Nainen seisoi porrastasanteella voimatta uskoa silmiään. Kadulla oli lunta, ja sitä satoi sille lisää. Vielä eilen oli kevät, ja kuivat lehdet olivat pyörineet nurkilla tuulessa, mutta nyt satoi jälleen lunta. Kaiken lisäksi hän näytti aivan lumiukolta, sillä valkoinen takki ei toiminut enää lumisateessa halutulla tavalla, vaan sulautui siihen niin, että hänestä jäi jäjelle vain jalat ja pää, sekä kaulaliina.
- Tule. Mennään, hän sanoi tyttärelleen, joka oli jo ehtinyt pyöräyttää itselleen lumipallon.
Vedettyään lapsen kouluun ja oikaistuaan itse raitiovaunupysäkille sisään juuri sulkeutuvista ovista, hän huomasi matkakorttinsa jääneen eteisen pöydälle laskupinon päälle. Tarkastajia ei näkynyt, mutta kuitenkin hän osti lipun puhelimella. Keskimääräisesti naiset toimivat rehellisemmin kuin miehet. Mutta tämä saattoi olla urbaani legenda. Urbaaneissa legendoissa yksinhuoltajaäidit istuvat aamuvarhaisesta asti kulmakuppiloissa raakkumassa ja iltaisin levittelevät päähänsä shokkivärejä samalla kun lämmittelevät lapsilleen valmismakaronilaatikkoa. Teinit tuijottavat ruutujaan ja vihaavat jokaisella henkäyksellä kotiaan. Pienimmät ymmärtävät kaiken. He vielä astuvat lätäkköön kadulla. Kun ihminen ei enää astu lätäkköön, ruutu on pelialustalla vaihtunut.
Stockmann
Yksityishenkilömme henkinen koti on tavaratalo Helsingin ytimessä. Hän ollut siellä töissä kahdeksantoistakesäisenä ensimmäisen kerran, sitten kymmenen vuotta myöhemmin uudelleen. Välissä oli kahden vuoden tauko, jolloin aikuistuva nainen lähinnä oleskeli ulkomailla, eikä tehnyt mitään. Ne kaksi vuotta saattoivat olla hänen elämänsä tärkeimmät vuodet, sillä minäkuvan lopullinen muodostuminen tuntui syntyneen juuri silloin. Hän viihtyi irrallisuudessa ja tunteessa siitä, että ei ollut missään kiinni. Hänen korviin se kuulosti hyvin luonnolliselta, jopa toivottavalta.
Liikkellä oli paljon hänen kaltaisiaan naisia; aikuisia naisia sekä vauvanaisia, vanhoja naisia. Stockmann päivällä oli jonkinlainen naisten Mekka, jonne he kaikki rauhallisin askelin kopsuttelivat sisään hypistelemään mahdollista tulevaa lookkiaan. Säätävien ja kiireettömien naisten maailma. Sellainen se oli. Myyjät olivat nuoria ja kaikilla heillä oli ripsipidennykset salivartalo. Myyjien ongelma oli Stockmannilla ollut kautta aikain sama: ei se että he myyvät, vaan heidän pitää kaiken lisäksi olla myyviä, oli toisinaan rasittavan ilmiselvä ruksi toisen hakijan kasvokuvan päällä. Mappeja sysättiin syrjään sitä mukaa kuin naama ei henkilöstöpäällikköä, tai rekrytointia yleensä, miellyttänyt.
Kun ymmärsi trendien vaikutuksen ihmisen käyttäytymisessä, niin kykeni hyvällä syyllä sanomaan, että ihmisellä oli käytettävissään enemmän kasvoja kuin Januksella itsellään oli. Itse se massa, jota muokattiin kulloistenkin tarpeiden mukaan, ei voinut tälle ominaisuudelleen mitään. Se tuskin edes tiedosti sitä. Ainoa seikka, jonka se kykeni näkemään tai havaitsemaan, oli jatkuva muutos. Trendi oli parhaimmillaan sitä, että se oli sirpaloitunut niin monelle taholle, että se vaikutti lähes yksilölliseltä. Mutta kun käväisi lastentarhassa, niin kaikki kuteet olivat peräisin samasta kaupasta. Siinä sitä oltiin ihmeissään, kun Matin Ja Tepon hanskat olivat sekaisin ja molemmilla oli saman käden rukkanen vedettynä kuriksen hihan päälle. ja räkä valui nenästä.
Voi sitä tussilla sotkemisen määrää.
Intuitio on sitä että tajuaa löytäneensä elämänsä takin. Hinalla ei ole väliä, sillä vaikka konkurssi olisi ovella, oli takki saatava.
Sovitettuaan suhteellisen laadukasta tuotetta, ja käytyään sen saumoja läpi tarvittavat 40%, niin ostopäätös oli varma. Se ei ollut valkoinen puhviällötys, vaan aivan jotain muuta.
- Sopii hyvin teille, siro naisen ääni sanoi.
"Jenna" niminen nuori nainen seisoi blondin vierellä kädet rukousasennossa ja tarkasteli kokonaisuutta milloin suoraan ja milloin epäsuoraan, ikään kuin ostajan näkökulmasta peilin kautta.
- Harvoin näkee myyjää, joka osaa Espanjaa. Ei tuohon kylttiin enää enempää mahtuisikaan, blondi sanoi ja piti näkemästään. "Jenna" oli hieman kuin hän nuorena: iloinen killisilmä, itsetietoinen ja suoraselkäinen nainen suuren kaupungin sydämessä palvelemassa tällaisia, potentiaalisia ongelmakimppuja.
Vanhemman naisen ja nuoremman sellaisen nokkimisjärjestys oli päivänselvä. Ja varsinkin se oli selvää tällaisessa tilanteessa, jossa kaikki puhe oli periaatteessa turhaa. Yli kolmekymppiset naiset olivat kuulleet elämänsä aikana kaiken mahdollisen. Ja mikä tässä oli hämmästyttävää niin se oli se että sitä materiaalia ei ollut paljon ja sen variaatiotkin olivat minimaalisia. Tulokset - eli tuotokset - olivat suorastaan köyhiä.
Kun nuorempi nainen kehuu vanhempaa naista, niin hän saa olla sanoissaan tarkempi kuin runoilija intuitiossaan.
- Mä taidan ottaa tän, vaikka ei mulla ole tähän varaa.
- Ei sillä ole niin väliä, "Jenna " sanoi.
(hihitystä)
- Tule. Mennään, hän sanoi tyttärelleen, joka oli jo ehtinyt pyöräyttää itselleen lumipallon.
Vedettyään lapsen kouluun ja oikaistuaan itse raitiovaunupysäkille sisään juuri sulkeutuvista ovista, hän huomasi matkakorttinsa jääneen eteisen pöydälle laskupinon päälle. Tarkastajia ei näkynyt, mutta kuitenkin hän osti lipun puhelimella. Keskimääräisesti naiset toimivat rehellisemmin kuin miehet. Mutta tämä saattoi olla urbaani legenda. Urbaaneissa legendoissa yksinhuoltajaäidit istuvat aamuvarhaisesta asti kulmakuppiloissa raakkumassa ja iltaisin levittelevät päähänsä shokkivärejä samalla kun lämmittelevät lapsilleen valmismakaronilaatikkoa. Teinit tuijottavat ruutujaan ja vihaavat jokaisella henkäyksellä kotiaan. Pienimmät ymmärtävät kaiken. He vielä astuvat lätäkköön kadulla. Kun ihminen ei enää astu lätäkköön, ruutu on pelialustalla vaihtunut.
Stockmann
Yksityishenkilömme henkinen koti on tavaratalo Helsingin ytimessä. Hän ollut siellä töissä kahdeksantoistakesäisenä ensimmäisen kerran, sitten kymmenen vuotta myöhemmin uudelleen. Välissä oli kahden vuoden tauko, jolloin aikuistuva nainen lähinnä oleskeli ulkomailla, eikä tehnyt mitään. Ne kaksi vuotta saattoivat olla hänen elämänsä tärkeimmät vuodet, sillä minäkuvan lopullinen muodostuminen tuntui syntyneen juuri silloin. Hän viihtyi irrallisuudessa ja tunteessa siitä, että ei ollut missään kiinni. Hänen korviin se kuulosti hyvin luonnolliselta, jopa toivottavalta.
Liikkellä oli paljon hänen kaltaisiaan naisia; aikuisia naisia sekä vauvanaisia, vanhoja naisia. Stockmann päivällä oli jonkinlainen naisten Mekka, jonne he kaikki rauhallisin askelin kopsuttelivat sisään hypistelemään mahdollista tulevaa lookkiaan. Säätävien ja kiireettömien naisten maailma. Sellainen se oli. Myyjät olivat nuoria ja kaikilla heillä oli ripsipidennykset salivartalo. Myyjien ongelma oli Stockmannilla ollut kautta aikain sama: ei se että he myyvät, vaan heidän pitää kaiken lisäksi olla myyviä, oli toisinaan rasittavan ilmiselvä ruksi toisen hakijan kasvokuvan päällä. Mappeja sysättiin syrjään sitä mukaa kuin naama ei henkilöstöpäällikköä, tai rekrytointia yleensä, miellyttänyt.
Kun ymmärsi trendien vaikutuksen ihmisen käyttäytymisessä, niin kykeni hyvällä syyllä sanomaan, että ihmisellä oli käytettävissään enemmän kasvoja kuin Januksella itsellään oli. Itse se massa, jota muokattiin kulloistenkin tarpeiden mukaan, ei voinut tälle ominaisuudelleen mitään. Se tuskin edes tiedosti sitä. Ainoa seikka, jonka se kykeni näkemään tai havaitsemaan, oli jatkuva muutos. Trendi oli parhaimmillaan sitä, että se oli sirpaloitunut niin monelle taholle, että se vaikutti lähes yksilölliseltä. Mutta kun käväisi lastentarhassa, niin kaikki kuteet olivat peräisin samasta kaupasta. Siinä sitä oltiin ihmeissään, kun Matin Ja Tepon hanskat olivat sekaisin ja molemmilla oli saman käden rukkanen vedettynä kuriksen hihan päälle. ja räkä valui nenästä.
Voi sitä tussilla sotkemisen määrää.
Intuitio on sitä että tajuaa löytäneensä elämänsä takin. Hinalla ei ole väliä, sillä vaikka konkurssi olisi ovella, oli takki saatava.
Sovitettuaan suhteellisen laadukasta tuotetta, ja käytyään sen saumoja läpi tarvittavat 40%, niin ostopäätös oli varma. Se ei ollut valkoinen puhviällötys, vaan aivan jotain muuta.
- Sopii hyvin teille, siro naisen ääni sanoi.
"Jenna" niminen nuori nainen seisoi blondin vierellä kädet rukousasennossa ja tarkasteli kokonaisuutta milloin suoraan ja milloin epäsuoraan, ikään kuin ostajan näkökulmasta peilin kautta.
- Harvoin näkee myyjää, joka osaa Espanjaa. Ei tuohon kylttiin enää enempää mahtuisikaan, blondi sanoi ja piti näkemästään. "Jenna" oli hieman kuin hän nuorena: iloinen killisilmä, itsetietoinen ja suoraselkäinen nainen suuren kaupungin sydämessä palvelemassa tällaisia, potentiaalisia ongelmakimppuja.
Vanhemman naisen ja nuoremman sellaisen nokkimisjärjestys oli päivänselvä. Ja varsinkin se oli selvää tällaisessa tilanteessa, jossa kaikki puhe oli periaatteessa turhaa. Yli kolmekymppiset naiset olivat kuulleet elämänsä aikana kaiken mahdollisen. Ja mikä tässä oli hämmästyttävää niin se oli se että sitä materiaalia ei ollut paljon ja sen variaatiotkin olivat minimaalisia. Tulokset - eli tuotokset - olivat suorastaan köyhiä.
Kun nuorempi nainen kehuu vanhempaa naista, niin hän saa olla sanoissaan tarkempi kuin runoilija intuitiossaan.
- Mä taidan ottaa tän, vaikka ei mulla ole tähän varaa.
- Ei sillä ole niin väliä, "Jenna " sanoi.
(hihitystä)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulle heräs tässä harvinainen ongelma.
Jos kehitellään fiktiivinen nainen, niin onko hän seksikkäämpi varattomana vai varakkaana?
Taloushan on valtaa.
Mutta kuinka tämä varakkuus näkyy kadulla, jos molemmat naiset ovat ostaneet kuteensa samasta liikkeestä?
Omituista.
(naurua)
Kuvitellaan, että mä törmään kadulla tai kahvilassa tähän mun ihanneböönaan, ja mä saan jotenkin sellaisen kuvan, että misulla on hilloa tilillä, koska on niin siistinä.
Sehän on voinut vinguttaa luottokorttia, ja nyt vain odottaa, että simppu iskee kiinni.
Simppu on vissiin kala.
(vai oliko se sumppu -naurua)
Tämä on itseasiassa äärimmäisen monimutkainen asia, sillä kun yöhön lähtee, niin ulkonäkö tulee ensin ja vasta sitten totuus.
Enkä minä tiedä yhtään bilettäjää, joka lähtisi radalle aamutakissa.
(reps)
Löysin aiwan ihanan biisin, joka sopii kuin nänä päähän tänään.
(hihitystä)
https://www.youtube.com/watch?v=EwmGwv32Ero