Miten saa puolison tekemään kotitöitä?

Huffington Post kertoi kiinalaisesta insinööristä joka meni naimisiin kehittämänsä robotin, Yingyingin kanssa. Yingying mm. jo osaa puhua sen verran kuin puolison tuleekin puhua, mutta hän ei vielä osaa tehdä kotitöitä. Nämä taidot insinööri aikoo robottiinsa päivittää tulevaisuudessa. Mahtaako onnistua, sillä universaali sääntö lienee, että kukaan ei opi kotitöitä sen jälkeen kun on mennyt naimisiin.

9

179

Äänestä

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielipiteeni

      Kaikki muut kotityöt menettelee, mutta ruoanlaittamisesta en pidä.

    • erkin.terveiset

      Ei taida universaali totuutesi pitää paikkaansa. Tai sitten poikkeus vahvistaa sen:

      Tätini avioitui 70-luvulla. Hän oli kovasti muodikas ja kaunis nainen, mutta ei tosiaankaan osannut yhtikäs mitään kotitöitä. Hän ei ollut koskaan tehnyt kotitöitä!

      Anoppinsa hänet sitten opetti kädestä pitäen. Olen joskus miettinyt, että mahtoi olla raskas tehtävä. Nimittäin tosiaankin ihan kaikki perunoiden keittämisestä ja pyykinpesusta lähtien täytyi hänelle opettaa, heh.

      • Jos poikkeusta pitää hakea 70-luvulta saakka, niin aika pitäväksihän sääntö osoittautuu. Oikeastihan tuo oli provokatiivisen väitteen muotoon puettu kysymys katkaiseeeko pariutuminen jollain mystisellä tavalla ihmisen kehityksen.

        Joku tomera anoppi "kouluttamassa" ehkä nyt sitten siedetään, mutta ei se taida toimia, että aviomies opettaisi keittämään perunat. Kotitöistä keskusteleminen voi tuntua hassulta, mutta näin kuitenkin väitetään, että ne on yksi tavallisimpia riidan aiheita pariskuntien elämässä.

      • erkin.terveiset
        scrg kirjoitti:

        Jos poikkeusta pitää hakea 70-luvulta saakka, niin aika pitäväksihän sääntö osoittautuu. Oikeastihan tuo oli provokatiivisen väitteen muotoon puettu kysymys katkaiseeeko pariutuminen jollain mystisellä tavalla ihmisen kehityksen.

        Joku tomera anoppi "kouluttamassa" ehkä nyt sitten siedetään, mutta ei se taida toimia, että aviomies opettaisi keittämään perunat. Kotitöistä keskusteleminen voi tuntua hassulta, mutta näin kuitenkin väitetään, että ne on yksi tavallisimpia riidan aiheita pariskuntien elämässä.

        Niin, poikkeuksen hain 70-luvulta. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö joku muu löytäisi poikkeuksen jopa nykypäivästä, heh. Kyllä uusavuttomia piisaa.

        En oikein usko,että pariutuminen katkaisisi ihmisen kehitystä tai kykyä oppia uusia asioita. Pikemminkin ehkä päinvastoin: vähän vahingossakin tulee elämään uusia asioita, kun ei saa jumittautua pelkästään omiin tapoihinsa :)

        Aviomiehet(tai vaimot) eivät välttämättä ehdi koulutella ketään kotitöihin! Ihmisillä on kaikenlaista kiirettä. Uskon, että ei olisi silloin 70-luvullakaan kyseisen naisen aviomies ehtinyt vaimoaan kouluttaa, koska hän teki pitkää työpäivää. 70-luvulla muuten oli vasta lapsenkengissä nykyisen kaltainen työlainsäädäntö...Hyvä siis, että anopilla oli aikaa.

        Sellaisen hauskan havainnon olen tädistäni tehnyt, että hän todellakin on ottanut anoppinsa opetukset kirjaimellisesti, ja on noudattanut aina prikulleen ohjeita. Hän on luonteeltaan hirveän kiltti, eikä varmaan ole koskaan kyseenalaistanut mitään anoppinsa ohjeista :) Heidän huushollissaan toistuvat siivouspäivät, leipomispäivät, mankelointipäivät jne. ihan niinkuin opetettu on. Oikeastaan aika harvinaista nykypäivänä, että viikoissa on selkeä rytmi, satoi tai paistoi...Kohtuullisen hyvä ruoanlaittajakin hänestä on tullut. Ja nyt eläkeläisenä hän jopa uskaltaa jo tehdä kokeilujakin, eikä vain toista samoja juttuja. Että jotain hyvääkin löytyy aikuisena opetetusta, hahahh :D

        Kotitöistä on turha tapella. Ennemmin kannattaisi pariskuntien pohtia, mitkä työt ovat kullekin mieluisia, ja jakaa sitten vaikka siltä pohjalta tehtäviä. Ja luonnollisesti se osapuoli, jolla on enemmän vapaa-aikaa, tekeemyös enemmän kotitöitä. Mitä siis edes jää tapeltavaksi, jos asioita tarkastellaan järkevästi?

      • erkin.terveiset kirjoitti:

        Yrittääkseni ymmärtää tappelua kotitöistä jakaisin kotitöiden tekemisen kahteen erilliseen ongelmaan. Ensimmäinen haaste voi olla siinä että kahdella ihmisellä on täysin erilainen käsitys mitä kaikkia kotitöitä on olemassa: toinen tekisi vain aivan välttämättömän silloin kun on pakko ja toinen noudattaisi säännönmukaista ja kattavaa kotityöohjelmaa. Toinen haaste on sitten jakaa nuo työt niin, että kumpikin on jakoon tyytyväinen.

        Yingyingin tapauksessa riitelylle ei ainakaan ole tarvetta, koska Yingyingin mies päättää mikä on tarpeellista ja Yingying tekee kaiken mitä osaa ja mikä ei miehen mielestä ole niin hauskaa, että hän haluaa tehdä sen itse. Vaikka vähän hassulta kuulostaakin, meidän ehkä pitäisi ajatella että kumppanimme haluaisi meidän jokaisen olevan kuin Yingying.

    • Kiltti-ja-kunnollinen

      Naiset tekee kotityöt aina kun on jännämiehen kanssa suhteessa

      • itsellinen-nainen

        Nainen tekee kotityöt ilman suhdettakin. Saman verran niitä on olipa suhteessa tai ei. Riippuu ihmisestä.

    • 98700

      Kotitöiden oppiminen tuskin loppu maagisesti avioitumiseen. Itse asiassa suuri osa esim. perheenemännän taidoista kehittyy ajan mittaan kun taidoille syntyy tarvetta ja ne on pakko opetella.
      Samoin omat rutiinit ja tyyli hoitaa kotia kehittyvät ajan mittaan. Vähän aika sitten juuri keskustelin nuoren naisen kanssa siitä kuinka poikaystävä oli ihmetellyt tämän tapaa pestä leikkuulauta. Jopa niinkin pienet asiat voidaan tehdä ilmeisesti perheissä eri tavoin. Oma äitini laittoi ensimmäiseen nuorena vaimona tekemäänsä pullataikinaan desin hiivaa. Isäni söi kiltisti ja jopa kehui pullaa, mutta äitini otti opikseen virheistään ja taidot kehittyivät. Ajan mittaan hänestä sukeutui varsinainen kotitalousihme, joka ompeli vaatteet, neuloi lapaset, kutoi matot, hillosi marjat, keitti mehut, kokkasi, leipoi ja teki kaiken muunkin mitä vain voi perheenemännältä odottaa. Sen lisäksi hän tietysti kävi kokopäivätyössä, kasvatti isän kanssa kuusi lasta ja opiskeli iltakoulussa kehittääkseen ammattitaitoaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      888
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      648
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      577
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      513
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      482
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      34
      467
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      434
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe