Nykymaailma on oksettavan kaksinaamainen

Nykyään on muodissa olla todella suvaitsevainen ja korkean moraalin omaava hyvä ihminen, varsinkin sosiaalisessa mediassa. Siis sellaisessa sosiaalisessa mediassa, jossa esiinnytään omalla naamalla ja/tai nimellä, tai ainakin vakiintuneilla nimimerkeillä. Tuomitaan jyrkästi kaikki väkivalta, kiusaaminen, huono käytös ja ollaan olevinaan niin helvetin täydellistä ihmistä, että. Ollan kuin mitäkin äititeresoja tai mahatmagandheja. Silti todellisuus on aivan toinen. Ihmiset ovat nykyään arjessa todella töykeitä, kylmiä ja itsekeskeisiä. Jopa ilkeitä toisilleen. Nykyään voi esim. ulkonäöstään kuulla kommentteja, jollaisia kymmenen vuotta sitten olisi voinut kuvitellakaan kuulevansa. Lihavia haukutaan lihaviksi päin naamaa (kuin nämä eivät muka itse tiedostaisi ongelmaansa), ei-niin-teräviä ihmisiä haukutaan surutta tyhmiksi jne. Siis käytöstä, joka minun lapsuudessani opetettiin jättämään pois jo lastentarhassa ja alakoulussa.

Ihmiset ovat myös yhä röyhkeämpiä ja aggressiivisempia. Puhelinmyyjät tyrkyttävät konnankoukkuineen tavaraa puhelimitse, etuillaan, yritetään huijata kaikessa mahdollisessa jne. Kaupoissa en tunne enää olevani palveltava asiakas, tunnen olevani idiootti, jolta pitää yrittää putsata rahat pois tavalla tai toisella. Ei aina niin nuukaa, onko myyntipuhe kauttaaltaan totta, kunhan idiootti vain luopuu rahoistaan. Kaiken ystävällisyyden ja kohteliaisuuden takana tuntuu olevan tänä päivänä vain oman edun tavoittelu.

En ihmettele, että masennus ja muut mielenterveydelliset ongelmat ovat niin yleisiä nykyään.
10205
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tämä palsta on hyvä näyte nykymaailmasta. Täällä kun ei omalla nimellä tai nikillä tarvii esiintyä. Mutta näitäkin "ajatushautomoita " tarvitaan , että tulee kansan todelliset tuntemukset esille.

Äänestä
  • No eikös ole hyvä että voit kommentoida ihan omana itsenä tai sitten puhua täyttä paskaa ja pointti onkin siinä että osaat suodattaa tämänkin palstan joukosta medialukutaidon ja elämänkokemuksen mukaan faktat,disinformaation ja ihan täyden sonnankin toisistaan?

    Miksi muuten on monelta lehdeltä kielletty nykyään kommentointi anonyyminä?
    Kaikesta voi vain päätellä että ihmisiä kielletään vapaasti ilmaisemasta mielipiteitään vaikka nettiaikana facebook yms. sisältää taatusti kovakielisimpää jutustelua kuin täällä Suomi24:ssä.

    Mielensäpahoittajien ja propagandan ehdoilla on lyhyt askel siirtyä fasismiin ja totalirsimiin millä tiellä jo Suomikin jo liikkuu harmaalla alueella.

    Ihmiset eivät usko enää suoraan lukemaansa vaan prosessoivat asioita eri lähteistä sekä muiden mielipiteistä ja ottavat huomioon monen uutisen kertojan tai tuottajan oman edun kyseisessä uutissa huomioon.

    Nykyään onkin suorastaan naivia että mielipidettä kysytään sellaiselta taholta jolla on jo suoraan selvä kanta asiaan kun oma etu on asian suhteen kyseessä.

    YLE on kuin Prawda kukaan ei enää usko niiden tuottamaan "hallituksen uutisiin".

    Äänestä

Aloittaja+on+kyllä+oikeassa+siinä,+että+maailma+on+varsin+raadollinen+-+ehkä+raadollisempi+kuin+ennen.+Silti+en+ymmärrä,miten+muka+on+muotia+olla+suvaitsevainen,+pikemminkin+tuntuu+että+on+muotia+olla+rasisti.+Aiemmin+suvaitsevaisuus+oli+itsestään+selvyys,+eikä+erityisesti+ollut+mitään+tarvetta+korostaa+suvaitsevaisuuttaan.+Nyt+sille+on+tullut+selvä+tarve.Mutta+raadollinen+maailma+todellakin+on+-+aiemmin+vannottiin+esimerkiksi+tieteen+ja+koulutuksen+nimiin.+Nykyään+ainoa+asia+jonka+nimiin+vannotaan+on+raha+ja+talous.+Oliko+niin,+että+aikanaan+asiasta+valehdeltiin+-+vai+johtuuko+tämä+vain+siitä,+että+moni+tosiaan+kuvitteli+että+talouskasvu+riippuu+tiedosta+ja+tieteestä?Raha+on+nykyään+todellakin+kaikki+-+esimerkiksi+käy+hyvin+vaikka+USA:n+liberaali+asepolitiikka.+On+aika+helppo+ajatella,+että+pohjimiltaan+kyse+on+vain+siitä,+että+rikkaan+on+halvempi+hankkia+muutaman+sadan+dollarin+rynnäkkökivääri+perheensä+turvaksi+kuin+maksaa+vaikka+35%+tuloistaan+veroa.+Oikeiston+kannattaa+puolustaa+"kovia+arvoja"+koska+ne+tulevat+halvemmiksi+jne.

1Äänestä
  • "Silti en ymmärrä,miten muka on muotia olla suvaitsevainen, pikemminkin tuntuu että on muotia olla rasisti. "

    Suvaitsevaisuudella tarkoitin ylipäänsä erilaisuuden suvaitsemista, en pelkästään suhtautumista maahanmuuttokysymykseen. Maahanmuuton suhteen kansa onkin huomattavan kahtijakautunut paitsi tosielämässä, myös siellä sosiaalisessa mediassa, eli se on tavallaan poikkeus tuosta jeesustelumeiningistä.

    Mutta kaiken kaikkiaan jeesustelu sosiaalisessa mediassa on oksettavaa, kun tietää, millaisia ihmiset tosielämässä ja arjessa oikeasti ovat.

    Äänestä

Ihmiset ovat nykyään itsekkäitä, sefieitä napsivia, Tosi-tv:tä tuijottavia ääliöitä. Nykyään on tärkeintä miltä asiat näyttää, ei miten ne ovat. Ihmiset kovaan ääneen mainostavat omaa hyvyyttää Facebookissa, miten joku antoi 50 senttiä mummolle jolta se puuttui kaupan kassalla. Niin sanotut kovaäänisemmät "suvakit" ovat aina olleet jotenkin rikkinäisiä persoonia sisältä. Taustalta löytyy toisten esim. muiden kiusaamista tai vammaisten pilkkaamista. Ehkä kysymys on jonkin sortin narsismista. "Minä olen hyvä, mutta nämä muut". Rasismia ei tule hyväksyä, mutta se kumpuaa jostakin. Ihmiset ovat katkeria ja se johtuu ympärillä olevasta yhteiskunnasta. Ihmisiä joita on opetettu vihaamaan, syyllistetään kun he eivät osaa rakastaa. He ovat niitä syrjäytyneitä ja väliinputoajia.

Äänestä

Kyllä tyhmää idioottia pitää voida kutsua tyhmäksi ja idiootiksi ihan rehellisesti. Tyhjästi tuijottava kengän numeroaan tyhmempi isänmaallinen Kiitos Suomi-juntti on tyhmä, ei niin terävä, idiootti ja kaikin puolin pölvästi, joten kyllä sellaiselle pitää voida sanoa päin naamaa se, että painu nyt vittuun siitä saatanan idiootti!
Tyhmän tunnistaa viimeistään sitten kun typerys avaa suunsa eikä pärjää akateemisessa väittelyssä hetkeäkään älyllisen ala-arvoisuutensa takia. Vain korkeakoulutetuilla pitäisi olla oikeus puhua, kirjoittaa julkisesti ja vaikuttaa yhteiskunnassa.
En liiku kansan suosimissa nurkkapubeissa ollenkaan juuri siksi, että niissä on sitä idioottia "kermaa" jota poliisi käy kuorimassa päältä pois. Sensijaan etsin taiteilijoiden ja älykköjen suosimia eliittiravintoloita.

Äänestä
  • Tyhmästi tuijottava kengän numeroaan tyhmempi rasistisuvakki on tyhmä, ei niin terävä, idiootti ja kaikin puolin pölvästi, joten kyllä sellaiselle pitää voida sanoa päin naamaa se, että painu nyt v#ttuun siitä s##tanan idiootti!

    Äänestä

  • suvakit.tyhmiä kirjoitti:

    Tyhmästi tuijottava kengän numeroaan tyhmempi rasistisuvakki on tyhmä, ei niin terävä, idiootti ja kaikin puolin pölvästi, joten kyllä sellaiselle pitää voida sanoa päin naamaa se, että painu nyt v#ttuun siitä s##tanan idiootti!

    Kannattaa kuitenkin aina muistaa, että vähemmän älykäs ihminenkin voi olla viisas. Ja vastaavasti älykäs ihminen ei aina välttämättä ole viisas.

    Itse arvostan viisautta enemmän kuin älykkyyttä. Älykkyys on vähän sama kuin hyvä ulkonäkö: syntymälahja, jonka joko saa tai ei saa. Viisaus sen sijaan kertoo siitä, että ihmien on kasvanut henkisesti ja kyennyt kehittämään itseään hyvällä tavalla. Siihen eivät kaikki älykkäätkään pysty.

    Äänestä

Minuakin on tässä viranomaiset piirittäneet. Totesin heille etten ole rasisti. Enkä islamofoobi. Mutta se ei tarkoita sitä ettenkö olisi kulttuuri kriittinen. Heh Heh.
Nykyään valloilla olevalla trendillä on taipumus päätyä narsistien menetelmiksi, kuten poliiitikot jo tekevätkin, tosin toisaalla kalastetaan statusta kiinni jääneiden narsistien möhlimisten takia (lue Sipilä ,Katainen,Stubb yms muut valoisat päät)
Narsistinen suvakki siis pukee päälleen suvaitsevaisuus pipan ja muut ovat sitten niitä vastakohtia.... eikö joku järki niillä edes sano että kysymys on vakavanlaatuisesta mielenterveyden häiriöstä (yleistykset,poistot) ja lopputuloksena on maailmankuva josta puuttuu oleellisesti värit ja keskittyy vain vastakohtien sotimiseen sekä riidan lietsomiseen ja provosoimiseen, sillä että kun mitä tahansa ongelmia tulee ilmi, nykästään esiin RASISTIKORTTI!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raskas.ilmapiiri kirjoitti:

Nykyään on muodissa olla todella suvaitsevainen ja korkean moraalin omaava hyvä ihminen, varsinkin sosiaalisessa mediassa. Siis sellaisessa sosiaalisessa mediassa, jossa esiinnytään omalla naamalla ja/tai nimellä, tai ainakin vakiintuneilla nimimerkeillä. Tuomitaan jyrkästi kaikki väkivalta, kiusaaminen, huono käytös ja ollaan olevinaan niin helvetin täydellistä ihmistä, että. Ollan kuin mitäkin äititeresoja tai mahatmagandheja. Silti todellisuus on aivan toinen. Ihmiset ovat nykyään arjessa todella töykeitä, kylmiä ja itsekeskeisiä. Jopa ilkeitä toisilleen. Nykyään voi esim. ulkonäöstään kuulla kommentteja, jollaisia kymmenen vuotta sitten olisi voinut kuvitellakaan kuulevansa. Lihavia haukutaan lihaviksi päin naamaa (kuin nämä eivät muka itse tiedostaisi ongelmaansa), ei-niin-teräviä ihmisiä haukutaan surutta tyhmiksi jne. Siis käytöstä, joka minun lapsuudessani opetettiin jättämään pois jo lastentarhassa ja alakoulussa.

Ihmiset ovat myös yhä röyhkeämpiä ja aggressiivisempia. Puhelinmyyjät tyrkyttävät konnankoukkuineen tavaraa puhelimitse, etuillaan, yritetään huijata kaikessa mahdollisessa jne. Kaupoissa en tunne enää olevani palveltava asiakas, tunnen olevani idiootti, jolta pitää yrittää putsata rahat pois tavalla tai toisella. Ei aina niin nuukaa, onko myyntipuhe kauttaaltaan totta, kunhan idiootti vain luopuu rahoistaan. Kaiken ystävällisyyden ja kohteliaisuuden takana tuntuu olevan tänä päivänä vain oman edun tavoittelu.

En ihmettele, että masennus ja muut mielenterveydelliset ongelmat ovat niin yleisiä nykyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu