Onko kenelläkään muulla tällaista? Deittaillessa tai muutenkin, kun elämässä tapaa ihmisiä, jotka saattaisivat olla kiinnostuneita itsestä, niin itsessä ei liikahda mikään. Tai no, sitä voi viihtyä tosi hyvin toisen seurassa, voi olla jollain tasolla samalla aaltopituudellakin, mutta tuntuu että kaikista tulee korkeintaan kaverisuhteita - siis omalta puolelta. Toinen osapuoli saattaa kiinnostua, mutta itsessä eivät herää romanttiset eikä eroottiset tuntemukset.
Todella turhauttavaa. Kaipaisin läheisyyttä ja seksiä, mutta tuntuu ettei löydy ihmistä, jonka kanssa ne tuntemukset olisivat molemminpuolisia. Sitten kun itse kiinnostun jostakusta, niin sitten hän ei taas halua mitään minun kanssani.
Ja ei ole kyse siitä, että itse ihastuisin joihinkin mallin näköisiin, vaan saatan saada pakit ihmiseltä, joka on varmasti yleisten käsitysten mukaan vähemmän hyvännäköinen kuin moni niistä, jotka sitten taas voisin saada. Itse olen käsittääkseni ihan hyvännäköinen - siis ei mikään yli-ihminen, mutta kuitenkin sellainen, jolla kaiketi pitäisi olla mahdollisuus löytää seuraa. Ja siis löytäisinkin, kun vaan itsekin kiinnostuisin niistä, jotka ovat tarjolla! Saatan pitää niistä ihmisistä kyllä, mutta kuten sanoin se on sellaista kaverillista. Ei yhtään tee mieli koskettaa toista, ei herää minkäänlaista halua tai intohimoa.
Todella turhauttavaa. Kaipaisin läheisyyttä ja seksiä, mutta tuntuu ettei löydy ihmistä, jonka kanssa ne tuntemukset olisivat molemminpuolisia. Sitten kun itse kiinnostun jostakusta, niin sitten hän ei taas halua mitään minun kanssani.
Ja ei ole kyse siitä, että itse ihastuisin joihinkin mallin näköisiin, vaan saatan saada pakit ihmiseltä, joka on varmasti yleisten käsitysten mukaan vähemmän hyvännäköinen kuin moni niistä, jotka sitten taas voisin saada. Itse olen käsittääkseni ihan hyvännäköinen - siis ei mikään yli-ihminen, mutta kuitenkin sellainen, jolla kaiketi pitäisi olla mahdollisuus löytää seuraa. Ja siis löytäisinkin, kun vaan itsekin kiinnostuisin niistä, jotka ovat tarjolla! Saatan pitää niistä ihmisistä kyllä, mutta kuten sanoin se on sellaista kaverillista. Ei yhtään tee mieli koskettaa toista, ei herää minkäänlaista halua tai intohimoa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minulla on ja kun asiaa pohdiskelin, sekä googlailin (googlesta löytyy muuten aiheesta ainakin useampia keskusteluja sekä myös joitakin artikkeleita), niin löysin syitä tälle joista selkeimpänä sitoutumiskammo jota en ollut edes tiedostanut (en ole koskaan seurustellut niin ei ole tullut ilmi). Silloin saavuttamattomaan ihastuminen on turvallista kun alitajuisesti sitoutuminen pelottaa. Kannattaa miettiä onko sulla tällaista myös!
Osa menee varmasti myös luonteen piikkiin kun tykkää siitä että on jotain haastetta eikä ole liian helposti saatava ihminen.
Itselläni tosin on takana yli kymmenen vuotta kestänyt parisuhde, joten en usko, että on kyse sitoutumiskammosta. Ja tarkoitan tuolla kohtaamattomuudella myös ihan kevyempiäkin suhteita - myöskään niistä ei tule mitään, kun en halua edes pelkkää seksiä niiden ihmisten kanssa.
Mutta varmasti tuo mitä lopuksi kirjoitit voi pitää paikkansa. Kiinnostun tosi harvoin ja tiedän kyllä minkä tyyppisistä ihmisistä kiinnostun - periaatteessa ongelma on sitten varmaan ollut se, että nuo minusta kiinnostuneet ovat vaan olleet eri tyyppisiä (siis ihan luonteenkin yms suhteen). Ja usein on tuntunut, että ne, joista kiinnostun, eivät edes alunperin ole vaikuttaneet saavuttamattomilta - olen kuitenkin tutustunut heihin, jotain kemiaakin on voinut olla, mutta se ei sitten ole johtanut mihinkään.
Miksi olet hybergaminen. Otat sen kenet saat ja lopeta nirsoilu. Tutustut siihen tyyppiin vuoden ajan, rakkaus ei synny hetkessä.
Mutta jos ei tunne toista kohtaan muuta kuin ystävyyttä, on aika vaikea innostua esim. seksuaalisesti. En minä kuitenkaan ystäviini ja kavereihinikaan rakastu, vaikka tuntisin heidät vuosikausia.
Mutta jos tekisi kuten sinä neuvot, niin pitäisikö mielestäsi kuitenkin uskotella sille toiselle, että on kiinnostuneempi kuin onkaan, pitäisikö uskotella olevansa ihastunut? Vai pitäisikö sanoa suoraan, että mitään seksuaalisia tuntemuksia ei ole?
Ja mitä tarkoitat hypergamialla - entäpä, jos ne ihmiset joista kiinnostun, eivät edes ole millään asteikolla "itseäni tasokkaampia"? Sinänsä en usko tasoteoriaan sellaisena kuin se tällä palstalla esitetään, mutta jos nyt sen mukaan mietitään vaikka sitä ihmistä, johon viimeksi rakastuin, niin ei hän kyllä ollut itseäni tasokkaampi. Paitsi tietysti minun mielestäni, koska hän oli minusta maailman ihanin ;)
Mun+mielestä+paras+osoitus+tasoteoriasta+on+juuri+tuo+että+ikinä+ei+saa+sitä+ketä+haluaa.
En tiedä onko oma tilanteeni ihan tuollainenkaan. Joskus ne kiinnostavat tyypit kuitenkin saattavat olla jossain määrin kiinnostuneita, vaikka jutusta ei sitten tulekaan mitään. Ja toisaalta ne minusta kiinnostuneet ovat kyllä yleisen standardin mukaan ehkä jopa paremman näköisiä kuin jotkut, joista itse kiinnostun.
Tai sitten minussa on jokin epäviehättävyystekijä, jota en itse tunnista. Aika moni kuitenkin osoittaa kiinnostusta ja eivät hekään ole epäviehättäviä sinänsä, mutta eivät vaan ehkä minun tyyppiäni. Joidenkin kohdalla olen jopa toivonut, että voisin olla kiinnostuneempi.
En osaa arvioida omaa ulkonäköäni, mutta en usko olevani mitenkään epäviehättävä - joidenkin mielestä olen varmasti jopa aika hyvännäköinen. Tai sitten minussa on sittenkin jotain epäviehättävyystekijöitä, mutta sitten se on taas ristiriidassa sen kanssa, miksi kuitenkin jotkut ihan kivannäköiset tyypit kiinnostuvat minusta.
Minä ymmärrän tuon mainiosti. Noin se meni joskus sinkkuaikana minullakin, annoin pakit useammalle varakkaalle kivannäköiselle akateemiselle miehelle, ja toisaalta saatoin ihastua ylipainoiseen duunariin. Kyllä minä uskon että tasoteoriassa on pointtinsa, mutta ei se yksilötasolla aina oikein päde.
Juuri näin!
Ei se että ihastuu ihmiseen jota ei voi saada tarkoita automaattisesti sitä että ihastuksenkohde on liian "korkeaa tasoa" itselle. Voi olla vaikka ihan niin että jostain syystä ei herätä tunteita toisessa osapuolessa.
T. Olen ollut ihastunut ihmiseen jota en voinut saada vaikka hän oli "alempitasoinen" kuin minä. Samalla olisin saanut "oman tasoiseni" mutta en halunnut kun en tuntenut häntä kohtaan mitään.
On joskus ollut noinkin. Olen tykännyt jostain ihmisestä ihan sydän vereslihalla, mutta en ole saanut mitään huomiota osakseni. On myös niinpäin, että muutaman kerran joku on tykännyt minusta sydän vereslihalla ja ei ole saanut multa osakseen mielenkiintoa. Elämä ei ole reilua.
Pääasiassa kuitenkin olen opetellut tykkäämään erilaisista ihmisistä, kunhan tietyt kriteerit täyttyy arvomaailmassa. Pyrkinyt aina siihen, että osaisin arvostaa ihmistä henkisten ominaisuuksien kautta, koska loppujen lopuksi sillä on eniten merkitystä että sietää olla toisen kanssa ja ymmärtää toisiaan.
Ymmärrän, että jollekin seksuaalisuus yms. on hyvin tärkeä elementti siinä, että tuntee vetoa. Ihmiset ollaan erilaisia ja ihastutaan eri syistä eri asioihin.
Koen, että on helpompi laskea kynnystä/rimaa, jos ei odota tähtisadetta ensi alkuun tutustuttaessa. Antaa sille tähtisateen syttymiselle tilaa ja ihmiselle tilaisuuden saada sen syttymään sun kanssasi. :)
Eli kun ei odota heti kauheesti kaikenlaisia jalat alta tempaavia juttuja, pystyy ehkä keskittymään ihmiseen ja tutustumaan, ehkä jopa ihastumaankin siinä matkalla. Kuorii kerros kerrokselta ja pääsee lähemmäs ydintä. Tokihan isosta osasta ihmisiä huomaa heti ettei ole mitään yhteistä.
Minulla sama - sen vuoksi en pysty kiinnostumaan kenestäkään vaikka baarissa, kun en kiinnostu pelkästä ulkonäöstä. Minulle on juuri arvomaailma, henkinen yhteensopivuus, ihmisen ajatusmaailma, hyvin tärkeitä asioita. Mutta toki fyysinen puoleensa vetävyys myös. Kiinnostun silloin, kun nämä yhdistyvät samassa ihmisessä. Mutta en välttämättä tunnekaan vetoa sitä kaikkein parhaimman näköistä kohtaan (siis yleisillä standardeilla parhaimman näköistä), vaan ennemminkin niin, että tietynlaiset asiat ulkonäössä kiinnostavat ja vetävät puoleensa. Ne klassisen hyvännäköiset yleensä jättävät kylmäksi.
Ajatuksesi kuulostaa ihan omiltani. Mukavaa törmätä ihmiseen joka ajattelee ja kokee asioita samoin.
Mulle on ollutkin helpointa tutustua ihmiseen kirjoittamalla kirjeitä ensi alkuun tai netissä. Luomalla jonkinlaista ajatusmaailmaan ihastumista tai tunnetta, että tätä kannattaa lähteä katsomaan. Ainahan siinäkin on riskinsä, että ihastuu ihan vaan omiin mielikuviinsa. Mutta mulle se on ollut helpompaa, koska kautta aikain ihmiset on katsoneet ensin ulkonäkö ja vasta sitten yrittäneet tykätä sisimmästä. Mä olen halunnut tehdä toisinpäin. :)
Ihastua ensin sisimpään ja sitten ulkokuoreen.
Sanot noin koska olet jo yli 40v.
Jos olisit 16-24v niin et ajattelisi noin.
Tai sitten on persoonakohtaista.
Väärin, olen ajatellut aina niin. Ehkä se on yksi syy miksi olen kokenut olevani ihmisjoukossa aina yksinäinen. Ihmiset aika usein tuntuu ajattelevan eri suuntaan mitä itse. :)
Pakkohan sitä on ollut taipua jonkun verran, koska ihan ittensä kaltaisia ei yleensä vaan löydy. Sitten koitetaan löytää se kuten sanottu jota sietää ja jota/joka ymmärtää keskinäistä erilaisuuttakin. :)
Olen harrastanut tätä kirjeenvaihdolla miehen etsimistä kuitenkin jo 18-vuotiaasta saakka, joten ekan "pakko olla jonkun kanssa vaan" jälkeen ja irl kohtaamis vaikeuksien vuoksi päätin ryhtyä vastarannankiiskeksi. Ja ryhtyä etsimään ja tykkäämään miehistä sen mukaan mitä niiden päässä liikkuu. Tietysti on vain hyvä, jos ulkoinen habituskin on mieleinen. Mutta olen joutunut kyllä opettelemaan ulkoisestakin pitämistä. kai mä olen sitten mennyt tässä asiassa järjellä...
Mutta tottakai riskit on olemassa, kirjotellakin voi ihan mitä lystää. Valehdella silmät suut täyteen, jos on kiero. Onneksi se kuitenkin aina paljastuu ennemmin tai myöhemmin. :)
Sitä vaan sitten pettyy ja se pitää hyväksyä, että aina voi pettyä.
Enkä ole koskaan tykännyt notkua baareissa miehiä etsimässä, pidän sitä jotenkin huonona paikkana. Kun en oo ilehile ja en halua miehenkään olevan, niin en oikeen usko että sieltä olis löytynyt muuta kun niitä joita just en ois halunnut. :)
Tai ehkä olis, en vaan viittinyt lähteä kokeilemaan. Mä olen kotihiiri tyyppiä ja jos matkustan yms. teen sen kumppanin kanssa mielummin kun yksin..
Luulisin tuon olevan ihan tavallista. Monet naiset ovat olleet minusta kiinnostuneita joista en itse ole ollut kiinnostunut. Suurimpana syynä yleensä on ollut naisten fyysinen olemus eli ovat olleet ylipainoisia. Naisethan aina sanovat, että haluavat "tuntea itsensä naiseksi miehen rinnalla" ja olen täsmälleen samaa mieltä. Haluan tuntea itseni mieheksi naisen rinnalla ja omaan makuuni ylipainoiset ovat liian miehekkäitä.
Olen myös itse saanut pakit naisilta joista olen ollut kiinnostunut. Välillä olen tavoitellut liian korkeatasoista naista ja tiedostan tämän itsekin. Välillä olen saanut pakkeja myös oman tasoisiltani naisilta ja se on toki harmittanut.
Ehkä useimmiten kuitenkin käy silleen, että tapaan naisen ja huomaamme kumpikin, ettei meillä ole tarpeeksi yhteistä.
Minulla oli vuosia sama ongelma. Lopulta otin yli kolmekymppisenä sen ensimmäisen miehen, jonka kanssa löytyi molemminpuolinen vahva kiinnostus. Mutta yksihän riittää mainiosti.
Nuorena ja kokemattomana oli noin. Sitten oli vaihe, jolloin halusin sen, jonka olin saanut. Nyt en halua ketään, enkä varsinkaan sitä, joka minulla on, mutten tiedä, kenet saisin tai saisinko ketään.. Jätän muille nämä murheet ja silittelen vaan kissojani.
Kaikki naiset ovat tuollaisia.
Ap taitaa kyllä olla mies
Hän kysyi, onko kellään muulla samanlaista. Vastasin, että: on, kaikilla naisilla.