaan löysiin hommiin ja kakarat olivat löysäilemässä kesätöissä, poika oli sähkäriharjoittelijana amiksen jälkeen ja sitten armeijaan.

      Sama ukko vittuillee päätyökseen duunareille vaikka ukolla itsellään ei ole mitään koulutusta saati henkistä pääomaa kyseiseen tehtävään. Perseennuolijana on päässyt asemaansa ja sen kyllä huomaa...

      Äijä sopisi parhaiten porttivahdiksi, vaikka sellaista hommaa ei kyllä enää edes ole olemassakaan, joten ainut oikea osoite olisi kortisto.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      25
      1098
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      54
      893
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      126
      863
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      773
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe