Töihin Turkkiin!

TöihinTurkkiin

Moro! Sain tuossa pari päivää sitten työpaikkatarjouksen Turkista Antalyasta. Luotettava firma, jossa oma sukulainen aiemmin työskennellyt, asunto kuuluu palkkaan halutessa - näin ajattelin myös tehdä, koska asunto ihan lähellä työpaikkaa ja näin säästäsin myös asunnonmetsästämisen. Ennen kuin teen lopullista päätöstä, haluaisin kuitenkin kysyä muiden kokemuksia Turkissa työskentelystä ja asumisesta, etenkin Antalyassa. Onko sosiaalisten suhteiden luominen kuinka helppoa, jos kielinä on englanti ja suomi? Vaikka toki yksinkin voi vapaa-ajalla nähdä paljon, olisi mukavaa käydä välillä kaverin kanssa kahvilla tai lenkillä. Toisena se, kuinka turvallista on nuorena naisena käydä vaikkapa rannalla lenkillä? Olen asunut aiemmin Lontoossa ja tiedän suurten kaupunkien vaarat, mutta tämä on mielestäni silti jotain, jota kysyä. Esimerkiksi ruokakulttuuri on erilainen, siihen uskon kyllä sopeutuvani, ja Turkin kielen kurssin ajattelin aloittaa, mikäli maahan muutan. Poliittisesta tilanteesta myös sen verran, että olen ymmärtänyt Antalyassa elämän olevan entisellään,

Kaikennäköiset kommentit ja kokemukset ovat erittäin tervetulleita, on iso päätös muuttaa ulkomaille ja etenkin paikkaan, jossa kulttuuri ja kieli ovat uudet. Erittäin hieno ja ainutlaatuinen mahdollisuus kuitenkin kyseessä! Poliittisesta tilanteesta myös sen verran, että olen ymmärtänyt Antalyassa elämän olevan entisellään: tämä hyvä.

1

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turkey

      Moi! Kerrotko mikä firma on kyseessä? Kiinnostaisi itseäkin päästä turkkiin töihin :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4203
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      117
      2659
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2412
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      966
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      941
    Aihe