Ari Kemppainen, ei enää pakolaislapsia maahamme

Erikoislääkäri Ari Kemppainen on laskenut että suomalaisten ei ole taloudellisesti järkevää enää ottaa tänne yhtään pakolaislasta, he ovat valtava kuluerä yhteiskunnallemme ennenkuin heistä on kasvanut aikuisia veronmaksajia. Eli järkevintä on tästälähtien vastaanottaa tänne vain pelkästään aikuisia pakolaisia vaikka he olisivat ammatti ja kieli/luku/kirjoitustaidottomia kouluttamattomia tulijoita, he tulevat meille veronmaksajille huomattavasti halvemmiksi kuin lapsina tänne saapuneet. Jos ihan pienenä lapsena tänne tullut pakolainen opiskelee itsensä täällä vaikka erikoislääkäriksi tai diplomi-insinööriksi, valmistuu 25 vuotiaana ja menee töihin niin hän on maksanut vasta nelikymppisenä veroina sen mitä on tullut maksamaan suomalaiselle yhteiskunnalle sitä ennen eli alkaa vasta silloin tekemään nettotulosta yhteiskunnalle. Ovatko noita pienempiäkin pakolaisia tänne halunneet politiikot ja "hyysärit" tajunneet tuota Ari Kemppaisen nerokasta tapaa laskea mitä yksi pakolainen voi tulla maksaan maallemme.
42091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luin tuon jutun jossa erikoislääkäri Kemppainen kertoo että täällä syntynyt pakolaisten lapsi tulee maksamaan suomalaiselle yhteiskunnalle 400000 euroa jos hän opiskelee Suomessa 25 vuotiaaksi. Eli on taludellisesti järkevää vaatia ja suorittaa kastraatio kaikille tänne tuleville pakolaisille niin säästetään tuokin 400000 euroa.

Äänestä

Kuka vittu tietää kenestäkään mitä tulee..... ja on rasistista verrata ihmisiä valuuttaan joka on jo itsessään huijaus, kuten euro ja muut valuutat, oleellista on että valuuttaa lyödään aina tarvittaessa lisää ja ostettava loppuu maapallolta kyllä.

Äänestä

Kemppaisen laskelman mukaan pakolaisen hinta on 32.800 euroa per vuosi (ainakin se ensimmäinen). Yleensä aikuisena tullut maahanmuuttaja ei työllisty alle kymmenessä vuodessa ja työllisyysaste on senkin jälkeen heikko.

Jokainen analfabeetikko maksaa veronmaksajille 10 vuodessa suurinpiirtein saman kuin erikoislääkäri. 20 vuoden maksuilla saisi 2 erikoislääkäriä. Pakolaisen keskimääräisen eliniänodotteen ekvivalentti olisi 5 erikoislääkäriä.

Veronmaksajan näkökulmasta

1 pakolainen = 5 erikoislääkäriä.

Erikoislääkäri Kemppaisen lukujen mukaan pakolainen on veronmaksajan näkökulmasta erittäin huono investointi.

Äänestä

Kun esimerkiksi pakolaisille ostetaan uudet älykännykät niin ne eivät ole niin valtava menoerä kuin pakolaisten maahanmuuttoa vastustavat persut ja uusnatsit väittävät. Jos noita 400 euron älykännyköitä jaetaan tänne saapuville pakolaisille yhteensä 10000 kpl vuodessa ja kun noista pelkistä älykännyköistä kertynyt lasku jaetaan 5 miljoonan suomalaisen kesken niin se ei tee juuri mitään per/nuppi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MouhijärvenMoukariArvi kirjoitti:

Erikoislääkäri Ari Kemppainen on laskenut että suomalaisten ei ole taloudellisesti järkevää enää ottaa tänne yhtään pakolaislasta, he ovat valtava kuluerä yhteiskunnallemme ennenkuin heistä on kasvanut aikuisia veronmaksajia. Eli järkevintä on tästälähtien vastaanottaa tänne vain pelkästään aikuisia pakolaisia vaikka he olisivat ammatti ja kieli/luku/kirjoitustaidottomia kouluttamattomia tulijoita, he tulevat meille veronmaksajille huomattavasti halvemmiksi kuin lapsina tänne saapuneet. Jos ihan pienenä lapsena tänne tullut pakolainen opiskelee itsensä täällä vaikka erikoislääkäriksi tai diplomi-insinööriksi, valmistuu 25 vuotiaana ja menee töihin niin hän on maksanut vasta nelikymppisenä veroina sen mitä on tullut maksamaan suomalaiselle yhteiskunnalle sitä ennen eli alkaa vasta silloin tekemään nettotulosta yhteiskunnalle. Ovatko noita pienempiäkin pakolaisia tänne halunneet politiikot ja "hyysärit" tajunneet tuota Ari Kemppaisen nerokasta tapaa laskea mitä yksi pakolainen voi tulla maksaan maallemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu