Jakolaskuja

Helsinki-Vantaan lentoasema rullasi aamuruuhkassa tavalliseen tapaansa. Maailmantalouden yskiminen ei koskaan näkynyt kentillä, sillä mitä huonommin meni, niin sitä enemmän ihmiset liikkuivat. Liike oli dynamiikkaa, joka ruokki itseään ja sai itsensä kukoistamaan.

Rouva Trolleyn lentolaukun toinen pyörä oli jumissa, ja se kitisi ja vinkui vasten puulta näyttävää putipuhdasta lattiapintaa. Portti oli jo auki, ja boarding käynnissä. Hän kiiruhti askeleitaan. Lentoasemalle oli käynyt niin kuin kaikille lentoasemille oli käynyt: se oli kasvanut. Matkaa sai taittaa jo pienen kävelyretken verran, eivätkä rouva Trolleyn kengät olleet vielä täysin tottuneet uuden omistajansa jalan muotoihin.

Matkustamisen ensimmäinen sääntö oli, että kengät piti olla sisäänajetut. Sama päti lähes kaikkeen elämässä, paitsi Mercedes Benzin ostoon. Ihmissuhteissa kokemattomuus oli aikahyppy tuntemattomaan naiiviuteen, joka oli yhtä arvaamaton tila, kuin elämä itse oli. Kokemattomuus oli vaaratekijä. Kokematon ihminen oli siinä mielessä kokeneeseen verrattuna erilainen, että tämä koki kokemansa syvemmin tunnetasolla. Kokenut taas oli rutinoitunut, ja hänen liikkumavaransa oli suurempi ja marginaalit leveämpiä. Hän ei menettäisi otetta tavoitteesta yhden kitisevän renkaan vuoksi. Hän puskisi portille vaikka sukkahoususillaan. Juoksisi sinne.

Kiire on ylivertainen tila siinä mielessä, että rouva Trolley huomasi ajattelevansa erittäin loogisesti, kyeten viipaloimaan tilanteesta sen oleellisimman esiin. kaikessa toiminnassa oli jotain turhaa, jonka kykeni sivuuttamaan keskittyäkseen oleelliseen. lisäksi kiire hidasti ajantajua, jota rouva Trolley oli aina pitänyt eräänä kiireen suurimmista mentoreista. Kiire opetti aivotoimintaa, antoi sille aikaa nopeuttamalla käsitystä ajan kulusta. Kun aika tuntui hidastuvan, aivojen prosessit olivat nopeutumassa. Hän livahti ihmisten ohi kuin olisi juossut metsässä peto perässään. Kaikki oli viimeistä piirtoa myöten selvää. Hän tiesi tasan tarkkaan minkä reitin valita, sillä kuvio edessä portille oli päivänselvä ja muuttumaton. Hän laski reitin niin pitkälle kuin näki, ja vaistosi loput.

Näkymä koneen ovelta käytävälle oli lähes lohduton: jokainen matkustaja tuntui sullovan laukkuaan säilöön, ja ensisilmäyksellä jokainen säilön luukku oli vielä auki ja kaikki matkustajat seisoivat käytävällä. Rouva Trolley oli viimeinen paikalla. Hän heittäytyi lentoemäntien kanssa juttusille. Lentoemännät juttelivat mielellään, sillä mitään muuta ei ollut tehtävissä. Ketään ei voinut auttaa ja mihinkään ei päässyt. Ihmismuuri oli blokki lähestulkoon kaikelle tapahtuvalle, jopa sille itselleen. Naiset keskustelivat säästä ja aikatauluista, menusta ja siitä, että rouva Trolleyn lentolaukun toinen rengas oli jumissa. Toinen lentoemännistä kaivoi esiin metalliketjusta roikkuvat sakset ja pyysi kääntämään laukun ylösalaisin. Ja kas kummaa, renkaan akselin ympäriltä hän osasi kaivaa pois sinne kiertyneen kimaltavan pyöreän lahjanarun. Rouva Trolley oli aina saanut päänsäryn fuksian metallisen teennäisestä juhlatunnelmasta. Tämäkään hetki ei ollut kaukana siitä.

Paitapuseroaan pumppaillen rouva Trolley vihdoin pääsi omalle paikalleen ikkunan viereen. Ikkunapaikka oli enemmän yksityinen kuin mikään muu paikka koneessa. Jos istui käytävän puoleisella paikalla, joutui tarjoilijaksi. Jos taas istui keskellä, niin oli kahdelta puolelta tönittävien joukossa. Kun ikkunasta katsoi ulos, oli privaattitilassa. Oli vain taivas ja matkustaja. Tämä konetyyppi oli tällainen. Sitten oli lukuisia muita, mutta rouva Trolley ei nyt ollut niissä. Hän oli tässä ja katseli kiitorataa allaan. Hän ei pelännyt tippaakaan kuolemaa, mutta se aina käväisi mielessä.

Kuolema

- Anteeksi, mutta olen seurannut teidän kirjoittamistanne suurella mielenkiinnolla jo pitkään. Teillä tuo kirjoittaminen ei ole näemmä järin tuskallista, rouva Trolleyn vierustoveri sanoi. Äänessä oli anteeksipyytävä sävy.

- Kunhan naputtelen huvikseni. Aivotutkijat voisivat pitää tätä valveunena. Tämä on jonkinlaista prosessointia, unimaailman lisäosa. Mutta kiitos nyt vain kannustuksesta tai huomiosta yleensä.

- Itse yritin kouluaikoina kirjoittaa "vapaalla" tavalla, puhuja teki molempien käsiensä etu- ja keskisormilla sanansa ylle kaksoispisteet lainauksen merkiksi.

- No, mitä syntyi?

- Sain aikaiseksi lyhyen tarinan, jossa pääosan esittäjä oli hieman kuin te siinä.

- Minäkö?

- Kyllä. Tuli tuosta vain mieleen, kun niin keskittyneesti olette välillä taivaalla ja sen pilvissä ikkunan välityksellä, ja lie maassa nurmikolla astelemassa ruudullanne, niin että täytyy itse siinä jossain välillä.

- Ottakaa huomioon, että minulla oli äsken vain 393 merkkiä jäljellä. Siis ennen tätä virkettä.

- Ymmärrän rajallisuutenne. Maailma on ahdistava paikka, jos sitä ei osaa laajentaa älyllisesti. Laatikkomainen, tai ehkä rantapallomainen.

- Vankikuulamainen, rouva Trolley naurahti.

- Oletteko omasta mielestänne vankikarkuri? keskustelukumppani kysyi rouva Trolleyltä.

- Olen.
21295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

"Matkustamisen ensimmäinen sääntö oli, että kengät piti olla sisäänajetut. "

Jos hankkii täysin samanlaiset kengät, jotka ovat jaloille jo tutut ja joita jalat eivät enää vierasta tai joiden ystävä ne ovat alun perinkin olleet, sisäänajon ei tarvitse olla kovin pitkä. Tällöin trendikkyydestä on tingittävä.

Jos kengät ovat erittäin "sisäänajetut" voi niille ostaa pelkästään menolipun.
- "Is X your final destination?"
- Katse omiin kengänkärkiin, "Oh yes it is. It's definitely their final destination"

Äänestä
  • Älä saivartele mun kanssa sisäänajoista.

    (reps)

    Äänestä

Keskustellessaan tummanpuhuvan kumppaninsa kanssa koneessa koko pitkän lennon, he eivät tunteneet janoa tai nälkää. Sellaiset seikat sivuutettiin kädenheilautuksella. Itse keskustelu riitti heille ravinnoksi - vaikka se jälkeenpäin tuntui oleen uuvuttava ja raskas - ja vaikka keskustelu oli tuntunut kaikkea muuta kuin uuvuttavalta ja raskaalta. Keskustelu eli, rönsyili ja nivoutui idea ja ajatus ajatukselta yhä laajemmaksi kokonaisuudeksi, jota oli jostain syystä helpompi ymmärtää, mitä monimutkaisempi ja värikkäämpi siitä tuli.

Rouva Trolleylle jäi lentomatkasta sellainen jälkitunne, että hän oli keskustellut itsensä kanssa ymmärtäen omia vaikuttimiaan ja syitään toisen ihmisen kautta. Uuvuttavaa tällaisesta keskustelusta tekee se, että kun tennispallo lyödään yitse verkon, ja se on juuri ylittänyt tämän, oli jo oltava ottamassa sitä vastaan toisella puolella verkkoa. Siinä saa liikuntaa kerrakseen. Sellaista on älypeli. Eli jos rouva Trolley syötti ässän, hän ei edistynyt pelissä mihinkään, vaan polki paikoillaan.

- Lentoemäntä! Saisinko pullollisen vettä? Minusta tuntuu, että minä olen raskaana.

- Totta kai. Tuonko myös suklaata?

- Oi se olisi fantsua. Olen aika uuvahtaneessa tilassa. Minua aletaan jo verottaa kaksin käsin.

- Pidetään kuitenkin se vyö kiinni. Ihan oman ja lapsen turvallisuuden vuoksi.

Seuralainen istui vaitonaisena vieressä ja katseli elokuvaa, jossa kissa ajoi hiirtä takaa.

- Millaista ajan haaskausta.

- Anteeksi, rouva Trolley kysyi.

- Millaista ajan haaskausta elämä onkaan.

- Niin. Homman pointti tuossa varmaan on että kissa ei koskaan saa hiirtä kiinni. Se ei vain yksinkertaisesti onnistu. Ja jos se onnistuu, niin sitten sitten hiiri olisi herätettävä henkiin, jotta kaikki voisi jälleen alkaa alusta. Kieltämättä järjetöntä.

- Kieltämättä hyvin yksinkertainen systeemi, elämä.

- Mjoo. Katso nyt tätäkin kumparetta tässä. Mikä tämä oikeasti on? rouva Trolley napitti paidan alhaalta auki ja pullisti itseään ulos penkistä. Tuskin huomattava kumpare oli muodostumassa hänen iholleen.

- Näyttää jotenkin... kammottavalta. Siis onhan se muotona kaunis, mutta silti se näyttää... kammottavalta.

- Peruuttamattomalta, sanoisin. Ja en nyt puhu lapsestani tässä.

- Olette harvinaisen oikeassa.

(hihitystä)

Äänestä
  • Laskeutumisen alussa, vielä kaukana kiitoradalta, koneen suihkumoottorien ääni vaimeni ja koneen nokka painui kohti maanpintaa. Laskeutumiskulma oli loiva. Olimme vielä korkealla taivaalla, lähes matkustuskorkeudessa.

    Oli ilta. Aurinko värjäsi pilvet oranssiksi matoksi ja violettien ja turkoosien, sinisten ja punaisten eri sävyt olivat huumata rouva Trolleyn. Ne lähes imaisivat hänet itseensä, tuohon painottomuuteen ja katoavaisuuteen, nopeuteen. Koko näkyvä osa planeettaa kaareutui hänen silmiensä edessä. Se leijui. Triljoonia tonneja painava täydellinen klöntti iltaverhouksessaan oli kuin morsian häissä, jollaisia ei oltu ennen nähnyt tai koettu. Huntu kääri koko kauneuden kätköihinsä ja vain aavisteli itse, mitä se sisällänsä pitäisi.

    - Pitäisikö näiden syönti lopettaa? mitä mieltä sinä olet?

    - Nuohan ovat jotain terveyssipsejä. Ruistako nuo ovat?

    - Nainen tarvitsee ruista ranteeseen. Lapsena minut piti aina ajaa pois elopellolta, koska talloin viljaa. Eikä pellolla kävelemisessä ole muutenkaan mitään järkeä, rouva Trolley virnisti.

    - Järjen tiet. Niitä nyt on vähän kaikenlaisia. On niin kuin ryteikköjä, polkuja, kärryteitä ja moottoriteitä. Mitä nopeammin pääsee perille sitä nopeammin elämä on ohi. Absurdia.

    - Ovatko minun tissini alkaneet kasvaa? Herranjestas sentään.

    - Ruoka saattaa varastoitua tisseihin. En ole mikään mammografologi, mutta luulisin näin.

    - Kummallista. Yleensä sekä oppi että läski ovat valuneet minusta läpi. Nyt molemmat tuntuvat jäävän elimistööni jumiin. Olen kohta kuin kävelevä K-market, josta voi vuokrata tietosanakirjoja ja runomittaisia jollotuksia. Ei saatana.

    - Joko tunne-elämä alkaa olla myllerryksessä? itseäni on aina kiinnostanut kaikki myllerrys ja sekamelska. Kaaos on jollain tasolla helpompi ymmärtää kuin peli, jossa on säännöt.

    - Onko täällä jotenkin kuuma? Ei mun on nyt avattava paidannapit, tai tukehdun. Minun mielestäni raskaana oleva nainen saa tehdä ihan mitä huvittaa, vaikka ryöstää pankin tai pitää sormea perseessään, jos se vain häntä jollain tavalla auttaa. Ai kamala kun täällä on kuuma. Onko täällä kuuma vai ei?

    - Kaikki on niin suhteellista.

    - Mikään ei niin minua raivostuta kuin se että ollaan samaa mieltä kaikesta. Ei keskustelun pointti ole siinä, että kaikki ovat samaa mieltä. Keskustelu-utopian pääperiaate on se, että tietoa ei ole käytettävissä, eikä sitä käytettäväksi voida saada. Siten kaikki ovat oikeassa. Keskustelu on sitä, että ei olla samaa mieltä siitä, mitä ei tiedetä.

    - Jokohan tässä kohta oltaisiin perillä?

    - Ei siis mun pitää päästä vessaan.

    Rouva Trolley hätisti vierustoverinsa käytävälle ja kampesi itsensä matolle valitellen kanssamatkustajille sitä että hänen oli päästävä vielä vessaan. Raskaana, näet.

    Istuessaan vessassa, rouva Trolley puhkesi kyyneliin. Häenllä ei ollut minkään valtakunnan vessahätä, mutta hänen oli pakko päästä lukkojen taakse itkemään, purkamaan itseään. Mitään selitettävissä olevaa syytä tähän ei ollut. Raskaus oli alkuvaiheessa, eikä mitään fyysisiä ongelmia vielä ollut, muuta kuin tuo mielialojen käsittämätön ja sairaalloinen heilahtelu. Tällainen epävakaus muuten vakaassa naisessa hämmensi tätä. Hän ei tunnistanut itseään vasta kuin peilistä, jonka kuvaa hän ei voinut katsoa. Hän ei yksinkertaisesti kestänyt sitä.

    Pohdiskeltuaan seitsemän minuuttia missattua aborttia, rouva Trolleyn oveen koputettiin.

    - Rouva, onko kaikki hyvin? Me laskeudumme kymmenen minuutin päästä, ja teidän olisi palattava paikoillenne. Minä voin auttaa, lentoemännän rauhallinen ääni kertoi oven takaa. Rouva Trolley tuijotti ovea kuin se olisi tulessa. Hän ei aikoisi liikahtaakaan vessanpytyltä.

    - Rouva, minun on pyydettävä, että palaatte paikoillenne, ääni toisti.

    - Menkää pois ja antakaa minun olla rauhassa, rouva Trolley sanoi.

    - Rouva, minun on avattava ovi tältä puolelta ja ohjattava teidät paikoillenne. Avaan oven nyt.

    - Ettekä avaa! rouva Trolley huusi.

    Kun lentoemäntä avasi oven, hän järkyttyi. Vessanpöntöllä istui nainen, joka piteli sylissään vastasyntynyttä lasta. Lapsi oli elossa, verinen ja limainen ja tämän päällä kiemurteli sinertävä napanuora, jossa selvästi oli erotettavissa verisuonet ja piparminttutankomainen kiertyneisyys.

    Lentoemännän suu oli yhtä auki kuin oli vessanovi.

    (naurua)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Laskeutumisen alussa, vielä kaukana kiitoradalta, koneen suihkumoottorien ääni vaimeni ja koneen nokka painui kohti maanpintaa. Laskeutumiskulma oli loiva. Olimme vielä korkealla taivaalla, lähes matkustuskorkeudessa.

    Myöhään samaisena yönä lentoemäntä oksensi seitsemättä kertaa vessanpönttöön. Koettu keskenmeno oli ollut niin päräyttävä, että ilman unilääkkeitä nukkumisesta ei tullut mitään. Hän tyhjensi baarikaappia. Hän kiskoi sisäänsä rommit, vodkat, viskit, oluet, Breezerit ja ties mitkä myrkyt, ja kävi oksentamassa ne pönttöön. Kun baarikaappi oli juotu, hän meni jyskyttämään kollegansa oveen ja joi tämän baarikaapin tyhjäksi puhuen taukoamatta ja täysin tolaltaan sängynreunalla, vaikka toinen jo nukkui.

    Hän istui siinä aamuun asti.

    Kun aamu nousi meren ylle, jäljellä ei ollut mitään yön kauhuista. Hän ei muistanut mitään muuta kuin sen että hän oli hankkinut itselleen käsittämättömän päänsäryn, ja lennolla oli tapahtunut keskenmeno, jossa oli joitain ikäviä yksityiskohtia, jotka eivät olleet kovin traumaattisia. Vain ikäviä. Elämässä sattui kaikenlaista, hän tuumaili ja söi kourallisen Aspiriinia.

    - Joisit nyt vettä päälle, kollega sanoi sängystä.

    - Joisit ja joisit.

    Hän kävi juomassa vettä hanasta, sillä mitään muuta juotavaa huoneessa ei enää ollut. Sitten nainen konttasi vuoteeseen itkemään. Hän romahti kuin korttitalo.

    Romahduksen jälkijäristyksissä hän huomasi pitävänsä toisen naisen nänniä huultensa välissä ja molempia kämmeniään tämän reisien välissä yhdessä. Rinta, johon hän painautui, oli pehmeä ja turvallinen. Se oli elämän ja voiman lähde avuttomalle ihmiselle, joka ilman sitä paleltui kuoliaaksi. Ero rinnasta oli mahdotonta. Erkaneminen yhteydestä oli ajatuksena käsittämätön. Hän oli lapsi aikuisen naisen ruumiissa. Hän oli äidissään kiinni, joka suojelisi häntä kaikelta pahalta. Ulkopuolella ei ollut mitään. Sisäpuolella oli sydämen ääni, rauhallinen hengitys ja naisen tuoksu, joka rauhoitti häntä, opasti häntä ja ohjasi häntä takaisin järjen tielle pois hirveyksistä, kuolemasta ja kauhusta.

    Samalla kun näin oli, nainen syvästi tiedosti olevansa itse altis kaikelle tälle. Jopa toinen nainen, johon hän oli painautunut, oli mahdollisuutena tällainen. Olla äitilapsi, lapsiäiti tai mitä tahansa. Hän tunsi sen itsessään, sen kaiken. Hän tajusi olevansa tämä kaikki.

    - Unohda koko juttu. Kaikenlaista paskaa sitä sattuu, uninen ääni mutisi ja muutteli asentoaan paremmaksi.

    Hänelle oli täysin luonnollista että joku imi hänen rintaansa ja oli painautuneena vartaloaan vasten. Se oli hänelle täysin luonnollinen tila. Se oli rauhallinen ja tyydyttävä tila. Nainen mutisi vielä jotain ja vaipui horrokseen siliteltyään sisarensa ensin uneen. Tämä oli niin kovin heikko, niin herkkä ja niin nuori.

    Niin täydellinen.

    Heräsin vasta illalla. En ollut yksin, vaan hän oli yhä vierelläni ja luki kirjaa.

    - Mikä boogie? kuului kysymys.

    - Jano, kähisin.

    - Mä haen sulle vettä. Juotko mieluummin vettä vai Fantaa?

    - Vettä, vastasin.

    Nainen nousi vuoteelta ja vuoteesta tuntui katoavan lämpö. Se iski kiinni, kietoi kosteisiin lakanoihinsa ja yritti tukahduttaa minut. Vuode oli kuin kasa kylminä kiemurtelevia käärmeitä raajojeni ympärillä ilman naista, ilman turvaa ja pelastusta, yhteyttä toisaalle. Heti, kun hän oli palannut, kaikki tuo oli poissa. Join kuin lapsi veteni. Olin tukehtua siihen.

    Hän rauhoitteli minua ja unohti kirjansa. Otti minut syleilyynsä ja lämpöönsä. Samanlaisuus oli kuin rukousasento kaikissa niissä kirkoissa, joissa kaikenikäiset naiset kesäkuumansa viettivät. Se ei päästänyt minua pakenemaan itsestäni, vaan karkotti kylmyyden pois ja toi tilalle yhtäläisen tunteen toiseuden samankaltaisuudesta. me olimme samanlaisia, ja minä olin osa häntä hänen ollessa osa minua. Sulautuminen oli rakkauden tekijä, ymmärryksen ja hyväksymisen lämpö eräänlainen unohdus.

    - Mä kuolen ilman sua, kuiskasin.

    - Niin, hän mumisi ja keräili hiuksiani yhteen pois huulten tieltä. Suudelma oli hämmentävän kaunis, kuin runo, joka kertoi minusta ja minun arvostani hänelle. Lisäksi se otti huomioon ilmiselvän haurauteni, eikä vaatinut mitään, vaan pikemminkin antoi minulle enemmän kuin otti.

    - Sun ei tarvitse kuin koskea muhun, niin mun pitää kohta lähteä suihkuun.

    - Näinkö?

    - Madre de Dios..., hengähdin. Huoneessa tuntui palavan valot, vaikka aurinko oli laskenut. Olin ensimmäsitä kertaa elämässäni täydellisesti paikalla. Olin olemassa kaikella sitä mitä olin, ja kaiken lisäksi olin kaksin, en yksin, kuten aina ennen olin ollut. Olin yhdessä jossain taivaassa pilvien yllä yhdessä elämän kanssa.

    Ovelta kuului koputusta.

    - Mitä vit...

    Tämän jälkeen ovelta kuului jyskytystä ja naisten metelöintiä. Kuului huhuilua ja naurua ja kaikenlaista kälkätystä. Ovea vaadittiin auki.

    Sisään astui bilevaatteissa koko paikalla oleva lentoemäntälauma. Huoneen täytti valaistus, pulina, skumppa ja perseiden parvi, joka istahti vuoteelle ryyppäämään ja roikkumaan kaulassa ja jakamaan sympatiaa. Sängyllä oli kahdeksan naista ja helvetillinen pölötys. Oli päätetty pistää pystyy terapiailta, eli baarikierros. Se ei loppuisi vasta kun murheet oltaisiin kuitattu ja kaikki olisivat saaneet munaa tai sammahtaneet pöytään.

    Noin vertauskuvainnollisesti, sillä naiset eivät etsi itselleen väkisin mitään"munaa", tai edes halua sammua pöytään.

    Kuitenkin arvelin, että olisi hyvä pukea päälle, mutta ilman mitään intimiteettisuojaa se oli lähes tuskallista. Kuitenkaan tuo omituinen yhteneväisyyden ja läsnäolon tunne ei kadonnut, vaikka erosin fyysisestä hänestä. Hän jollain tasolla kulki mukanani minusssa. Hän oli tunne siitä, että hymyni tulisi olemaan tästä lähin herkässä.

    - No niin, tytöt. Nyt päälle ja ulos, komennettiin.

    Macho

    Naisen astuessa sisään mihin tahansa yökerhoon, niin se huomataan heti. Samalla hetkellä alkaa armoton ajojahti. Ja koska kaikki kollegani olivat vaaleaverikköjä, sisääntulo oli kuin olisi napsauttanut luolaan päälle valot. Itse hävisin pimeään, sillä olin kuin jonkun paikalla olevan sisar tai tyttöystävä, kenties jopa äiti. Pääasiallisesti yökerhossa oli vain paikallisia miehiä, turistinaisia, sekä me kahdeksan.

    Olimme keskellä tanssilattiaa ja ympärillä oli kehä miehiä.

    Olen joskus lukenut tällaisesta tapahtumasta, mutta se oli biologian oppikirjasta sivulta 45, joka käsitteli molekyylibiologisia prosesseja erilaisissa olosuhteissa. Itse tunsin olevani kuin kohdussa munasolu ympärillään miljardi siittiötä.

    Oloni oli erittäin tukala.

    Minun onneni oli, että olen puoliksi espanjalainen, ja minua ei siten katukuvasta edes erota ilman suurennuslasia. Mutta nämä vaaleaveriköt olivat kaiken huomion kohde. Yksikään spermatolloista ei tajunnut sitä, keitä he olivat, ja mitä kaikkea he osasivat. Se ei ollut niin merkityksellistä. Mies näkee naisen vain spermaviemärinä, johon voi tyhjentää itseään surutta viikkotolkulla, ja sitten, kyllästyttyään, heittää tämä vaikka ulos. Ei niin väliä. Kyllä äiti pesee pyykit. Ja jos ei äiti, niin sitten sisko. Ja jos ei siskokaan ehdi, niin sitten isoäiti. ja jos tämäkään ei onnistu, niin sitten on joko mentävä töihin ja hommattava rahaa uusiin vaatteisiin, tai sitten pestävä kuteensa itse.

    Joka oli aivan mahdoton asia.

    - Nautitteko te tästä! huusin lähimmän blondin korvaan.

    - Mitä!

    - Nautitteko te tästä?

    - En kuule mitään!

    Olin voimaton. Läksin etsimään itselleni savuketta, sillä tarvitsin ilmaa ja ääneni kantavaksi. Ovella seisoi järkyttävän kokoinen portsari mustassa paidassa. Pummasin mieheltä savukkeen ja heittäydyin juttusille. Oikeastaan pyysin häntä katsomaan kollegojen perään. Noin varmuuden vuoksi. Kahdeksan, näytin sormillani hänelle naisten lukumäärän.

    Hän ei ollut yhtään hullumpi heppu. Todella vahvat ihmiset ovat joskus hämmentävän rauhallisia, tyyniä ja huumorintajuisia. Korostan: joskus. Mies opiskeli ja teki ovihommia sivutöikseen, asui vuokra-asunnossa lähellä klubia ja haaveili matkustamisesta Yhdysvaltoihin. Tämä jollain tasolla on aina omasta mielestäni negatiivista. En ymmärtänyt oikein inhoani uusia mantereita kohtaan. Tunteella ei ollut perustuksia. Tai oli, mutta ne olivat varsin heppoisia. Ehkä Yhdysvallat oli liian sekaisin ollakseen kansakunta. En tiedä.

    - Oletko kotoisin täältä vai mantereelta? kysyin, vaikka kysymys oli turha. Aksentista päätelle miekkonen oli jostain etelästä kotoisin, ei suinkaan saarelta, jossa oli omanlaisensa kielikulttuuri ja murre.

    Kukaan ei tuntunut olevan kotonaan. Varsinkaan minä. En missään.

    Mä en nyt oikein tiedä, että pitäisikö kehitellä länsityyliin kapakkatappelu, vai jatkaa tätä ananaksen kuorimista?

    (hirn)

    Siis mä en parhaimmalla tahdollanikaan voi käsittää miksi ihminen ostaa ananaksensa peltipurkissa.

    No habla

    Esimerkiksi itse olen niin skitso, että kuorin ananasta mutta viskon sekaan espanjalaisia tuontimansikoita.

    Ei ole todellista.

    Luis oli espanjalaiseksi varsinainen härkä. Hän oli yhtä leveä kuin ovi, jota vahti, kuin Kerberos, ja lisäksi hän oli liikkeissään kuin musta mamba. Kuitenkin mies muistutti ulkoisesti kuin hämärää hahmoa muumimaailmasta, hieman yksinkertaiselta ja hyväntahtoiselta vaikuttavaa rantamörköä.

    Siinä jutellessa tuli sellainen tunne, että eipä tässä juuri mitään hätää naisella ole. Kolossaalinen olemus oli kuin portti menneisyyden kaupunkiin, jonka vahti hän oli. Jos hänellä olisi ollut jonkinlainen sapeli tai kalpa kädessään, niin koko saari olisi kierretty kaukaa ja turismi olisi siltä osin kuollut. Miehuudessa oli puolia, jotka vaikuttivat jopa kaltaiseeni sekavaan ja kehittymättömään persoonaan. Luis vetosi johonkin aivojeni vanhoissa osissa, niissä, jotka syntyvät perusrungon jatkeeksi jo sammakkovaiheessa. Suuruus ja kauneus eivät koskaan katoa muodista. Ne eivät ole muotia tai trendejä, vaan eloonjäämistä.

    - Onko sinulla Luis tyttöystävää? kysyin.

    Hänellä ei ollut.

    - No, onko sinulla sitten poikaystävää? kysyin.

    Luis nauroi makeasti. Se oli vapaan miehen vapaata naurua. Se ei ollut sitä naurua, joka syntyi pelosta ja hämmennyksestä, ahdasmielisyydestä. Luis oli tilanteen tasalla. Häntä ei voitu loukata. Hän omisti itsensä ja ajatuksensa. Ne olivat hänen linnakkeensa ja niitä hän puolusti viimeiseen asti. Horjumatta. Hän hengitti. Hän oli elossa.

    - Mitä sinä, Luis, näet edessäsi?

    Mies hämmentyi hetkeksi. Kulmakarvat nousivat ylös ja katse porautui silmiini. Hän seisoi vakaana ja hievahtamatta paikoillaan kuin portti helvettiin.

    Sitten hän kertoi näkevänsä minussa laiturin, joka kurotti merelle. Minä etsin hänen mielestään jotain, jonka olemassaolosta minulla ei ollut varmuutta. Olin itseni vanki, enkä löytänyt tietä ulos. Olin kuin merituulessa heiluva niitty pimässä yössä, josta kuului vain ääni. Minussa oli salaperäistä kauneutta, hän kertoi.

    Luis oli varsin runollinen mies. Oli kuitenkin täysin selvää, että hän oli mies, joka piti naisia spermaviemäreinä.

    Pummasin häneltä toisen savukkeen, ja kerroin mitä olin lennolla joutunut todistamaan. Etsin hänestä reaktiota. Etsin hänestä tunnetta, jonka muistaisin tunteneeni. Etsin analogioita käsittääkseni sen, että en kulkenut täällä yksin, vaan että minulla olisi mahdollisuus jakaa jokin asia toisen ihmisen kanssa.

    (naurua)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Esimerkiksi itse olen niin skitso, että kuorin ananasta mutta viskon sekaan espanjalaisia tuontimansikoita.

    Ei ole todellista.

    (hihitystä)

    Onko se sitten piña con fresas? Samaan tapaan kuin chili con carne?

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Onko se sitten piña con fresas? Samaan tapaan kuin chili con carne?

    Ei, käsittääkseni.

    Mun mielestä se on "Fresas con chicas".

    (Hirn)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Ei, käsittääkseni.

    Mun mielestä se on "Fresas con chicas".

    (Hirn)

    Palstan teema noin yleisesti on
    "Muchos chicos sin chicas & Chicas sin chicos muchos machos"

    Äänestä

Pitikö mun jatkaa tätä vai ei?

Ei voi muistaa.

(hihitystä)

Äänestä
  • Hiton vaikea jatkaa stooria, jos estradille on talutettu espanjalainen runojättiläinen ja joku saman sortin pikkuhippiäinen, jolla on suuret luulot itsestään mutta pienet tissit, eikä mitään muuta näytettävää - ja molemmat notkuvat jonkin klubin yläportailla vetelemässä tupakkaa.

    Seinät lyövät itsestään ulos vaimentuneita ääniaaltoja. Katu ottaa mitä tahansa vastaan.

    (reps)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Hiton vaikea jatkaa stooria, jos estradille on talutettu espanjalainen runojättiläinen ja joku saman sortin pikkuhippiäinen, jolla on suuret luulot itsestään mutta pienet tissit, eikä mitään muuta näytettävää - ja molemmat notkuvat jonkin klubin yläportailla vetelemässä tupakkaa.

    Seinät lyövät itsestään ulos vaimentuneita ääniaaltoja. Katu ottaa mitä tahansa vastaan.

    (reps)

    Mä en kyllä näe mitään muuta mahdollisuutta kuin yhdistää nämä hahmot yhdeksi ihmiseksi. Jätän pikkuhippiäisen puolituisen kehon, ja pidän hänet naisena. Miehen tavan ajatella siirrän hänen päähänsä yleisolemukseensa.

    Musta olisi pitänyt tulla sovelletun genetiikan edelläkävijä tai jokin sähköntutkija.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Mä en kyllä näe mitään muuta mahdollisuutta kuin yhdistää nämä hahmot yhdeksi ihmiseksi. Jätän pikkuhippiäisen puolituisen kehon, ja pidän hänet naisena. Miehen tavan ajatella siirrän hänen päähänsä yleisolemukseensa.

    Musta olisi pitänyt tulla sovelletun genetiikan edelläkävijä tai jokin sähköntutkija.

    (hihitystä)

    Pikkuhippiäisnaisessa on se hyvä puoli, että voi rellestellä koroilla kuin pankkiiri. Pieni nainen on sitä parempi, mitä kevyempi hän on. Kevyt ei ole raskasta.

    Uskottavuus naisena olisi myös asetettava vaakalaudalle, koska pikkutyttömäinen olemus vaatii jättimäisen egon tuekseen, että edes jostain syntyisi jotain... femiiniä.

    Es un libro jodido!

    (hirn)

    Äänestä

Nää jutut käy aina vaan pitkäveteisemmäksi.

Äänestä
  • Se on kyllä totta. Jotenkin asiaa tulee vain enemmän ja enemmän mieleen, kun vähän sheikkaa.

    Mä yritän tiivistää.

    Just joo.

    (reps)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teknodonna kirjoitti:

Helsinki-Vantaan lentoasema rullasi aamuruuhkassa tavalliseen tapaansa. Maailmantalouden yskiminen ei koskaan näkynyt kentillä, sillä mitä huonommin meni, niin sitä enemmän ihmiset liikkuivat. Liike oli dynamiikkaa, joka ruokki itseään ja sai itsensä kukoistamaan.

Rouva Trolleyn lentolaukun toinen pyörä oli jumissa, ja se kitisi ja vinkui vasten puulta näyttävää putipuhdasta lattiapintaa. Portti oli jo auki, ja boarding käynnissä. Hän kiiruhti askeleitaan. Lentoasemalle oli käynyt niin kuin kaikille lentoasemille oli käynyt: se oli kasvanut. Matkaa sai taittaa jo pienen kävelyretken verran, eivätkä rouva Trolleyn kengät olleet vielä täysin tottuneet uuden omistajansa jalan muotoihin.

Matkustamisen ensimmäinen sääntö oli, että kengät piti olla sisäänajetut. Sama päti lähes kaikkeen elämässä, paitsi Mercedes Benzin ostoon. Ihmissuhteissa kokemattomuus oli aikahyppy tuntemattomaan naiiviuteen, joka oli yhtä arvaamaton tila, kuin elämä itse oli. Kokemattomuus oli vaaratekijä. Kokematon ihminen oli siinä mielessä kokeneeseen verrattuna erilainen, että tämä koki kokemansa syvemmin tunnetasolla. Kokenut taas oli rutinoitunut, ja hänen liikkumavaransa oli suurempi ja marginaalit leveämpiä. Hän ei menettäisi otetta tavoitteesta yhden kitisevän renkaan vuoksi. Hän puskisi portille vaikka sukkahoususillaan. Juoksisi sinne.

Kiire on ylivertainen tila siinä mielessä, että rouva Trolley huomasi ajattelevansa erittäin loogisesti, kyeten viipaloimaan tilanteesta sen oleellisimman esiin. kaikessa toiminnassa oli jotain turhaa, jonka kykeni sivuuttamaan keskittyäkseen oleelliseen. lisäksi kiire hidasti ajantajua, jota rouva Trolley oli aina pitänyt eräänä kiireen suurimmista mentoreista. Kiire opetti aivotoimintaa, antoi sille aikaa nopeuttamalla käsitystä ajan kulusta. Kun aika tuntui hidastuvan, aivojen prosessit olivat nopeutumassa. Hän livahti ihmisten ohi kuin olisi juossut metsässä peto perässään. Kaikki oli viimeistä piirtoa myöten selvää. Hän tiesi tasan tarkkaan minkä reitin valita, sillä kuvio edessä portille oli päivänselvä ja muuttumaton. Hän laski reitin niin pitkälle kuin näki, ja vaistosi loput.

Näkymä koneen ovelta käytävälle oli lähes lohduton: jokainen matkustaja tuntui sullovan laukkuaan säilöön, ja ensisilmäyksellä jokainen säilön luukku oli vielä auki ja kaikki matkustajat seisoivat käytävällä. Rouva Trolley oli viimeinen paikalla. Hän heittäytyi lentoemäntien kanssa juttusille. Lentoemännät juttelivat mielellään, sillä mitään muuta ei ollut tehtävissä. Ketään ei voinut auttaa ja mihinkään ei päässyt. Ihmismuuri oli blokki lähestulkoon kaikelle tapahtuvalle, jopa sille itselleen. Naiset keskustelivat säästä ja aikatauluista, menusta ja siitä, että rouva Trolleyn lentolaukun toinen rengas oli jumissa. Toinen lentoemännistä kaivoi esiin metalliketjusta roikkuvat sakset ja pyysi kääntämään laukun ylösalaisin. Ja kas kummaa, renkaan akselin ympäriltä hän osasi kaivaa pois sinne kiertyneen kimaltavan pyöreän lahjanarun. Rouva Trolley oli aina saanut päänsäryn fuksian metallisen teennäisestä juhlatunnelmasta. Tämäkään hetki ei ollut kaukana siitä.

Paitapuseroaan pumppaillen rouva Trolley vihdoin pääsi omalle paikalleen ikkunan viereen. Ikkunapaikka oli enemmän yksityinen kuin mikään muu paikka koneessa. Jos istui käytävän puoleisella paikalla, joutui tarjoilijaksi. Jos taas istui keskellä, niin oli kahdelta puolelta tönittävien joukossa. Kun ikkunasta katsoi ulos, oli privaattitilassa. Oli vain taivas ja matkustaja. Tämä konetyyppi oli tällainen. Sitten oli lukuisia muita, mutta rouva Trolley ei nyt ollut niissä. Hän oli tässä ja katseli kiitorataa allaan. Hän ei pelännyt tippaakaan kuolemaa, mutta se aina käväisi mielessä.

Kuolema

- Anteeksi, mutta olen seurannut teidän kirjoittamistanne suurella mielenkiinnolla jo pitkään. Teillä tuo kirjoittaminen ei ole näemmä järin tuskallista, rouva Trolleyn vierustoveri sanoi. Äänessä oli anteeksipyytävä sävy.

- Kunhan naputtelen huvikseni. Aivotutkijat voisivat pitää tätä valveunena. Tämä on jonkinlaista prosessointia, unimaailman lisäosa. Mutta kiitos nyt vain kannustuksesta tai huomiosta yleensä.

- Itse yritin kouluaikoina kirjoittaa "vapaalla" tavalla, puhuja teki molempien käsiensä etu- ja keskisormilla sanansa ylle kaksoispisteet lainauksen merkiksi.

- No, mitä syntyi?

- Sain aikaiseksi lyhyen tarinan, jossa pääosan esittäjä oli hieman kuin te siinä.

- Minäkö?

- Kyllä. Tuli tuosta vain mieleen, kun niin keskittyneesti olette välillä taivaalla ja sen pilvissä ikkunan välityksellä, ja lie maassa nurmikolla astelemassa ruudullanne, niin että täytyy itse siinä jossain välillä.

- Ottakaa huomioon, että minulla oli äsken vain 393 merkkiä jäljellä. Siis ennen tätä virkettä.

- Ymmärrän rajallisuutenne. Maailma on ahdistava paikka, jos sitä ei osaa laajentaa älyllisesti. Laatikkomainen, tai ehkä rantapallomainen.

- Vankikuulamainen, rouva Trolley naurahti.

- Oletteko omasta mielestänne vankikarkuri? keskustelukumppani kysyi rouva Trolleyltä.

- Olen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu