Kysymys koskee omaisuuden jakoa. Eli avioero on vireillä ja jouduin lähtemään perheeni luota, vuokra-asunnosta. Minulla on nyt uusi vuokra-asunto ja ex-vaimoni on myös hankkinut uuden vuokra-asunnon. Kun jouduin lähtemään, en saanut mukaani mitään muuta, kuin omat henk.kohtaiset tavarani, vaatteet jne. En saanut lapsestani muuta muistoa, kuin yhden pienen tarrakuvan. En saanut avioliitosta mitään muistoa, en yhtään hääkuvaa, en mitään. Ymmärtäisin tämän jotenkin, jos vaimoni ei olisi se, joka halusi aloittaa suhteen uuden miehen kanssa, joka on ilmeisesti hänen elämänsä rakkaus.
Vaimoni vaati kaiken irtaimiston itselleen. Hän ei ole ollut avioliiton aikana ansiotyössä ja minä olen maksanut kaiken. Vaimolle jäi siis kaikki huonekalut, kodinkoneet, astiat, telkkarit, videot, dvd-soittimet.
Aivan kaikki, koska minä kuulemma pystyn ostamaan itselleni uusia tavaroita, kun käyn töissä. No, kuukauden olen nyt asunut yksin, pahvilaatikot huonekaluina ja rahaa ei ole ollut edes kattilan ostamiseen, verhoista tms puhumattakaan. Eli mikä oikeus minulla on kodin irtaimistoon?
Toisena kysymyksenä, minun nimissäni on opintolainaa, kulutusluottoja, autolainaa jne. Nyt vaimo vaatii puolta autosta itselleen, vaikka en autoa omista, vaan sen omistaa rahoitusyhtiö. Miten toimin?
Käykö tässä niin, että menetän perheeni, menetän irtaimistoni ja autoni ja minulle ei jää kuin suru erosta ja lainaa tavaroista, joita en enää näe.
Vaimoni on opiskelija ja hänellä ei ole tuloja, ei edes opintotukea. Miten tämä vaikuttaa tähän kaikkeen? Hän on myös vaatimassa elatustukea lapsestamme 300-400 Eur/kk. Itse olen kyllä töissä, mutta kuukausiansioni ovat 2600 Eur ja en tiedä miten selviän. Miten elatustuki määräytyy tällaisessa tapauksessa, kun vaimollani ei ole muita tuloja, kuin lapsilisät?
Vaimoni sanoi suoraan, että tulee imemään minusta lastenvalvojan luona, sopimusta tehdessä niin paljon rahaa, kuin vain suinkin saa irti.
Voiko tuota kodin irtaimistoa, joka jäi vaimolle, jotenkin kompensoida elatusapumaksussa?
Eihän se tietenkään nälkää vie, että saa katsella telkkaria ja nukkua sängyssä, mutta noin periaatteessa.
Jos joku voisi hieman auttaa ja tuoda valoa tunnelinpäähän, niin olisin kiitollinen !
Vaimoni vaati kaiken irtaimiston itselleen. Hän ei ole ollut avioliiton aikana ansiotyössä ja minä olen maksanut kaiken. Vaimolle jäi siis kaikki huonekalut, kodinkoneet, astiat, telkkarit, videot, dvd-soittimet.
Aivan kaikki, koska minä kuulemma pystyn ostamaan itselleni uusia tavaroita, kun käyn töissä. No, kuukauden olen nyt asunut yksin, pahvilaatikot huonekaluina ja rahaa ei ole ollut edes kattilan ostamiseen, verhoista tms puhumattakaan. Eli mikä oikeus minulla on kodin irtaimistoon?
Toisena kysymyksenä, minun nimissäni on opintolainaa, kulutusluottoja, autolainaa jne. Nyt vaimo vaatii puolta autosta itselleen, vaikka en autoa omista, vaan sen omistaa rahoitusyhtiö. Miten toimin?
Käykö tässä niin, että menetän perheeni, menetän irtaimistoni ja autoni ja minulle ei jää kuin suru erosta ja lainaa tavaroista, joita en enää näe.
Vaimoni on opiskelija ja hänellä ei ole tuloja, ei edes opintotukea. Miten tämä vaikuttaa tähän kaikkeen? Hän on myös vaatimassa elatustukea lapsestamme 300-400 Eur/kk. Itse olen kyllä töissä, mutta kuukausiansioni ovat 2600 Eur ja en tiedä miten selviän. Miten elatustuki määräytyy tällaisessa tapauksessa, kun vaimollani ei ole muita tuloja, kuin lapsilisät?
Vaimoni sanoi suoraan, että tulee imemään minusta lastenvalvojan luona, sopimusta tehdessä niin paljon rahaa, kuin vain suinkin saa irti.
Voiko tuota kodin irtaimistoa, joka jäi vaimolle, jotenkin kompensoida elatusapumaksussa?
Eihän se tietenkään nälkää vie, että saa katsella telkkaria ja nukkua sängyssä, mutta noin periaatteessa.
Jos joku voisi hieman auttaa ja tuoda valoa tunnelinpäähän, niin olisin kiitollinen !
Vastaukset 8
Vanhimmat
yksi ei voi pitää kaikkea vaan siihenkin pitä tehdä ositus..jossa kaikki jaetaan puoliksi. Joten hommaa heti maanantaina oikeusavustaja hoitamaan asioitasi..sellainen joka todella tietää pyydä häntä myös neuvottelemaan elareista ja jos ei muuten onnistu niin sit käräjille mutta ensin todella kannattaa yrittää muuten hoitaa noi jutut.. noista elareista on tuolla aikaisemmin juttua kannattaa lukea niitä. niissä löytyyy hyviä kaavoja miten niitä lasketaan saat siitä tietoa vähän sitten itsellesi..miten pitää mennä.
voihan sitä osituksen tehdä mutta päteekö,ei ainakaan uhkailijalta saa irtaimesta puolta,koska oma terveys on itse kullekkin tärkein.
Jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin tuo ositus on mennyt päin persettä kannaltasi ... mutta se mikä tässä ihmetyttää, miksi ihmeessä moiseen suostuit. Toisaalta, ellette ole vielä ositus- ja erottelusopimusta tehneet, niin homma ei ole "menetetty" (oletan ettet halua tuollaista ositusta)
Hommahan menee niin, että lasketaan molempien nettovarallisuudet. Missä autosi ja velkasi ovat mukana. Ehkä esimerkki valaisee...
Miehellä 100.000 euron maksettu asunto, ja 20.000 euron auto mistä velkaa 5.000 euroa. Asunto on kalustettu yhdessä, arvoltaan 10.000 euroa. Naisella opintovelkaa 5.000 euroa. Osituslaskelma menee näin:
miehen netto-omaisuus: 100.000 + 20.000 + 10.000/2 - 5.000 = 120.000 EUR
naisen netto-omaisuus: 10.000/2 - 5.000 = 0 EUR
Koska avioliitossa puolisoilla avio-oikeuden kautta oikeus toistensa omaisuuden arvoon, on miehen maksettava tasinkoa (jos nainen vaatii) 60.000 euroa, minkä jälkeen netto-omaisuudet ovat yhtäsuuret. Nainen ei voi vaatimalla saada autoa itselleen (voi sen kyllä hyväksyä tasingon "lyhennyksenä"), eikä mies tule velkavastuulliseksi vanhoista opintolainoista ... eli sikäli omaisuus ja velat eivät "mene puoliksi".
Sitten tehdään erottelu, mikä tyylillä "sulle-mulle-sulle" ... yllä siis laskettu vain euroja ja omaisuuksia.
Ositusta ei ole pakko tehdä noin, sen voi sopia toisinkin ... esim. minulle ei tulisi mieleenikään ottaa vanhoja opintolainojani osituslakelmaan alentamaan netto-omaisuuttani ja siten vaikuttamaan tasingon määrään. Mutta jos "pilkulleen" lakia luetaan, niin noin menee.
Jos puolisoilla on avioehto, ei tasinkoa voi vaatia eikä sitä tarvitse maksaa (saa toki). Samoin jos kyse on avoliitosta.
Ja sitten poikkeuksiin, eli ositus voidaan vaatia kohtuullistettavaksi (joko avioehdollinen tai avioehdoton)... se sitten aina käräjäreissu, ja monet asiat vaikuttavat siihen tuleeko kohtuullistamista vai ei ... mm. avioliiton kesto jos alle 2 vuotta.
Sinuna laatisin ositussopimuksen erotteluineen hänelle pohdittavaksi. Ellei kiinnosta sen pohjalta neuvotella, niin sitten käräjille ... yleensä jo pelkkä juristin yhteydenotto saa vastapuolen noudattamaan lakia (häviäisi 100% varmuudella juttunsa). Kunnan oikeusaputoimisto voisi olla hyvä paikka poikettavaksi maanantaina.
No sitten tuo elareiden laskeminen (kai exälläsi edes jotain työmarkkinatukea on ... tai toimeentulotukea).
I VAIHE - määrä
Homma lähtee siitä, että määritetään lapsen / lasten elatuksen tarve. Ei helppo harjoitus, etenkin kun elarit sovitaan yleensä siihen asti kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Totta, murrosikäisen menot 4 vuotiasta suuremmat … mutta päivähoitomaksuja ei ole – jälleen yksilöllistä (suuretko ao. maksut, vai onko lainkaan). Toisaalta, usein etävanhempi ”sponssaa” elareiden ulkopuolelta aikuistuvaa lastaan ja tämän menoja. Lasten elatuksen tarve voidaan määrittää ainakin kolmella tavalla, ja ainakin yhdellä väärällä:
a) Lasketaan omien tenavien todelliset kulut (paras etenkin jos esim. kroonisia sairauksia tms.). Jos joku tarvii ”elareiden laskukonetta" ja ymmärtää Excel ohjelma aika hyvin, niin laittaa mailia [email protected]
b) Jos laiskottaa niin yksi vakiintunut standardi tuntuu olevan 420 e/kk per lapsi (tutkimus muistaakseni kolmihenkisen perheen lapsen "kustannukset" tasattuna 18 vuodelle etelä Suomessa). Siitä vähennetään lapsilisä ja esim. "sossun" prosentit (sovelletaan toimeentulotuen määrittämisessä useampi-lapsisessa perheessä, ks.
http://www.varma.fi/NR/rdonlyres/09D8723F-D281-45A2-B64 9-4CB2DAD63B3A/0/MuuToimeentuloturva.pdf
320 + 320 x 0,95 + 320 x 0,90 = 912 ekee (eli 912/3 = 304 e/kk keskiarvona per lapsi)
Siitä voidaan keskustella, pitääkö äidin saama yh-lisä ottaa huomioon lapsen eduksi (vähentää ao. summalla tuota 420 euroa) vai huomioida äidin tulona (koska lakkaa jos äiti solmii uuden parisuhteen).
c) Vanhentunut "rangaistusluonteinen" tapa laskea elarit olivat 10% etävanhemman BRUTTO tuloista -- siihen ei minusta ketään elatusvelvollisen pitäisi velvoittaa, mutta tahtoessaan toki niin voi sopia … olkoonkin ettei tuo ”kaava” mitenkään lähde lapsen tarpeista, vaan etävanhemman toimentulosta (jonka vaikutettava kyllä elatuksen jakamiseen).
II VAIHE - jako
Kun yhteinen käsitys saatu lapsen elatuksen tarpeesta, sitä aletaan jakamaan vanhempien kesken. Vanhempien maksukyky yleensä lasketaan nettotulojen suhteena. JOSKUS se antaa epäoikeudenmukaisen tuleman … jos vaikka hyvätuloinen elatusvelvollinen on joutunut velipojan valuuttalainan takaajana suuriin lyhennyksiin, ei nettotulot anna käsitystä mikä hänen maksukyky pakollisten menojen jälkeen. Toisaalta, oikeudessa viimeistään tuomari huomaa jos elatusvelvollinen heikkoon maksukyynsä vedoten vaatii pieniä elareita, ja on esim. ”kikkaillut” kulut kovin suuriksi, vaikka tehnyt edellisellä viikolla asuntolainansa maksuohjelman ”vuodessa veks”-malliseksi.
Mielestäni on kohtuullista että elareista vähennetään tapaamisten aikana syntyviä kuluja (eli ruoka) ... mutta niiden laskemisen ei pitäisi olla vaikeata. Tapaamisen muita kuluja voidaan jakaa vaikka tapaamissopimuksessa (etä vastaa ”viemisestä”, lähi ”palautuksesta”).
Yleensä ei suositella ”könttämaksua” elareista (eli sekoitetaan vanhempien ositus ja lasten elatus), mikä ei tietenkään estä vanhempia näin sopimasta. Tämän summan määrittäminen jos mikä kahden sovussa eroavan aikuisen asia, yksikään tuomioistuin Suomessa ei tällaista ratkaisua tee.
Minimi elareille voi olla nolla euroa. Ajattelepa äitiä joka Nokian tiedotusjohtaja ja optio-ohjelmassa, isä sekatyömies. Tulee ero, yli 12 vuotiaat tyttäret haluavat jäädä äidille ... et kai kuvittele että yksikään lastenvalvoja suosittaisi tai tuomari määräisi 120 elareita per naama isälle??? Kysymys vanhempien maksukyvystä osallistua lasten elatukseen (jotain 0 ja 100% välillä, mutta EI yli). Mutta, JOS elarit tässä esimerkissä jostain syystä kuitenkin vahvistettu 120 euroon, eikä etä niitä pysty maksamaan … niin ”ilman tarveharkintaa” lain mukaan veronmaksajien se lähivanhemmalle tilitettävä!
III VAIHE - vahvistaminen
Lasta koskevat sopimukset (elatus-, tapaamis-, ja huoltajuussopimus) voidaan vahvistaa jo erohakemuksessa. Edellyttää tietenkin että ao. sopimukset osataan ja tahdotaan tehdä ko. vaiheessa. Tai myöhemmin lastenvalvojalla, muitakin keinoja voi olla. Vahvistaminen ei ole pakollista, mutta elareiden osalta lähivanhemman (ja lapsen) etu, tapaamisten osalta etävanhemman etu (ja lapsen).
Lastenvalvoja tai ”kunta” ei määrää elareita, vaan vahvistaa tai auttaa vanhempia pääsemään sopuun (ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin lastenvalvojankin vahvistama sopimus kiertää oikeuden kautta ”byrokratian rattaissa)). Ellei sopua synny niin sitten käräjille, missä elarit lähes poikkeuksetta laihaa sopua huonommat (toinen kokee maksavansa liikaa, toinen ettei saa tarpeeksi) ... joten kympeistä ei kannata mennä tuomarin eteen.
”nollas” VAIHE – lapsen etu
Tällä kai olisi pitänyt aloittaa. Surullisen usein elari-keskusteluissa niiden kohde unohdetaan … oma lapsi. Toisaalla joskus vaaditaan tai määrätään kohtuuttomia elareita jotka katkeroittavat etävanhemman ja tekevät tapaamiset joskus hyvinkin askeettisiksi isän yksiössä. Tai elatusvelvollinen pinnaa maksuista, tai pimittää tuloja mitkä vaikuttaisivat hänen oikeudenmukaiseen osuuteensa. Tai, elareita ei käytetä siihen mihin kuuluu – lapseen, ja elatusvelvollinen ostaa lapselle uudet kengät tapaamisellaan kun ei vanhoilla voi enää kulkea, maksettuaan myös elarit. Vastaavia muita ikäviä esimerkkejä varmasti osataan keksiä tai kertoa.
Joten, koettakaa eravat/eronneet vanhemmat keskenänne hakemaan sopu elareihin, ja sovussa myös muuttamaan niitä jos aihetta syystä tai toisesta. Mutta hyvä olisi edes itselleen perustella vaatimuksensa elareiden määrästä, maksaa tai saa sitä. Ja vilpittömästi miettiä ovatko ne oikeudenmukaiset, jokaiselle osalliselle (lapsi, etä ja lähi).
M36, kiitos Sinulle selkeästä ja seikkaperäisestä vastauksesta. Kiitos, että jaksoit kommentoida asiaa noin pitkästi ja seikkaperäisesti. Hienoa, että täällä on ihmisiä, joilta oikeasti saa apua silloin, kun sitä tarvitsee.
Tarkennan vielä tätä omaa tapaustani. Eli minkäänlaista ositussopimusta ei ole tehty. Minun piti vain lähteä ja mitään en saanut mukaani ja jos olen jotain kysynyt, niin mikään ei kuulemma kuulu minulle, koska käyn töissä ja voin ostaa uusia tavaroita. Ja uhkailua tulee jos jonkinlaista, jos alan asioista riitelemään ja jotain itselleni vaatimaan. Eli voi olla viisainta ja helpointa luopua tuosta kaikesta tavarasta. Ei kait se elämä pyöri pelkän materian ympärillä.
Tuosta lapsen elatusmaksusta vielä, niin ex-vaimoni on opiskelija, mutta opiskellut niin kauan, että ei saa enää opintotukea. Eli hänellä ei ole muita tuloja, kuin lapsilisä.
Sosiaalitoimistosta ei kuulemma saa mitään, ennenkuin elatusapusopimus on tehty, jotta tietävät, paljonko on vaimoni kuukausitulot. Eli toimiiko homma oikeasti noin?
Asumistukea hän ilmeisesti alkaa saamaan, summasta vain ei ole minulla tietoa.
Eli jos ajatellaan tuota elatusapumaksun määritystä, niin vanhan 10% säännön mukaan, maksu olisi 260 Euroa minulla. Mutta jos tuota ei noudateta tai se on määritelty laittomaksi, niin sitten kun laskee tuon toisen kaavan mukaan, eli 420 Eur - lapsilisä ja loppu jaetaan molempien maksukyvyn mukaan, niin summasta tulee minun kohdallani vielä isompi, koska ex-vaimollani ei ole tuloja. Ex-vaimoni ei suostu minkäänlaiseen sopimukseen, kuin siinä tapauksessa, että maksan hänelle 400 Eur kuussa. Eli kahdenkeskiseen sopimukseen emme näytä pääsevän. Eli käykö tässä nyt niin, että minulle tulee maksettavaksi tuo 320 Eur ? Ex-vaimoni sanoo, että kun asiasta mennään keskustelemaan, niin siellä otetaan aikaisempi elämisen taso huomioon ja jos alan ryppyilemään, niin alkaa vaatimaan 500 Eur kuussa.
Miten tässä nyt pitäisi toimia ja miten tuo elatusapumaksun suuruus tässä minun tapauksessani muodostuisi, jos asia viedään johonkin asiasta päättävään instanssiin?
Ex-vaimollani ei selvästikään ole minkäänlaista käsitystä siitä, että paljonko minulla on rahaa kuukaudessa käytettävänä, kun olen aina hoitanut kaikki laskut ja perheen elättämisen ja vaatettamisen. Hän on käyttänyt lapsilisätkin omiin tarkoituksiinsa.
Hän luulee, että joku 300-400 Eur kuussa ei tunnu missään, missä hän on aika väärässä. Mitä jos elatusapumaksuksi määritellään summa, jota ei kertakaikkiaan pysty maksamaan? Pitääkö muuttaa sillan alle, että pystyy hoitamaan elarit?
Hyvä, silloin voit jos niin tahdot saada osuutesi. Mutta saattaa mennä käräjöinnin kautta … pohdi kannattaako … mutta noin ei osituksen ole tarkoitettu meneväksi kuten teillä käymässä. Usein muuten juristin yhteydenotto ositusehdotuksen kanssa auttaa … nyt sinun vain arvioitava mitä teillä pn ositettavaa irtaimistoa, ja mielellään kuvata se (saattaa ruveta ”hukkumaan” muuten)
>
Minähän en olisi lähtenyt kuin kilon kappaleina jos tyyli tuollainen … mutta meitä on monenlaisia ihmisiä. Ikävää mitä kohdallasi tapahtui.
Näinkin saattaa olla, kannattaa pohtia saattaako taistelun voittaminen johtaa sodan häviämiseen (lapsen tapaamisten vaikeutuminen) … joskus viisas perääntyy, joskus taistelee … en osaa paremmin neuvoa.
Ehdota määräaikaista sopimusta, mikä tarkastetaan vaikka vuoden tai kahden päästä.
Voi hyvinkin olla näin, en osaa sanoa. Kysypä itse sieltä.
No ei se laiton ole, ei ole mitään kaavaa laissa elatusmaksujen laskemisesta. Paitsi että sen lähdettävä lapsen elatuksen tarpeesta, ja molemmat vanhemmat siihen osallistuvat. Tuo palkasta laskettuhan ei ota kantaa lapsen elatuksen tarpeeseen … joten sikäli on ”laiton”. Ja voi johtaa epäoikeudenmukaiseen tulemaan, suuntaan tai toiseen (liian vähän tai liikaa vs. tarve)
>
niin … ja jos tuo 420 e/kk on lapsesi elatuksen tarve, ja lähivanhemman maksukyky ”nolla”, niin noinhan siinä käy, ja kuuluukin. Sitä voidaan sitten pohtia, onko juuri teidän tapauksessa 420 e/kk oikea summa? siis ei sekään laki ole, vaikka osin muuttumassa oikeuskäytännöksi (eikä minusta välttämättä oikein)
No sitten oikeuteen, tai suostut.
Ei välttämättä, noin suuria elareita maksaa elatusvelvollisista pari prosenttia Suomessa. Suurin osa elareista osuu haarukkaan 140 – 150 e/kk. Jälleen, ehdota määräaikaista sopimusta, koska exäsi ei loputtomiin opiskele. Ja usein tehokas keino on vaatia myös lähihuoltajuutta … äidillähän tosiaan ole mahdollisuutta elättää lastanne. Tälle tielle jos lähdet, niin oikein hyvän juristin tarvitse ”about” nyt.
>
No vaatiahan saa vaikka kuuta taivaalta. Et varmasti joudu maksamaan lapsesi elatuksesta 500 euroa … sehän olisi yli 100% hänen elatuksensa tarpeesta. Unta näkee exäsi.
Instanssi on käräjäoikeus. Jos arvata saan, niin elarisi tulevat olemaan 160 – 180 e/kk ja tarkastetaan parin vuoden päästä. MUTTA tää siis tosiaan arvaus … ”mars” juristin pakeille.
Kuten taisin aikaisemmin kirjoittaa, ei nettotulojen suhde ole ainoa keino määrittää osuudet, toinen on maksukyky (eli mitä jää ”yli” pakollisten menojen jälkeen, missä suhteessa elatus jaetaan).
Ja sitten maanantaina hakemaan ihan oikeaa tietoa asioista, eli lakimiehelle juttelemaan. Mutta eiköhän tästä tullut hieman ”pohjia” keskusteluille.
Olen tässä miettiny sitä että pitikö sun muuttaa jo ennemmin kuin päätetiin lastenvalvojalla tapaamiset, elarit ja kenelle lapsi jää. Sillä ei se niin varmaa että ex saa lapset, koska näyttäis siltä että sulla olis parempi mahdollisuus ne elättää koska olet töissä.
Omassa erossani justiin näitä lastenvalvoja painotti meille. Myöskin lapsen oma tahto otettiin huomioon.
Heti maanantaina sun kannattaa ihan heti aamulla mennä oikeusavustajan luokse ja kertoa noi kaikki asiat siellä. Saat sieltä apua myös noihin elautusapua asioihin.. eikä sinu itsesi tartte välttämättä sitten olla lastenvalvojan luona kun niitä sopimuksia tehdään avustaja hoitaa ne puolestasi ja en usko että ex:si uskaltaa sitä ruveta kiristämään.
Toimeen tulo tukea kyllä saa omala osaltaan mutta ei lapsen koska siinä otetaan ne elarit huomioon.. eli siinä saa vain sen erotuksen mitä jäis äidin osuudeksi.
Oisko sulla mitenkään mahdollista sopia että edelleen hoitaisit lapsen vaatehankinnan mikä osaltaan sitten pinentäis elareita.. nämä kaikki kannattaa ottaa esille neuvoteluissa ja muista aina epävarma ihminen korottaa äänensä.. eli jos ex:si alkaa huutaa niin tiedät että hän pelkää häviävänsä.. :)))
joten onnea matkaan sinulle..
Kiitos taas M36 ja Maarit tuesta.
M36 kirjoitti, että ei olisi lähtenyt, kuin kilon kappaleina. No, noin se melkein mun kohdalla tuo lähtö tapahtuikin. En uskaltanut enää öisin nukkua, kun uhkaukset alkoivat olla sitä luokkaa. Myös henkisen hyvinvoinnin kannalta oli parempi lähteä, kuin pysyä kotona, kun ex-vaimon uusi mies alkoi siellä majailemaan.
Eli Maarit on oikeassa siinä, että muutin pois ennenkuin mitään sopimuksia tai neuvotteluita on missään käyty. Itseasiassa niitä ei ole käyty vieläkään, koska olin jo itse varannut ajan lastenvalvojan luokse, mutta kun se menee täällä sukunimen etukirjaimen perusteella, että kenen kanssa keskustellaan ja meille sattui tulemaan mieshenkilö, niin se ei ex-vaimolleni sopinut. Varsinkin, kun oli kuullut, että tekee huonoja sopimuksia naisen kannalta. Ei kait tuollaisessa virassa sukupuolella saisi olla merkitystä?
Tässä kuussa maksoin oma-aloitteisesti 200 Eur vaimolleni elareita, kun kerran sopimusta ei vielä ole tehty.
Missäs sellaisen oikeusavustajan juttusille pääsee ja mitä tuollainen palvelu kustantaa?
En mä ala niistä tavaroista tappelemaan, pitäkööt itsellään ja nauttikoon vallan tunteesta, kun sai pitää kaiken mitä halusikin. Tuo lapsen elatusapuasia vaan pitää saada kuntoon.
Tapaamisista ex-vaimo haluaa "sopia" niin, että sopimukseen kirjataan, että lapsi tulee isän luokse silloin, kun itse niin haluaa. Että mitkään sovitut päivät ei häntä pakota tulemaan, jos lapsi ei niin itse halua. Samaan hengenvetoon sanoi, että jos et maksa tarpeeksi ja alat tappelemaan tavaroista, niin osaa kyllä tehdä lapselle isän luokse menemisen hyvin vastenmieliseksi ja sen jälkeen en kuulemma tule lastani enää näkemään.
Ex-vaimoni on aina ollut hyvin temperamenttinen, mutta tämä kylmyys ja häikäilemättömyys tuli kyllä aivan uutena asiana.
oikeusavustajan puhelinnumeron löytää useimmin kaupungin/kunnan numeroista joka on tosi pitkä. Maksu määrätyy tukojen mukaan sinne kannattaa viedä viimeisin verotodistus mukana.. samoin selvitykset muista pakollista maksuista esim. opintolainat..ne kaikki huomioidaan niin mulla itselläni on tehty kun olen joskus aikoja sitten joutunu sellaiseen turvautumaan..
Lastenvalvojaa ei voi valita ja nytten neuvoisin että yrittäisit saada sen huoltajuuden itselle tai sitten vaihtoehtoisesti erittäin laajat tapaamis oikeudet.. ja tee kuten M36 neuvoi vain määräaikainen elatus sopimus jolloin tarkastetaan elarit ym.. uudelleen.