Onko 40 vuotta paras ikä kuolla?

vaellusta

Hei kaikille. Olen miettinyt näitä ikäjuttuja jo useamman vuoden. Nyt olen 39-vuotias mies, ja näin neljänkympin kynnyksellä jyskyttää mielen päällä yhä kiihtyvämmin ajatus itseni tappamisesta.
Kun on kerran niin, että nelikymmpiset määritellään yleisesti aivan toivottoman vanhoiksi, silloin iskee vanhuuden vaivat ja sairaudet, työmarkkinoilla alkaa mennä kehnosti koska kukaan ei halua palkata vanhusta.
Juuri nyt tunnen oloni suhteellisen nuorekkaaksi ja hyvävoimaiseksi, mutta kun neljäkymmentä lyö kello, käy kun Tuhkimon vaunuille ja juhlaleningille.
Miksi siis jatkaa neljästäkympistä ylöspäin sillä edessä on entistä huonompaa ja kurjempaa?
Olisipa Magnum.357 tai .44 kolokärkisellä. Siinä paras ratkaisu tähän piinaan, vai?

8

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täyttäelämääsinulle

      Olen jo reilusti yli 60 vuotta, niin ihan tosissaan aika usein mietin ettei ajallista elämää ole enää paljon jäljellä. Parhaimmillaankin enää yksi kolmannes mikäli elän yli 90-kymppiseksi.
      Tiedän kyllä ettei olemassaolo pääty kuolemaan ja sitten todellinen elämä vasta alkaakin, mutta kun tämä maallinen on sittenkin ainutlaatuinen kokemus.
      Älä hyvä ihminen vaivu synkkyyteen ja maalaile olemattomia pöpöjä seinillesi.
      Miksi kuvittelet pahinta mahdollista tarinaa tulevaisuuteesi. Työttömyyttä saattaa tulla, mutta ei välttämättä, voit toki sairastua mutta voit elää terveenä tervaskantona jopa satavuotiaaksi.
      Itse koen eläväni elämäni parasta aikaa. Olen itseni kanssa sinut, en pelkää tyhjää, uskallan olla se mitä haluan.
      Terveyteenkin voi itse vaikuttaa paljon elämäntavoilla: liikunta, terveellinen ravinto (ei välttämättä edes kallista), riittävästi lepoa, ei päihteitä.
      Sinulla on nyt vain 40-kympin kriisi.
      Paras aika lähteä täältä, on päivämäärä, jonka Luojamme on määrännyt. Sitä ei saa ihminen aikaistaa oman käden kautta.

      • vaellusta

        Kaipa se siinä on. Kiitos sinulle ja kaikkea hyvää.


      • lieppo1962
        vaellusta kirjoitti:

        Kaipa se siinä on. Kiitos sinulle ja kaikkea hyvää.

        Minun mielestä 55. Mutta mikä.pahan tappaisi. Olen ollut riesana ihmisille jo niin kauan. Katkeroidun päivä päivältä lisää.


      • Verönmäksäjäkö

        Voisitko muuttaa käytöstä? Älä oke katkera. Se ei aiheuta pahaa oloa kuin itsellesi. Jos et saa seksiä,käytä lieppo dildoja.


    • kirkkauteen

      "Paras aika lähteä täältä on päivämäärä, jonka Luojamme on määrännyt. Sitä ei saa ihminen aikaistaa oman käden kautta." Varmaan näinkin. Entäpä sitten ne tapaukset, joissa ihminen pitää ihmistä hengissä, vaikka Luoja olisi lähdön määrännyt jo aikoja sitten. Tiedän kolmekin keskosena syntynyttä, jotka olisivat kuolleet samantien, elleivät ihmiset olisi pitäneet heitä hengissä. No, kaikkien kolmen elämä on ollut melkoista kärsimystä erilaisten sairauksien ja synnynnäistenkin vikojen vuoksi. Lisäksi kaikille tullut elämässä muitakin vastoinkäymisiä enemmän kuin monikaan sietäisi. Yhdelle heistä eräs teologi oli sanonut, että Herra, nähdessään millaiseen kärsimykseen asianomainen tulee joutumaan, olisi ottanut tämän jo heti synnyttyään pois, mutta ihmiset pitivät hengissä. Siinäpä ajateltavaa. Tunnen nämä kaikki ihmiset.

      • tällainenpohtija

        "Varmaan näinkin. Entäpä sitten ne tapaukset, joissa ihminen pitää ihmistä hengissä, vaikka Luoja olisi lähdön määrännyt jo aikoja sitten. Tiedän kolmekin keskosena syntynyttä, jotka olisivat kuolleet samantien, elleivät ihmiset olisi pitäneet heitä hengissä. No, kaikkien kolmen elämä on ollut melkoista kärsimystä erilaisten sairauksien ja synnynnäistenkin vikojen vuoksi....."

        On vain harvojen "etuoikeus ja herkkua" virua vuosia letkuissa ja hourailla laitoksissa maapallolla. Kun katsoo eri merkkihenkilöiden syntymä- ja kuolinaikoja 1800-luvulta, niin ei silloin eletty monesti kuin 50-kymppisiksi. En usko että tämäkään on Luojan taho että hiipuvaa ihmistä pidetään väkisin hengissä. Olen lapseton syntymästäni saakka, olen ollut naimisissa mutta mitään lääkärireissua en ole tehnyt asian eteen. Uskon että meidän lapsettomien tulisi satsata enemmän niiden orpojen ja kodittomien elämään, joilla ei ole huoltajia ja elävät kaduilla. En näe siinä mitään tarkoitusta että haaskataan valtavasti resursseja siihen tänne väkisin saadaan ihminen ja ennen kaikkea omia geenejä jatkamaan. Jumala loi ihmisen ystäväkseen, teki alussa hänestä lähes "jumalolennon" - tämä tarkoittaa sitä että ihmisellä on valtavat mahdollisuudet tehdä valintoja, vaikuttaa ekologiaan, tehdä luovaa työtä ja ohjailla elämisen uomia.

        Alussa oli tarkoitus että ihminen toimii Jumalan ystävänä ja osallistuu luomakunnan toimintaa Luojansa neuvoissa ja kontrollissa. Jopa tänne synnytään ja eletään ei niinkään Jumalan tahdosta vaan sallimuksesta. Kuitenkin Jumala voi vaikuttaa ja kääntää ihmisen tekemät virheet lopullisen päämäärän eduksi.
        Olen syntynyt aikana jolloin abortti ei ollut sallittua tai erittäin hankalasti saatavissa. Jos se laki olisi ollut olemassa, niin en olisi kirjoittamassa tätä tässä. Siitä huolimatta saan olla toteuttamassa Jumalan suunnitelmaa. Täällä elämässä rajoitettua, langenneen ihmiskunnan elämää ja emme saa täsmävastauksia kaikkiin kysymyksiin ja ymmärrä kokonaisuutta


    • ElämänRaja

      Elokuussa tuli mittariin 47v. Silloin, kun täytin 30v, niin muistan sen Frederikin biisin "kolmekymppinen" ja silloin ajattelin, että alkaapa tässä ikää tulemaan.
      Nyt olen 17 vuotta vanhempi ja monta rakasta lähisukulaista, viimeksi isäni ja eno, on hautaan saattanut ja maan poveen laskenut.
      Säälin vain isääni ja hänen elämän loppuaikaa, kun hän sairastui syöpään ja se aiheutti moninaista kärsimystä. Isäni oli vielä elämänhaluinen ja olisi halunut elää.
      Varmaankin syövästä selviäminen on harvinaista, kun ikää oli 78 vuotta.
      Enoni kuoli suorilta jaloilta, eikä joutunut kärsimään.
      Se vain tuntuu pahalta, että miksi joidenkin on kovasti kärsittävä, eikä elämän loppu tule nopeasti ilman, että joutuu valtavasti kärsimään, kuten moni vakavan sairauden takia.

      Kyllä sitä vaan usein tulee mieleen, että voisi täältä jo lähteä, kun eipä jää tänne ketään kaipaamaankaan. Eri asia olisi, jos olisi vaimo ja lapsia, jotka jäävät kaipaamaan ja sellaisia ystäviä, joiden kanssa on lähes päivittäin tekemisissä.
      Eipä nämä muutamat sukulaiset meikäläistä jää kaipaamaan, kun eivät serkutkaan liiemmin ole yhteyksissä.
      Pari serkkua on vähän useammin, mutta muutama on sellainen, etteivät ole vuosiin mitään yhteyttä pitäneet ja muutama sellainen, jotka eivät halua mitään yhteyttä pitää, on salainen numero ja salainen osoite.

      Minä ainakin toivoisin, että saisi kuolla ennen kuin täyttää 70 vuotta ja saisi kuolla ns. suorilta jaloilta. Jos kotiin kuolen, niin voi mennä viikkoja, ennekuin minut löydetään kuolleena, kun harvoin meillä nykyään kukaan enää käy.

      • kaikkipäivättarkoitettu

        Sinä rakas Elämänraja-nimimerkki. Ei ole minullakaan paljoa omaisia ja voin kuolla kotiin ja joku sitten löytää. Uskon Herraan Jeesukseen ja Jumalaan. Hiuskarvaakaan ei tipahda päästäni ilman Hänen sallimattaan. Lähden täältä sitten kun se aika on ja päiväni ovat täynnä. Eipä sillä ole väliä miten ruumiini sitten lahoaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe