Mitä pitää hyväksyä, jos näkemykset eivät kohtaa

Hei,
Yli kymmenen vuotta vanha asia on tulossa uudelleen elämääni, asia jota olen vältellyt kaiketi koko aikuisikäni. Eli yhteistä elämää takana vajaa viisitoista vuotta, eli lähes lapsesta asti oltu yhdessä, pari lasta, oma talo ja suhde molempien mielestä kunnossa.

Asia joka on saanut taas näkyvyyttä suhteessamme koskee mieheni pettämistä suhteemme alussa. Tällöin meillä ei vielä ollut yhteisiä lapsia ym. eli olisi voitu helposti lähteä eri teille. Paha kriisi oli, josta kuitenkin päästiin yli, mentiin naimisiin ja perustettiin perhe. Mieheni petti minua perheystävämme kanssa, joka on myös sukulaisemme. Tällä perheellä oli jo tuolloin yhteisiä pieniä lapsia, perhe erosi aika pian tämän pettämisen tultua ilmi. Tekemisissä ei olla oltu, mitä nyt jossakin sukujuhlissa nähty. Näin myös sovimme silloin kun tuo pettäminen tuli ilmi ja annoin miehelleni anteeksi. Nyt kuitenkin ovat lapsemme löytäneet toisensa ja mieheni on sitä mieltä, että menneet ovat menneitä ja kiva kun lapset ovat tekemisissä keskenään. Esim. mieheni on kyydinnyt lapsia kylään tänne pettäjäkaverilleen, mikä aiheuttaa minussa vahvoja tunteita, tunteita joita en osaa eritellä. Se on jonkinasteista mustasukkaisuutta, katkeruutta ja hallinnan menettämisen pelkoa. Olen sanonut miehelleni, että en halua olla tämän perheen kanssa tekemisissä, mutta mieheni mielestä en voi sitä enää estää. Lapset saavat kuulemma itse valita ystävänsä ja hänkin mielellään tutustuisi tähän perheeseen kun yhteistä sukuakin ollaan (tämä nainen on mennyt uusiin naimisiin ja saanut myös tästä liitosta yhden lapsen lisää). Naisen uusi kumppani myös tietää asiasta ja kuulemma todennut, että mitä on tapahtunut häntä ennen ei hänelle kuulu.

En halua enää katkeroitua tämän asian takia ja ymmärrän, että lapsetkin ovat lainaa ja saavat valita kaverinsa. Mieheni on suoraa sanonut, että minä en voi asioihin vaikuttaa ja ymmärrän, että tämä on tottakin, mutta kun vahvasti tuntuu, ettei pysty tätä naista perhepiiriinsä ottamaan, niin pitääkö, onko pakko? Ymmärrän myös, että itselleni ja suhteelleni hallaa aiheutan tällä asenteella, mutta tavallaan tuntuu myös siltä, että asian piti olla loppuun käsitelty, sovittuna oli että emme ole heidän kanssaan tekemisissä ja kaikki jatkavat omaa elämäänsä. Voiko mieheni vetää tämän lupauksen pois, vaikka aikoinaan näin sovittiin ja mikä oli anteeksiantoni kantava voima?
21417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ei kannata luottaa. Aina on se riski niiden pettämiseen. Ei kannata olla tekemisissä. Koska miehesi mielellään " vie lapsia sinne kun antaa hyvän syyn tekemisiin. Se joka pettää pitää olla myös erossa kyseisestä ihmisestä. Pitäisi tuon naistenkin ymmärtää ettei ole tekemisissä kanssanne. Lapsille ei tarvi syitä eikä seurauksia kertoa. Ainoastaan kerrot ettei nyt ole aikaa tai mahdollisuutta mennä niille. Kyllä lapset löytää muita kavereita. Ikävää mutta käytännössä tuo on minusta noin toimittava. Miehesi pitää se myös ymmärtää. Onko pakko muka lasten olla kavereita no ei varsinkin jos niitä pitää sinne kuljettaa ei silloin lähikavereita ole lapset. Tai sinä huolehdit niiden viennin ja mies pysyy poissa kuvioista. Muulla et varmista sitä ettei petä uudestaan.

Äänestä
  • Mitäpä jos sen kakkakikkareiden kasvattelijan pistäis pihalle ja mies sekä lapset saisi rauhan.
    Kukaan ei estä lähtemästä.

    Ei tarvitse enää miettiä pettämisiä kun antaa vapauden. Aikuinen terve ja puhdas ihmine ei lapsilta vie ja kiellä kavereita omien epävarmuuksien vuoksi.
    Jossain mättää jos tuntee ettei ole enää maistuva vaan paikoistaan huolehtimaton matami..

    Äänestä

  • Kiitos, mutta voiko toista aina vahtiakaan, se pettää ketä pettää... ei kiva :(

    Äänestä

Pettämisestä on siis noin viisitoista vuotta? Vaikuttaa siltä, että et oikeastaan ole antanut sitä anteeksi, jos näin monen vuoden jälkeen herää vielä noin voimakkaita tuntemuksia.

Eikä siinä mitään, ei ole pakko antaa anteeksi. Sitä kuitenkin miettisin, että pettäjä oli miehesi, ja hänen kanssaan olet pystynyt olemaan tekemisissä kaikki nämä vuodet.

Lasten elämää en lähtisi tällaisen asian takia rajoittamaan. Miksi heidän pitäisi "periä" vanhemiensa pahat teot?

Äänestä
  • Niin ehkä anteeksi voi antaa, muttei unohtaa. Tänä päivänä ehkä tekisin toisin, mutta rakastunut 19 v. Ei näin ajatellut. Ikävä alku suhteelle, mutta joskus olen ajatellut että siinä iässä kun sai niin paljon paskaa niskaan on se myös mua vahvustanut.

    Äänestä

Ehkä nyt ensin rapsuttelet sieltä takapusikosta pari kikkaretta irti ja maistelet itsekin.. Noh maistuisko useammin? Jos ei niin hoitele puskaa, huuhtele edes vedellä, ettei niitä tarvi ukkoskaa maistella. Niissä löllyköissä on jo varmasti kestämistä ja vielä pyllysuklaata väkisin kun ei jakseta yhtään huolehtia paikoistaan.. Sitten itketään kun kävi puhtaammilla pidoilla.

Ja tikulla silmään joka vanhoja kaivelee.

Äänestä
  • Painu nyt helvettiin kikkareittes kans! Ja huolehdi omasta puskasta!
    Pönttö!!

    Äänestä

Saahan ne lapset olla tekemisissä keskenään, mikäs sen estäisi ja mitäpä pahaa siinä olisi. Mutta sun ei kuitenkaan tarvitse olla tekemisessä sen naisen kanssa. Miksi edes pitäisi?

Sinuna pitäisin sen etäisyyden, minkä olet tähänkin asti pitänyt, koska se on selvästikin ollut sulle ainakin yksi tekijä, joka on auttanut sua pitämään sen asian pois mielestäsi. Ei sinun tarvitse osallistua mihinkään.

Lasten kaverit vaihtuu moneen kertaan lapsuuden ja nuoruuden aikana. Ei kai miehesi ole jotenkin innostunut asiasta? Se saattaisi kertoa sitä, että häntä edelleen tämä nainen "kutkuttaa," vaikka tämä onkin mennyt jo naimisiinkin toisen kanssa ja saanut tälle lapsenkin. "kun yhteistä sukuakin ollaan," tarkoittaa ilmeisesti, että on kyse miehen suvusta. Ja jos tämä nainen on silloisesta miehestään eronnut, kysehän täytyy nyt olla siitä, että se sukulainen on tämä nainen! Onko miehelläsi ollut suhde omaan sukulaiseensa?

En minä ole muistini mukaan ikinä mitenkään ystävystynyt kenenkään oman lapseni ystävien vanhempien kanssa. Ei se nyt siis vanhempien erityistä kanssakäymistä tarkoita, jos lapset keskenään ovat kavereita. Elleivät nyt sentään ihan naimisiin toistensa kanssa mene. Ei ole lapseni koskaan vaatinut, että minun täytyisi tutustua hänen kaveriensa vanhempiin. Miehesi on vaan saanut jostain päähänsä, että nyt pitää sitten olla yksissä kaikkien. No ei todellakaan pidä, jos sinulle asia aiheuttaa vain ahdistusta. Lapsesi ovat vielä alle teini-iän, jos heitä ei kerran vielä edes ollut silloin kun tämä pettäminen tapahtui. Tuskin siinä iässä vielä elämänmittaisia ystävyyksiä solmitaan.

Anna miehesi touhuta asian kanssa, ihan vapaasti jos kerran tahtoo. Niin minä tekisin, piruuttanikin. Itse en osallistuisi sekuntiakaan. Lapsille ei tarvitse mitään selitellä, sen kummempaa kuin että en ole oikein sen ihmisen kanssa tullut juttuun, joten on jäänyt etäiseksi ja saa jäädäkin. Hoidelkoon mies ne sukulaisuusjuttunsa, katso mitä tapahtuu. Kun sinä olet periaatepäätöksesi tehnyt ja hän sen aikanaan hyväksynyt, on hänen se hyväksyttävä nytkin.

Uskoisin, että tämä ei mikään maata kaatava juttu ole, menee ohitse siinä kuin tulikin.

Äänestä
  • En muutoin ole eri mieltä, mutta ihmetyttää kommentti, että tuskin ennen teini-ikää muodostetaan loppu elämän ystävyksiä. Täh? Etkö itse ole tekemisissä lapsuuteni ystävien kanssa? Minun 5 rakkaimmasta ystävästä 3 olen tuntenut jo alle 5-vuotiaana! Ei ole etäisyydetkään ystävyksiä rikkonut. Ne on ja pysyy, mitä lapsena rakennettiin.😊

    Äänestä

  • Oikeaan osuit, että suhde oli "oman suvun" naiseen, mikä tavallaan tekee asiasta iljettävämpää. Yli päässyt tai sitten ei, mutta ihan hyvin on viimeiset vuodet menneet. Tosin en ole asiaa edes miettinyt ennen kuin nyt taas. Ehkä olen pitkävihaista tyyppiä, mutta joistakin periaatteista on kyllä hyväkin pitää kiinni ja tavallaan uskon siihenkin että asioiden pitää tapahtua omasta tahdosta ei niin että joku näin määrää...

    Äänestä

".. mutta kun vahvasti tuntuu, ettei pysty tätä naista perhepiiriinsä ottamaan, niin pitääkö, onko pakko? "

Niin. Tuossa ei nyt ole muuta hankaluutta kuin 15v vanhat tunteesi tuosta naisesta. Nyt on kuule aika muovailla vähän tunteitasi. Anna armoa itsellesi ja muille, kunnolla anteeksi ikivanhat tapahtumat ja siirry elämään tätä hetkeä. Älä anna hankalien tunteiden määrätä miten sinun pitää elää, vaan päätä elämästäsi ihan itse.

Äänestä

”Mieheni on suoraa sanonut, että minä en voi asioihin vaikuttaa ja ymmärrän, että tämä on tottakin, mutta kun vahvasti tuntuu, ettei pysty tätä naista perhepiiriinsä ottamaan, niin pitääkö, onko pakko?”

Ei ole pakko. Sinulla on oikeus omiin tunteisiisi. Sinulla on oikeus päättää, keiden kanssa haluat olla tekemisissä. Lastesi tai miehesi puolesta et voi päättää, ja miehellä on oikeus muuttaa mieltään. Mutta sinun ei tarvitse uhrautua ja leikkiä kaveria ihmisen kanssa, joka on osoittautunut epäluotettavaksi. Jos siltä tuntuu, voit antaa anteeksi ja antaa uuden mahdollisuuden, mutta mikään pakko se ei ole. Ihminen saa ajatella itseäänkin. Menneet ovat menneitä, mutta menneet ovat muuttaneet sinua ja jättäneet jälkensä.

Aivan oikein ymmärrät, ettei miehen vahtimisessa ole mieltä. Sinuna jättäytyisin vain kuviosta sivuun.

Äänestä

Ymmärrän täysin tunteesi nousemisen pintaan. Jos olisin tilanteessasi, niin minäkin toivoisin ettei mieheni kyyditsisi lapsia ym. Lapset kulkee itse jos kykenevät tai kulkevat sitten kun kasvavat. Tottakai lapset leikkii keskenään jos vanhemmat heitä keskenään kuljettelevat.

On asioita, joita aika ei hoida kokonaan pois. Miehesi ei ehkä ymmärrä ettei tuo aiemmin tapahtunut huutoudu tekemättömäksi koskaan. Niin se vaan on.

Kuvailet hyvin tunnereagtioitasi etkä kuulosta ollenkaan perusmustasukkaiselta. Kuvailemasi tunteet on normaaleja ja tavallaan kaivettu esiin. Minusta miehesi on nyt hieman epäempaattinen sinua kohtaan. On totta että päettäjälle asiat muuttuu menneisyykdeksi, mutta petetyllä se haava kulkee mukana eikä sitä kannattaisi raapia.

Minusta voit hyvin vaatia totaalihiljaisuutta aikuisten välillä, lapset touhutkoon keskenään. Ymmärrän kyllä ettet halua toimia minään "Justiinana", toivon kuitenkin että miehesi ymmärtäisi ihan itse, mikä on sopivaa käytöstä ja mikä ei.

Äänestä

Jos kerran olet pystynyt elämään miehesi kanssa jo 15 vuotta tuon tapahtuman jälkeen, luulisi että asia olisi haudattu jo taka-alalle mielessäsi ja pystyisit suhtautumaan naisen osuuteen tapahtumassa yhtä neutraalisti kuin miehesi suhteen. Ei tämä nainen yksin ollut pettäessään, olihan siinä hommassa mukana sinun miehesikin, mutta jos nainen oli sinun ystäväsi ja sinun sukulaisesi, ymmärrän erittäin hyvin miksi et pysty antamaan asiaa hänelle anteeksi, eikä sinun edes tarvitse antaa anteeksi. Sinulla on oikeus olla vihainen asiasta vaikka hautaan saakka.

Jo pienetkin lapset vaistoavat kitkan aikuisten välillä ja ihmettelevät mistä se johtuu. Totuus satuttaa lapsia vähemmän kuin vuosikausia ihmisten välillä roikkuva painostava verho.
Lapsenne ovat kavereita ja ilmeisesti jo sen verran isoja, että ymmärtävät mitä tarkoittaa kun seurustellaan, mitä on uskollisuus ja mitä tarkoittaa olla rehellinen ja kunnioitus toisten ihmisten välillä.

Jos lapsesi ovat yli 13 vuotiaita, kertoisin sinuna suoraan miksi sinä et halua olla tämän naisen kanssa tekemisissä. Kertoisin asian lyhyesti mutta suoraan ehkä näin teidän isällänne ja (naisen nimi) oli seksisuhde silloin kun minä olin jo seurustelin isänne kanssa ja se heidän tekonsa satutti minua kamalasti. Hän (naisen nimi) oli ystäväni ja en pysty enää luottamaan häneen. Thats it. Lyhyestä virsi kaunis ja sitten voit sanoa että kysykää jos on kysyttävää.

Jos lapsesi ovat alle 13 vuotiaita sanoisin jotenkin tähän tyyliin:
(naisen nimi) on pettänyt minun luottamuksen vuosia sitten tosi pahasti, enkä pysty enää olemaan hänen kanssaan ystävä. Te saatte toki olla ystäviä (naisen lasten nimet) keskenänne. Jos lapset kysyvät millä tavoin tämä nainen petti sinun luottamuksen, sanoisin suoraan, että naisella ja teidän isällänne oli sopimaton suhde keskenään ja se satutti sinua todella kovaa, ja se juttu tulee aina sinulle mieleen kun näet (naisen nimi) etkä sinä halua muistella enää sitä asiaa ja siksi et halua nähdä (naisen nimi).

Piilossa olevat asiat satuttavat kaikkia osapuolia, myös lapsia, enemmän kuin suoraan puhutut.

Äänestä

Kiitos kommenteista, kyseessä oli siis mieheni sukulainen , ei omani, itselleni lähinnä perhetuttu. Lapsille tätä en aio avata, luulen, että heille ei kuulu se, että isä on pettänyt seurusteluaikana heidän äitiään..

Luulen, että yritän täysin neutraalia linjaa asian suhteen ja kokeilen olla ajattelematta koko asiaa, niinkuin tähänkin asti. Tiedän myös, että vika oli varmasti yhtä paljon miehessäni kun tässä naisessa kun asia tapahtui. Helpompi oli kuitenkin heivata elämästäni tämä perhetuttu nainen kuin rakastamani henkilö..

Myönnän kyllä, että helppoa tämä ei tule kuitenkaan olemaan, mutta eipä tässä taida muitakaan vaihtoehtoja olla.

Äänestä

Pelko ja epävarmuus käväisevät tuon tuostakin joidenkin parisuhde-eläjien arjessa, kun mieleen tulee mahdolliset suhteen uhkatekijät.
Jos oma mieli on taipuvainen pelkoon, ja siihen että epäily ja epävarmuus vievät voiton luottamiselta, on se aivan sama onko pettämisestä kulunut 1 vai 15 vuotta.

Mun mielestä mieli tekee ihmiselle kepposet: kuinka järjetön tuo pelko osaakaan olla. Puolisosi on varmasti tekemisissä monien mukavien naisten kanssa ja sinun mieli osaa loihtia peikon vanhasta jutusta. Ja siihen tarraat kiinni, miksi ihmeessä?

Se on pelon ja epävarmuuden tiellä jatkamista, että vaadit ettei kyseinen ihminen saa kuulua perhepiiriinne. Itse saat toki valita ettet ole tekemisissä hänen kanssaan, mutta tuntuisi turhalta ja oudolta hallita muita.

Käsittele oma pelkosi, sillä siihen ei auta/helpota se, että saisit muut hallittua toimimaan itselle mieluisesti.

Äänestä

Pelko ja epävarmuus käväisevät tuon tuostakin joidenkin parisuhde-eläjien arjessa, kun mieleen tulee mahdolliset suhteen uhkatekijät.
Jos oma mieli on taipuvainen pelkoon, ja siihen että epäily ja epävarmuus vievät voiton luottamiselta, on se aivan sama onko pettämisestä kulunut 1 vai 15 vuotta.

Mun mielestä mieli tekee ihmiselle kepposet: kuinka järjetön tuo pelko osaakaan olla. Puolisosi on varmasti tekemisissä monien mukavien naisten kanssa ja sinun mieli osaa loihtia peikon vanhasta jutusta. Ja siihen tarraat kiinni, miksi ihmeessä?

Se on pelon ja epävarmuuden tiellä jatkamista, että vaadit ettei kyseinen ihminen saa kuulua perhepiiriinne. Itse saat toki valita ettet ole tekemisissä hänen kanssaan, mutta tuntuisi turhalta ja oudolta hallita muita.

Käsittele oma pelkosi, sillä siihen ei auta/helpota se, että saisit muut hallittua toimimaan itselle mieluisesti.

Äänestä

Lähinnä voit nyt päättää, haluatko olla tuossa tilanteessa... suhteessa mieheesi. Lapset tosiaan syyttömiä vanhempiensa sekoiluille, siinä miehesi on oikeassa.

Äänestä

Minä en rupeis mihinkään tekoystävyyteen kenenkään naisen kanssa, jonka kanssa mun mies olisi mua pettänyt. En näe yhtäkään syytä miksi pitäisi. Kenenkään toisen ihmisen takia ei ole mikään pakko yrittää pakottaa itseään tollaseen. Pahan mielen siitä vaan saa. Ja ittensä tuntea kynnysmatoksi. Olkaa hyvät vaan kaikki te, jotka olette eri mieltä. Sen kun vaan matelette siinä, olkaa niin lampaantissejä kuin suinkin voitte.

Minä säilyttäisin oman itsekunnioitukseni just sillä, että sellanen nainen olisi mulle pelkkää ilmaa. En noteeraisi mitenkään. Pysyisin kaukana enkä yhtään antaisi toiselle mahollisuutta päästä tunkeutumaan mun elämääni, en sanaakaan sanoisi. Kaikkein vähiten alkaisin löperrellä ystävyyttä, löperrelkää te muut vaan ihan rauhassa.

15 vuotta, mitä sitten? Vaikka olis sata vuotta, se ihminen ei mun elämääni kuuluisi. Tää on mun ohjeeni ap:lle, ottaa tai jättää. Miehen tekemisiin ei kannata puuttua, sen asiat on sen omia asioita ja itteppähän niistä vastaa. Mut jos alkaa omista periaatteistaan lipsua, kohta ei muuta saa tehdäkään. Pahimmassa tapauksessa saa sit huomata, että jaaha, taas mä luotin ja taas mua kusetettiin. Mitään pahintahan täs ei tietenkään tarvi ees tapahtua, mut joka tapauksessa kun pitää ittensä etäisenä, säilyttää parhaiten omanarvontuntonsa, kävi miten kävi.

Äänestä

Hyviä kommentteja teillä, itsekin ajattelen välillä olevani ihan hölmö kun takerrun näin vanhoihin asioihin, mutta olen myös sitä mieltä, että tehtyä ei tekemättömäksi saa vaikka kuinka yrittäisi ja omista periaatteista ei kannata lipsua. Mieheni on myös ehdottanut, että keskustelisin kunnolla ko. henkilön kanssa, en vaan tiedä olisiko siitä mitään hyötyä. En kaipaa pahoittelua tms. tehty mikä tehty ja täten en usko, että hän pystyisi sanomaan minulle mitään mikä asennettani muuttaisi. Toisaalta kuulostaa hölmöltä sekin, että jättäytyisin esim. heidän tulevista kesän rippijuhlista pois, sillä tiedän, että perheenä tulemme sinne kutsun saamaan. Olemme siis menneinä vuosina nähneet vain isommissa sukujuhlissa (n. 6 kertaa tänä aikana). Jos vaan minä jään pois juhlista antaahan se minustakin "katkeran ihmisen" kuvan tämän naisen silmissä ja ihmetyksen aiheen muissa, ja tätä en haluaisi. Toisaalta jos menen juhliin, en halua antaa sitäkään kuvaa, että menneet ovat fine minulle.

Toki mieheni tapaa mukavia naisia monessakin paikassa, mutta en koe sitä uhkana. Tässä menneessä asiassa on vaan niiiin paljon tunnetta taustalla, että järki ei tahdo pysyä mukana..

Äänestä

Ihan ensiksi yleinen kommentti; kyllä vanhemmilla on oikeus valita lasten kaverit, jopa velvollisuus silloin, jos kokevat etteivät jotkut ole oikeaa tai hyvää seuraa, tama on vanhempien vastuu!

Teillä ei tosin tästä ole kyse vaan lasten vanhemmista. Jos olisin tilanteessasi, pitäisin mieheni kanssa sovitusta asiasta kiinni eli naisen kanssa ei olla missään tekemisissä. Jos näin on aikoinaan sovittu, miksi sen voisi yhtä-äkkiä perua? Kyllähän lapset voivat keskenään leikkiä eikä siihen tarvita aikuisten tapaamisia tai seurustelua.

Pettäminen on inhottavaa ja aina parisuhdetta halventavaa ja siitä tulee pettäjän kärsiä. Jos miehesi lepsuilee, eikä pidä asiaa enää minään, suuttuisin ihan oikeasti. Kyllä miehen pitää pystyä pitämään sanansa vai kertooko tama kokonaisuus jotain miehesi todellisesta luonteesta; häneen ei voi koskaan luottaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piia10 kirjoitti:

Hei,
Yli kymmenen vuotta vanha asia on tulossa uudelleen elämääni, asia jota olen vältellyt kaiketi koko aikuisikäni. Eli yhteistä elämää takana vajaa viisitoista vuotta, eli lähes lapsesta asti oltu yhdessä, pari lasta, oma talo ja suhde molempien mielestä kunnossa.

Asia joka on saanut taas näkyvyyttä suhteessamme koskee mieheni pettämistä suhteemme alussa. Tällöin meillä ei vielä ollut yhteisiä lapsia ym. eli olisi voitu helposti lähteä eri teille. Paha kriisi oli, josta kuitenkin päästiin yli, mentiin naimisiin ja perustettiin perhe. Mieheni petti minua perheystävämme kanssa, joka on myös sukulaisemme. Tällä perheellä oli jo tuolloin yhteisiä pieniä lapsia, perhe erosi aika pian tämän pettämisen tultua ilmi. Tekemisissä ei olla oltu, mitä nyt jossakin sukujuhlissa nähty. Näin myös sovimme silloin kun tuo pettäminen tuli ilmi ja annoin miehelleni anteeksi. Nyt kuitenkin ovat lapsemme löytäneet toisensa ja mieheni on sitä mieltä, että menneet ovat menneitä ja kiva kun lapset ovat tekemisissä keskenään. Esim. mieheni on kyydinnyt lapsia kylään tänne pettäjäkaverilleen, mikä aiheuttaa minussa vahvoja tunteita, tunteita joita en osaa eritellä. Se on jonkinasteista mustasukkaisuutta, katkeruutta ja hallinnan menettämisen pelkoa. Olen sanonut miehelleni, että en halua olla tämän perheen kanssa tekemisissä, mutta mieheni mielestä en voi sitä enää estää. Lapset saavat kuulemma itse valita ystävänsä ja hänkin mielellään tutustuisi tähän perheeseen kun yhteistä sukuakin ollaan (tämä nainen on mennyt uusiin naimisiin ja saanut myös tästä liitosta yhden lapsen lisää). Naisen uusi kumppani myös tietää asiasta ja kuulemma todennut, että mitä on tapahtunut häntä ennen ei hänelle kuulu.

En halua enää katkeroitua tämän asian takia ja ymmärrän, että lapsetkin ovat lainaa ja saavat valita kaverinsa. Mieheni on suoraa sanonut, että minä en voi asioihin vaikuttaa ja ymmärrän, että tämä on tottakin, mutta kun vahvasti tuntuu, ettei pysty tätä naista perhepiiriinsä ottamaan, niin pitääkö, onko pakko? Ymmärrän myös, että itselleni ja suhteelleni hallaa aiheutan tällä asenteella, mutta tavallaan tuntuu myös siltä, että asian piti olla loppuun käsitelty, sovittuna oli että emme ole heidän kanssaan tekemisissä ja kaikki jatkavat omaa elämäänsä. Voiko mieheni vetää tämän lupauksen pois, vaikka aikoinaan näin sovittiin ja mikä oli anteeksiantoni kantava voima?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu