Unkari ja Puola valitsevat kansan turvallisuuden!

EU uhkailee näitä kahta maata kun nämä ovat jo kyllästyneet haittamaahanmuuttoon.Veikkaan että nämä kaksi maata saa kenkää pian.Tosin sillä vältetään sisällissota näissä maissa.Suomikin tulee perässä jossain vaiheessa.
4105
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jyrki käteinen valitsee liikepankit ja pakkomatut!

1Äänestä

Unkari ja Puola, periaatteessa kansan puolella, mutta Brexitin tehneet Britit näkevät asiat jo tuosta pitemmälle. Meidänkin on syytä nähdä jo pitemmälle. Ei riitä vauhkoaminen siellä EU:ssa.

Olen päätellyt, että Unkarin Orban varsinkin on nuttuskehveli, Puolan pääministeri on naisihmiseksi aikalailla kovistellut euro-keikareita, joita non noussut esille pilvin pimein (M. Carnier, komissaarit, Merkel, Hollande yms.), siis palkka 18-38 000 €/kk, joten hiton kallis systeemi.

Puolan ja Unkarin ainut tie on lähteä juuri nyt EU:sta, koska vain se voisi alkaa edistää EU:n purkautumista. Näille on tehty vaatimus lähdöstä, se olisi hyvä. Vaikka loput rivit tiivistyisivät, meille tulisi pakopaikkojan natsismista noihin maihin yhä enemmän.

1Äänestä

Noissa maissa upeat arvot ja upeat johtajat.

1Äänestä

Alas EU:n sortovalta!!!

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


look998 kirjoitti:

EU uhkailee näitä kahta maata kun nämä ovat jo kyllästyneet haittamaahanmuuttoon.Veikkaan että nämä kaksi maata saa kenkää pian.Tosin sillä vältetään sisällissota näissä maissa.Suomikin tulee perässä jossain vaiheessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu