Migri:Koko Afganistan ei ole sodassa voi palauttaa

"Vaikka henkilö tulisi aiemmin mainituilta taistelualueilta, hän ei saa välttämättä suojelua Suomessa, jos asettuminen muille alueille, esimerkiksi pääkaupunkiin, on mahdollista. Aikuiselta terveeltä mieheltä tätä voidaan yleensä odottaa."
Maahanmuuttovirasto tiedottaa tänään:

Afganistanista tulleiden turvapaikanhakijoiden päätökset ovat herättäneet kysymyksiä siitä, millä perusteella Maahanmuuttovirasto voi tehdä kielteisen päätöksen sellaisesta maasta tuleville, jossa käydään aseellisia taisteluita.

Kaikissa Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksissä on pohjana palautuskielto, joka on ehdoton. Palautuskielto määrää, että ketään ei saa lähettää maahan, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
On hyvä muistaa, että ulkomaalaislain mukaisen kansainvälisen suojelun myöntämisen tarkoitus ei ole turvata kaikille samanlaista elämää kuin esimerkiksi Suomessa, vaan antaa turvaa henkilöille, jotka ovat kotimaassaan henkilökohtaisen vainon vaarassa. Monissa maissa, kuten Afganistanissa, ongelmina ovat myös nuoren väestön näköalattomuus, köyhyys ja taloudelliset ongelmat, mutta ne eivät ole perusteita kansainväliselle suojelulle.

Miksi Afganistanista tuleville voidaan tehdä kielteinen päätös?

Turvapaikkahakemuksia ei ratkaista sillä perusteella, pidetäänkö Afganistania yleisesti turvattomana maana tai onko se ulkomaalaisille turvallinen matkakohde. Jokaisen turvapaikanhakijan perusteet tutkitaan yksilöllisesti.

Afganistanissa koko maa ei ole sodassa, eivätkä maan yleiset olosuhteet ole peruste myöntää kansainvälistä suojelua. Vainon vaarassa oleville myönnetään turvapaikka ja toissijaista suojelua myönnetään, jos henkilö on vaarassa kärsiä vakavaa haittaa.

Tietyillä alueilla tilanne on sellainen, ettei näille alueille palauteta ketään:
•Taistelut Talibanin ja hallituksen välillä keskittyvät maan etelä- ja itäosiin. Afganistanissa on 34 maakuntaa, joista Helmandin maakunnassa ja sen lähialueilla käydään jatkuvia, voimakkaita taisteluita ja sinne ei palauteta ketään.
•ISIS on läsnä Afganistanin itäosissa. Hallitus ja kansainväliset joukot ovat tehneet laajoja operaatioita Nangarharin maakunnan eteläosassa ISIS:n häätämiseksi alueelta. Hallituksen joukot ovat tehneet tällä alueella ilmaiskuja ja ISIS puolestaan iskuja siviiliväestöä kohtaan. Näiden taisteluiden vuoksi Nangarharin eteläosiin ei palauteta ketään.

Kyseisillä alueilla käytävät taistelut eivät kuitenkaan vaikuta valtaosaan Afganistanin väestöstä sillä tavalla, että he voisivat saada kansainvälistä suojelua. Esimerkiksi Afganistanin suurissa kaupungeissa ei vallitse sotatila. Kabulin noin 5 miljoonaa, Heratin 500 000 ja Mazar-i-Sharifin 400 000 asukasta elävät omaa arkeaan.
Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tapahtuu satunnaisia terrori-iskuja. Kabul on miljoonakaupunki, ja todennäköisyys terrori-iskun kohteeksi joutumiselle on siviilille pieni. Tällaisen satunnaisen väkivallan uhriksi joutumisen vaara ei ole peruste myöntää kansainvälistä suojelua.

Vaikka henkilö tulisi aiemmin mainituilta taistelualueilta, hän ei saa välttämättä suojelua Suomessa, jos asettuminen muille alueille, esimerkiksi pääkaupunkiin, on mahdollista. Aikuiselta terveeltä mieheltä tätä voidaan yleensä odottaa.

Viranomaisten päätöksiä valvovat Suomessa tuomioistuimet

Suomi on oikeusvaltio, mikä tarkoittaa sitä, että hakemukset ratkaistaan lain perusteella ja viranomaisten päätöksistä voi valittaa oikeuteen.

Hallinto-oikeus ratkaisee turvapaikkavalitukset itsenäisesti ja tutkii aina kaikki kansainvälisen suojelun tai oleskeluluvan saamisen edellytykset.

Jos hakijan tai hänen kotimaansa tilanne muuttuu valitusvaiheessa, arvioi hallinto-oikeus asiaa sen hetkisen, eli muuttuneen tilanteen mukaan, kun se tekee oman päätöksensä.

Maahanmuuttovirasto ei yksin muodosta Suomen päätöskäytäntöä. Hallinto-oikeudet ovat valtaosassa tapauksista vahvistaneet viraston tekemän päätöksen.

On normaalia, että osa päätöksistä palautetaan takaisin virastoon. Syynä voi olla esimerkiksi uusi linjaus tai muuttunut tilanne hakijan elämässä tai hänen kotimaassaan. . Kuluvan vuoden maaliskuussa menettelyvirheen takia kumoutui hallinto-oikeudessa 4 % päätöksistämme
24243
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tottakai ihan mihin vaan voidaan palauttaa mutta islmin invaasio Eurooppaan menisi mönkään.

1Äänestä
  • Juuri siitä on kysymys!

    Äänestä

TODENTOTTA!

Äänestä
  • Siis juu. Kaikki vaan vaikka pitemmälle lomalle Afganistaniin. Siellä on enimmäkseen mukavat olot. Kysy vaikka Migriltä.

    Äänestä

  • Ja sama suomalaisista vaikka Espanjassa: murhia tekevät. Paskasakkina ei saisi suomalaisia ottaa mihinkään maahan?

    Mutta ei kannata alkaa liikaan yleistämään, vai mitä.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Ja sama suomalaisista vaikka Espanjassa: murhia tekevät. Paskasakkina ei saisi suomalaisia ottaa mihinkään maahan?

    Mutta ei kannata alkaa liikaan yleistämään, vai mitä.

    Saahan Afghanistanista Suomeen lomalle tulla. Jos on varallisuutta, niin kyllä viisumin saa ja tervetuloa tänne. Pysyvä muuttaminen ilman kielitaitoa tai kohdemaassa hyödyllistä ammattiosaamista on eri asia. Moneen maahan ei Suomestakaan noin vain muuteta pysyvästi asumaan.

    Ja jos joku maa estää Suomalaisten maahantulon, koska jotkut Suomalaiset ovat siellä sikailleet, niin onhan sillä maalla oikeus niin tehdä. Espanjaa toki sitovat EU:n säännöt, mutta EU:n ulkopuoliset maat voivat tehdä mitä haluavat.

    Äänestä

Onko aloittaja valmis itse menemään Afganistaniin? Lähettäisitkö lapsesi sinne?

Äänestä
  • Ei ole kysymys siitä. Asia ei ole niin, että kaikilla maailman ihmisillä, joiden maissa on sotaa, olisivat oikeutettuja ottamaan ja lähtemään eläteiksi Suomeen! Silloinhan kaikkien köyhien maiden kannattaisi pistää pystyyn sisällissota, ja sitten lähteä maanpakoon Suomeen.

    Äänestä

  • rtgrtuyteu kirjoitti:

    Ei ole kysymys siitä. Asia ei ole niin, että kaikilla maailman ihmisillä, joiden maissa on sotaa, olisivat oikeutettuja ottamaan ja lähtemään eläteiksi Suomeen! Silloinhan kaikkien köyhien maiden kannattaisi pistää pystyyn sisällissota, ja sitten lähteä maanpakoon Suomeen.

    Tuleeko heidät palauttaa maahan joka ei Suomen viranomaisten mukaan ole turvallinen?

    "Afganistan: matkustustiedote
    Turvallisuustaso

    Vältä kaikkea matkustamista
    Muut turvallisuustason tiedot

    Turvallisuustilanne on kriittinen tai heikko koko maassa, vaikka tilanteessa on myös alueellisia eroja. Välttämättömissä asioissa Afganistaniin matkustavien ulkomaalaisten on noudatettava erityistä varovaisuutta sekä varmistettava ennalta turvallisuusjärjestelyjensä luotettavuus niin liikkumisen kuin majoituksen ja muiden mahdollisten oleskelupaikkojen osalta.

    UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

    Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla, Facebookissa ja Twitterissä. UM ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Valmismatkalaisia avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
    Konsulipalvelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990498
    Valmismatkalaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19941079

    UM suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä.
    Matkustusilmoitus https://matkustusilmoitus.fi/
    Yleinen turvallisuustilanne

    Afganistan on konfliktimaa, jossa väkivallan uhka on erittäin korkea. Varsinkin alueilla, joissa on kapinallistoimintaa, on aseellisten hyökkäyksien ja räjähteiden uhka. Nämä uhat koskevat myös pääkaupunki Kabulia.

    Terroristi-iskujen uhka on erityisen korkea etenkin tiettyjen juhlapyhien aikaan ja suurempien yleisötapahtumien yhteydessä. Vältä suuria väkijoukkoja sekä mielenosoituksia. Ulkomaalaisten suosimiin hotelleihin tai ravintoloihin saattaa kohdistua kohonnut uhka.

    Kaikkea pimeällä liikkumista on vältettävä niin kaupungeissa kuin niiden ulkopuolella. Ulkomaalaisten kannattaa välttää kaupunkien ulkopuolella maateitse tapahtuvaa matkustamista. Myös afgaanitaustaisten henkilöiden on noudatettava varovaisuutta ja tilanne on aina syytä selvittää ennakolta tieosuuskohtaisesti."

    Äänestä

  • rtgrtuyteu kirjoitti:

    Ei ole kysymys siitä. Asia ei ole niin, että kaikilla maailman ihmisillä, joiden maissa on sotaa, olisivat oikeutettuja ottamaan ja lähtemään eläteiksi Suomeen! Silloinhan kaikkien köyhien maiden kannattaisi pistää pystyyn sisällissota, ja sitten lähteä maanpakoon Suomeen.

    "illoinhan kaikkien köyhien maiden kannattaisi pistää pystyyn sisällissota, ja sitten lähteä maanpakoon Suomeen. "

    Oletko sitä mieltä että Syyrian tai Afganistanin tilnne ei ole aito vaan se on vain pistetty pystyyn jotta ihmiset voivat lähteä pakokaisiksi?

    Äänestä

  • rtgrtuyteu kirjoitti:

    Ei ole kysymys siitä. Asia ei ole niin, että kaikilla maailman ihmisillä, joiden maissa on sotaa, olisivat oikeutettuja ottamaan ja lähtemään eläteiksi Suomeen! Silloinhan kaikkien köyhien maiden kannattaisi pistää pystyyn sisällissota, ja sitten lähteä maanpakoon Suomeen.

    "Ei ole kysymys siitä"

    Et siis ole valmis lähettämään lapsiasi Afganistaniin? Etkä ole valmis sinne itse menemään? Mutta muita ihmisiä sinne voi lähettää?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Afganistanilaiset kuuluu Afganistaniin!

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    "Ei ole kysymys siitä"

    Et siis ole valmis lähettämään lapsiasi Afganistaniin? Etkä ole valmis sinne itse menemään? Mutta muita ihmisiä sinne voi lähettää?

    Painu sinäkin helvettiin Suomesta muslimimamusaasta!

    Olet sossun rahoilla elävä loisija ja kannatat Isistä "uskonveljiesi" tavoin.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    "Ei ole kysymys siitä"

    Et siis ole valmis lähettämään lapsiasi Afganistaniin? Etkä ole valmis sinne itse menemään? Mutta muita ihmisiä sinne voi lähettää?

    Juhlitko eilen kun uskonveljesi jyräsi Tukholmassa ihmisiä kuoliaaksi?

    Äänestä

Näin toinen viranomainen, Ulkoministeriö kertoo Afganistanista:

"Afganistan: matkustustiedote
Turvallisuustaso

Vältä kaikkea matkustamista
Muut turvallisuustason tiedot

Turvallisuustilanne on kriittinen tai heikko koko maassa, vaikka tilanteessa on myös alueellisia eroja. Välttämättömissä asioissa Afganistaniin matkustavien ulkomaalaisten on noudatettava erityistä varovaisuutta sekä varmistettava ennalta turvallisuusjärjestelyjensä luotettavuus niin liikkumisen kuin majoituksen ja muiden mahdollisten oleskelupaikkojen osalta.

UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla, Facebookissa ja Twitterissä. UM ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Valmismatkalaisia avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990498
Valmismatkalaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19941079

UM suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä.
Matkustusilmoitus https://matkustusilmoitus.fi/
Yleinen turvallisuustilanne

Afganistan on konfliktimaa, jossa väkivallan uhka on erittäin korkea. Varsinkin alueilla, joissa on kapinallistoimintaa, on aseellisten hyökkäyksien ja räjähteiden uhka. Nämä uhat koskevat myös pääkaupunki Kabulia.

Terroristi-iskujen uhka on erityisen korkea etenkin tiettyjen juhlapyhien aikaan ja suurempien yleisötapahtumien yhteydessä. Vältä suuria väkijoukkoja sekä mielenosoituksia. Ulkomaalaisten suosimiin hotelleihin tai ravintoloihin saattaa kohdistua kohonnut uhka.

Kaikkea pimeällä liikkumista on vältettävä niin kaupungeissa kuin niiden ulkopuolella. Ulkomaalaisten kannattaa välttää kaupunkien ulkopuolella maateitse tapahtuvaa matkustamista. Myös afgaanitaustaisten henkilöiden on noudatettava varovaisuutta ja tilanne on aina syytä selvittää ennakolta tieosuuskohtaisesti."

Äänestä
  • Kummallista, että teidän vaimot ja lapset voi olla niin Afganistanissa kuin Irakissakin. Oliko se tuttusi joka Tukholmassa ajoi teitä ruokkineiden ruotsalaisten päälle? Sekö on tapanne KIITTÄÄ ?

    Ja turha poistattaa tätä laitan sen uudelleen.

    Äänestä

Kaikki muslimit joilla ei ole työpaikkaa Suomessa tulee palauttaa välittömästi lähtömaahansa.

2Äänestä
  • Monet Juutalaiset pakolaiset palautettiin myös 1930 luvulla Saksaan, se katsottiin varsin turvalliseksi paikaksi Juutalaisille.

    Oliko Saksa turvallinen?

    Äänestä

  • Hyvä kriteeri!

    Äänestä

  • Entä jos on työtön hindu?

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Entä jos on työtön hindu?

    Heitä ei ole joten kysymyksesi on lapsellinen. Muslimit Eurooppaan ovat tehneet invaasion elämään sosialituilla.

    Äänestä

Afganistan on tosiaan turvallinen maa monin osin. Myös Ruotsiin voitaisiin palauttaa, koska Ruotsi on monin osin turvallinen.

Äänestä
  • Laitetaan kaikki matumme Ruotsiin!

    1Äänestä

  • laivaliikenne kirjoitti:

    Laitetaan kaikki matumme Ruotsiin!

    Hyvä idea. Siellähän on muslimimielinen Margot.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

terkut.toiviaisille kirjoitti:

"Vaikka henkilö tulisi aiemmin mainituilta taistelualueilta, hän ei saa välttämättä suojelua Suomessa, jos asettuminen muille alueille, esimerkiksi pääkaupunkiin, on mahdollista. Aikuiselta terveeltä mieheltä tätä voidaan yleensä odottaa."
Maahanmuuttovirasto tiedottaa tänään:

Afganistanista tulleiden turvapaikanhakijoiden päätökset ovat herättäneet kysymyksiä siitä, millä perusteella Maahanmuuttovirasto voi tehdä kielteisen päätöksen sellaisesta maasta tuleville, jossa käydään aseellisia taisteluita.

Kaikissa Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksissä on pohjana palautuskielto, joka on ehdoton. Palautuskielto määrää, että ketään ei saa lähettää maahan, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
On hyvä muistaa, että ulkomaalaislain mukaisen kansainvälisen suojelun myöntämisen tarkoitus ei ole turvata kaikille samanlaista elämää kuin esimerkiksi Suomessa, vaan antaa turvaa henkilöille, jotka ovat kotimaassaan henkilökohtaisen vainon vaarassa. Monissa maissa, kuten Afganistanissa, ongelmina ovat myös nuoren väestön näköalattomuus, köyhyys ja taloudelliset ongelmat, mutta ne eivät ole perusteita kansainväliselle suojelulle.

Miksi Afganistanista tuleville voidaan tehdä kielteinen päätös?

Turvapaikkahakemuksia ei ratkaista sillä perusteella, pidetäänkö Afganistania yleisesti turvattomana maana tai onko se ulkomaalaisille turvallinen matkakohde. Jokaisen turvapaikanhakijan perusteet tutkitaan yksilöllisesti.

Afganistanissa koko maa ei ole sodassa, eivätkä maan yleiset olosuhteet ole peruste myöntää kansainvälistä suojelua. Vainon vaarassa oleville myönnetään turvapaikka ja toissijaista suojelua myönnetään, jos henkilö on vaarassa kärsiä vakavaa haittaa.

Tietyillä alueilla tilanne on sellainen, ettei näille alueille palauteta ketään:
•Taistelut Talibanin ja hallituksen välillä keskittyvät maan etelä- ja itäosiin. Afganistanissa on 34 maakuntaa, joista Helmandin maakunnassa ja sen lähialueilla käydään jatkuvia, voimakkaita taisteluita ja sinne ei palauteta ketään.
•ISIS on läsnä Afganistanin itäosissa. Hallitus ja kansainväliset joukot ovat tehneet laajoja operaatioita Nangarharin maakunnan eteläosassa ISIS:n häätämiseksi alueelta. Hallituksen joukot ovat tehneet tällä alueella ilmaiskuja ja ISIS puolestaan iskuja siviiliväestöä kohtaan. Näiden taisteluiden vuoksi Nangarharin eteläosiin ei palauteta ketään.

Kyseisillä alueilla käytävät taistelut eivät kuitenkaan vaikuta valtaosaan Afganistanin väestöstä sillä tavalla, että he voisivat saada kansainvälistä suojelua. Esimerkiksi Afganistanin suurissa kaupungeissa ei vallitse sotatila. Kabulin noin 5 miljoonaa, Heratin 500 000 ja Mazar-i-Sharifin 400 000 asukasta elävät omaa arkeaan.
Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tapahtuu satunnaisia terrori-iskuja. Kabul on miljoonakaupunki, ja todennäköisyys terrori-iskun kohteeksi joutumiselle on siviilille pieni. Tällaisen satunnaisen väkivallan uhriksi joutumisen vaara ei ole peruste myöntää kansainvälistä suojelua.

Vaikka henkilö tulisi aiemmin mainituilta taistelualueilta, hän ei saa välttämättä suojelua Suomessa, jos asettuminen muille alueille, esimerkiksi pääkaupunkiin, on mahdollista. Aikuiselta terveeltä mieheltä tätä voidaan yleensä odottaa.

Viranomaisten päätöksiä valvovat Suomessa tuomioistuimet

Suomi on oikeusvaltio, mikä tarkoittaa sitä, että hakemukset ratkaistaan lain perusteella ja viranomaisten päätöksistä voi valittaa oikeuteen.

Hallinto-oikeus ratkaisee turvapaikkavalitukset itsenäisesti ja tutkii aina kaikki kansainvälisen suojelun tai oleskeluluvan saamisen edellytykset.

Jos hakijan tai hänen kotimaansa tilanne muuttuu valitusvaiheessa, arvioi hallinto-oikeus asiaa sen hetkisen, eli muuttuneen tilanteen mukaan, kun se tekee oman päätöksensä.

Maahanmuuttovirasto ei yksin muodosta Suomen päätöskäytäntöä. Hallinto-oikeudet ovat valtaosassa tapauksista vahvistaneet viraston tekemän päätöksen.

On normaalia, että osa päätöksistä palautetaan takaisin virastoon. Syynä voi olla esimerkiksi uusi linjaus tai muuttunut tilanne hakijan elämässä tai hänen kotimaassaan. . Kuluvan vuoden maaliskuussa menettelyvirheen takia kumoutui hallinto-oikeudessa 4 % päätöksistämme

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu