Voiko tuosta yhtälöstä tulla jotain? Tykkään itse olla kotona, mutta olen tutustunut mieheen, joka haluaa viettää sosiaalisesti aktiivista elämää.
Ei olla mitään nuoria enää. Olen vähän päälle 40, mies 50. Olen ollut pitkään yksin, on ne omat tavat ja tottumukset. Vaikka olen pitkään haaveillut parisuhteesta, kaikki tuntuu jotenkin hämmentävältä. Olen koko ikäni pärjännyt parisuhteissa, koska olen yrittänyt tehdä kaikkeni toisen eteen. Hyppäänkö nyt taas kerran tähän, ja alan elää sellaista elämää kuin toinen osapuoli haluaa?
Enkö jo tämän ikäisenä saa olla juuri sellainen kuin olen? Tämä tilanne on ottanut todella koville. Kävin jopa lääkärin kanssa juttelemassa. Olen ollut ahdistunut ja stressaantunut, olen myös alkanut vältellä häntä. Onneksi olen pystynyt selittämään tämän kaiken perusteellisesti.
En ymmärrä, minkä takia hän ei etsi minua sopivampaa kumppania? Olen ollut todella pettynyt itseeni. Vähän pelkään että otan tämän kaiken niin raskaasti, etten uskalla enää yrittää kenenkään kanssa mitään.
Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?
Ei olla mitään nuoria enää. Olen vähän päälle 40, mies 50. Olen ollut pitkään yksin, on ne omat tavat ja tottumukset. Vaikka olen pitkään haaveillut parisuhteesta, kaikki tuntuu jotenkin hämmentävältä. Olen koko ikäni pärjännyt parisuhteissa, koska olen yrittänyt tehdä kaikkeni toisen eteen. Hyppäänkö nyt taas kerran tähän, ja alan elää sellaista elämää kuin toinen osapuoli haluaa?
Enkö jo tämän ikäisenä saa olla juuri sellainen kuin olen? Tämä tilanne on ottanut todella koville. Kävin jopa lääkärin kanssa juttelemassa. Olen ollut ahdistunut ja stressaantunut, olen myös alkanut vältellä häntä. Onneksi olen pystynyt selittämään tämän kaiken perusteellisesti.
En ymmärrä, minkä takia hän ei etsi minua sopivampaa kumppania? Olen ollut todella pettynyt itseeni. Vähän pelkään että otan tämän kaiken niin raskaasti, etten uskalla enää yrittää kenenkään kanssa mitään.
Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?
Vastaukset 34
Vanhimmat
ei vaikuta siltä oikealta ja elät sellaista elämää kuin toinen haluaa niin jos mies oikeasti rakastaa sinua niin haluaa elää myös sinun elämää ja jos mies rakastaa sinua niin hän haluaa olla kotona tai ulkona kanssasi eikä kaipaa sosiaalista elämää
ja kun mainitsit sosiaalinen niin onko se juoppo eli sen on päästävä pubiin kaljalle halusit tai et ja miesten kanssa juopotteleen eli on juoppo
Nyt ei ihan aukea.
Olet niin ahdistunut ja stressaantunut että käyt lekurilla, välttelet miestä etkä usko että suhteestanne tulisi mitään.
Ja nyt kysyt mitä kannattaisi tehdä?
Luulostaa klassiselta tapaukselta. Kaikki naiset tuntevat vetoa samaan sosiaaliseen ja menevään mieheen, vaikka olisivat millaisia kotihiiriä tahansa.
Jos et usko että suhde toimisi ja olet tottunut tekemään töitä suhteiden eteen, etsi itsellesi sopiva kotimies.
Ei ole alkoholisti, vaan hyvinkin kunnollinen. Mies tykkää vaan olla paljon "ihmisten ilmoilla". Kaiken maailman tapahtumissa, messuilla, käydä kahvilla ja syömässä, jopa teatterissa ja taidenäyttelyissä. Kuulostaa siis jokaisen ikäiseni naisen unelmamieheltä. Itse ahdistun suurissa ihmisjoukoissa.
Ei ole niin helppo löytää tämän ikäisenä seuraa.
On mullakin ollut ylisosiaalisia kaikkienkaveri -miehiä mut oon antanu niiden olla sellasia ja en oo menny mukaan. Molemmilla kuuluu olla se omakin elämä. Vihaan yli kaiken suuria ihmisjoukkoja.
Tuo olisi oma ihanteeni. Mies saisi mennä miten haluaa, kunhan luottamus olisi kunnossa. Luulisi, että tuo olisi jopa monen miehen unelma.
En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että hänellä on paljon kavereita tai varsinkaan läheisiä ihmisiä. Käsittääkseni hänen elämänsä on lähinnä töissä käymistä ja yksinäisiä iltoja. Lukuisiin aktiviteetteihin tylsän viikon jälkeen, hän kaipaisi naisen seuraa. Ymmärrän kyllä sen.
"Enkö jo tämän ikäisenä saa olla juuri sellainen kuin olen?"
Kyllä saat, todellakin!
Tuo ahdistus kertoo mielestäni siitå, että olet tähän saakka aivan liikaa tehnyt itseäsi vastaan ja myötäillyt toista oman hyvinvointisi kustannuksella. Ei tuollaista voi loputtomiin tehdä ilman että tulee ongelmia.
Mutta toisaalta, jos todella pidätte toisistanne, niin olisiko jonkinlainen kompromissi mahdollinen? Voisiko mies joustaa ja tulla vastaan, ja viettää enemmän aikaa kanssasi kotosalla? Ja haluatko sinä edes välillä lähteä jonnekin, vaikka syömään tai kahville johonkin pienempään ja rauhallisempaan paikkaan, missä ei niin hirveästi ole porukkaa häiritsemässä? Ja esim. taidenäyttelyissä on yleensä aika hiljaista (pois lukien avajaiset), olen ollut joskus jopa ainoa ihminen paikalla. :)
Jos ette voi joustaa molemmin puolin, niin ehkä kummallekin olisi parempi etsiä sitten joku muu.
Todella hyviä vinkkejä, joita olen itsekin miettinyt. Hän ei tykkää puhua puhelimessa, tai lähettää viestejä. Hänen tapansa tutustua toiseen on se, että tehdään yhdessä jotain. Itse olen kaivannut sitä, että olisimme muutenkin tekemisissä kuin silloin kun hän haluaa lähteä johonkin. En siis edes tunne häntä kovin hyvin.
Hän kritisoi aluksi monia asioita elämässäni asuinpaikkaani myöten. Menin tästä jotenkin ihan lukkoon. Vetäytymiseni jälkeen hän on ollut todella ystävällinen. Olen nyt tajunnut, että olen ollut liian kauan yksin. Nyt kun sitten onkin joku, kaikesta tuli "liian tärkeää". Paineet kasvoi jotenkin liian suuriksi.
Olen toki valmis joustamaan. En vaan tiedä, onko siinä pidemmän päälle järkeä. Ollaan elämäntavoiltamme niin äärilaidoissa. Vaikka aluksi tekisi innoissaan rakastumisen huumassa mitä tahansa kompromissejä, jossain vaiheessa helposti alkaa liukua entiseen.
Se siinä onkin.. Todella pidämme toisistamme. Häpeän myös sitä, että yht´ äkkiä käyttäydyn ihan oudosti. En ole koskaan reagoinut kehenkään mieheen näin.
Jostain defenssistä tämä varmasti johtuu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Puolustusmekanismi
tai huomaat ettei ole se oikea ja yrität väkisin pitää miestä niin älä väkisin ole ja kyllä muitakin miehiä on josta valita loppu elämäsi mies jonka kanssa vaan kaikki sujuu luonnostaan
Se siinä onkin. Hän ottaa aina yhteyttä. Olen jo kahdesti perunut treffit liian kovan jännityksen / paineiden takia. Olen ilmoittanut siitä kyllä hyvissä ajoin, ja kertonut rehellisesti syyn. Tuntuu että mitä kauemmaksi etäännyn, sitä enemmän häntä kiinnostaa, mutta myös ärsyttää ja turhauttaa. Tämä on mennyt jo jotenkin ihan naurettavaksi.
Olen niin kauan halunnut rakastaa. Nyt kaikki onkin kuin pahimmasta painajaisesta.
Oletko yrittänyt analysoida, mikä sen ahdistuksesi perimmäinen tai suurin syy on? Onko se se, että tulet ehkä pettymään? Tai että mies pettyy? Että suhde epäonnistuu? Että sinusta alkaa tuntua liian pahalta? Tai miehestä tuntuu pahalta, jos vaikka myöhemmin torjut hänet? Että et luota itseesi siinä, että osaat laittaa rajat ja huolehtia omasta hyvivoinnistasi? Tai joku muu?
Ajatteletko asioita ehkä liian pitkälle, ja eri vaihtoehtoja, mitä kaikkea saattaisi tapahtua? Silloin ahdistus voi kasvaa ihan siitä, että mielesi seikkailee liikaa tulevaisuudessa, kun parasta olisi olla ihan tässä hetkessä.
Pitkä aika sinkkuna sekin voi jo tehdä sinällään varautuneeksi ja tavallaan vähän ”säikyksi”, varsinkin jos on herkempää ja tunteellisempaa sorttia. Sen vuoksi voi siis tavallaan ylireagoida.
Tulee myös mieleen, että onko mahdollista, että halusi rakastaa on niin voimakas, että yrität toisaalta kovasti nähdä toivoa siellä missä sitä ei ole, mutta toisaalta sisimmässäsi tiedät, että suhde ei toimisi.
Toisaalta hyvinkin erilaiset ihmiset voivat olla onnellisia yhdessä, jos on kuitenkin joitain selvästi yhteisiä ja yhdistäviä juttuja, kuten vaikka mahtava huumori tai vahva fyysinen kemia. Yksikin yhteinen harrastus voi riittää, muut menot ja tekemiset voivat sitten olla hyvinkin erilaisia.
Tästä tuli nyt vähän tällaista tajunnanvirtaa... :)
Mutta joo, vaikea sanoa, mitä itsekään vastaavassa tilanteessa tekisin. Luultavasti menisin ainakin treffeille, ja katsoisin sitten miltä tuntuu.
Onnea ja kaikkea hyvää sinulle joka tapauksessa. :)
Kiitos, että viitsit ottaa kantaa noin pitkällä viestillä!
Olen niin paljon tätä kaikkea miettinyt 24/7.
Aluksi hän tuntui suorastaan halveksivan minussa kaikkea. Hän nauroi pilkallisesti harrastukselleni, josta monet muut ihmiset yleensä pitävät. Hän ei voi sietää rakasta koiraani. Välimatkaa on hänen mielestään liikaa, vaikka sitä on vaan 20km. Olen hänen mielestään epäonnistunut, koska asun pienellä paikkakunnalla. Hän ei halua tulla luokseni, koska täällä ei ole mitään tekemistä kaupunkiin verrattuna. Tuossa nyt on ainoastaan kaikki negatiivinen palaute. Kyllä hän oikeassa onkin monessa suhteessa.
Hän on sanonut minulle myös todella paljon kaikkea ihanaa. Hänellä on vaan tapana "sanoa suoraan" kaikki, mitä hän suinkin ajattelee. Pelkään, mitä hän seuraavaksi töksäyttää jos tavataan.
No nyt kun kerroit enemmän miehestä, niin otan kyllä takaisin tuon, mitä sanoin, että itse varmaan tekisin.
En menisi tapaamaan miestä, joka pilkkaisi harrastustani ja sanoisi minua epäonnistuneeksi. Ei miehen tarvitse pitää kaikesta mitä teen tai valitsen, mutta kunnioitettava hänen on sitä, mitä olen ja ymmärrettävä mikä minulle on tärkeää. Ja jos jo alussa haluaa loukata toista, niin mitäs sitten myöhemmin?
En kyllä sinuna aloittaisi minkäänlaista suhdetta tuollaisen miehen kanssa, pakko sanoa.
Jätä se hullu heti. Seuraavaksi vaatii luopumaan koirasta. Tuosta ei tule mitään. Voit vain satuttaa itsesi tuollaisen henkilön kanssa.
Hyvään parisuhteeseen kuuluu että toinen hyväksytään sataprosenttisesti ja toista tuetaan kaikessa, sillon voit tuntea olevasi rakastettu.
Hän muuttui todella mukavaksi sen jälkeen kun pahoitin mieleni ja aloin ottaa etäisyyttä. Ilmeisesti myös hän "mietti asioita". Koen olevani hänelle todella tärkeä tällä hetkellä.
Tällä hetkellä tuntuu, että minä olen se hullu. Rakkaus on jotenkin sekoittanut pään. Mikään mahti maailmassa ei saa minua hylkäämään rakasta koiraani.
Joo. Vähän tuntuu siltä, ettei tästä tule mitään. Ja jos tulisi, niin hän alkaisi taas myöhemmin kritisoida minua kaikesta.
no usko ei hän sinusta välitä niin kaksi syytä miksi muuttui mukavaksi hän haluaa pimppiä sinulta ja pelko ettet annakkaan mutta taitaa mies huomata hän pilkkaa ja ivaa sinua mutta sinä vaan rakastut häneen seuraavaksi pistäisitkö nimesi vekselilappuun ja vie sinulta kaiken niin ei mies sinusta naisena ja ihmisenä välitä vaan huomasi että oletkin helppo uunotettava no veikkaan ettei teillä ole onnellinen loppu mutta sen tiedän kun eroatte niin velkaa jää eli vie rahasi yms
Tuo pimppi on kyllä jo niin vanha, että tuskin se on tärkein asia. Ei minulla ole myöskään niin paljon rahaa, että niitä kukaan pystyisi viemään.
no kai aikuinen nainen tietää mitä tekee niin sinä se päätät no jos rakastat häntä niin anna palaa miksi sitten kyselet jos rakastat häntä sano se hänelle
Olen kyllä sanonut, että rakastan häntä. Olen myös sanonut, ettei kukaan ole tehnyt koskaan niin suurta vaikutusta, ja että palvon maata hänen jalkojensa alla. Voisin myös kävellä hänen takiaan maan ääriin.
Menin vaan niin lukkoon kritiikistä, elämäntapojen erilaisuudesta, paineista, epäonnistumisen pelosta ja liian pitkästä yksinäisyydestä, että kahdet treffit ovat jääneet väliin. Pyysin häntä myös unohtamaan minut, koska hermoni ovat ihan riekaleina tästä kaikesta.
kannattaa huomenna sopia treffit ja alatte seukkaamaan mutta mene lääkäriin ahdistaako vai onko itse tuhoisia ajatuksia eli varaat huomenna lääkäriin ajan ja sanot hermot riekaleina ja masentaa niin lääkäri auttaa ja löysit rakkauden ja huomaatkin että elämä onkin kivaa rakkaus on hieno juttu ja ilmeisesti lopetat täällä kun löysit miehen itsellesi niin tosi hieno juttu että joku löytää rakkauden niin tälläisiä on hieno lukea ja ehkä loppu vuodesta puhuttekin ja suunnittelette häitä
Ei tämän takia itseään nyt tappaa kannata.
Tänäänkin heräsin ristiriitaisin ajatuksin. Haluaisin niin tavata hänet vielä kerran, ja keskustella kaikesta. Kynnys edelleen korkea. Toisaalta: Jos koko ajan tuntuu näin pahalta, niin joku on pielessä.
Tuli muuten mieleen, että hän kertoi pettäneensä entistä naisystäväänsä suhteen lopussa. He olivat kyllä olleet kauan yhdessä. Etsin kuitenkin seuraa loppuelämäksi. En haluaisi olla jonain päivänä se, jota petetään. Ehkä tämäkin vaikuttaa alitajuntaisesti.
Suhteen pitäisi aina tuottaa rutkasti enemmän positiivisia tunteita kuin negatiivisia ja nimenomaan suhteen alussa. En usko että teillä on tulevaisuutta, ei ehkä erilasuutenne takia sinänsä vaan siksi että erilaisuus tuottaa sinulle niin paljon ongelmia. Lisäksi se että mies on "totuuksien töksäyttelijä", ei lupaa hyvää. Vaikka onkin sen nyt hetkeksi lopettanut, se on selvästi hänen perusluonteensa ja se tulee sieltä taas esiin ennemmin tai myöhemmin.
Tuosta töksäyttelystä..
Olen itseäni kohtaan todella vaativa ja ankara. Myös sukulaiseni ovat aina lytänneet ja arvostelleet minua, mikään ei ole koskaan kelvannut. Tunnen miehen seurassa jotenkin samanlaista riittämättömyyttä ja häpeää kuin tavatessani vanhempani. Olen kyllä heihinkin ottanut etäisyyttä.
Olen jo yli nelikymppinen. Toki olen vuosien varrella ollut välillä ihastunut. Usein niin, ettei toinen osapuoli ole edes tiennyt sitä. Tunteet vaan jotenkin laimenee, mitä vanhemmaksi tulee. En välttämättä rakastu enää koskaan. Tai jos rakastun, en saa vastakaikua. Nyt tunnen saavani.
Etsi joku tasoisesi mies, esim. ranskalainen peruna.
Melkein kaikki miehet on ihania <3
Oletko liikkumaton lihava sohvaperuna. Jos olet niin mies varmaan käy panemassa hoikkia naisia muualla.
Kävelen koirani kanssa tunnin päivässä. En ole lihava. Taatusti käykin panemassa pian muita naisia, koska minun kanssani ei tule mistään mitään.
Muista että Sinä päätät onko hän Sinulle sopiva kumppani. Miehen ei kuulu sitä päättää. Jonkunverran ihminen voi venyä mutta perusluonne ei muutu.
Ei kumppanin tarvii olla ikiliikkuja mutta sohvaperuna harrastus kannattaa vaihtaa muuhun. Kävely koiran kanssa tekee susta vaan tylsän. Teidän pitää keksiä muita harrastuksia jota voitte tehdä miehesi kanssa jotta voitte viettää paljon aikaa yhdessä. En ymmärrä niitä jotka eivät tee yhdessä mitään, joskus ehkä katselevat telkkaria. Miten sellaisessa suhteessa voi olla onnellinen kun ei tee mitään yhdessä. Ottakaa aluksi tavoite jossa harrastatte seksiä vaikka joka toinen päivä kuukauden ajan. Jos ette pysty niin ette rakasta toisianne eikä kannata tuhlata elämäänne olemalla yhdessä.
Kirjoitin nyt jäähyväisviestin miehelle, enkä muuta päätöstäni. Koskaan en häntä unohda. Olisin niin toivonut, että rakkaus voittaisi kaikki esteet.
Jos vielä joskus jonkun elämäni aikana tapaan, teen heti selväksi millainen olen. En kyllä piilotellut häneltä mitään, ja oma käytökseni yllätti minut täysin.
Nyt avaan kyllä tavoistani poiketen punaviinipullon.
Mies suuttui viestistäni.
Sille nyt ei mitään voi. En kestä tätä raastavaa tilannetta enää hetkeäkään. Tämän täytyy loppua.