Orban: pakolaiset Troijan hevosia

Jaahas, jäi taas suomalaiselta medialta kertomatta, että Unkarin pääministeri Viktor Orban vertasi eilen pakolaisa Troijan hevosiin. Orbanin mielestä EU on toiminut kristillisten arvojen vastaisesti päästäessään pakolaisia/terroristeja EU-maihin. Kristillinen identiteetti on kuulema katoamassa. EU on vielä elinaikanamme muslimien maa, hän varoitti.

Asian pitäisi olla niin, että media välittää uutisia eikä tuputa omaa ideologiaansa.

On tärkeää tietää, mitä maailmalla tapahtuu, eikä ole median asia antaa siitä väärää kuvaa.

Tieto on toki aivan eri asia kuin mielipide. Toimittajan ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä Orbanin kanssa, mutta oleellisesta tapahtumasta pitää kertoa. Kuvaahan se ainakin mielialoja EU:n eri maissa.
29558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Mutta eiväthän nämä meidän rehelliset ja puolueettomat toimittajat pystykään kertomaan uutisia, jotka ovat toimittajan ideologiaa vastaan.

Kumma, että koko kansan, myös niiden eri mieltä olevien, rahat kyllä kuitenkin kelpaavat (YLE)

Äänestä

Orbanin näkemys uutisoitiin kyllä muualla eussa.

Oisko sippilä taas meilaillut yle ja hs ja kieltänyt julkaisemasta?

Äänestä

  • hei ,onko kieltänyt julkaisemasta? Petteri Orpo

    Äänestä

  • ja ehkä tämä on yhteistyö ihmisiä, jotka piilottaa todellisen sanoman

    Äänestä

on surullista, ettei media uutisoi kaikkea sua kiinnostavaa.
Onneksi voit itse löytää haluamasi uutiset.

Äänestä
  • On surullista, että poliitikkot , hallitus , virkamiehet eivät tue kansalaisten vain ulkopuolelta ilman asiakirjoja rikollisia laittomaat. Tämä on hyvin outoa toimintaa!

    Äänestä

  • Näintapahtu kirjoitti:

    On surullista, että poliitikkot , hallitus , virkamiehet eivät tue kansalaisten vain ulkopuolelta ilman asiakirjoja rikollisia laittomaat. Tämä on hyvin outoa toimintaa!

    Euroopan tulvien on lopetettava !
    https://m.youtube.com/watch?v=uhNx0fb45Fw

    Äänestä


  • Kiitos sinulle, joka linkitit nämä videot. Orbanin kaltaisia valtiomiehiä on liian vähän, ja puolestaan niitä, jotka ovat valmiit myymään vanhan äitinsäkin rahasta, on liikaa.

    Mutta hitaasti, kovin hitaasti eurooppalaiset kansat heräävät todelliseen uhkaan. Ei auta, vaikka kansa huutaa suoraa huutoa, tuntuu että kukaan ei kuule.

    Äänestä

  • Ei ole mikään ihme, että Brexit tuli ,koska he eivät halunneet muslimeja !

    Äänestä


Miten hemmetissä tässäkin ketjussa voi olla eniten poistettuja kommentteja? Olisiko moderaattorilla peiliinkatsomisen paikka? Ei tosiasiat miksikään muutu vaikka kuinka poistaisi näkyviltä ihmisten mielipiteitä...sitävartenhan tämä palsta lienee olemassa...vai onko?

Äänestä
  • Kiitos ensimmäisen Euroopan perustuslaista !
    Kiitos ! Puola -Eurooppa

    Äänestä

  • Natsien jutut on poistettava.

    Äänestä

  • Kristillisiä arvoja, joiden perusteella Länsi yhteiskunta rakentuu,
    nämä ovat korkeimmat arvot Euroopassa !

    Äänestä

  • siksi.poistetaan kirjoitti:

    Natsien jutut on poistettava.

    Liberalit natseja jutut on poistettava !

    Äänestä

  • EurooppanVapaus kirjoitti:

    Liberalit natseja jutut on poistettava !

    itsenäinen maa ? kuka vapautunut itsenäinen maa ?
    onko populistit !? kansalaiset ?

    Äänestä

  • itsenäinen100vuotta kirjoitti:

    itsenäinen maa ? kuka vapautunut itsenäinen maa ?
    onko populistit !? kansalaiset ?

    sekoitat historiassa
    kansalaiset, jotka taistelivat vapauden Suomessa?

    Äänestä

  • onko ruotsalaisia tai ???

    Äänestä

  • ehkä maanpettureita !

    Äänestä


  • itsenäinen maa ? kuka vapautunut itsenäinen maa ?
    onko populistit !? tai pakolaisen sotku ?
    Valtio ilman kansa ???

    Äänestä

  • historia, geenit, henkilötunnus, Identification
    kansallisuus, esi iso-iso-isoisät, esivanhemmat
    ihmisen DNA: jne.......
    Totuusarvo !!!

    Äänestä

Vielä+on+sentään+euroopassakin+maita+jäljellä,+missä+ei+vallitse+tämä+suvakismi+vajakismi+ääliöidiotismi,+tämä+touhu+on+todellakin+verrattavissa+troijan+hevoseen.Otetaan+esimerkiksi+vaikkapa+nämä+surullisen+kuuluisat+somalit,+maassa+on+oltu+jo+90-luvulta+lähtien+ja+saavutettu+suorastaan+huikea!+20%+työllisyysaste,+loput+tuosta+ryhmästä+elää+sosiaaliturvan+varassa+-+eikä+tuohon+ole+odotettavissa+muutosta.Vuotuiset+ylimääräiset+kulut+tuosta+ryhmästä+ovat+jotain+500+-+1000+miljoonaa,+kulua+mikä+on+joka+vuosi+ylimääräisenä+kivirekenä,+kulueränä.Tämmöinen+tämäntyyppinen+kehitysmaa+muslimien+rahtaus+maahan+toiminta+troijan+hevos+touhu,+se+rapauttaa+maan+sisältäpäin+noilla+vuotuisilla+ylimääräisillä+kuluilla.+Sitten+itketään+kun+valtio+vaan+velkaantuu+lisää+joka+vuosi+kiihtyvällä+tahdilla.+Varmasti+velkaantuu+tällaisella+ääliö+touhulla,+kehitysmaa+muslimien+maahantunkeutumisen+jatkuessa+ja+lisääntyessä+velkaantuminen+tulee+vaan+kiihtymään,+kunnes+jollakin+aikavälillä+saavutetaan+romahduspiste.Pankkikonserni+Nordea+varautuu+jo+tulevaan+romahdukseen+aikeellaan+siirtää+pääkonttorinsa+suomeen,+tavoitteena+että+eu:n+tukitoimet+euron+kera+siinä+vaiheessa+pelastaisivat+pankin+-+ruotsi+kun+ei+ole+eurossa,+se+ei+pääse+samalla+tavalla+tukitoimien+piiriin.+Pääkonttori+on+tällä+hetkellä+ruotsissa.+Sanoisin+että+kun+tällainen+konserni+alkaa+varautua+tuon+kaltaiseen+lopputulokseen,+sellainen+on+mitä+suurimmalla+todennäköisyydellä+tulossa.Ajattelumallissa+on+vain+yksi+iso+mutta,+mikäli+eu+ja+euro+kaatuu+riittävän+isosti,+ei+se+siinä+vaiheessa+ole+enää+mukana+pelastelemassa+näitä+rapakuntoon+huippuunsa+gryndattujen+ja+vedätettyjen+asuntohintojen+kasvukeskus+kiinteistöjen+roskalainoilla+kyllästettyjä+pankkeja.+Kun+yksiöluuukun+hinta+romahtaa+yli+300+tuhannesta+120+tuhanteen,+kaksioluukut+tippuu+500+tuhannesta+200+tuhanteen+ehkä+allekin+ja+korkotaso+nousee+yli+5%,+valtava+määrä+yksittäisiä+ihmisiä+ajautuu+henk.+koht.+konkurssiin+ja+muutama+pankki+tulee+menemään+nurin.Tämä+eu+ja+euro+uhkapeli+saattaa+kaatua+vielä+musta+pekka+pelin+luonteisesti+niin,+että+ääliö+idiotismi+maille+ylimääräisten+kehitysmaa+muslimiensa+kanssa+jää+se+musta+pekka+käteen+lopuksi+niin+kuin+siinä+pelissäkin.Kauanko+kansan+enemmistö+suvaitsee+tätä+touhua,+pitääkö+kaiken+tuhoutua+ennen+kuin+herätään+tämän+matu+hullutus+syövän+tuhovaikutukseen.

Äänestä
  • Eurooppaan tulivat tuhansia asekuntoisia ja myös sotakokemusta omaavia miehiä jihad Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Turvallisuustilanteen merkittäviä muutosta ja myös turvallisuus riskit kasvavat ! Keski -Euroopasta on näyttöä ja todiste, että karkotettiin jo! - paljon jihad sotilaita jotka osallistuivat taisteluihin Lähi-idässä , eli jihad/turvapaikanhakijoina, jotka tulevat Eurooppaan.

    Äänestä



  • Keski-EuroopanTodiste kirjoitti:

    Eurooppaan tulivat tuhansia asekuntoisia ja myös sotakokemusta omaavia miehiä jihad Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Turvallisuustilanteen merkittäviä muutosta ja myös turvallisuus riskit kasvavat ! Keski -Euroopasta on näyttöä ja todiste, että karkotettiin jo! - paljon jihad sotilaita jotka osallistuivat taisteluihin Lähi-idässä , eli jihad/turvapaikanhakijoina, jotka tulevat Eurooppaan.

    Eurooppaan tulivat tuhansia asekuntoisia ja myös sotakokemusta omaavia miehiä jihad Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Turvallisuustilanteen merkittäviä muutosta ja myös turvallisuus riskit kasvavat ! Keski -Euroopasta on näyttöä ja todiste - Visegrad 4V
    eli jihad/turvapaikanhakijoina, jotka on Eurooppassa.
    Teidän media piilottelee totuus !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Faktaapeliin-2 kirjoitti:

Jaahas, jäi taas suomalaiselta medialta kertomatta, että Unkarin pääministeri Viktor Orban vertasi eilen pakolaisa Troijan hevosiin. Orbanin mielestä EU on toiminut kristillisten arvojen vastaisesti päästäessään pakolaisia/terroristeja EU-maihin. Kristillinen identiteetti on kuulema katoamassa. EU on vielä elinaikanamme muslimien maa, hän varoitti.

Asian pitäisi olla niin, että media välittää uutisia eikä tuputa omaa ideologiaansa.

On tärkeää tietää, mitä maailmalla tapahtuu, eikä ole median asia antaa siitä väärää kuvaa.

Tieto on toki aivan eri asia kuin mielipide. Toimittajan ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä Orbanin kanssa, mutta oleellisesta tapahtumasta pitää kertoa. Kuvaahan se ainakin mielialoja EU:n eri maissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu