Miltä tuntuu kuolla yksin?

Helpotushan tuo on.

kukin tavallaan. minä viihdyn yksin ja kuolen yksin. Menoani tuskin kukaan kovin paljon suree. Olen tyytyväinen elämääni......toivottavasti on vielä muutama 10v aikaa jäljellä.
Ymmärrän kyllä heidän tuskan, jotka joutuvat olemaan yksin tahtomattaan. Sitä en tiedä mikä tähän avuksi, jos varmaankin paljon on jo yritetty.

Minua kyllä huolestuttaisi enemmän enennen kuolemaa oleva yksinäinen aika, joka saattaa itseäni joskus kohdata. Siinä vaiheessa kun maaliviiva lähestyy ja kuolonkellot kumajaa ei saattaja voi auttaa.
Oikeastaan haluaisinkin olla yksin hetkellä kun henkäisen viimeisen kerran tälle maailmalle. Saan kohdata Vapahtajani tai ensin vastaantulijani kasvoista kasvoihin. Ja se kuolema voi tulla yllättäen vaikka yövuoteella unen aikana niin kuin tapahtui äidilleni, isäni kuoli kyläreissulla.
Pitää olla asiat kunnossa ihmisten ja Jumalan kanssa, niin ei tarvitse pelätä kuolemaa. Yksinäisyys on kyllä ikävä asia ja se koskee tätä ajallista elämää.

Useimmat kuolee nykyään yksin. Hoitokodissa, sairaalassa. Kotona harvoin enää omaisten läsnäollessa. Oltu jo pitkään huonona ja omaisille saatetaan soittaa että on lähdön aika, mut usein aika loppuu niin ettei sitä tiedä, vanhus vain löytyy jollain kierrolla elottomana. Monet on tosi väsyneitä jo sairastamiseen, vanhuuden vaivoihin ja osa ei edes en tajua tilaansa, ollaan niin elämän ja kuoleman ja muistisairauden syvässä välimaastossa.

En mä sitä ajattele siis, kohtalon hetkeä. Se tulee sit kun tulee. Tuskin jaksan surra tätä elämää joka menny hyvin erilailla kuin toivoin, oletettavasti ajattelen vaan et toivottavasti lapsillani on kaikki hyvin, mun aika oli tässä ja ole jo väsynyt.

Vielä toivon et joku mua rakastaisi eikä tarvis olla näin paljon yksin, mut saattaa olla niin että oon loppuikäni yksin. Sillä väliä miten kuolen oikeastaan ja missä, jos vaan kokisi sitä ennen vielä jotain hyviä asioita niin se riittäisi.

Olen miettinyt. Oon ollut enemmän ja vähemmän yksinäinen 15 vuotta. Vaikka en ole edes keski-ikäinen, niin elämä on niin paljon satuttanut ja aina ihmiset kääntävät selkänsä. Hohhoijaa, on helpotus päästä täältä julmuuden ja itsekkyyden keskeltä pois. Odotan sitä hetkeä. Mulla on 7 menetystä kahden vuoden aikan ja kukaan muka ystäväni ei kysy miten mä jaksan. OOn niin täynnä tätä elämääni.

Se on helpotus. Yksin tulen lähtemään kun Noutaja tulee. Kerran oli jo hakemassa. Ilmoitin, että kyllä minulle sopii, mutta tarvitsisiko lapsi vielä isää, niin ei vielä vienyt. Nyt lapsi on jo aikaihminen missä sitten lieneekään eikä ole yhteyttä pitänyt 15 vuoteen.
Todennäköisesti asuntooni yksin kuolen ja joskus muumioitunut ruumiini löydetään. Ei kukaan tule kaipaamaan eikä suremaan eikä se minua haittaa. Ylimääräiseksi olen itseni tuntenut jo yli 70 vuotta. Saattaa olla, että näen Suomen uuden sisällissodan. Tai sitten en.
Edellinen kuolemani pikkupoikana: tyhmyyttäni pidätin hengitystäni. Ensin oli hirveän paha olo, sitten tuli niin suuri ilo ja riemu, ettei sitä sanoin voi kuvata! Tiesin kuolevani, tiesin pääseväni täältä pois! Voi sitä onnea!
Sitä edellinen kuolemani 500 v aiemmin: Ei se pään irroitus pitkällä, terävällä veitsellä sivaltaen satu yhtään. Seisoin molempien osieni vieressä hopeanvaaleassa hahmossa, jota muut eivät nähneet...

Ei tunnu miltään. Minulla ei ole tunteita. Toivottavasti joku terroristi ajaa rekka autolla yli kuten tukholmassa.