Väestönvaihto selvää politiikkaa

Suomen väestö halutaan muuttaa mulateiksi ja kehitysmaalaisiksi.
Siitä kertoo tietoinen politiikka, jolla syntyvyys on saatu alas.

Siitä kertoo omien nuorten jättäminen syrjään työmarkkinoilta samalla kun tilalle otetaan hometalotakentajia ja sosiaalisurffareita, joita nyt puoliväkisillä yritetään saada ohi suomen miesten työllistämisjonoissa.

Suomi tarvitsee lisää väkeä. Meitä saisi olla 10-15-miljoonaa, mutta parempi 5-miljoonaakin on, jos tuo toinen puolikas on sitten kehitysmaalaisia.

Siinä tilanteessa on sitten yhteiskuntarauha ja järjestys mennyttä, kuten Ruotsissa on käymässä vauhdilla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Suomiensinmiekkariin kirjoitti:

Suomen väestö halutaan muuttaa mulateiksi ja kehitysmaalaisiksi.
Siitä kertoo tietoinen politiikka, jolla syntyvyys on saatu alas.

Siitä kertoo omien nuorten jättäminen syrjään työmarkkinoilta samalla kun tilalle otetaan hometalotakentajia ja sosiaalisurffareita, joita nyt puoliväkisillä yritetään saada ohi suomen miesten työllistämisjonoissa.

Suomi tarvitsee lisää väkeä. Meitä saisi olla 10-15-miljoonaa, mutta parempi 5-miljoonaakin on, jos tuo toinen puolikas on sitten kehitysmaalaisia.

Siinä tilanteessa on sitten yhteiskuntarauha ja järjestys mennyttä, kuten Ruotsissa on käymässä vauhdilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu