MAAHANMUUTTOVASTAISUUS KASVAA RÄHÄHDYSMÄISESTI

Vastenmieliset väkivaltaiset hyökkäykset viattomia kansalaisia kohtaan kaikkialla kautta Euroopan ja Venäjän, lisäävät maahanmuutovastaisuutta tietyistä maista valtavalla nopeudella.

Esimerkiksi vuosi sitten ei olisi voinut sanoa asioita, joita nyt voi sanoa, kun totuus on valjennut tästä "pakolaisaineksesta".

Silmät ovat auenneet väkivaltaisen islamin teoille maailmassa, siitä kumpuaa sanoinkuvaamattoman paljon pahuutta.

Viimeistään nyt olisi supon otettava talteen vähintään ne 350 täällä Suomessa, joita "seurataan". Ja heti!

Muslimien olisi parempi mennä pakolaisiksi toisiin muslimaihin, ja länsimaiden ottaa kristittyjä tai muita sopeutuvia pakolaisia, näin pysähtyisi pahuuden leviäminen.

Nyt nämä ihmiset tuovat sotansa tänne mukanaan ja alkavat samalla myös sotia meitä vastaan.

He ovat Lähi-Idässä jo räjäytelleet toisiaan vuosisatoja, emme kaipaa sellaista täällä, emmekä pyhää sotaa meitä vastaan.

Kaiken huipuksi vielä siitä syytetään aina kantaväestöä, vaikka heillä ei ole aikomustakaan integroitua, vaan rakentaa rinnakkaisyhteiskunta, jossa suojellaan terroristeja.

Kyllästyspiste NYT!
761531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Oikein ja kansalaisten pitäisi reagoimalla tähän äänestämällä huomenna PERSUJA. Nyt pitää olla tarkkana.

Äänestä
  • Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset


    Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna 2016 lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

    Ennen vuoden 2015 tulijapiikkiä kustannukset olivat 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Täksi vuodeksi turvapaikanhakijoiden määrän toivotaan suunnilleen puolittuvan 15 000 henkilöön, mutta kustannusten odotetaan nousevan silti yli 800 miljoonaan euroon.

    Suurin yksittäinen menoerä aiheutuu turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta, jonka määrärahaa korotettiin täydentävässä talousarvioesityksessä marraskuussa yli 200 miljoonalla eurolla yhteensä reiluun 290 miljoonaan euroon tälle vuodelle.

    Kunnille maksettavaan kotouttamisrahaan uppoaa yli 162 miljoonaa ja työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään kotoutumiskoulutukseen reilut 60 miljoonaa euroa. Isoimpiin menoeriin kuuluvat myös vastaanottokeskusten asukkaiden saamat tuet, joihin uppoaa noin 90 miljoonaa euroa.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

    Spipilä: Kymmenet tuhannet pakolaiset eivät ole keneltäkään po
    https://www.youtube.com/watch?v=5DxR8c6tcKQ&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=10

    SINÄ MAKSAT! KIITÄ NYKYISTÄ HALLITUSTA! PERUSPETTURIT!

    Äänestä

  • Minusta nyt voi vaikuttaa tähän invaasioon vain äänestämällä persuja. ..sama kenelle niistä äänen antaa, kunhan se ääni menee persuille ..Muut lisäävät tätä katastrofia...menkää antamaan äänenne , oikeesti...muuten ollaan hukassa, jos nuo suvakit saavat tahtonsa läpi ja me maksetaan enemmän ja enemmän, ja vain että nämä elintasopakolaiset pääsevät teatteriin ym...todelliset pakolaiset ovat siellä sotien jaloissa, eivät täällä. Täällä ovat nuot pelkät gigolot!

    Äänestä

  • Persuille menivät meidän perheen äänet ennakkoäänestyksessä. Vaalikoneesta löysin oman ehdokkaan, joka maahanmuuttokysymyksistä samaa mieltä. Toivottavasti huomenna maahanmuuttorealistiset äänestäjät liikkeellä, varsinkin Helsingissä tarvitaan lisää ääniä nuiville ehdokkaille!

    Äänestä

Hölmölässä äänestetään kohtalosta eli vihervasureita,RKP;tä ja vasureita myös temarit kuuluu kohtalon puolueisiin. Jos kansa olisi vähänkin järkevä niin kohtalosta voisi myös päättää äänestämällä oikein eikä olla hölmöläisiä?

Äänestä

Ainoa asia, jota katson nyt ehdokkaassa, jota äänestän, on suhtautuminen ns. haittamaahanmuuttoon, sen sijaan puolueella ei ole niin väliä, tämä mielipide ratkaisee minun ääneni nyt, mikä onni, että huomenna on vaalit, niin voi purkaa kiukkuaan!!

Äänestä

Haittamaahanmuuttoa vastustaa puolueista ainoastaan Perussuomalaiset. Kesällä johto vaihtuu puolueess,a ja sen jälkeen alkaa tiukka politiikka. Maahanmuutto ja humanitaarinen maahanmuutto lopetetaan. Myös kehitysapu on lopetettava ja jokainen ihminen saa lahjoittaa vapaaehtoisesti rahaa siihen jos haluaa. Suuria muutoksia tulee kesän jälkeen nimenomaan maahanmuuttopolitiikkaan parempaan suuntaan. Muistakaa KAIKKI lukijat äänestää Perussuomalaista. Aletaan rakentaa Rakasta Suomeamme uudelleen suomalaisille hyväksi maaksi elää.

Äänestä
  • "Maahanmuutto ja humanitaarinen maahanmuutto lopetetaan."

    -- Mikäli Halla-Aho valitaan persujen puheenjohtajaksi , voipi käydä niin että maassa käydään uudet vaalit ja persut pudotetaan pois hallituksesta. Mitään maahanmuuttoa ja etenkään humanitääristä maahanmuuttoa ei tulla lopettamaan , vaan päinvastoin sitä kiihdytetään seuraavien vaalien voittajien toimesta.

    Vaalivoittajat SDP-Vihreät-Kokoomus muodostavat seuraavan hallituksen ja noiden puolueiden enemmistön agendalla EI ole maahanmuuton , eikä etenkään humanitäärisen maahanmuuton rajoittaminen millään tavalla. Päinvastoin.

    Mikäli Terho valitaan , persut ehkä jatkavat hallituksessa ja joitakin kosmeettisia kiristyksiä EHKÄ saadaan aikaan , koskien nimenomaan tätä humanitääristä maahanmuuttoa.

    Maahanmuutto ei ole mikään ongelma Suomessa ,vaan tuolta sektorilta probleemi on Suomen vetovoima tässä humanitäärisessä maahanmuutossa , joka pitäisi pystyä minimoimaan kaikin mahdollisin tavoin. Tämän pitäisi olla hallitusten ykkösasia nyt tässä maailmantilanteessa , jossa väestön kasvu tulee räjähtämään silmille maailman köyhissä maissa ja tiedon kulku on näinkin tehokasta kuin se nykyään on.

    Tehtävä on melkein mahdoton mille tahansa hallitukselle vaikka tahtoa ja harrastusta asiaan olisikin , sillä meidän perustuslakiamme ja näitä kansainvälisiä sopimuksia tulkitaan nyt äärimmäisen positiivisesti humanitäärisen maahanmuuton kannalta katsottuna.

    Äänestä

Sampo Terho sai ainakin minun ääneni.

Äänestä

Maahanmuutto on pysäytettävä ja jo tulleet palautettava!

Oikeita pakolaisia voidaan parhaiten auttaa koti- ja naapurimaissaan sekä leireillä. Suomeen tulevat ovat röykeitä etuilijoita ja vaarallisia omalla kansallemme!

Suomalaisten turvallisuutta ei saa enää vaarantaa.

RAJAT KIINNI TURVAPAIKANHAKIJOILTA JA MAAHANMUUTTAJILTA! Niin on pakko tehdä, ellemme halua joutua kärsimään jatkuvasti.

Äänestä

Ei+se+mitään+ole+kasvanut.Tyhjää+öyhötystä.Persujen+kannatus+on+romahtanut."Suomi+ensin"+porukoiden+kannatus+on+jossain+0,1+%:n+tuntumassa.Vihreille+tulossa+selkeä+vaalivoitto.

Äänestä
  • Kuunteleppa huomenna vaalitulokset. Vihreä ideologia on ihan jees. Luontoa pitää suojella. Ideologia on eriasia kuin todellisuus. Jos mietit kuinka egologista on Vihreiden vaalimainonta niin huomaat että siinä on ristiriita. Valomainoksia, moniväripainatusta, paperimainoksia yms. luonnonvaroja kuluttavaa. Sinnemäki ei ajele julkisilla eikä pyörällä vaan taksilla. Niinistö kommentoi ilman parempaa tietoaan faktoista , sotii Suomen lainsäädäntöä vastaan. Vihreät höröttivät sukupuolineutraalista avioliitosta (mikä on myös ihan jees) ja samaan aikaan hyysäävät pakolaisia jotka luokittelevat homosuhteet synniksi, tappavat omissa maissaan homoseksuaalit, syyllistyvät moniavioisuuteen ja suoltavat maailmaan lapsia sodan keskellä ja ilman että heillä olisi minkäänlaisia edellytyksiä elättää työnteollaan kakaransa.
    Vihreät vastustavat ydinvoimaa, vesivoimaa, hiilellä tai puulla lämmittämistä ja tuulivoimaakin tappaa lintuja. Vitutuksellako he haluavat sähköä tuottaa. Sähköä ja luonnonvaroja tuhlataan kuitenkin vaalikampanjassa.

    Vihreät eivät näitä vaaleja voita. Maahanmuuttopolitiikka painaa näissä vaaleissa enemmän kuin ideologiat.

    Kuinka moni aatteellisesti Vihreä on tarponut metsissä?Elää itse keräämillään tuotteilla? Nähnyt luonnossa villieläimiä ja suurpetoja?

    Minä olen aatteellisesti lähes persu mutta kerään marjat ja sienet. Olen nähnyt suden, karhun, ahman ja ilveksen luonnossa. En roskaa luontoa enkä kuluta turhaan luonnonvaroja. Kuljen työmatkat julkisilla. Omaan kansainvälisen ystäväpiirin ja pystyn perustelemaan mielipiteeni ja olen puhunut vastuistani monta kertaa suohon jne.

    Äänestä

  • Vihreät natsit eivät tule saamaan mitään vaalivoittoa ja suurmoskeijakin taitaa jäädä vihreiden kovasta yrityksestä huolimatta rakentamatta. Sen verran epäsuosittuja nämä vihreiden ystävät jo teoillaan alkavat olla.

    Oletko myös sinä terroristien ystävä?

    Äänestä

  • Somalistiensomalisti kirjoitti:

    Kuunteleppa huomenna vaalitulokset. Vihreä ideologia on ihan jees. Luontoa pitää suojella. Ideologia on eriasia kuin todellisuus. Jos mietit kuinka egologista on Vihreiden vaalimainonta niin huomaat että siinä on ristiriita. Valomainoksia, moniväripainatusta, paperimainoksia yms. luonnonvaroja kuluttavaa. Sinnemäki ei ajele julkisilla eikä pyörällä vaan taksilla. Niinistö kommentoi ilman parempaa tietoaan faktoista , sotii Suomen lainsäädäntöä vastaan. Vihreät höröttivät sukupuolineutraalista avioliitosta (mikä on myös ihan jees) ja samaan aikaan hyysäävät pakolaisia jotka luokittelevat homosuhteet synniksi, tappavat omissa maissaan homoseksuaalit, syyllistyvät moniavioisuuteen ja suoltavat maailmaan lapsia sodan keskellä ja ilman että heillä olisi minkäänlaisia edellytyksiä elättää työnteollaan kakaransa.
    Vihreät vastustavat ydinvoimaa, vesivoimaa, hiilellä tai puulla lämmittämistä ja tuulivoimaakin tappaa lintuja. Vitutuksellako he haluavat sähköä tuottaa. Sähköä ja luonnonvaroja tuhlataan kuitenkin vaalikampanjassa.

    Vihreät eivät näitä vaaleja voita. Maahanmuuttopolitiikka painaa näissä vaaleissa enemmän kuin ideologiat.

    Kuinka moni aatteellisesti Vihreä on tarponut metsissä?Elää itse keräämillään tuotteilla? Nähnyt luonnossa villieläimiä ja suurpetoja?

    Minä olen aatteellisesti lähes persu mutta kerään marjat ja sienet. Olen nähnyt suden, karhun, ahman ja ilveksen luonnossa. En roskaa luontoa enkä kuluta turhaan luonnonvaroja. Kuljen työmatkat julkisilla. Omaan kansainvälisen ystäväpiirin ja pystyn perustelemaan mielipiteeni ja olen puhunut vastuistani monta kertaa suohon jne.

    Kirjoitit:

    "Vitutuksellako he haluavat sähköä tuottaa?"

    Kunpa sen voisikin kanavoida energiaksi, tulisi paljon säästöjä.

    Äänestä

  • Nämä ovat selkeästi MAAHANMUUTTOVAALIT, se on todistettu kaikissa viime aikaisissa vaaleissa, kuten myös USAssa nähtiin, tämä on fakta.

    Ihmiset ovat nyt totaalikyllästyneitä pakolaisiksi tekeytyneisiin passinsa hukanneisiin nuoriin miehiin, jotka tekevät pahojaan minne menevätkin.

    Ja ihmiset eivät ole vaan peloissaan vaan myös HELVETIN VITTUUNTUNEITA JA VIHAISIA!!!

    Ja se tulee näkymään toreilla ja turuilla, eipä varmaan kaapuporukoiden kannata juuri ulkoilla...

    ellei sitten jo valtaamillaan rinnakkaisaluilla, jotka muuten olisi voitava jotenkin jollain siirtotoimenpiteillä hoitaa kuntoon, ts. siirrot halvemman asumisen alueille.

    Ei sosiaalituilla elävillä voi olla oikeutta valita missä asuu, miksi he saisivat asunnon maan kalleimmilta alueilta?

    Äänestä

  • Somalistiensomalisti kirjoitti:

    Kuunteleppa huomenna vaalitulokset. Vihreä ideologia on ihan jees. Luontoa pitää suojella. Ideologia on eriasia kuin todellisuus. Jos mietit kuinka egologista on Vihreiden vaalimainonta niin huomaat että siinä on ristiriita. Valomainoksia, moniväripainatusta, paperimainoksia yms. luonnonvaroja kuluttavaa. Sinnemäki ei ajele julkisilla eikä pyörällä vaan taksilla. Niinistö kommentoi ilman parempaa tietoaan faktoista , sotii Suomen lainsäädäntöä vastaan. Vihreät höröttivät sukupuolineutraalista avioliitosta (mikä on myös ihan jees) ja samaan aikaan hyysäävät pakolaisia jotka luokittelevat homosuhteet synniksi, tappavat omissa maissaan homoseksuaalit, syyllistyvät moniavioisuuteen ja suoltavat maailmaan lapsia sodan keskellä ja ilman että heillä olisi minkäänlaisia edellytyksiä elättää työnteollaan kakaransa.
    Vihreät vastustavat ydinvoimaa, vesivoimaa, hiilellä tai puulla lämmittämistä ja tuulivoimaakin tappaa lintuja. Vitutuksellako he haluavat sähköä tuottaa. Sähköä ja luonnonvaroja tuhlataan kuitenkin vaalikampanjassa.

    Vihreät eivät näitä vaaleja voita. Maahanmuuttopolitiikka painaa näissä vaaleissa enemmän kuin ideologiat.

    Kuinka moni aatteellisesti Vihreä on tarponut metsissä?Elää itse keräämillään tuotteilla? Nähnyt luonnossa villieläimiä ja suurpetoja?

    Minä olen aatteellisesti lähes persu mutta kerään marjat ja sienet. Olen nähnyt suden, karhun, ahman ja ilveksen luonnossa. En roskaa luontoa enkä kuluta turhaan luonnonvaroja. Kuljen työmatkat julkisilla. Omaan kansainvälisen ystäväpiirin ja pystyn perustelemaan mielipiteeni ja olen puhunut vastuistani monta kertaa suohon jne.

    Vihreät ovat kaupunkivihreitä joille tulee itku metsässsä. Jos ei lähikaupasta saa ituja ja muita ihmetofuja, niin tulee niin paha mieli jolloin niistä tulee ekoterroristeja, jonka kautta ne on sukua eräälle lähi-idän terroristeille. Pikkuserkkuja ovat keskenään. pellejä

    Äänestä

Sääliksi käy tulevia sukupolvia jos matujen tuloa tänne ei saada torppattua,, kyllä pitäs suvakkipuoleittenkin jo ymmärttää että ei näin voi jatkua ihmisten pelko kasvaa päivä päivältä, hyökätään syyttömien ihmisten päälle joissa kuolee useita ihmisiä,,

Äänestä
  • Nyt voi ongelman vielä ehkäistä, mutta sitten kun tilanne on sama kuin Ruotsissa, asialle ei voi tehdä yhtään mitään. Siksi Suomi Ensin tyypin numero kannattaa raapustaa äänestyslappuun. Edes persuista ei ole mihinkään, vaan tarvitaan rohkeampia ihmisiä.

    Äänestä

Vielä on jokaisella aikaa äänestää ainakin vihreitä ja vassareita vastaan. Jos äänestätte jotain maahanmuuttoon ambivalentisti suhtautuvaa puoluetta, valitkaa huolella maahanmuuttokriittinen ehdokas. Minä äänestin Halla-ahoa jo ennakkoon.

Äänestä

Noniin, taas alkoi tämä liturgia:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sipila-pahaan-ei-pida-vastata-pahalla/6382538

Vaikkei pahaan pidäkään vastata pahalla, niin tuon kukkapuskaretoriikan ydin on siinä, että ollaan kaikki kivasti samaa mieltä ja otetaanhan lisää maahan elätettäviä suuremmitta kitinöittä. Ja ei mamuttajat ole vastuussa mistään. Jos olet eri mieltä, tuet terroristeja, koska mukamas se on niiden tavoite, että ollaan eri mieltä. Eli tämäntason argumentoinnilla tukitaan turvat = hyväksy, nauti, suvaitse. Ollaan siis vaan kaikki kädet levällään ja laupeudella suhtautukaamme sekä luonnollinen kiukku ja viha nielkäämme, pulinat pois.

Mikähän loppujen lopuksi tukeekaan sitä terrorismia tehoikkaimmin?
Lisää sensuuria niin hyvä tulee.

Äänestä
  • Joo, mutta on oikeus ja velvollisuus puolustaa kotimaataan.

    Äänestä

Se vaan on niin ettei tämä barbaarinen kaapuväki sairaiden tapojensa ja uskomuksiensa takia kuulu Suomeen. Mitäs sitten tehdään kun näitä pyllistelijöitä ja kaapukummituksia on kansastamme miljoona? Aletaan muuttaa lakeja ja elää näiden ehdoilla tosissaan? Eikö ole jo nähty ettei tämä kehitysmaamuslimiväki kotoudu länsimaihin vaan koettaa muuttaa länsimaat samanlaisiksi takapajuloiksi kuin omat surkeat kotimaansa?

Äänestä
  • Suomessa+kaavuttautuvat+ja+mekkoilevat+miehet+ovat+pääsääntöisesti+somaleita,+jotka+ovat+kaikista+huonoiten+sopeutuneet+Suomeen.+Kieli+ja+lukutaidottomia+vielä+26+Suomessa+vietetyn+vuoden+jälkeen.+Työllistymisprosentti+alle+10.+Syntyvyys+jo+varmaan+50%.+Tämä+kaikista+huonoiten+sopeutuva+heimo,+joka+harrastaa+alkukantaista+tyttöjen+ympärileikkausta,+syyllistyvät+moniavioisuuteen+ja+aiheuttavat+helvetilliset+terveydenhuolto-+ja+sosiaalikustannukset+veronmaksajille+ovat+kaikista+ylimielisempiä+ja+sopeutumattomattomia.+Jotka+aina+vetoavat+uskontoonsa,+kulttuuriinsa,+oikeuksiinsa+ja+vaativat+kaikenmaailman+tuet.Heidän+jälkeläisensä+ovat+juuri+nuo+jenkkityyliin+pukeutuvat+saatanan+laihat+jätkä+jengit+jotka+rötöstelevät,+raiskaavat+ja+ryöstävät+yksin+liikkuvia+ihmisiä+pääkaupunkiseudulla.Näidenkö+joku+luulee+ymmärtävän+jotakin+loogisesta+ajattelusta,+johdonmukaisuudesta+ja+yhteiskuntajärjestelmästä?+Eivät+he+kykene+ymmärtämään+että+sosiaaliturva+rahoitetaan+verotuloilla+ja+mitä+vähemmän+veronmaksajia+eli+työtä+tekeviä+ihmisiä+on+sitä+pienemmät+mahdollisuudet+on+ylläpitää+sosiaalitukijärjestelmää.+Kun+loisia+on+enemmän+kuin+isäntä+kykenee+ylläpitämään+niin+lopputulos+on+se+että+isäntä+kuolee+ja+sosiaaliturvajärjestelmä+romahtaa.Somaliassa+on+turvallisia+alueita+ja+sodat+heidän+itsensä+aiheuttamia.+He+ovat+surkeita+muslimeita+jotka+sekoittavat+omat+kivikautiset+perinteensä+islmamiin+eivätkä+edes+Koraania+osaa+lukea+eivätkä+osaa+arabiaa.+Nämä+kaikki+voitaisiin+palauttaa+takaisin+Somaliaan+jonne+he+kuuluvat.+Afrikan+laiskat+mustalaiset.

    Äänestä

  • Aika lailla samaa kuraa tulee tänne Afganistanista ja Irakista sekä myös Syyriasta. Oikeastaan mikään muu puolue kuin ps ei vastusta tätä haittamaahanmuuttoa. Tulee olemaan mielenkiintoiset ek-vaalit vuonna 2019. Pääteemana varmastikin muslimien maahantulon lakkauttaminen kehitysmaista. Pelkäänpä pahoin, että islam on antanut näytteen johonkin Tukholman tapaan täälläkin siihen mennessä.

    Äänestä

  • Täälläkin mielenkiinnolla odotellaan jo ek-vaaleja, on meinaan maailma mennyt sellaiseksi, että pitää tiirailla tarkkaan ketä äänestää.

    Vihervasemmisto on ällöttävin ja pitäisi pistää oikeuden eteen selittämään kiihottamista laittomuuksiin tässä taannoin!

    Äänestä

Taas on osoitettu, mitä islam on, Ruotsi vuorossa, kohta se on täällä. Meillä on ihan täysi työ omien rikollisten hoidossa, emme tarvitse näitä aavikon hurjia tänne kuormittamaan valtiota, niin rahallisesti kuin henkisestikin. He eivät sopeudu IKINÄ tänne.

Äänestä
  • Sanotaan, ettei niin pahaa, ettei siitä seuraisi myös jotakin hyvää. Oliko tämä isku sitä varten, että Ruotsikin päivitettiin nykyaikaan tässä hulvattomassa terrorisien toiminnassa.
    Ruotsissa on ilmeisesti viimeiseen asti katsottu vain hyvällä silmällä idänkin suunnalta tulevia maahantulijoita, joten potentiaaliset pahantekijätkin lisääntyvät helpommin maassa. Kuinka kauan kristitty maailma kääntää vain voisen poskensa lyötäväksi väkivallan uhatessa.

    Äänestä

  • Mitä enemmän ja mitä nopeammin Ruotsissa tapahtuu lisää pahaa, sitä parempi!

    Äänestä

  • Ruotsissa tapahtui kauheita ja suvakit siellä ja täällä toitottavat kuorossa ettei islamilla ole mitään tekemistä islamin kanssa!

    Äänestä

Ruotsi sai sitä mitäon tilannut. Tämä terroristi on etsintäkuulutettu Venäjällä ja Ruotsi ei ole palauttanut tätä terroristia Venäjälle. Mielenkiintoista nähdä miten Ruotsi toimii tässä tilanteessa. Olisi suositeltavaa, että tämä ääriliikkeiden kannattaja luovutettaisiin Venäjälle, jossa poliisi osaa hommansa paremmin kuin muualla. Miksi ihmessä maahanmuuttovirastot eivät tarkasta näiden matujen facebook ja tässä tapauksessa Vkontakte sivuja. Tästäkin rikollisesta löytyy hurjaa materiaalia. Meidän valtamediamme ei kerro ihmisille sitä, mitä heidän tulee tietää. Vkontaktessa on vieläpä hänen neljän lapsensa kuvat. Eilinen Risikon ulostulo oli säälittävää tyhjänpäiväistä jorinaa. Sitten kun Suomessa pamahtaa, niin silloin suomalainen sisu pääsee lopullisesti irti. Suomalaiset ovat rauhallisia, mutta kun isänmaahamme kohdistuu vkivaltaa, niin kantasuomalaiset naisia myöten sisuuntuvat ja silloin tulee tapahtumaan suunta parempaan päin.

Äänestä

Niin kauan kun rajat pidetään auki kaikille mulslimeille niin kauan saadaan elää pelko puserossa, koska pamahtaa ja missä. Suomi ei ole irrallaan eikä turvassa. KRP mukaan Suomessa on paljon ääriainesta mutta mitään ei tehdä. Ja kun tapahtuu sitten on jo myöhäistä kun tulee uhreja.

Äänestä

Niin, onhan se merkillistä, kun uudenkaupungin autotehtaalle pitää hakea lisää työväkeä ympäri eurooppaa,kun tänne on jo tullut peräti tuhansittain osaavia insinöörejä/asentajia viimeaikoina, jotka olisivat jo valmiina tekemään näitä töitä. Miksi heitä ei työllistetä

Äänestä
  • En ole kuullutkaan, tyhjää puhetta. Bussithan ajavat ympäri
    Suomea värväämässä osaavaa porukkaa. Ja kiinnostuneita on paljon.

    Äänestä

On totta, että terrori-iskut lisäävät muukalaisvihaa ja pelkoa. Erityisesti tiettyjä ryhmiä kohtaan. Ja on tottakin, että osa maahanmuuttajista tulee maista, joissa terrori-iskut ovat heille tapa toimia yhteiskunnassaan ja uskontonsa nimissä. Kyllä heitä sietääkin pelätä.

Ihmettelen vain, eivätkö ö maahanmuuttajat todella ikinä tunnista terroristeja joukostaan? Yle nöytti dokumentin Tanskan moskeijoista. Miksei kukaan moskeijoissa käyvistä raportoinut imaamien vihapuheista poliisille?

Moskeijoita on kaikkialla. Suomessakin satoja. Eikö niiden toimintaa voida valvoa millään tavalla? Jos epäiltäisiin, että vaikkapa helluntailaiset kehottavat vihaamaan muslimeja ja kieltävät seurakuntalaisia keskustelemasta ulkopuolisten kanssa, asiaan puututtaisiin. Muistatteko, mikä haloo nousi Pirkko Jalovaarasta?

Äänestä
  • Hei kuules nyt. Imaanien vihapuheet ja muiden vihateot kuuluvat islamin uskontoon. Miksi niistä kukaan muslimi siis kertoisi vääräuskoisille? Ei tietenkään miksikään, koska se on heistä oikein, ja oli oikein tai väärin, niin he joutuisivat kenties kunniamurhatuiksi, jos lavertelisivat jotain vääräuskoisille koirille.

    Äänestä

  • Muslimit suojelevat omiaan, ja vääräuskoisten henki ei ole heille koiraa kummempi. Tukholman iskun jälkeenkin jotkut geelitukat vain naureskelevat ja irvailevat kuvissa tapahtuneelle.

    Ai että suututtaa, että tuota saastaa on valunut näin järjettömiä määriä Eurooppaan. Lisää karkoituksia vaan, eikä mitään vuosia kestäviä valitusrumbia ensin. Rajoille tiukempi rajavalvonta, tokihan maa saa valita ne, keitä tänne otetaan asumaan. Rahaa valuu hukkaan ja kulttuurimme rapautuvat. Nykyään, kun matkustelee Euroopassa ovat kadut joka puolella täynnä kaapuakkaa,afrikkalaisia ja lähi-idän kukkoilijoita. Niin myös Helsingissä esim. Itiksessä ja keskusta-alueella. Kehitys on aivan väärä, nyt vaaditaan toimenpiteitä ennen kuin koko maanosamme tuhoutuu!

    Äänestä

  • Pelko alkaa muuttumaan jo raivoksi kaikkialla, ja syynä raukkamaiset terroteot täysin viattomia ihmisiä kohtaan. Ilman muslimimaahanmuuttoa, jokainen teko olisi jäänyt tekemättömäksi.

    Suuttumus on todellakin oikeutettua, jos käyttytyisivät hyvin jne. ei sitä olisi.

    Ei suurmoskeijalle, vain idiootti voi kannattaa sitä, perehtykää moskeijoiden vaikutuksiin esim. Belgiassa, Ranskassa, Hollannissa, Saksassa, Itävallassa jne.

    EHDOTON Ei SUUSMOSKEIJALLE JA TÄMÄ PERUSTUU FAKTOIHIN !

    Äänestä

Jussa Halla-aho ennusti tämän jo vuosia sitten.

Äänestä

Sinnemäki, Vartiainen ja Sipilä rahoittavat terroristeja ja islamisaatiota. Sille pelille on nyt tehtävä loppu vaaleissa.

Äänestä

Varmasti. Eivät suomalaiset halua elämäänsä ja arkeensa matujen mukanaan tuomaa fanaattisia tapakulttuureja, rauhatonta ja sikamaista paskaa.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomalaiset-arvostavat-kotia-ja-laheisia/6382282

"Suomalaiset pitävät perheen ja läheisten hyvinvointia, sisäistä rauhaa sekä onnellisuutta ja oikeudenmukaisuutta tärkeimpinä elämänarvoinaan, selviää Lännen Median Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Vähiten tärkeimmäksi arvoksi suomalaiset arvioivat itselleen jännittävän elämän, uskonnollisen vakaumuksen ja mielihyvän."

"Hyveistä tärkeimpiä sekä itselle että suomalaisille yleensä ovat rehellisyys ja vastuuntuntoisuus. Avarakatseisuus ylsi henkilökohtaisista hyveistä kolmanneksi, kun taas suomalaisten hyveistä kolmossijalle arvioitiin itsenäisyys."

Äänestä

Olin itsekin ennen hyvin suvaitsevainen maahanmuuttajia kohtaan, mutta en enää. Fakta on se, että eri uskontokuntaa olevilla, kehitysmaista tulevilla ihmisillä on hyvin vaikea sopeutua maahan, missä naisilla on samat oikeudet kuin miehillä. Osa heistä radikalisoituu, ja tekee mahdollisesti jopa terrori-iskuja.

En halua Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvallisuuden ja talouden heikentyä, joten en enää halua yhtään pakolaista Suomeen. Autetaan ihmisiä siellä, mistä he ovat kotoisin, mutta ei oteta heitä tänne enää asumaan.

Äänestä
  • Kun antaa pirulle pikkusormen, toisesta poskesta puhumattakaan, niin se vie lopulta koko käden.
    Suomen kohtalon tiesi jo ajat sitten Kari Suomalainen, hän oli viisas ja kaukokatseinen mies. Se on vain ikävää, että viisaus on harvinaista herkkua päättäjiemme joukossa, poliitikoillakin on vain etupäässä oma lehmä ojassa.
    Mikä onkaan se suuntaus, jonka opuksessa kehotetaan tappamaan kaikki kristityt, juutalaiset ja uskonnottomat. Eikö sellaista pitäisi kavahtaa, eikä suvaita.

    Äänestä

Ranskan musliminuorista kolmasosa hyväksyy terrorismin. Tästä on tehty tutkimus. Näin kertoo Oikea Media.

Äänestä
  • Muutama päivä sitten mätä Ylen torstaisessa "matu sessiossa" islamia ja muslimien tapoja esille tuovat Mahadma ja Östergan ilmoittivat, että Suomessa on nyt n. 70000 muslimia ja kantasuomalaisista haihattelijoista osuus 1500-2000 välillä, lähinnä naisia.

    He käyttävät noista islamin uskoon kääntyneistä termiä "palanneet muslimeiksi". Ilmeinen lähtökohta luulotaudille siis, että kaikki maailman ihmiset ovat olleet alkuaan muhamettilaisia.
    Kuulostaa ihan hullulta joka kerran kuultuna ja nuo tekevät tehokasta myyräntyötä pakkoveroin ylläpidetyn Ylen suojissa!

    Pakko on lopulta suomalaisten ryhdistäytyä, käytännöt kulkee aina vaan röyhkeämpään suuntaan.

    Vaikka en pidä ainoatakaan Suomen poliittista puoluetta arvossaan täysimääräisesti, harkitsen kävelyä vaaliuurnille "pienimmän pahan" periaatteella ja silloin on vain yksi vaihtoehto.

    Äänestä

Oliko Luther oikeessa sanoessaan, että Islam on paholaisen keksintö ja muslimit Jumalan kristityille lähetetty rangaistus näiden virheistä.

Allekirjottaakohan luterilaiset kirkon arkkipiiska tämän ja jos ei, niin onko hän todellisuudessa antiluterilainen?

Mikä se semmonen kirkko on, joka ei enää usko omiin juttuihinsa?

Saatananpaljovat ovat sentään rehellisiä ja luultavasti hiton kateellisia, kun mestarinsa suosio menee varmaan näille piispoille ja paaveille ennen heitä.

Äänestä

Miten niin maahanmuuttovastaisuus kasvaa? Persut meni kuntavaaleissa pehvalleen - tai kontalleen. Viime vuonna Suomen kantaväestö (=suomen- ja ruotsinkieliset) väheni 8 000 hengellä. Maamme väestönkasvu on jo nyt täysin maahanmuuttajien varassa. Menkää hyvät nuoret näpräämästä somea ja kännyköitä - tehkää lapsia.

Äänestä

Miten sitten kävikään?
Tehkää lapsia, mutta millä elätetään ne lapset?
Menkää töihin mutta kun ei ole mitään töitä tarjollakaan?
Suvaitkaa kaikkea, mutta kun en suvaitse esimerkiksi eläinrääkkäystäkään ja se on maan tapa nykyisin?
Raiskaukset on normaalia kulttuuria, mutta kun en halua että lapseni joutuvat molokkejen raiskaamaksi?

Minun pitää vain oppia hyväksymään kaikki mitä vihervasurit toimittavat eteeni.

Äänestä

Turvapaikanhakija murhasi tukholmassa neljä ja vammautti useita pysyvästi tuomiten heidät loppuelämän kestäviin kipuihin. Heti seuraavana päivänä uutisoi Hesari tunteisiin vetoavasti: SERGELIN TORI TUKHOLMASSA PEITTYI RAKKAUDESTA. Uutisessa näytettiin miten iloisesti ja huolettomasti hymyilevät muslimit sydämenkuvilla koristeltuine kyltteineen jakoivat ilmaisia halauksia tukholmalaisille. Kasvoilta ei paistanut minkäänlainen järkytys tai anteeksipyytely. He tekivät suurieleisen statementin OMASTA hyvyydestään.

En tiedä mikä on länsimaisen ihmisen emootioissa viturallaan kun terrori- iskusta seuraa suuria rakkaudellisia tunteita. Ihminen kun joutuu vihamielisen hyökkäyksen kohteeksi, menettää joko läheisensä, terveytensä tai maanmiehensä, tunne- elämältään normaalissa ihmisessä sellainen aiheuttaa vihaa.

Olen sitä mieltä että tuollainen Sergelin torin tapahtuma oli uhreja ja heidän läheisiään kohtaan äärettömän julmaa. On vastenmielistä että tavalliset ihmiset näkevät tällaisessa tilanteessa tilaisuuden tehdä statementti omasta hyvyydestään. Minkälainen itsekeskeinen paska ihmismassa lähtee tällaisen teon seurauksena joukoittain onanoimaan omalla rakkaudellisuudellaan?

Täysin empatiakyvytöntä toimintaa.

Äänestä

Täysin päinvastoin tulee nyt menemään. Ympäri EU:ta käydyissä vaaleissa nimenomaan viher-vasemmisto on lisännyt kannatustaan. Samoinnkävi täällä meillä äsken käydyissä kuntavaaleissa.

Viher-vasemmisto ei ole kovinkaan maahanmuuttovastainen aatesuunta.

Äänestä
  • Aikansa kutakin ja tilanne muuttuu anarkisteille ja vihervasureille epämieluiseen suuntaan jo seuraavat eduskuntavaalit näyttää sen että vihreille koittaa takiaisosuudet.

    Äänestä

"Viher-vasemmisto ei ole kovinkaan maahanmuuttovastainen aatesuunta."

"Tästä päivästä alkaen poliisi kantaa muslimien pelossa konepistooleja näkyvästi Helsinki-Vantaan lentoasemalla
Suomessa on kohotettu valmiutta muslimiterroristien varalta! Eikö poliisi uskokaan islamin olevan rauhan uskonto?"

Tuohon on menty kun nämä vihervasurit ja SDP:läiset on saaneet valtaa ja vielä huonompaan ollaan menossa sillä ei poliisillakaan riitä toimintavalmius ja avuksi joutuu ottamaan armeijan sotilaita.

Täytyy olla aivot perseissä jos ei käsitä asioita jotka on päiväselvästi näkyvillä ja silti menee ja äänestää rikollisia puolustavia terroristeja kannattavia puolueita.

Äänestä

Vaalit kertoivat toista. Natsit kärsivät kaikissa kunnissa tappion.

Äänestä
  • Aivan niin. Tälläkin palstalla mölisee pieni, mutta äänekäs vähemmistö. Vaalit on todellinen mittari. Persujen kannatuksen romahtaminen ja vihreiden nousu osoittaa miten suomalaisten suvaitsevaisuus kasvaa.

    Äänestä

Eihän nämä maahanmuuttajat pääse luonnostaan vaikka muuttaisivat mihin. Tuovat oman väkivaltakulttuurinsa mukanaan minne sitten menevätkin.
Heidän kotipuolessaan on sodittu aina, sotivat keskenään ja naapurimaiden kanssa.
Sotkevat yhteiskuntajärjestyksen rauhallisissa maissa tullessaan.

Äänestä

Ruotsidemokraattien+kannatus+on+noussut+jo+lähelle+30%.Siitä+mallia+Suomi,+on+erehdys+luulla+että+vihreiden+n.+12-13+%+kannatus+tarkoittaisi+valtaväestön+maahanmuuttomyönteisyyttä,+päinvastoin,+maahanmuuttovastaisuus+on+suurempaa+kuin+koskaan+ennen.

Äänestä
  • En ihan menisi tuohon sillä hölmöjä täällä riittää joilla ei aivojen paikalla ole muuta kuin pelkkää paskaa. Tarvitaan melkoinen jytky ja paljon persesuolenpätkiä maisemiin enenkuin nämä ääliöt jotain käsittävät.

    Äänestä

"Persujen kannatuksen romahtaminen ja vihreiden nousu osoittaa miten suomalaisten suvaitsevaisuus kasvaa.
KommentoiIlmiannaJaa"

- Persujen kannatuksen romahtaminen ei kylläkään indikoi mitään suvaitsevaisuuden lisääntymistä , vaan on enemmänkin osoitus juuri päinvastaisesta. Nuivat äänestäjät eivät usko enää edes persujen pystyvän vaikuttamaan hillitsevästi tähän humanitääriseen maahanmuuttoon nykyisen puoluejohdon alaisuudessa ja uusi linja , joka tulee väistämättä eteen uuden puheenjohtajan kautta, on vielä täysin kysymysmerkki.

Nuiville äänestäjille ei edes ollut tarjolla realistisia vaihtoehtoja näissä vaaleissa muualla kuin niissä muutamissa kunnissa ja kaupungeissa joissa oli ehdolla jokunen nuivaksi selkeästi profiloitunut ehdokas. Näitähän ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan monessa kunnassa .

Vihreiden nousu nyt voi indikoida aina sitä mitä kulloinenkin kommentaattori sen haluaa kulloinkin osoittavan. YLE voi kertoa sen johtuvan suvaitsevaisuuden lisäyksestä ja maikkari voi uutisoida sen olevan osoitus sote ja koulutusleikkausten vastustamisesta. Joku muu voi uutisoida nuorten elämää kokemattomien äänestäjien joukkopsykoosista jne,,,

Äänestä
  • "Joku muu voi uutisoida nuorten elämää kokemattomien äänestäjien joukkopsykoosista jne,,,"

    Tuossa on se millä vihreät ovat nousseet valtaan ja Niinistö saanut Hitlerin elkeet toimintaansa.

    Äänestä

Mitä suuremmaksi suomalaisten suvaitsevaisuus kasvaa, sitä nopeammin Suomi muuttuu suvaitsemattomaksi ja raa'aksi muslimiyhteiskunnaksi.

Äänestä

Vaikka en äänestänyt persuja enkä koskaan vihreitäkään niin silti olen rasisti ja enkä sitä kiellä.
Mitä vikaa on esiintyä suvaitsemattomana tai rasistina sanokaa kun tiedätte?

Minä en halua että maahamme tulee terroristeja ja tappajia siksi olen rasisti.

Äänestä
  • Minäpä olen vihreä. Olen suvaitsevainen ja haluan, että maahamme tulee kaikenvärisiä ihmisiä hakemaan turvapaikkaa , jota me heille tulemme antamaan. Voit olla rauhassa suvaitsematon ja rasisti kyllä me sinuakin suvaitsemme.

    Äänestä

  • Vihreä puolue kasvaa maahanmuuttajien ansiosta, kunnes siitä tulee Islam-puolue.

    Äänestä

  • OlenVihreäOikeasti kirjoitti:

    Minäpä olen vihreä. Olen suvaitsevainen ja haluan, että maahamme tulee kaikenvärisiä ihmisiä hakemaan turvapaikkaa , jota me heille tulemme antamaan. Voit olla rauhassa suvaitsematon ja rasisti kyllä me sinuakin suvaitsemme.

    "Voit olla rauhassa suvaitsematon ja rasisti kyllä me sinuakin suvaitsemme."

    En kaipaa teidän suvaitsevaisuuttanne enkä koskaan hyväksy terroristien vapaata maahanpääsyä. Ne ihmiset jotka joutuvat elättämään näitä elätettäviä terroristeja he eivät varmasti ole kovin myönteisiä elättämään roistoja ja muslimiterroristeja.

    Äänestä

Kultamunituspuolueen ristikko haluaa niitä lisää suomeen. Mikä suomalaisia vaivaa kun äänestää kokoomusta vaikka perse vilkkuisi

Äänestä

Vihreä puolue kasvaa maahanmuuttajien ansiosta ja siitä tuleekin lopulta Islam-puolue.

Äänestä

/!\ /!\ /!\/!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\/!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\/!\ /!\ /!\ /!\ /!\ /!\
Varokaa disinformaatikoita, jotka pesivät somen sydämeen kuin syöpä ja tartuttavat ihmisiin valheellista tietoa. /!\ /!\ /!\

Äänestä
  • Älä öyhötä, sillä olet väärässä, unelmissasi tai et käytä tervettä järkeä. Syöpä on itsessäsi.

    Muslimisaatio on jo käynnissä Euroopassa, Suomi mukaanluettuna. Katso vain montako muslimilasta on esimerkiksi Helsingin koulujen alaluokilla.

    Se mitä näemme kouluissa tänään, on totta huomenna muualla yhteiskunnassamme.

    Seuraavan mamusukupolven tullessa kouluikään, heitä on vähintään kuusinkertainen määrä nykyiseen. Suomalaislapset jäävät vähemmistöön, joka merkitsee sitä, että samoin käy pian myös aikuisille.

    VIHREÄ PUOLUE ON JO NYT SUOMEN ISLAM-MYÖNTEISIN PUOLUE ja muslimien väestöräjähdys Suomessa on myöskin jo alkanut ennennäkemättömällä voimalla! Siitä pitävät lapsilisät ja yksinhuoltajavaimojen erityistuet, positiivinen syrjintä ja harkinnanvaraiset tuet huolen. Tästä ei ole epäillystäkään, sillä mihinkäs musliminaisten lastentekopakko näin edullisissa oloissa katoaisi.

    Äänestä

Toistetaan mantraa sitten

Jos PS ei linjaa maahanmuuttoa jyrkästi niin jää äänestämättä myös eduskuntavaaleissa.

keskustaa ja kok ei nyt köyhä ajattele muutenkaan.

Äänestä
  • Maamme kurjistuminen jatkuu kiihtyvällä vauhdilla, ellei ensimmäiseksi saada hiljennettyä meidän omia tyhmeliinipoliitikkoja, joita on etupäässä vihreissä, vasemmistossakin ja muutamia kokoomuksessa ja jopa keskustassa.
    Vihreät ovat tietysti pahimpia. Tämä tyyli, että asioita hoidetaan sillä periaatteella, että saataisiin vain omaa kannatusta korotettua olipa se keino vaikka suomalaisia vastaan, Suomelle tulee käymään kalpaten. Äkkiä tietysti pääsemme Ruotsin, Ranskan ja Tanskan tilanteeseen, mutta se voi pahentua siitä edelleen. Onko näillä muutamilla huippusuvakeilla tosiaan niin vaikea saada kunnon töitä, että joutuu palkkansa eteen uhraamaan vaikka koko Suomen. Eikö siinä jo tulla lähelle valtioipetosta ja se on tiettävästi rikos.

    Äänestä

Valtiopetos, maanpetturuus, maansaluovuttaja, luopio ja syöpäläinen ovat oikeita määreitä näille henkilöille, jotka eivät ajattele oman kansamme etua, eivätkä pidä suomalaisuutta tärkeänä, isänmaasta, kotimaasta tai kristillisestä uskonnosta puhumattamaan.

Äänestä

"Räjähdys" näytti lojahtavan teidän maahanmuuttokriittisten pläsille. Siinä teidän propagandaräjähteessänne ei kaiketi lukenut, kuinkä päin sitä tulee pidellä.
Se terrori pommi osui tasan tarkaan omille munillenne ja saitte vaaleissa oikein RÖKÄLE TAAPPIO JYTKYN, vaikka Ruotsin tuoreiden tapahtumien olisi kaiken maahanmuuttokriittisten, mutta vähän järjen mukaan pitänyt siivittää teidät - paSkasakin - voittoon.
Mutta kun ei. Tapahtui juuri päinvastoin.

Jatkossakin kyyti tulee olemaan osaltanne kylmää. Joudutte muuttamaan Unkariin tai johonkin muuhun vajakkimaahan.

Äänestä
  • Maahanmuuttajat+äänestivät+Vihreitä+ja+Helsingin+Sanomat+mollasi+kaikki+Perussuomalaiset+rikolliksi+monisivuisella+maksetulla+artikkelillaan+vain+muutama+päivä+ennen+vaaleja!Viisas+suomalainen+kansa+ei+koskaan+äänestäisi+muslimimyönteistä+puoluetta!+Kyse+on+siis+ymmärtämättömistä,+tietämättömistä+ja+maahanmuuttajista.Koska+esimerkiksi+Espoon+kaikista+uusista+asukkaista+80%+on+maahanmuuttaja+ja+heistä+suurin+osa+muslimeita,+niin+Vihreistä+on+tulossa+Suomen+ensimmäinen+muslimipuolue!Maahanmuuttajat+pelkäävät+palautuksia+ja+äänestävät+siksi+maahanmuuttomyönteisintä+puoluetta.Perussuomalaisia+mollataan+jatkuvasti+kaikissa+medioissa+syystä,+jota+isänmaallinen+suomalainen+ei+voi+käsittää+saati+hyväksyä!+Jopa+Suomi+Ensin+-liikkeen+kellokas+haukkuu+perussuomalaisia+maanpettureiksi,+vaikka+kaikki+maahanmuuton+kiristykset++ovat+persujen+aikaansaannosta.+Ne+alkavatkin+olla+niin+tiukat+kuin+EU+hyväksyy,+mutta+selvää+on+että+se+ei+riitä+ja+EU+ajaa+omaa+tuhoansa.Muslimeille+ei+EU+tai+muutkaan+kansat+ole+lainkaan+merkityksellisiä,+sillä+he+haluavat+vallata+koko+maailman+ja+alistaa+kaikki+kalifaattinsa+hirmuvallan+alle.+Isis+on+vain+pikkutekijä,+joka+yritti+tehdä+sitä+liian+nopeasti.+Muslimiväestönräjähdys+korjaa+sadon+jokatapauksessa+-+ellemme+estä+sitä+edes+omassa+kotimaassamme!

    Äänestä

Tarttis varmaan tehdä jotain.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HERÄTYSHERÄTYS kirjoitti:

Vastenmieliset väkivaltaiset hyökkäykset viattomia kansalaisia kohtaan kaikkialla kautta Euroopan ja Venäjän, lisäävät maahanmuutovastaisuutta tietyistä maista valtavalla nopeudella.

Esimerkiksi vuosi sitten ei olisi voinut sanoa asioita, joita nyt voi sanoa, kun totuus on valjennut tästä "pakolaisaineksesta".

Silmät ovat auenneet väkivaltaisen islamin teoille maailmassa, siitä kumpuaa sanoinkuvaamattoman paljon pahuutta.

Viimeistään nyt olisi supon otettava talteen vähintään ne 350 täällä Suomessa, joita "seurataan". Ja heti!

Muslimien olisi parempi mennä pakolaisiksi toisiin muslimaihin, ja länsimaiden ottaa kristittyjä tai muita sopeutuvia pakolaisia, näin pysähtyisi pahuuden leviäminen.

Nyt nämä ihmiset tuovat sotansa tänne mukanaan ja alkavat samalla myös sotia meitä vastaan.

He ovat Lähi-Idässä jo räjäytelleet toisiaan vuosisatoja, emme kaipaa sellaista täällä, emmekä pyhää sotaa meitä vastaan.

Kaiken huipuksi vielä siitä syytetään aina kantaväestöä, vaikka heillä ei ole aikomustakaan integroitua, vaan rakentaa rinnakkaisyhteiskunta, jossa suojellaan terroristeja.

Kyllästyspiste NYT!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu