Raskassarja

Sörnäisten metroasema, R-kioski, klo 08:27

Norjalaisomistukseen siirtynyt karkkikauppa maan alla oli aamuisin lähes täynnä kaikenlaisia piipahtelijoita. Näin aikaisin aamulla kuitenkaan kukaan ei vielä soittanut kioskin ulkopuolella mitään, vaan esiintymiskulma oli aina tyhjä. Yleensä siellä räpattiin, rämpytettiin tai soitettiin viulua instrumenttilaukku lattialla auki kaiken kansan jaloissa, mutta ei vielä. Pääasiallisesti kuhina keskittyi kioskin sisätiloihin, jossa ostettiin sitä sun tätä ja veikattiin tuota sun tuota. Myös postitoiminta oli siirtynyt tutun tiskin taakse.

Suurin osa paketinhakijoista oli naisia. Naiset tuntuivat pyörittävän taloutta, sillä miehille kelpasi vain toto ja tupakka. Olutkin oli liian kallista ostettavaksi. Ylhäältä Piritorilta sai hakukaljaa puoleen hintaan. Tosin vähäisiä määriä.

Tunsin nämä kulmat. Astuin sisään kioskiin, jonka myyjät tunsivat minut oikein hyvin. Hyvä etteivät kylässä käyneet. Heitettiin siinä vähän räppijuttuja ja moksauteltiin nyrkkejä vastakkain. Jonotusta tiskille kesti varmaan viitisen minuuttia. Noin viisi raskasta minuuttia.

- Pistä mulle bratwursti pekonilla. Siis aiwan törkee nälkä, sanoin ja näytin sormella sitä nakkia, jonka halusin.

- Pistä postimerkkiarkki samalla. Mun pitää lähettää rakkausbreivi, jatkoin.

Myyjä teki mitä piti, ja pikalörpöteltiin siinä niitä ja näitä, mutta sitten oli minun vuoroni ohi ja kasasin tavarat tehdäkseni lähtöä.

Monet eivät edes huomaa, että olen raskaana, mutta itse sen tiedostan varsin hyvin. Naiset näkevät sen heti ja miehet antavat tietä muuten vain; katse tisseistä valahtaa vatsan seutuville, ja selvästi on aistittavissa, että he laskelmoivat tilaani tai statustani, niin että onko tuo lihavuutta vai raskautta.
Jos lihavuus ei sovi muualle kuin vatsan seutuville, niin he luultavasti päättelevät minun olevan raskaana.

Vaatteiden alla kaareutuva pyöreys on tehokas väline saada itselleen tilaa. Ihmiset muuttuvat aivan toisenlaisiksi, kun heidän edessään on nainen, jolla on asiat hieman raskaammin kuin muilla. He olivat raskassarjalaisia. Heille haettiin tuoli tai sellainen luovutettiin heille. Oli täysin selvää, että vaikka tila oli suhteettoman tukala, niin sillä oli selventävät puolensa.

Kirkastaakseni tätä käsitystä, vien teidät hetkeksi menneisyyteen, jossa kauppamatkan päätteeksi tuleva isä löi tulevaa äitiä suoraan kasvoille ihmisjoukossa. Nainen tuupertui vasten ikkunalasia pidellen päätään. Välittömästi tämän jälkeen paikalla ollut miesjoukko kirjaimellisesti teloitti kaverin siihen paikkaan. Tässä ei auttanut se, että tuleva äiti rukoili heitä lopettamaan. Asia ei enää ollut hänen hallussaan. Käsitykseni mukaan vastuu lapsensuojelusta on viimekädessä äidin, mutta siihen osallistuu taustalla koko yhteiskunta. Nainen oli raskaana yhtä koskematon kuin oli kevyempänä versiona samasta aiheesta, eli itsestään.

- Anteeksi, pääsisinkö tuosta?

- Ai, anteeksi. Täältä on joskus aivan mahdotonta päästä ulos. Toisinaan ei pääse edes sisään, pakotien tuke sanoi ja yritti kiivetä kahviautomaatin päälle antaakseen tietä.

- Nyt, ehkä, mahtuu. Äh.

- Taisit jäädä masusta kiinni minuun.

- No perkule, ähelsin.

Äkkiä hoksasin, että lämminääninen ja hyvin artikuloiva kaveri oli oikeastaan aika komea. Huvittuneisuus hänessä herätti vastahuvittuneisuutta, ja sitten koko härdellistä tuli hauskalla tavalla typerää. Olin sotkeutunut häneen kasseineni ja vöineni ja liepeineni. Lopulta sotkeuduin häneen myös juttuineni. Minulla oli takapuoli karkkihyllyssä, joka uhkasi kaatua, ja hänellä oli kädessään läikkyvä kahvikuppi ja lantio jossain tavaroissani jumissa, koska tyypillä oli isohko kovalaukku oman takapuolensa ja kahvipöydän välissä.

Kauhea sotku.

- Varo, ettei läiky.

- Pitäisikö yrittää juoda tämä kuumana?

- Ei saa juoda kuumaa, voi palaa suu, sanoin.

- En ole edes maksanut tätä. Mikä sun nimi on?

- Jenna.

- Pitäisikö meidän, Jenna, odottaa, että tilanne laukeaa?

- Se olisi ihanaa.

(hihitystä)
7135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Siis ei meillä oikeasti ole Sörkassa näin hauskaa, mutta kuitenkin.

(naurua)

Äänestä
  • Raskaus antoi naiselle valtavasti itseluottamusta seksin saralla. Se, että kukaan ei ollut niin hölmö, että olisi vaatinut naisvartalolta samaa, kuin ilman raskautta, oli lopputuloksen todellinen vaikutin. Nainen oli periaatteessa ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden vapaa omassa kehossaan, koska se oli täysin luonnollinen ja siten kaunis. Vatsa oli tällainen, mutta hei, so what.

    Edes alastomuus ei vaivannut Jennaa lainkaan, sillä jotenkin kaikki tuntui loksahtelevan luonnollisesti paikoilleen. Hänellä oli hauskaa. Hän viihtyi raskaudessaan ja uudenlaisessa seksuaalisuudessaan. Hän oikeasti kävi hurjilla kierroksilla ollessaan toisen iholla.

    - Tämä asento ei varmaan onnistu, komea kaveri sanoi.

    - Aina kannattaa kokeilla.

    - Kaikki naiset sanoo aina samaa, tyyppi sanoi ja onnistui yrittämässään.

    Jenna ei jatkanut auki jäänyttä lausetta, vaan keskittyi liikkeeseen. Se oikeasti tuntui hyvältä. Kaikki oli kiinni kulmista. Tulokulmista.

    - Mitä sä hymyilet? tyyppi kysyi itsekin hymyillen.

    - Hassuja vaan. Älä välitä.

    - Tuntuuko tämä hyvältä?

    - Aivan taivaalliselta. Se tuntuu niskassa ja lapaluiden välissä asti. Oudosti myös nilkoissa. Minusta se on kokonaisvaltainen liike.

    - Sulla on hyvä läppä... siis puhekieli.

    Molemmat nauroivat ja pieni pursi laineilla kiikkui kauniissa kevätsäässä.

    (hirn)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Raskaus antoi naiselle valtavasti itseluottamusta seksin saralla. Se, että kukaan ei ollut niin hölmö, että olisi vaatinut naisvartalolta samaa, kuin ilman raskautta, oli lopputuloksen todellinen vaikutin. Nainen oli periaatteessa ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden vapaa omassa kehossaan, koska se oli täysin luonnollinen ja siten kaunis. Vatsa oli tällainen, mutta hei, so what.

    Edes alastomuus ei vaivannut Jennaa lainkaan, sillä jotenkin kaikki tuntui loksahtelevan luonnollisesti paikoilleen. Hänellä oli hauskaa. Hän viihtyi raskaudessaan ja uudenlaisessa seksuaalisuudessaan. Hän oikeasti kävi hurjilla kierroksilla ollessaan toisen iholla.

    - Tämä asento ei varmaan onnistu, komea kaveri sanoi.

    - Aina kannattaa kokeilla.

    - Kaikki naiset sanoo aina samaa, tyyppi sanoi ja onnistui yrittämässään.

    Jenna ei jatkanut auki jäänyttä lausetta, vaan keskittyi liikkeeseen. Se oikeasti tuntui hyvältä. Kaikki oli kiinni kulmista. Tulokulmista.

    - Mitä sä hymyilet? tyyppi kysyi itsekin hymyillen.

    - Hassuja vaan. Älä välitä.

    - Tuntuuko tämä hyvältä?

    - Aivan taivaalliselta. Se tuntuu niskassa ja lapaluiden välissä asti. Oudosti myös nilkoissa. Minusta se on kokonaisvaltainen liike.

    - Sulla on hyvä läppä... siis puhekieli.

    Molemmat nauroivat ja pieni pursi laineilla kiikkui kauniissa kevätsäässä.

    (hirn)

    Samaan aikaan toisaalla keskustelupalstan väki ihaili Jennan makuuhuoneen värimaailmaa auki jääneen läppärin kameran kautta.

    Huoneeseen oltiin panostettu, sillä se oli yksinkertaisesti kaunis, viileä ja ohuella tavalla romanttinen. Naiselle tällaiset asiat olivat hyvin tärkeitä, siis Jennalle. Jenna kyllä tunsi kaikenlaisia naisia, joista joillekin joku makkari oli mesta, jossa nukuttiin paskaväsymys pois, jotta jaksaisi sen taas uudelleen huomenna jäseniinsä kerätä. Ei siinä mitään verhoja ripusteltu tai niiden laskoksia suoristeltu, kun sälekaihtimet pamahtivat alas ja eukko makasi vuoteessa kuin yliajettu raato. Maailmaan mahtui monenlaisia naisia.

    Jenna piti erityisesti kahdesta asennosta. Toinen asennoista kyljellään ja toinen kontallaan. Molemmat tuntuivat vatsankannalta oikeastaan erinomaisilta. Paino jakautui hyvin eikä painanut lyttyyn, kuten selällään näin kävi. Paino vatsassa häiritsi, jos se oli päällä. Mutta jos muualla, niin oli kuin sitä ei olisikaan. Lisäksi rinnat olivat niin herkät, että jo pelkästään niihin kajoaminen oli pudottaa lattian alta. Puhumattakaan alapäästä. Hän ei tunnistanut sitä enää edes omaksi, vaan piti sitä kuin lainavehkeenä. Se todellakin eli aivan omaa elämäänsä.

    Oikeastaan tuntui myös hyvältä se että vieras mies kuljetteli kättään kaarevalla vatsalla. Siinä oli jotain selittämättömän kaunista. Se oli absoluuttista hyväksyntää Jennan olemusta kohtaan. Tai sanotaanko, koko Jennan olemusta kohtaan. Hänhän oli puolivälistä aika kookas.

    Jennan viimeinen muistikuva ennen ilotulituksen alkua oli se että tyyppi kuljetti kätensä vatsan yli klitorikselle, ja samalla painoi itsensä Jennan sisään takakautta. Ja kun tyyppi vielä keksi suudella häntä ja pitää samalla niskasta toisella kädellä kiinni, niin Jennan mopo räjähti käsiin.

    Se oli menoa se.

    Läppäristä kuului hurrusta ja taputusta. kaikki oli kansanhuvi.

    Piti ihan miettiä, että onnistuuko tuo asento vai ei.

    (reps)

    Äänestä

  • teknodonna kirjoitti:

    Piti ihan miettiä, että onnistuuko tuo asento vai ei.

    (reps)

    Tyypin lähdettyä Jenna meni suihkuun ja pesi itsensä huolellisesti. Hyvin huolellisesti. Tapahtunut karisi nopeasti harteilta, mutta jätti lämpimän värinän sisuksiin. Sitä oli vaikea kuvailla. Ehkä jonkinlainen 'elimistöllinen osatajuttomuus' oli lähellä sitä. Oli kuin joka toinen solu olisi huumattu ja joka toinen ei. Tämä ei kuitenkaan tarkoita puolivaloilla ajelua, vaan jonkinlaista jälkiorgastista tilaa raskaana olevalla naisella, jolla muutenkin on kaikki vähän niin ja näin. Noin elimistöllisesti.

    Henkisesti Jenna oli Bahamalla.

    Hän rasvasi vatsansa vuoteessa ja vilvoitteli itseään. Suihku oli ollut kuuma ja olo tuntui rennolta. Vauva ei ollut vielä potkaissut. Hiukset olivat märät. Häntä väsytti aivan sairaasti.

    Sitten hän nukahti.

    - Pane nyt jotain päälles! Kuuletsä! jostain sumusta kuului.

    Meteliä ja kolinaa. Naurua.

    Jennan avattua silmänsä, makuuhuoneen ovella seisoi kolmen miehen hahmot, jotka räkättivät juovuspäissään alastomalle naiselle. Yksi heistä oli lapsen isä.

    Jennalle heitettiin viltti. Hän pyysi sulkemaan makuuhuoneen oven.

    (huippukäänne)

    Jenna makasi yksin lapsensa kanssa makuuhuoneessa kahdeksan tuntia. Kolmikko joi muualla asunnossa kaikki tuomisensa, päätti sitten lähteä jatkoille naapuritaloon.

    Makuuhuoneen ovi aukeni.

    - Hei siellä. Mä lähden nyt vittu naisiin.

    - Ole hyvä vain, Jenna kuiskasi.

    Minusta tämä on aika hyvä asetelma. Harmi, kun tämä ei ole yleismaailmallinen. Markkinoita olisi näet enemmän.

    joo siis mitä näitä enempää veistelemään. Tällaisella pikku hammastikulla tökkii jo pahimmat rökäleet pois rivistöstä.

    Jotenkin todentuntuinen olematta ahdistava kuin hieman.

    (hihitystä)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teknodonna kirjoitti:

Sörnäisten metroasema, R-kioski, klo 08:27

Norjalaisomistukseen siirtynyt karkkikauppa maan alla oli aamuisin lähes täynnä kaikenlaisia piipahtelijoita. Näin aikaisin aamulla kuitenkaan kukaan ei vielä soittanut kioskin ulkopuolella mitään, vaan esiintymiskulma oli aina tyhjä. Yleensä siellä räpattiin, rämpytettiin tai soitettiin viulua instrumenttilaukku lattialla auki kaiken kansan jaloissa, mutta ei vielä. Pääasiallisesti kuhina keskittyi kioskin sisätiloihin, jossa ostettiin sitä sun tätä ja veikattiin tuota sun tuota. Myös postitoiminta oli siirtynyt tutun tiskin taakse.

Suurin osa paketinhakijoista oli naisia. Naiset tuntuivat pyörittävän taloutta, sillä miehille kelpasi vain toto ja tupakka. Olutkin oli liian kallista ostettavaksi. Ylhäältä Piritorilta sai hakukaljaa puoleen hintaan. Tosin vähäisiä määriä.

Tunsin nämä kulmat. Astuin sisään kioskiin, jonka myyjät tunsivat minut oikein hyvin. Hyvä etteivät kylässä käyneet. Heitettiin siinä vähän räppijuttuja ja moksauteltiin nyrkkejä vastakkain. Jonotusta tiskille kesti varmaan viitisen minuuttia. Noin viisi raskasta minuuttia.

- Pistä mulle bratwursti pekonilla. Siis aiwan törkee nälkä, sanoin ja näytin sormella sitä nakkia, jonka halusin.

- Pistä postimerkkiarkki samalla. Mun pitää lähettää rakkausbreivi, jatkoin.

Myyjä teki mitä piti, ja pikalörpöteltiin siinä niitä ja näitä, mutta sitten oli minun vuoroni ohi ja kasasin tavarat tehdäkseni lähtöä.

Monet eivät edes huomaa, että olen raskaana, mutta itse sen tiedostan varsin hyvin. Naiset näkevät sen heti ja miehet antavat tietä muuten vain; katse tisseistä valahtaa vatsan seutuville, ja selvästi on aistittavissa, että he laskelmoivat tilaani tai statustani, niin että onko tuo lihavuutta vai raskautta.
Jos lihavuus ei sovi muualle kuin vatsan seutuville, niin he luultavasti päättelevät minun olevan raskaana.

Vaatteiden alla kaareutuva pyöreys on tehokas väline saada itselleen tilaa. Ihmiset muuttuvat aivan toisenlaisiksi, kun heidän edessään on nainen, jolla on asiat hieman raskaammin kuin muilla. He olivat raskassarjalaisia. Heille haettiin tuoli tai sellainen luovutettiin heille. Oli täysin selvää, että vaikka tila oli suhteettoman tukala, niin sillä oli selventävät puolensa.

Kirkastaakseni tätä käsitystä, vien teidät hetkeksi menneisyyteen, jossa kauppamatkan päätteeksi tuleva isä löi tulevaa äitiä suoraan kasvoille ihmisjoukossa. Nainen tuupertui vasten ikkunalasia pidellen päätään. Välittömästi tämän jälkeen paikalla ollut miesjoukko kirjaimellisesti teloitti kaverin siihen paikkaan. Tässä ei auttanut se, että tuleva äiti rukoili heitä lopettamaan. Asia ei enää ollut hänen hallussaan. Käsitykseni mukaan vastuu lapsensuojelusta on viimekädessä äidin, mutta siihen osallistuu taustalla koko yhteiskunta. Nainen oli raskaana yhtä koskematon kuin oli kevyempänä versiona samasta aiheesta, eli itsestään.

- Anteeksi, pääsisinkö tuosta?

- Ai, anteeksi. Täältä on joskus aivan mahdotonta päästä ulos. Toisinaan ei pääse edes sisään, pakotien tuke sanoi ja yritti kiivetä kahviautomaatin päälle antaakseen tietä.

- Nyt, ehkä, mahtuu. Äh.

- Taisit jäädä masusta kiinni minuun.

- No perkule, ähelsin.

Äkkiä hoksasin, että lämminääninen ja hyvin artikuloiva kaveri oli oikeastaan aika komea. Huvittuneisuus hänessä herätti vastahuvittuneisuutta, ja sitten koko härdellistä tuli hauskalla tavalla typerää. Olin sotkeutunut häneen kasseineni ja vöineni ja liepeineni. Lopulta sotkeuduin häneen myös juttuineni. Minulla oli takapuoli karkkihyllyssä, joka uhkasi kaatua, ja hänellä oli kädessään läikkyvä kahvikuppi ja lantio jossain tavaroissani jumissa, koska tyypillä oli isohko kovalaukku oman takapuolensa ja kahvipöydän välissä.

Kauhea sotku.

- Varo, ettei läiky.

- Pitäisikö yrittää juoda tämä kuumana?

- Ei saa juoda kuumaa, voi palaa suu, sanoin.

- En ole edes maksanut tätä. Mikä sun nimi on?

- Jenna.

- Pitäisikö meidän, Jenna, odottaa, että tilanne laukeaa?

- Se olisi ihanaa.

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu