Maahanmuuttajan sairauskohtaus ratissa.

30385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Yksittäistapaus eikä liity mitenkään islamuskoon.

Äänestä
  • ASIS isialla? Ottaako vastuun?

    Äänestä

Uskonlahkoissa syntyy ihmisiä, joilla on taipumusta saada "sairauskohtauksia". Nuppi menee heiltä usein sekaisin ja silloin voi tapahtua kaikenlaista. Itse asiassa uskonnollisuus itsessään on jo sairaus, pahemman laatuinen syöpä.

Äänestä
  • Ateismin viinapäälahkossa lähtee jatkuvasti ajoneuvoja lapasesta, ne ovat viinan aiheuttamaa sairaskohtauksia. Myös huumeet saavat näitä tappavia sairauskohtauksia säännöllisesti- jossa kuolee porukkaa.
    Tuossa taannoin jossain Riihimäen lähellä huume- viinaporukalla meni auto ensin lapasesta. Leikkasivat turvavyöt hinausnaruksi ja hinauttivat jollain itsensä tielle, että pääsivät sitten seuraavaan risteykseen ja rekan alle, jossa kaikki taisivat kuolla.
    Tuolla pohjoisessapäin seitsemän savua pimeni taloista, kun viinan avulla sairauskohtaus vei junan alle koko porukan. Eli sellaisen uskon kautta aivan maassamme on uhreja ja tulee olemaan. Se on sellaista syöpäläissairautta.
    Laajentaa tajuntaa - sekä ottaa hengen.

    Äänestä

  • henki.lähtee kirjoitti:

    Ateismin viinapäälahkossa lähtee jatkuvasti ajoneuvoja lapasesta, ne ovat viinan aiheuttamaa sairaskohtauksia. Myös huumeet saavat näitä tappavia sairauskohtauksia säännöllisesti- jossa kuolee porukkaa.
    Tuossa taannoin jossain Riihimäen lähellä huume- viinaporukalla meni auto ensin lapasesta. Leikkasivat turvavyöt hinausnaruksi ja hinauttivat jollain itsensä tielle, että pääsivät sitten seuraavaan risteykseen ja rekan alle, jossa kaikki taisivat kuolla.
    Tuolla pohjoisessapäin seitsemän savua pimeni taloista, kun viinan avulla sairauskohtaus vei junan alle koko porukan. Eli sellaisen uskon kautta aivan maassamme on uhreja ja tulee olemaan. Se on sellaista syöpäläissairautta.
    Laajentaa tajuntaa - sekä ottaa hengen.

    Uskonto on vakava mielisairaus. Ateismi on lääke.

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Uskonto on vakava mielisairaus. Ateismi on lääke.

    Ateismi on tappava syöpä. Jeesus parantaa.

    Äänestä

  • pyhpyhjapyh kirjoitti:

    Ateismi on tappava syöpä. Jeesus parantaa.

    Jeesus on KUOLLUT AAAAAHAHAAAHAHAHAAHAHAHAHAHA!!!

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Jeesus on KUOLLUT AAAAAHAHAAAHAHAHAAHAHAHAHAHA!!!

    Se on sinulle, eli kuolleille kuollut. Hän ei kumarra paatuneen edessä, vaan antaa maailman vastata teidän tekoihinne tapanne mukaan. Etkö sinä polonen raukka käsitä asiaa. sinä hahahah. nauraja. Sairautesi on paha, sinulle itsellesi, ja kanssamatkaajillesi.

    Äänestä

Mielipiteeni sensuroitiin neljästi, sanoin vain:

Ruotsi sai maksaa, otti maansa täyteen äh-lä-mei-tä ja tässä tulos!!!!

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • pyhpyhjapyh kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa.

    KARU TOTUUS kirpaisee!!! :-D

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    KARU TOTUUS kirpaisee!!! :-D

    Sinulla ei ole mitään totuutta kenellekään.

    Äänestä

  • pyhpyhjapyh kirjoitti:

    Sinulla ei ole mitään totuutta kenellekään.

    Prööt, prööt ja plöts! Eilen tuli sapattikakka.

    Äänestä

Ruotsi on leukaansa myöten kusessa ja pian on myös Suomikin.
Ruotsissa on alueita, jonne poliisi ei uskalla, eikä halua mennä. Hälytystehtävissä olleita sairaankuljetusautoja on kivitetty ja potilaita ei ole päästy hakemaan.

Äänestä

Islam leviää maailmalla ja ellet halua kääntyä islamin uskoon, olet vain kulkukoiran arvoinen.

Äänestä

Trump oli oikeassa. "Katsokaa mitä Ruotsissa tapahtuu."
USA:n tiedustelu on yksi maailman tehokkaimmista.

Äänestä
  • Me toisinajattelijat olemme olleet oikeassa jo vuosikausia, mutta koska valtaeliitit hyötyvät laittomasta maahan tunkeutumisesta kuka milläkin tavoin, muutosta on turhaa odottaa tässäkään Hölmölän valtakunnassa.

    Sen sijaan odottelemme kiihkeimpien islamistien suorittamaa ensimmäistä isompaa paukkua, kyllä se sieltä tulee ja marionettipoliitikot ja valtiovalta saavat taas esittää pahoittelunsa ja surunvalittelunsa, mikä on ihan pelleilyä, kun Suomen voi valloittaa ihan vaan marssimalla rajojemme yli ja lausumalla taikasanan!

    Järki on kadonnut tämänkin maan päättäjiltä, jos sitä yleensä edes annettu?

    Äänestä

Islam on valtauskonnoista kauhein. Se pitää pysäyttää ennen kuin se tuhoaa länsimaiset sivistysvaltiot ja niiden demokratiat!!!

Äänestä
  • Mietin tätä sivistysvaltiota, että miten tämä saataisiin sivistettyä "valtioksi", josta voidaan sanoa sivistysvaltioksi.
    http://maailma.net/artikkelit/seksi_on_ihmiskaupan_tuottoisin_ala

    (IPS) -- Vaikka orjuus on kielletty kauan sitten, arviolta 21 miljoonaa ihmistä joutuu vuosittain orjuuden kaltaiseen työhön tai äärimmäisen riiston uhriksi.

    YK:n ihmiskaupparaportti vuodelta 2016 löysi tapauksia 106 maasta. Usein kyse on konfliktialueista, joilla kauppiaiden kiinni jäämisen riski on olematon. Jäljitetyistä ihmiskaupan uhreista 79 prosenttia on naisia ja lapsia.

    Ihmiskaupan uhrit joutuvat yleisimmin pakkotyöhön tai seksiorjuuteen, mutta heitä pakotetaan myös muun muassa kerjäläisiksi, valeavioliittoihin, petoksiin, pornotuotantoon ja myymään elimiään.

    Human Rights First -järjestö arvioi ihmiskauppiaiden ansaitsevan 135 miljardia euroa vuodessa. Tuottoisinta on seksikauppa, josta he tienaavat liki 90 miljardia. Rakennus- ja kaivosala sekä teollisuus tuottavat 30 miljardia euroa, maa- metsätalous sekä kalastus 8 miljardia. Lisäksi kotitaloudet säästävät yli 7 miljardia euroa käyttämällä orjatyövoimaa.

    Ihmisten orjuuttaminen on tuottoisaa. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on laskenut, että keskimääräinen tuotto maailmassa on 20 000 euroa kutakin ihmiskaupan uhria kohti. Seksityöhön pakotettu nainen tuottaa riistäjälleen 90 000 euroa vuodessa, mikä takaa pääomalle 100–1 000 prosentin tuoton.

    Tämä tästä uutisoinnista. Mitä mieltä?

    Mihin kiinnitätte katseenne "sivistys" ajatukseen?

    Eikö sydämeen? Sydämestä lähtee nämä tekojen syyt, tavat, päämäräisen elämämme suuntautumiset.

    Tähän Raamattu antaa viestin, että meidän pitäisi nähdä raamatun perusteen sanalle "Jumalanrakkaus" - joka pitäisi vaikuttaa sydämistä käsin.

    Jos se vaikuttaa - se on jo tässä nyt elämässä ja kerran kun luomistyö on valmis , ikuisuudessa, koska epäpyhä ei pääse perille.

    Siinä on se sivistys - sivistysvaltio - jossa Kuningas hallitsee.

    Äänestä

naurattaa kun tv:ssä kalle virittelee grilliä asuntovaunun-vieressä,voi naurut olla naurettu kun Infata tulee ruotsiin ja kalle joutuu pakolaiseks suomeen

Äänestä

Karismaattiset huuhailijat saavat olla kateellisia, sillä kyseisen sairauskohtauksen saanut tosiuskovainen koki ilmeisesti myös todellisen ihmeparantumisen ja hänet otettiin kuolemaa näkemättä suoraan taivaaseen.

Äänestä
  • http://maailma.net/artikkelit/amnesty_lansimaat_eivat_puutu_uzbekistanin_kidutukseen

    Luin tuollaisen artikkelin. Onko näin, että länsimaat eivät kiinnostu Uzbekistanin kidutusongelmaan, vaan vaikenevat asiasta.

    Onko tämä Ruotsin teko tavallaan hätähuuto - viesti katsomaan tuohon ongelmaan ja puuttumaan siihen. Eli tuon maan kansalainen käytti, vai käyttikö tätä "pommia" siksi, että me heräisimme. Jos käytti - niin nukutaanko edelleen, kuin opetuslapset - kun Getsemanessa mestari oli rukoilemassa tehtävänsä edessä.

    Niin, naurajathan eivät ymmärrä raamatun sisäistä viestinnän tapaa herättää ajatuksia. Vihan maljat ovat hirvittävää juotavaa, niin tuolla Uzpekistanissa kansalle ja se läikkyy meillekin, että heräisimme osoittamaan rakkautta.

    Viha - rakkaudettomuudessa on hirvittävää.

    Äänestä

  • onkohan.tuo.syy kirjoitti:

    http://maailma.net/artikkelit/amnesty_lansimaat_eivat_puutu_uzbekistanin_kidutukseen

    Etkö sinä vitun perseapina tajua, että tämä terroristi kannatti ISIS:iä???

    >>Onko tämä Ruotsin teko tavallaan hätähuuto - viesti katsomaan tuohon ongelmaan ja puuttumaan siihen. Eli tuon maan kansalainen käytti, vai käyttikö tätä "pommia" siksi, että me heräisimme. Jos käytti - niin nukutaanko edelleen, kuin opetuslapset - kun Getsemanessa mestari oli rukoilemassa tehtävänsä edessä.>>

    Turvapaikan hakijan hakemus oli hylätty eikä hän saanut jäädä Ruotsiin. Tekikö hän tällaisen hirvittävän teon, jotta saisi jäädä Ruotsiin. Ruotsin vankilassakin on parempi olla kuin omassa kotimaassa? Oliko tarkoitus, että hän itsekin kuolee ja sitä myötä pääsee taivaaseen, kun on tappanut kristittyjä? Hullu mikä hullu.

    Äänestä

Pian saatte aivopieruoireilullenne lisäaihetta.....
Autoja väkijoukkoon sielä ja tuola......
Poksahtelee naapureissa....
Suomen poliisi nostanut valmiustilaa höpö höpöä kateissa ollen tuhansia turvapaikan hakijoita.....
Uutisissa kerrotaan, että suomi ei ole "vaara-alueella" koska täälä ei ole niin aktiivista toimintaa.....
Pian poksahtaa jossain Hesas tai auto lähtee lapasesta, niin sitte saadaan taas oireilla oikein porukalla.
Olen syntyperäinen suomalainen mies, joten vastaoireilun voi siltä osin jättää.

Äänestä

Ei ole pitkäkään aika kun yhelläki naksahti ja se ajo mopoauton päälle. Aiva päreiksi koko mopoauto ja kaksi nuorta kuoli. Yksittäistapausko? EHEI!

Äänestä

Tutkinnassa ilmennyt uutta tietoa Sastamalan terrori iskusta.

17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat Sastamalassa, kun 35-vuotias mies ajoi pakettiautolla päin heidän mopoautoaan.
Tutkijan mukaan 35-vuotias mies yritti tappaa nuoret itsemurhaiskulla, ohjaamalla auton vastaantulevien kaistalle, mutta ei itse kuitenkaan kuollut. Autosta löytyneiden passin ja miehen jarrutusraitaisten kalsarien avulla tutkijat pääsi terroristin jäljille.

Äänestä

Tässä muutamia "terrori" iskuja. Yllättävän moni noista on törmännyt talon seinään ja vieläpä tuolla Trumpin onnelassa, Amerikan Yhdysvalloissa.

https://www.google.fi/search?q=truck crashed&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiOz5aDy5TTAhXHQJoKHSIjCl4Q_AUIBigB&biw=1366&bih=611

Äänestä

Todennäköisesti sillä maahanmuuttajalla siellä Ruotsissa ei ollut ajokorttiakaan. Niin huono ajaja se oli. Se ajeli ihmisten päälle ja lopulta päätyi kauppakeskuksen seinään. Sieltä, mistä se oli varastanut sen kuormauton se pakolainen ajeli matkallaan kanttareiden ja betoniporsaiden päälle ja yksisuuntaista katua väärään suuntaan. Liikennemerkit eivät olleet reppanalla hallussa.
Ruotsin huonoin kuski ohjelmaan vain sellaiset.

Äänestä
  • Tuo asia on vakava asia, eikä siitä oikein sovi tehdä leikkiä tai huumoria.

    Kuorma-ja linja-auton kuljettajat ovat myös Suomessa huolissaan. Autoja parannetaan koko ajan. Ruotsissa terroristin varastama auto oli myös varustettu törmäämisen esto-anturoilla, jotka hidastivat auton kulkua. Ilman niitä tulos olisi ollut vielä paljon surullisempi, kuolleita olisi ollut monin kerroin enemmän. Myös kuljettaja olisi ollut ruumis, mikä saattoi myös olla kuljettajan tavoite. Nyt hän joutuu vastaamaan tekosestaan eikä päässytkään heti taivaaseen iloitsemaan tekosestaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kohtaus.ratissa kirjoitti:

Ruotsissa kuormauto lähti lapasesta ja meni ostarin seinästä sisään.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/aftonbladet-kuorma-auto-on-ajanut-vakijoukkoon-tukholmassa/6381636

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu