Pakkopalautukset-joukkohysteriä-poliisit

Nämä ns. pakkopalautukset ovat saaneet huvittavia mittasuhteita Suomessa. Poliisit ovat alakynnessä ja selkeästi joutuvat tekemään tätä työtään vastoin tahtoaan. Seurakunnat ovat voimakkaasti mukana, jopa ordotoksi pappi hortoilee vastustusjoukossa ihmettelemässä miksi on siellä.

Mutta toistaalta nyt oli todella hyvä nähdä, missä tilassa Suomen poliisi on tällä hetkellä, kun palautuksia tehdään. Sen sijaan jostain syystä Ouluun meni lukuisia mellakkapoliiseja purkamaan SE-telttaa. Eivät tehneet mitään vastarintaa edes.
6200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hassua että syyttäjä nostaa syytteen kansanedustajaa kohtaan kiihottamisesta, kun tämä kirjoittaa nettiin ettei kaikki "parturit ole muslimeja jne". Tuolla vihreiden ja vassareiden möykkätilaisuudessa meinattiin ajaa poliisin päälle ja Pasilassa repivät joko mielenosoittajan tai paperittoman rynnäköllä poliisilta. Syyttäjä ei näe tässä mitään kiihottamista?

Äänestä
  • Poliisi ei ole enää puolueeton, vaan on pakkopalautustilanteissakin asettunut pakolaisia suojelevien puolelle. Koska poliisin virkaan kuuluu laittaa täytäntöön lainvoimaiset palautuspäätökset, niin sen he juuri ja juuri tekevät. MUTTA, kuten videoistakin on nähty, niin esim. Metsälässä joukko suomalaisia, pappi heidän joukossaan, syyllistyi niskoitteluun ja haitantekoon virkamiehelle. Nämä poliisi painoi villaisella, vaikka tekijät olivat suomalaisia ja kyse oli virallisen syytteen alaisista rikoksista. Tekijät olisi pitänyt ottaa kiinni ja sakottaa. Sen ymmärtää, ettei pakolaisten vastaaviin rikkomuksiin kannata puuttua, koska rikosprosessi vain antaisi heille lisäaikaa olla Suomessa laittomasti.

    Äänestä

Mitkä ihmeen PAKKOpalautukset!?

Taas kerran kiihkosuvakit ovat keksineet uuden termin, jonka valhemedia on ominut ilman mitään kritiikkiä.

Samalla logiikalla pitäisi alkaa puhumaan pakkovangitsemisesta, kun rikollinen vangitaan ja pannaan vankilaan. Vai meneekö rikollinen omasta tahdostaan vankilaan?

Äänestä
  • Ne, jotka ovat vapaalla jalalla yleensä menevät, koska he ymmärtävät, että siinä tilanteessa on parasta noudattaa lakia. Ulosottomies lähettää heille kirjeen, missä hän ketoo varanneensa huoneen sieltä ja sieltä, ilmoittaudu siellä silloin ja silloin.
    Ne, jotka eivät ole vapaalla jalalla viedään sekä ne, jotka eivät ole noudattaneet ulosottomiehen määräystä sen jälkeen, kun he jäävät etsintäkuulutettuina kiinni.

    Äänestä

Mitkä ihmeen PAKKOpalautukset!?

Taas kerran kiihkosuvakit ovat keksineet uuden termin, jonka valhemedia on ominut ilman mitään kritiikkiä.

Samalla logiikalla pitäisi alkaa puhumaan pakkovangitsemisesta, kun rikollinen vangitaan ja pannaan vankilaan. Vai meneekö rikollinen omasta tahdostaan vankilaan?

Äänestä

Mediassa on kerrottu, että poliisi teki virheen, kun se oli tiistaina palauttamassa afganistanilaista perhettä. Virhe oli kuitenkin punikkilakimiesta tekemä ansa poliisille. Hämeen poliisilaitoksen komisario kertoi, että silloin kuin kyseinen perhe noudettiin oli kaikki kunnossa, eli oli olemassa lainvoimainen käännytyspäätös. Siinä vaiheessa, kun perhettä kuljetettiin Joutsenon säilytyskeskukseen heittivät punikit kehään uuden valituksen käännytyksestä. Tällöin käännytys keskeytettiin, koska valitus pitää tutkia. Tällainen menettely mahdollistaa sen, että laittomalla pakolaisella saattaa olla vaikka 100 lainvoimaista käännytyspäätöstä, eikä häntä silti saada maasta ulos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kokemuksia_ kirjoitti:

Nämä ns. pakkopalautukset ovat saaneet huvittavia mittasuhteita Suomessa. Poliisit ovat alakynnessä ja selkeästi joutuvat tekemään tätä työtään vastoin tahtoaan. Seurakunnat ovat voimakkaasti mukana, jopa ordotoksi pappi hortoilee vastustusjoukossa ihmettelemässä miksi on siellä.

Mutta toistaalta nyt oli todella hyvä nähdä, missä tilassa Suomen poliisi on tällä hetkellä, kun palautuksia tehdään. Sen sijaan jostain syystä Ouluun meni lukuisia mellakkapoliiseja purkamaan SE-telttaa. Eivät tehneet mitään vastarintaa edes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu