Kirjoitin mielestäni ihan viatonta ja asiallista
textiä ja sainkin muutamilta hyvää palautetta,kii-
tos vaan,mutta loppua kohti postit oli mitä oli.
Kait se on teiden nuorten rokkarien tyyli nykyään.
Nyt alkoi sitten muistelut.Olin 10v vuonna-68 kun
kuulin ekan kerran Elviksen Jailhouse rockin ja
samoihin aikoihin Bill Haleyn Rock around the clo-
kin.En tosin tienny tuon taivaallista esiintyjien
kuin kappaleidenkaan nimistä,mutta vaikutuksen se teki.No sitten pippelikarvojen alettua kasvaa ja
nuorukaisen varttuessa kuunneltiin tietysti vuosi-
en varrella kaikenlaista,mutta ei onneksi hämyä.
V.-77 keväällä alkoi yle soittaa lauantai-aamuisin
puolen tunnin ajan 50-luvun rokkia ja sehän oli pakko herätä kuuntelemaan ja äänittämään oli kra-
pula tai ei.Siiä kiinnostus sitten varsinaisesti
heräsi musaa kohtaan.Tietoa musiikista oli kyllä
vaikea saada,etenkin kun asuu pikkukaupungissa,
mutta innostus oli korkealla.Ostin tosi komeet
aidot spittarit eräältä vanhalta kenkäkauppiaalta.
Levyjähän ei oikein millään saanut ellei jostain
divarista löytänyt.Täällä Imatralla kun ei ollut,
eikä ole vieläkään anttilaa.Sitten tuli Teddy ja
Tigersien eka levy ja se oli silloin kova juttu.
Näin bändin -79 punkarokissa jossa myös oli Fred-
die Falcon,eli Kääriäisen Jorma.Nimmarit on kai-
kilta.Rocktanssikisoja oli paljon ja pärjäsin hy-
vin.Uskoisin vieläkin hakkaavani monen nuoren sii-
nä.80-luvun alkupuolella tuli enemmän rockabilly
esiin ja meikäläisellä mahtava tötterö ja muuten-
kin aika hyvät teddy-boy kuteet.No,ikää karttui ja
kartuu edelleen.Tuli perhettä,3 jälkeläistä joista
kukaan ei tajuu rockin päälle,ja muuta puuhaa,mut-
ta rokki soi edelleen.Olen levykokoelmastani jopa
hieman ylpeä joskin tämän lukijoilla on varmaan monella paljon parempi.On hienoa nähdä nykyään nuorta polvea joka on omaksunut 50-luvun musiikin
ja pukeutumistyylin.Hyvää jatkoa ja pitäkää lippu
korkealla.
vaari muistelee
33
3259
Vastaukset
- teddyboy
mäkin oon huudattanut tätä suomi24-jengiä myös "muka-asiallisilla" viesteillä.
nää pällit uskoo mitä vaan.
kaiken ne ottaa todesta.
toi sun oli kyllä yksi parhaista...- rokki-vaari
Harmi että epäilet kirjoitustani.Se on silleen,et-
tä kun on 50-luvulla syntynyt niin on ehtinyt ko-
keakin enemmän kuin joku muu. - rockin`rebel
rokki-vaari kirjoitti:
Harmi että epäilet kirjoitustani.Se on silleen,et-
tä kun on 50-luvulla syntynyt niin on ehtinyt ko-
keakin enemmän kuin joku muu.Hei 50-luvulla syntynyt!
Tää rockabilly on nuorten musiikkia.
Sä et oo kyl kovin nuori!
Yritä ymmärtää!
Kyl sä voit kotoon kuunela sitä musaa mut ei kannattais siitä paljo retostella.
Me nuoret ei pidetä sua kun vanhana jälkeenjääneenä äijänä ja muut sun ikäses pitää sua vielä enemmän idioottina! - Olikoli
rockin`rebel kirjoitti:
Hei 50-luvulla syntynyt!
Tää rockabilly on nuorten musiikkia.
Sä et oo kyl kovin nuori!
Yritä ymmärtää!
Kyl sä voit kotoon kuunela sitä musaa mut ei kannattais siitä paljo retostella.
Me nuoret ei pidetä sua kun vanhana jälkeenjääneenä äijänä ja muut sun ikäses pitää sua vielä enemmän idioottina!Oikeassa olet. Rockabilly on todellakin meidän alle kuuskymppisten nuorten tanssimusiikkia. Monet swingtanssit kulkee tosi mainiosti Rockabil -musiikkiin.
- Palstat
Olikoli kirjoitti:
Oikeassa olet. Rockabilly on todellakin meidän alle kuuskymppisten nuorten tanssimusiikkia. Monet swingtanssit kulkee tosi mainiosti Rockabil -musiikkiin.
Tässä genressä ei ikä eikä muut ulkoiset seikat merkitse mitään.Kaikki olemme veljiä keskenämme.
Tervetuloa keskustelemaan rockabillystä.
http://www.streamline59.com/rokkivoorum/phpBB2/index.php
Sekä http://groups.msn.com/backtothefifties/general.msnw
Jätetään häiriköille tää suomi24. - rokkivaari 2
rockin`rebel kirjoitti:
Hei 50-luvulla syntynyt!
Tää rockabilly on nuorten musiikkia.
Sä et oo kyl kovin nuori!
Yritä ymmärtää!
Kyl sä voit kotoon kuunela sitä musaa mut ei kannattais siitä paljo retostella.
Me nuoret ei pidetä sua kun vanhana jälkeenjääneenä äijänä ja muut sun ikäses pitää sua vielä enemmän idioottina!Hei sinä pussihousu räppäri, mitä yrität sanoa? Mene sitä tuunaamaan sitä ruosteista corollaas (tosin et taida olla vielä edes ajokortti-iässä) ja laita räppi soimaan, kun muusta et ymmärrä. Edes isäsi ei tainnut olla edes vielä syntynyt kun rokki-vaarit jo kuunteli rokkia ja rockabillyä, joten turha aukoa päätä siellä ja itkeä jostain nuorisomusiikista. Rockabillystä sinun on turha esittää YHTÄÄN komenttia, koska siitä SINÄ et tiedä mitään.
- rokkiteini3
rokkivaari 2 kirjoitti:
Hei sinä pussihousu räppäri, mitä yrität sanoa? Mene sitä tuunaamaan sitä ruosteista corollaas (tosin et taida olla vielä edes ajokortti-iässä) ja laita räppi soimaan, kun muusta et ymmärrä. Edes isäsi ei tainnut olla edes vielä syntynyt kun rokki-vaarit jo kuunteli rokkia ja rockabillyä, joten turha aukoa päätä siellä ja itkeä jostain nuorisomusiikista. Rockabillystä sinun on turha esittää YHTÄÄN komenttia, koska siitä SINÄ et tiedä mitään.
Haista perse idiootti!
- Asiallista
rokki-vaari kirjoitti:
Harmi että epäilet kirjoitustani.Se on silleen,et-
tä kun on 50-luvulla syntynyt niin on ehtinyt ko-
keakin enemmän kuin joku muu.Rokki vaarin kommentit ovat asiallista lukea , eikä ne ole millään tapaa tungettelevia kuin monen muun häirikön ( yleensä ne henkilöt jotka haistattelevat ja riehuvat siinä sivussa uhkailevat) tällä suomi24:n palstalla olevan. On kumma ,että monet ovat ottaneet Rokki Vaarin kirjoitukset kriittisenä. Aivan käittämätöntä!.Eikö ole hyvä , että joku sentäs muistelee tunteella menneitä ja suurella kunnioituksella , mitä??. Pahempihan se lois jos rupeis haistattelemaan ja kyseenalaistaan rockabilly porukkaa. Tuon ikäiset miehet normaalisti eivät ota kantaa tämän tyyppisiin juttuihin joten eiköhän kohoteta malja miehelle ja toivoteta hyvät jatkot. Hyvä rokki vaari keep on rockin´!!.
- RS4
rokkiteini3 kirjoitti:
Haista perse idiootti!
Älykkyyosamäärääsi ei kysytty, joten miksi sen ilmaisit (en menis kehuskelemaan tuollaisella). No, nyt kun pääsit alkuun, niin kerro toki toki lisää itsestäsi...
- VirCotto
En ymmärrä, miksi Teddy & Tigersiä arvostetaan täällä. Mitä he tekivät on tehty jo ennen heitä paljon paremmin. Jos kuuntelee vaikka Buddy Hollyn version Rock Around With Ollie Veestä ja sen jälkeen Teddyn ja Tigersin version samasta biisistä, jälkimmäinen kuulostaa tosi aneemiselta. Sanokaa yksikin biisi, joka Teddy & Tigers versiona on jäänyt edes jonkinlaiseksi klassikoksi.
- Buzz Lightyear
No, eihän se soittotaidollisesti kovin ihmeellinen bändi ollut, tosin Aikka Hakala kuitenkin on soittotaidoiltaan kohtalaisen hyvä kitaristi.
Tosiasiahan kuitenkin on että tuskin Suomeen olisi moista 50's buumia syntynyt 70-luvun lopulla ilman Teddy & the Tigersia, siitähän tämä koko homma lähti liikkeelle.
Kyllähän esimerkiksi Tigersien Dancin' Shoes (joka tais olla ko. bändin ensimmäinen "hitti") lienee jonkinlainen klassikko, jos niin voidaan tässä yhteydessä puhua. Cliff Richardin alkuperäinen versio on kyllä paljon aneemisempi.
Niin, ja mitä tarkoitetaan aneemisella versiolla? Jos vertaa esim. muutamia Hurriganesin alkuaikojen 50's coverbiisejä alkuperäisiin, niin kyllä alkuperäinen versio kuulostaa melko valjulta, esimerkkinä vaikkapa Gene Vincentin Say Mama ja Little Richardin Keep On Knockin', joista Hurriganesilla on suht rajut versiot. Vaikka Hurriganes ei nyt rockabillyyn millään tavalla liitykään. Jostakin syystä muuten tällä palstalla kysellään vähän väliä onko Hurriganes rockabillya, sekin kertoo näiden nykyisten "rokkareiden" ymmärryksestä koko genren päälle... - VirCotto
Buzz Lightyear kirjoitti:
No, eihän se soittotaidollisesti kovin ihmeellinen bändi ollut, tosin Aikka Hakala kuitenkin on soittotaidoiltaan kohtalaisen hyvä kitaristi.
Tosiasiahan kuitenkin on että tuskin Suomeen olisi moista 50's buumia syntynyt 70-luvun lopulla ilman Teddy & the Tigersia, siitähän tämä koko homma lähti liikkeelle.
Kyllähän esimerkiksi Tigersien Dancin' Shoes (joka tais olla ko. bändin ensimmäinen "hitti") lienee jonkinlainen klassikko, jos niin voidaan tässä yhteydessä puhua. Cliff Richardin alkuperäinen versio on kyllä paljon aneemisempi.
Niin, ja mitä tarkoitetaan aneemisella versiolla? Jos vertaa esim. muutamia Hurriganesin alkuaikojen 50's coverbiisejä alkuperäisiin, niin kyllä alkuperäinen versio kuulostaa melko valjulta, esimerkkinä vaikkapa Gene Vincentin Say Mama ja Little Richardin Keep On Knockin', joista Hurriganesilla on suht rajut versiot. Vaikka Hurriganes ei nyt rockabillyyn millään tavalla liitykään. Jostakin syystä muuten tällä palstalla kysellään vähän väliä onko Hurriganes rockabillya, sekin kertoo näiden nykyisten "rokkareiden" ymmärryksestä koko genren päälle...Hurriganes tosiaan pystyi tekemään 50-luvun biiseistä versioita, jotka olivat heidän omiaan, eivätkä vain huonompia versioita alkuperäisistä. Keep On Knockin' biisistä en ole koskaan pitänyt Little Richardin enkä Hurriganesin versiona. Kai Hurriganesin versio on parempi, jos pitää valita. Samoin Say Mama on parempi ganesin esittämänä. Hurriganes ymmärsi olla toistamatta alkuperäistä. Esimerkiksi Hurriganesin Blue Suede Shoes poikkeaa niin paljon alkuperäisestä, ettei se ole oikeastaan edes sama biisikään. Sekä Carl Perkinsin, että Hurriganesin versiot ovat hyviä, mutta eri tavalla.
Olen aina pitänyt aidon 50-luvun rokin lisäksi pändeistä, jotka ovat tehneet vanhoista biiseitä uudenlaisia versioita. Esimerkiksi Hurriganesin lisäksi Dr Feelgood, Rolling Stones, Animals, CCR. Yhtään 50-luvun jälkeen tehtyä varsinaista rockabillylevyä, josta olisin todella pitänyt en ole kuullut. - kommentointia
Niinongelmana lienee ollut myös ne seikat , että Aikka Hakalan Teddy & The Tigersin aikaiset soitto kaverit basisti ja rumpali eivät osoittaneet juuri musikaallista täyttymystä. Vaikka Hakalasta kylläkin kasvoi hyvä kitaristi,vaikka sitä ei vielä huomattu Tigersin aikoina , esim. The Lonestars , The Falcons toimivat jo paremmin. Unohtamatta Bad Sign rhythm´n blues komboa jotka kävivät äänittelemässä mm. Austin , Teksasissa samaisella studiolla missä Leroy Brotherin työsti albumejaan ja joista jokunen vuosi sitten uusinta julkaisut tehtaili suomalainen Blue Light Records ; hyvä hyvä ja hatun noston paikka. Aikka Hakalalla oli karismaa vaikka muille jakaa mikä yhä vielä reilun 20 vuoden jälkeen tuo porukkaa keikoilleen. Tosin Hakalan terveyden kunto on ikäisekseen ( syntynyt -59) hyvin ruostunut ( kova / railakas muusikon elämän ) ja nykyiset keikkansa kaatuvat liian alkoholin lotrailun piikkiin,mikä on valitettavasti monen suomalaisen muusikon suuri ongelma. Silti ei sivuttaa miehen tekemää musiikia vuosien varrella, kuuntele Bad Sign versiota mm . "Hellbound Train" tai " Bad Bad Woman" , toimii!..Vir Cotto hyvä , Aikka Hakala aina muistetaan rockabillystä ja Tigersin johto hahmona,muttei muisteta sitä tosi seikkaa,että mies on tehnyt TODELLA paljon muuta myös niin Doctor Feelgood pohjaista rokkia ( Bad Sign ) tai country rokkia ( Aikka Hala & The Bandits ) ja esiintynyt niin lapsille kuin vaareille. Teddy & The Tigersin pilasi suomalainen paska lehdistö , mm. Suosikki ja mainos miesten vÄliin tulo alettiin markkinoimaan vähemmän olleesita, rockabilly pùrkkaa ja vastaavaa, eikä niitä levyjä osattu tuottaa oikea oppisesti, saundit olivat päin mäntyä...Osaava musiikko Hakala kylläkin on jos vain haluaa tuo sen julki ,siitä ei epäilystäkään. Siksi on aivan turha alkaa vertaamaan Buddy Hollyn Rock Around With OlieVeetä Tigersin version kanssa. Sehän sama jos alettaisiin vertaamaan Carusoa Reijo Taipaleeseen. älä nyt vain kysy kuka oli Caruso...
- VirCotto
kommentointia kirjoitti:

En arvostellutkaan Aikka Hakalan myöhempiä juttuja, vaan juuri Tigersiä. En tunne edes kovin hyvin Hakalan myöhempiä vaiheita. Bad Sighnin olen nähnyt keikalla, joskus n. 20 vuotta sitten. Mielestäni Buddy Hollyn Rock Around With Olie Veen vertaaminen Tigersin versioon ei ole sama kuin vertaisi Carusoa Reijo Taipaleeseen. Enrico Caruso oli italialainen oopperalaulaja ja Taipale suomalainen iskelmälaulaja. He siis ovat aivan eri alan muusikoita.
- Lukisit paremmin
VirCotto kirjoitti:

Ennen kun alat tilittämään edellisen kirjoittajan kanssa. Aivan selvästi hän sanoi siinä Tigersin olleen hyvin pitkälle Aikka Hakalan kontalle jäänyt yritys ja se vertaus oli kyllä yhtä hyvä vertaus Caruson ja Taipaleen Reiskan suhteen . Snaijassin "koukun" heti, eli sinä vertasit Buddy Hollyn Teddy Guitarin sovitukseen mikä on aika syvältä. Ei mies eihän niitä voi verrata kuten ei myöskään Carusoa ja Reijo Taipalettakaan . Se oli ilmeisesti kirjoittajan tarkoittama "vertaus" . Aina kannattaisi syventyä lukemaansa tekstiin , jotta välttyisi väärinkäsityksiltä. Aikka Hakalan Teddy kausi oli täysin " kutta perkkaan " kamaa , mutta miehestä kehittyi hyvä kitaristi. Heh,heh on niitä jotka ei koskaan kehity esim. Crazy Cavanin kitaristi joka jaksaa yhä 40 vuoden jälkeen rämpyttää "Piippolan Vaarin " pohjalta olevia sooloiluja, tosi syvältä myös . Tiedä sitten oletko vakiintunut Cavan fani myös.Anteeksi jo näin alkuun ;-)
Stray Cats painelee aivan toisessa sarjassa. Eka levy oli haku ammuntaa , mutta bändistä kehittyi hurjan kova poppoo ja enpä usko monen rockabilly kitaristin hallitsevan samanlaista soittoa kuin Brian Setzer ( ainakaan Cavanin kitaristi :-) ). - Buzz Lightyear
VirCotto kirjoitti:
Hurriganes tosiaan pystyi tekemään 50-luvun biiseistä versioita, jotka olivat heidän omiaan, eivätkä vain huonompia versioita alkuperäisistä. Keep On Knockin' biisistä en ole koskaan pitänyt Little Richardin enkä Hurriganesin versiona. Kai Hurriganesin versio on parempi, jos pitää valita. Samoin Say Mama on parempi ganesin esittämänä. Hurriganes ymmärsi olla toistamatta alkuperäistä. Esimerkiksi Hurriganesin Blue Suede Shoes poikkeaa niin paljon alkuperäisestä, ettei se ole oikeastaan edes sama biisikään. Sekä Carl Perkinsin, että Hurriganesin versiot ovat hyviä, mutta eri tavalla.
Olen aina pitänyt aidon 50-luvun rokin lisäksi pändeistä, jotka ovat tehneet vanhoista biiseitä uudenlaisia versioita. Esimerkiksi Hurriganesin lisäksi Dr Feelgood, Rolling Stones, Animals, CCR. Yhtään 50-luvun jälkeen tehtyä varsinaista rockabillylevyä, josta olisin todella pitänyt en ole kuullut.Olen samaa mieltä kanssasi noista covereiden tekemisestä. Niissä pitää tosiaan olla joku juju tai että biisit on tehty kokonaan uusiksi tai jopa eri tyylillä. Turhia covereita mielestäni ovat sellaiset jotka on yritetty tehdä mahdollisimman samanlaiseksi kuin alkuperäiset. Malliesimerkki tällaisesta turhasta coverista on mielestäni Nightwishin versio biisistä Over the hills anf far away (Huom! ja nyt ei teinit vedetä herneitä nenään vaikka tässä puhutaan muistakin kuin rockabillybändeistä). Ko. biisi on laulajan ääntä lukuunottamatta suora kopio Gary Mooren versiosta.
Menee vähän off-topic, mutta menköön....
Yksi mielenkiintoinen bändi on sellainen kuin Big Daddy (http://www.bigdaddyfan.com), joka on tehnyt covereita hiukan "päinvastoin", eli uudehkoja 80-90 luvun biisejä 50-luvun tyylillä tai jollain swingin tapaisella tyylillä. Muutenkin bändi yhdistelee eri biisien sanoja ja säveliä. Esimerkkinä Bruce Springsteenin Born to Run joka lauletaan Ricky Nelson Travelling Manin sävelellä. Dire Straitsin Money for nothing swingtyylisenä. Covereita heillä on lisäksi mm. U2:n, Guns 'n' Rosesin ym. biisesitä.
Tuolla on muutama esimerkki, mm. mainio versio Springsteeniin Dancin in the darkista:
http://www.bigdaddyfan.com/Jukebox.html - klassikko
Buzz Lightyear kirjoitti:
No, eihän se soittotaidollisesti kovin ihmeellinen bändi ollut, tosin Aikka Hakala kuitenkin on soittotaidoiltaan kohtalaisen hyvä kitaristi.
Tosiasiahan kuitenkin on että tuskin Suomeen olisi moista 50's buumia syntynyt 70-luvun lopulla ilman Teddy & the Tigersia, siitähän tämä koko homma lähti liikkeelle.
Kyllähän esimerkiksi Tigersien Dancin' Shoes (joka tais olla ko. bändin ensimmäinen "hitti") lienee jonkinlainen klassikko, jos niin voidaan tässä yhteydessä puhua. Cliff Richardin alkuperäinen versio on kyllä paljon aneemisempi.
Niin, ja mitä tarkoitetaan aneemisella versiolla? Jos vertaa esim. muutamia Hurriganesin alkuaikojen 50's coverbiisejä alkuperäisiin, niin kyllä alkuperäinen versio kuulostaa melko valjulta, esimerkkinä vaikkapa Gene Vincentin Say Mama ja Little Richardin Keep On Knockin', joista Hurriganesilla on suht rajut versiot. Vaikka Hurriganes ei nyt rockabillyyn millään tavalla liitykään. Jostakin syystä muuten tällä palstalla kysellään vähän väliä onko Hurriganes rockabillya, sekin kertoo näiden nykyisten "rokkareiden" ymmärryksestä koko genren päälle......varmasti kaikkien tuntema ja edelleen soitettu "tiger twist".
- suomalaisista
Buzz Lightyear kirjoitti:
Olen samaa mieltä kanssasi noista covereiden tekemisestä. Niissä pitää tosiaan olla joku juju tai että biisit on tehty kokonaan uusiksi tai jopa eri tyylillä. Turhia covereita mielestäni ovat sellaiset jotka on yritetty tehdä mahdollisimman samanlaiseksi kuin alkuperäiset. Malliesimerkki tällaisesta turhasta coverista on mielestäni Nightwishin versio biisistä Over the hills anf far away (Huom! ja nyt ei teinit vedetä herneitä nenään vaikka tässä puhutaan muistakin kuin rockabillybändeistä). Ko. biisi on laulajan ääntä lukuunottamatta suora kopio Gary Mooren versiosta.
Menee vähän off-topic, mutta menköön....
Yksi mielenkiintoinen bändi on sellainen kuin Big Daddy (http://www.bigdaddyfan.com), joka on tehnyt covereita hiukan "päinvastoin", eli uudehkoja 80-90 luvun biisejä 50-luvun tyylillä tai jollain swingin tapaisella tyylillä. Muutenkin bändi yhdistelee eri biisien sanoja ja säveliä. Esimerkkinä Bruce Springsteenin Born to Run joka lauletaan Ricky Nelson Travelling Manin sävelellä. Dire Straitsin Money for nothing swingtyylisenä. Covereita heillä on lisäksi mm. U2:n, Guns 'n' Rosesin ym. biisesitä.
Tuolla on muutama esimerkki, mm. mainio versio Springsteeniin Dancin in the darkista:
http://www.bigdaddyfan.com/Jukebox.htmlviimeaikaisista levyistä Jimi Lipponen & kummitusjuna on tehnyt pari aika nasakkaa coveria, highway to hell acdc:ltä ja malibu beach hanoi rocksilta. noin se toimii yli rajojen. muitakin covereita on mutta nuo jäi parhaiten mieleen.
- Buzz Lightyear
kommentointia kirjoitti:
Niinongelmana lienee ollut myös ne seikat , että Aikka Hakalan Teddy & The Tigersin aikaiset soitto kaverit basisti ja rumpali eivät osoittaneet juuri musikaallista täyttymystä. Vaikka Hakalasta kylläkin kasvoi hyvä kitaristi,vaikka sitä ei vielä huomattu Tigersin aikoina , esim. The Lonestars , The Falcons toimivat jo paremmin. Unohtamatta Bad Sign rhythm´n blues komboa jotka kävivät äänittelemässä mm. Austin , Teksasissa samaisella studiolla missä Leroy Brotherin työsti albumejaan ja joista jokunen vuosi sitten uusinta julkaisut tehtaili suomalainen Blue Light Records ; hyvä hyvä ja hatun noston paikka. Aikka Hakalalla oli karismaa vaikka muille jakaa mikä yhä vielä reilun 20 vuoden jälkeen tuo porukkaa keikoilleen. Tosin Hakalan terveyden kunto on ikäisekseen ( syntynyt -59) hyvin ruostunut ( kova / railakas muusikon elämän ) ja nykyiset keikkansa kaatuvat liian alkoholin lotrailun piikkiin,mikä on valitettavasti monen suomalaisen muusikon suuri ongelma. Silti ei sivuttaa miehen tekemää musiikia vuosien varrella, kuuntele Bad Sign versiota mm . "Hellbound Train" tai " Bad Bad Woman" , toimii!..Vir Cotto hyvä , Aikka Hakala aina muistetaan rockabillystä ja Tigersin johto hahmona,muttei muisteta sitä tosi seikkaa,että mies on tehnyt TODELLA paljon muuta myös niin Doctor Feelgood pohjaista rokkia ( Bad Sign ) tai country rokkia ( Aikka Hala & The Bandits ) ja esiintynyt niin lapsille kuin vaareille. Teddy & The Tigersin pilasi suomalainen paska lehdistö , mm. Suosikki ja mainos miesten vÄliin tulo alettiin markkinoimaan vähemmän olleesita, rockabilly pùrkkaa ja vastaavaa, eikä niitä levyjä osattu tuottaa oikea oppisesti, saundit olivat päin mäntyä...Osaava musiikko Hakala kylläkin on jos vain haluaa tuo sen julki ,siitä ei epäilystäkään. Siksi on aivan turha alkaa vertaamaan Buddy Hollyn Rock Around With OlieVeetä Tigersin version kanssa. Sehän sama jos alettaisiin vertaamaan Carusoa Reijo Taipaleeseen. älä nyt vain kysy kuka oli Caruso...
Vieläkö muuten Aikka Hakalalle häppä maistuu yhtäpaljon kuin muutamia vuosia sitten? Onko joku käynyt Aikan keikoilla viimeaikoina? Mitenkähän keikat mahtaa sujua? Näkyy nykyään esiintyvän ainakin Teddy Tiger nimisenä Cast Iron Arms nimisen bändin kanssa.
Itse olin Tavastialla syksyllä 2000 jolloin siellä oli joku Rockabilly revival tms. Siellä esiintyi Aikan lisäksi mm. Buck Jones, Rock-Ola ja muutamia muita. Aikka Hakala oli kyllä sanalla sanoen melko säälittävässä kunnossa silloin. Näki jo kaukaa että viina maistuu.
Myös Rock-Olan taitaa olla jo kuningas alkoholi vienyt. Olen muutaman kerran nähnyt ko. kaverin jossain bändin keikalla katsomossa ja huonolta näytti kaverin kunto. Myös esiintymislavalla olen kaverin pari kertaa viimevuosina nähnyt ja hyvä että kaveri pysyi pystyssä. Rock-Olahan soitteli silloin Lonestarsissa ja Falconsissa rumpuja.
Muuten, Aikka Hakala on syntynyt -57 (eikä -59). Muistan sen 70-luvun lopun T&T faniajoista. Kaksi muuta T&T jäsentä oli syntynyt -59. - VirCotto
Lukisit paremmin kirjoitti:
Ennen kun alat tilittämään edellisen kirjoittajan kanssa. Aivan selvästi hän sanoi siinä Tigersin olleen hyvin pitkälle Aikka Hakalan kontalle jäänyt yritys ja se vertaus oli kyllä yhtä hyvä vertaus Caruson ja Taipaleen Reiskan suhteen . Snaijassin "koukun" heti, eli sinä vertasit Buddy Hollyn Teddy Guitarin sovitukseen mikä on aika syvältä. Ei mies eihän niitä voi verrata kuten ei myöskään Carusoa ja Reijo Taipalettakaan . Se oli ilmeisesti kirjoittajan tarkoittama "vertaus" . Aina kannattaisi syventyä lukemaansa tekstiin , jotta välttyisi väärinkäsityksiltä. Aikka Hakalan Teddy kausi oli täysin " kutta perkkaan " kamaa , mutta miehestä kehittyi hyvä kitaristi. Heh,heh on niitä jotka ei koskaan kehity esim. Crazy Cavanin kitaristi joka jaksaa yhä 40 vuoden jälkeen rämpyttää "Piippolan Vaarin " pohjalta olevia sooloiluja, tosi syvältä myös . Tiedä sitten oletko vakiintunut Cavan fani myös.Anteeksi jo näin alkuun ;-)
Stray Cats painelee aivan toisessa sarjassa. Eka levy oli haku ammuntaa , mutta bändistä kehittyi hurjan kova poppoo ja enpä usko monen rockabilly kitaristin hallitsevan samanlaista soittoa kuin Brian Setzer ( ainakaan Cavanin kitaristi :-) ).Kannattaisi ensin vaivautua lukemaan koko keskustelu, ennen kuin rupeaa arvostelemaan. Kysyin tuolla aikaisemmassa viestissäni, miksi Teddyä ja Tigersiä arvostetaan ja minulle vastattiin kehumalla Hakalan myöhempiä pändejä. Eihän se mitä Hakalasta kehittyi myöhemmin tee Tigersistä yhtään sen parempaa pändiä.
Vertaus Caruson ja Reijo Taipaleen suhteen ei ollut mielestäni mitenkään osuva. Reijo Taipale ei tietääkseni ole levyttänyt yhtään Caruson levyttämää laulua samalla kielellä ja tyylillä, kuin Caruso. Sen sijaan Tigers levytti esimerkiksi Buddy Holyn biisejä tuomatta niihin mitään varsinaisesti uutta.
Ihmettelet, olenko vakiintunut Gavan fani. Jos olisit vaivautunut lukemaan koko keskustelun, etkä vain viimeistä viestiäni, olisit huomannut, että sanoin, etten ole kuullut yhtään 50-luvun jälkeen tehtyä rockabillylevyä, josta olisin pitänyt. En siis pidä myöskään Gavanista. - Greisi Gavan
VirCotto kirjoitti:
Kannattaisi ensin vaivautua lukemaan koko keskustelu, ennen kuin rupeaa arvostelemaan. Kysyin tuolla aikaisemmassa viestissäni, miksi Teddyä ja Tigersiä arvostetaan ja minulle vastattiin kehumalla Hakalan myöhempiä pändejä. Eihän se mitä Hakalasta kehittyi myöhemmin tee Tigersistä yhtään sen parempaa pändiä.
Vertaus Caruson ja Reijo Taipaleen suhteen ei ollut mielestäni mitenkään osuva. Reijo Taipale ei tietääkseni ole levyttänyt yhtään Caruson levyttämää laulua samalla kielellä ja tyylillä, kuin Caruso. Sen sijaan Tigers levytti esimerkiksi Buddy Holyn biisejä tuomatta niihin mitään varsinaisesti uutta.
Ihmettelet, olenko vakiintunut Gavan fani. Jos olisit vaivautunut lukemaan koko keskustelun, etkä vain viimeistä viestiäni, olisit huomannut, että sanoin, etten ole kuullut yhtään 50-luvun jälkeen tehtyä rockabillylevyä, josta olisin pitänyt. En siis pidä myöskään Gavanista.En oo kyllä kuullu mistään Gavanista ikinä.
Taidat olla vähän höpö jätkä! - rokkivaari5
VirCotto kirjoitti:
Kannattaisi ensin vaivautua lukemaan koko keskustelu, ennen kuin rupeaa arvostelemaan. Kysyin tuolla aikaisemmassa viestissäni, miksi Teddyä ja Tigersiä arvostetaan ja minulle vastattiin kehumalla Hakalan myöhempiä pändejä. Eihän se mitä Hakalasta kehittyi myöhemmin tee Tigersistä yhtään sen parempaa pändiä.
Vertaus Caruson ja Reijo Taipaleen suhteen ei ollut mielestäni mitenkään osuva. Reijo Taipale ei tietääkseni ole levyttänyt yhtään Caruson levyttämää laulua samalla kielellä ja tyylillä, kuin Caruso. Sen sijaan Tigers levytti esimerkiksi Buddy Holyn biisejä tuomatta niihin mitään varsinaisesti uutta.
Ihmettelet, olenko vakiintunut Gavan fani. Jos olisit vaivautunut lukemaan koko keskustelun, etkä vain viimeistä viestiäni, olisit huomannut, että sanoin, etten ole kuullut yhtään 50-luvun jälkeen tehtyä rockabillylevyä, josta olisin pitänyt. En siis pidä myöskään Gavanista.Se on se Grazy Gavan vähän niinku Hurriganes vai mitä ääliö??
- Ol` Teddyboy
VirCotto kirjoitti:
En arvostellutkaan Aikka Hakalan myöhempiä juttuja, vaan juuri Tigersiä. En tunne edes kovin hyvin Hakalan myöhempiä vaiheita. Bad Sighnin olen nähnyt keikalla, joskus n. 20 vuotta sitten. Mielestäni Buddy Hollyn Rock Around With Olie Veen vertaaminen Tigersin versioon ei ole sama kuin vertaisi Carusoa Reijo Taipaleeseen. Enrico Caruso oli italialainen oopperalaulaja ja Taipale suomalainen iskelmälaulaja. He siis ovat aivan eri alan muusikoita.
Taidat olla varsin viisas mies?
- Buzz Lightyear
Ol` Teddyboy kirjoitti:
Taidat olla varsin viisas mies?
...ja koitetaan käyttäytyä ennenkuin äiti tulee hakemaan teidät iltapalalle siitä koneenne vierestä.
Joopasejoo. Tästä nyt taas näkee, että teillä poikasilla ei ole mitään hajua koko asiasta mistä tässkin ketjussa puhutaan. Sen huomaa tuosta VirCottolle vittulusta. Teillä on poijaat hukassa koko pointti mistä VirCotto kirjoitteli. Heh, heh, suunnillen ainoa minkä ymmärsitte oli että Cavan oli kirjoitettu väärin. Sehän se on ihan helevetin tärkeää ja olennaista .... - Anonyymi
Buzz Lightyear kirjoitti:
Vieläkö muuten Aikka Hakalalle häppä maistuu yhtäpaljon kuin muutamia vuosia sitten? Onko joku käynyt Aikan keikoilla viimeaikoina? Mitenkähän keikat mahtaa sujua? Näkyy nykyään esiintyvän ainakin Teddy Tiger nimisenä Cast Iron Arms nimisen bändin kanssa.
Itse olin Tavastialla syksyllä 2000 jolloin siellä oli joku Rockabilly revival tms. Siellä esiintyi Aikan lisäksi mm. Buck Jones, Rock-Ola ja muutamia muita. Aikka Hakala oli kyllä sanalla sanoen melko säälittävässä kunnossa silloin. Näki jo kaukaa että viina maistuu.
Myös Rock-Olan taitaa olla jo kuningas alkoholi vienyt. Olen muutaman kerran nähnyt ko. kaverin jossain bändin keikalla katsomossa ja huonolta näytti kaverin kunto. Myös esiintymislavalla olen kaverin pari kertaa viimevuosina nähnyt ja hyvä että kaveri pysyi pystyssä. Rock-Olahan soitteli silloin Lonestarsissa ja Falconsissa rumpuja.
Muuten, Aikka Hakala on syntynyt -57 (eikä -59). Muistan sen 70-luvun lopun T&T faniajoista. Kaksi muuta T&T jäsentä oli syntynyt -59.Känni-urpoja molemmat.
- teddyboy_.
Aito teddyboy:
http://www.geocities.com/elvisrebelpages
Rockabilly rules OK! - Teddy Boy Forever
Teddy Guitarin ja Buck Jonesin "legendaarisen" California 81 albumin julkaisusta on jo kolmekymmentä (30) vuotta. Oisko uusinta julkaisun paikka? Poijjaat kävivät oikein ameriikassa asti studiossa.
- Fukc jones
se on ihan paska levy, kännissä tehty.
- Teddy rules
Levyhän kuulosta hyvältä:) Mistä näitä saa lisää?
- Niin että?
"Hei 50-luvulla syntynyt!
Tää rockabilly on nuorten musiikkia.
Sä et oo kyl kovin nuori!
Yritä ymmärtää!
Kyl sä voit kotoon kuunela sitä musaa mut ei kannattais siitä paljo retostella.
Me nuoret ei pidetä sua kun vanhana jälkeenjääneenä äijänä ja muut sun ikäses pitää sua vielä enemmän idioottina! "
Väärin lapsukainen :)
Sua pidetään idiooottina KOSKA sä olet vielä niin nuori ja SIKSI sä et
tiedä asioista hevonvittua. Että ei kannattaisi paljon tulla huutelemaan
kaverille joka TIETÄÄ mistä kysymys. voi tulla nenä kipeexxxx ?- rockdaddy
Kas kun oli vanha kirjoitukseni pöyhitty jostain esille.Nyt jo yli viiskymppinen rokkivaari,eli mie ite,kuuntelen edelleen rokkia ja -billyä.Menossa myös katsomaan esim.Setzeriä hesan jäähalliin ja sitä ennen ainakin Whistle Bait tulee tsekattua Imatralla jossa vaikutan.Että ei tää musan kuuntelu ja diggailu iästä kiinni ole,vaan asenteesta.Joku vaan on ominut nimimerkkini.
- Anonyymi
Rockabilly toi gay kulttuurin rohkeasti keskiöön jo 50 luvulla. Sitä ennen ei moinen käynyt päinsä millään. Vasta tämä fiftari touhu toi tämän sateenkaariaatteenkin suomeen.
- Anonyymi
Oudosti olet jakanut textin, ei jaksa lukea sitä.😴
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107141Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2891008