Broidi hirtti ittensä vuonna 1994 ja ei ole yhtään päivää ettewn ajattelisi broidiani.Aina kun käyn velin haudalla niin alan itkemään.Joten älkää sanoko et AIKA PARANTAA HAAVAT!Mun haavat koskaan parane.......mä kuolen itekkii....
Itsarin tehnen veli.
never forget
61553
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä mene haudalle..ole kotona ja itke siellä.. ota kuvat eteesi ja keskustele veljellesi asioitasi, hän vastaa sinulle ajatuksen voimalla. Saat ehkä, unessa tavata hänet.. Sinun aikasi ei vielä ole tullut.. Eikä sitä kannata itse kiirehtää.. Veljesi ei voi hyvin vieläkään nyt hän voi huonosti kun ei voi sinulle eikä kenellekkään huoliaan purkaa...vaan hänen on kuunneltava muiden huolia ja suruja pystymättä auttamaan niin kuin haluaisi...
Kun ihminen tappaa itsensä ei hän pääse muiden joukkoon hän jää taivaan ja maan väliin odottelemaan sitä laskettua päivää, joka hänelle oltiin määrätty. Jos hänelle oltiin määrätty 100vuotta niin voit kuvitella miten rankka aika hänellä tulee olemaan rajamailla..? Voi olla että hän on viimeinen joka pääsee taivaan kirkkauteen.. Vaikka sinä tappaisit itsesi niin et pääse veljesi luo, koska kaikki jotka itsensä tappavat eivät näe ketään, heiltä on viety näkö ja kuulo toisiinsa. Veljelläsi on vain kuulo ja näkö maahanpäin.
Kylläpä sinä osasit lohduttaa, jätä nuo tuommoiset huuhaat omaan pääkoppaasi äläkä koskaan enää puhu tällaista potaskaa sellaiselle ihmiselle jonka läheinen on tehnyt itsemurhan!!!!
Tämän sun kirjoituksen perusteella sun ei ollenkaan pitäisi olla tällä palstalla, jolla ihmiset purkavat suruaan. Pehmeä, pyöreä huone ja ikkuna kaltereilla somistettuna olisi sulle oikea paikka tietenkin asiantunteva terapia.
Meidän perheessä poika on tehnyt itsemurhan vuonna 2001 ja emme ole pystyneet senjälkeen palaamaan normaaliin arkeen. Asiaahan ei koskaan voi unohtaa, eikä sitä tarvitsekaan, sen kanssa on elettävä. Tämä asia kuuluu meidän perheen historiaan ja sitä ei voi poispyyhkiä.Samallakun itsesyytökset vaivaavat on ikävä poikaa. Olisin halunnut nähdä hänen kasvavan aikuiseksi.Mutta kuitenkin minä tiedän, että hän on turvassa ja hänelle ei voi enää tapahtua mitään pahaa.
Oletko sinä tai perheesi saanut minkäänlaista vertaistukea menetykseesi? Etsi paikkakunnaltasi tai lähistöltä Surunauha-Itsemurhantehneiden läheisten ryhmä ja mene sinne, siellä saat purkaa tunteitasi muiden saman kokeneiden kanssa.
Minä en varmaankaan olisi selvinnyt ilman vertaistukea.Voit myös soittaa Surunauha yhdistyksen puhelinpäivystykseen. Katso internetistä www.surunauha.net.
Toivon,ettet pahoita mieltäsi siitä vastauksesta jonka joku oli jättänyt sinulle ennen minua.
Hei!
Mun veljeni teki itsemurhan 1999. Se on ollut elämäni pahin asia. Siitä ei voi koskaan päästä yli, vaan sen kanssa oppii elämään. Kolme vuotta sen jälkeen mä elin tuskassa, joka päiväisessä helvetissä ja lopulta sairastuin itse. Sen jälkeen ymmärsin hakea apua ja pääsin taas jaloilleni. Nyt elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta, opiskelut sujuu ja jaksan taas liikkua. Vielä kuitenkin joskus valtaa ajatus, että en koskaan saa enää olla onnellinen, koska niin järkyttävä asia on tapahtunut perheessäni.
Hei! Minun poikani teki itsemurhan 2005. Se on loppuiän vaikea trauma perheellemme. Yli ei pääse tosiaankaan! On vain jaksettava itse elää.
Mielestäni ystävät ja työkaverit voisivat ottaa paremmin huomioon kahvipöytäkeskusteluissaan itsemurhista puhumisen, tekisivät sen hienovaraisesti tai edes niin,ettei asianomainen,jolle tällainen asia on todella kipeä olisi paikalla.
Itse olen joutunut poistumaan kahvipöydästä vaivihkaa itku kurkussa työpaikallani ja nielemään kaikenlaista. Joskus tosiaan tuntuu,että ihmiset ovat tahallaan julmia!
Jokapäiväinen helvetti on myös ollut osamme.
Tunnen aina suurta myötätuntoa,kun tapaan palstalla ihmisiä,joita tällainen kipeä ja kauhea asia on koskettanut, ilman heidän omaa syytään, ja jotka joutuvat kantamaan sitä sielussaan loppuikänsä. Luoja meitä siunatkoon!
Kauhea oli tuo yksi asiaton viesti!Järkytyin siitä!