Pimeä työ

Kuulemma varastoalalta saa hyvin pimeää työtä ja hyvällä palkalla. Ilta- ja viikonloppukeikkaa pitäisi saada. Kellään tietoa mistä löydän?

Tv. Tietoisesti kriminaali
2591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirjoitusvirhe "varastoalalta"?

Varastelualalta kyllä löytyy ilta, yö ja viikonloppuduunia. Myös korkeammin koulutettujen ns. murtokeikat hoidetaan ko. aikoihin.

Työ on täysin itsenäistä ja verovapaa palkkaus määräytyy pelkästään omien taitojen ja aktiivisuuden mukaan. Työpaikat voi itse valita mielialan, näppituntuman tai vaikka hetken mielijohteen mukaan. Omat työkalut suotavia.

Pomot käyvät joskus paikalla mutta heitä kannattaa vältellä jottei tule suotta erimielisyyttä.

Riitatapauksessa sinut sijoitetaan joksikin aikaa lämpimiin tiloihin lepäämään ja oppimaan uutta alalta.

Äänestä
  • Lisäisin vielä kirjoitukseesi, että muita varastelualalla hyödyllisiä taitoja ja ominaisuuksia ovat:


    Tekninen osaaminen:

    - Lukkojen avaus ja murtotaidot
    - Hälytinlaitteiden tuntemus
    - Polttoleikkaustaito


    Henkisiä ominaisuuksia:

    - hyvät hermot
    - ei päihdeongelmaa
    - suunnitelmallisuus ja loogisuus
    - hyvä tilannetaju suunnitelman muutoksien varalle


    Yhteenveto:

    Jos olet vähänkään yllä mainitun kaltainen, saat milloin tahansa rehellistä työtä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jokke kirjoitti:

Kuulemma varastoalalta saa hyvin pimeää työtä ja hyvällä palkalla. Ilta- ja viikonloppukeikkaa pitäisi saada. Kellään tietoa mistä löydän?

Tv. Tietoisesti kriminaali

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu