1. Neuvostoliittoa ei olisi ollenkaan päässyt syntymään, jos Mannerheim olisi päättänyt liittyä kommunismin vastaiseen rintamaan Venäjällä 1918 ->
2. Neuvostoliitto olisi tuhoutunut, jos Mannerheim olisi liittynyt Saksan hyökkäykseen Leningradiin ja edelleen Moskovaan (operaatio Barbarossa)
Mannerheim säästi Neuvostoliiton, sillä hän ymmärsi, ettei se kuulu Suomelle. Mannerheim siis lahjoitti Neuvostoliitolle itsenäisyyden ja salli sen toteuttaa omaa yhteiskuntakokeiluaan, joka kuitenkin sitten epäonnistui.
Mannerheim teki oikeat ratkaisut, vaikka niistä koituikin Venäjän kansalle suurta kärsimystä.
2. Neuvostoliitto olisi tuhoutunut, jos Mannerheim olisi liittynyt Saksan hyökkäykseen Leningradiin ja edelleen Moskovaan (operaatio Barbarossa)
Mannerheim säästi Neuvostoliiton, sillä hän ymmärsi, ettei se kuulu Suomelle. Mannerheim siis lahjoitti Neuvostoliitolle itsenäisyyden ja salli sen toteuttaa omaa yhteiskuntakokeiluaan, joka kuitenkin sitten epäonnistui.
Mannerheim teki oikeat ratkaisut, vaikka niistä koituikin Venäjän kansalle suurta kärsimystä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mannerheim oli viisas mies. Venäjä on turhan suuri Suomen pienelle kansalle hallita.
Venäjä on hankala maa, kylmä ja takapajuinen. Ei sitä kukaan halua. Hitler oli hullu, sen todistaa hyökkäys itään. Ei mitään järkeä.
Mannerheim oli suuri Venäjän ystävä, kommunisteja vihasi, ja aiheesta.
Mannerheim oli hyvin armelias Neuvostoliittoa kohtaan noissa tilanteissa.
Mannerheim jätti mm. Muurmannin radan rauhaan eikä toteuttanut Airon suunnitelmaa edetä syvemmälle itään. Huoltoreitti säilyi eikä venäläiset kuolleet nälkään. Lännen massiivinen apu Muurmanskin kautta pääsi perille.
Airon mielestä operaatio olisi toteutunut helposti.
Marski ei halunnut puuttua naapurin "sisäisiin asioihin". Miksi Neuvostoliitto ei jättänyt vastaavasti Suomea rauhaan.
Mannerheim oli herrasmies, joka tiesi missä menee se raja, jonka yli ei ole viisasta naapurin kanssa mennä. Stalinilla ei ollut mitään rajoja, täysin rahvaanomainen ryöstäjä ilman mitään estoja.
Bolsevikit tappoi kaikki herrasmiehet, ei niitä ole sen jälkeen Venäjällä näkynyt.
Siinä sitä tuli puppua kunnolla. Marski olisi hyökännyt 1918 jos olisi saanut luvan. Sotaa se ei olisi ratkaissut bolsut olisivat vaan jossain vaiheessa vallanneet Suomen. Onneksi muilla oli järkeä eikä Mannerheimin suunnitelmasta tullut mitään.
Itärintaman sotaa ei ratkaistu Leningradissa vaan Stalingradissa ja USA:n mittavalla materiaalituella. Joten se siitä pelastamisesta. Leningradin piiritykseen osallistuminen olisi saattanut suututtaa Stalinin niin että Suomen kohtaloksi olisi tullut antautuminen. Mannerheim ei pelastanut neukkuja vaan mahdollisesti Suomen pidättäytymällä piiritykseen osallistumisesta.
Saksalaisethan eivät hyökänneet Leningradiin vaan piirittivät sitä tarkoituksena tappaa asukkaat nälkään.
Mannerheim olisi helposti voinut myös katkaista Leningradin huollon ja aiheuttaa kaupungin totaalisen luhistumisen.
Ehkä, mutta se ei olisi ratkaissut sotaa. Leningradilaisten nälkään tappamiseen osallistumista ei ehkä Suomen poliittinen johto eikä kansa olisi hyväksynyt.
Stalinin komento oli niin kovaa, että tarvittaessa L-gradissa olisi siviilien ruokinta lopetettu vaikka kokonaan, että viimeiset leipäpalat olisivat säästyneet sotilailla.
Mannerheim ei päästänyt natseja (fasismia) Suomessa valtaan. Jo Talvisodassa Mannerheim kielsi saksalaisten vapaaehtoisten natsejen tulon Suomeen. Myöhempi yhteistyö kommunismin hyökkäystä vastaan oli pakon sanelemaa mutta Mannerheim halusi pitää ohjat käsissään ja eron fasisteihin selkeänä.
Marskin asenne varmaankin vaikutti siihen, ettei natsihenki levinnyt Suomen armeijaan.
Kyllä se oli politiikot ja ennen kaikkia Suomen kansa joka ei natseja kannattanut. Edes IKL ei saanut kummoistakaan kannatusta, natsesta puhumattakaan.
Kyllä Marski halveksi noita mustapaitaisia pussihousumiehiä, Suomesakin. Hänhän oli länsi- (ei saksa-) suuntautunut aristokraatti, eikä mikään moukka. Hänelle Hitlerin yllätyssyntymäpäivävierailu oli kiusallinen seikka (näkeehän sen niistä filmeistäkin; kuin opettaja ja oppipoika, lienee turha mainita kumpi oli kumpi). Samaten vastavierailu Hitlerin luo; oli mentävä kun protokolla vaati. Mainittakoon, että nimenomaan Marski käski keskeyttää sen vastavierailusta tehdyn korskean propagandafilmin esitykset elokuvaesitysten yhteydessä.
Mannerheimhan oli Venäjän armeijan virkaheitto upseeri, jolle kelpasi kun onnekseen pääsi Suomen armeijan johtoon. Ei olisi ollut paljon varaa ylenkatsoa ketään varsikin kun Suomen huolto oli lähes täysin Hitlerin vallassa
Myöhempi historiankirjoitus todistaa, että oli kyllä oli vara ylenkatsoa.
Vai meinaatko, että olisi pitänyt roikkua Aadolfissa hänenkaltaiseensa perikatoon saakka ihan vaan roikkumisen ilosta?
Ryti oli valtiomies, mitä osoittaa se tasavallan presidentin nimissä tehty saksalaisten höplästä veto Ribbentrop-sopimuksen yhteydessä kesällä 1944.
Vasta sen jälkeen kun oli saatua ryssän hyökkäys sakujen avulla torjuttua ja kun sakut oli heikentyneet niin etteivät pysyneet yrittämään Suomen valtausta.
Marskin olis pitänyt lopettaa naapurin kommunismipelleily aikoinaan heti alkuunsa. Olis maailma pelastunut paljolta pahalta. Eipä sitä silloin voinut tietää.
Jos valkoiset olis voittaneet Venäjällä kommunismin, se olisi voinut kehittyä normaaliksi demokraattiseksi valtioksi, kuten muutkin Euroopan valtiot.