Vuonna 1918 Lahdessa on vaarini oli kävelemässä pi

Tämä tarina on tosi!

Vuonna 1918 Lahdessa on vaarini oli kävelemässä pihalla ja räkimässä lintuja niin kuului huutoa talosta yhtäkkiä! No sinnepä se nuorena ja vetreänä juoksi vaarini ja löysi kolme suomalaista punikkia raiskaamssa Suomineitoa. Noh, vaarini sitten sanoi pettureille "nyt loppu nää pelit" otti vauhtia molautti nyrkillä lähintä punaista naamaan niin, että kuului rusahdus...suomineito juoksi äkkiä huutaen pakoon.

Kun vaarini kääntyi ja valmistui antamaan opetuksen lopuille punikeille, niin voi! komerosta tuli kolme POLITRUKKIA pyssyt tanassa ja sanoivat "suemi poike kesi ylos" ja vaarini joutui antautumaan! kamalaa. Sen jälkeen vaarin silmissä pimeni ja herätessään löysi itsensä tolppaan köytettynä
pihamaalta...siinä seisoivat kolme punikkia ja politrukit naureskellen huumesätkät (moraalittomia kun ovat) suusta roikkuen.

Vaarini kirosi ja huusi niin hemmetisti, mutta eihän se auttanut...siinäpä tuikkasivat
vaarini tuleen ja katselivat kun avuttoman vangin jalat alkoivat palaa! Onneksi vaarillani oli kannukset,
joilla sai nopeasti katkaistua köydet notkeilla liikkeillä! siinäpä olikin punaroistoilla ilmeet näkemisen arvoiset, kun tulijalkainen suomalainen MIES katseli häijysti mokomaa punaista roskasakkia!

Ennen kuin politrukit ehtivät saada pistoolitkoteloista, niin vaarini jalat olivat töissä...ensimmäinen
punaroska ei ehtinyt edes tajuta kun liekehtivä kierrepotku irrotti miehen (punapelkurin) saastaiset kasvot muusta vartalosta ...kaksi muuta potkua ja suomalaiset punaiset makasivat kuolleina maassaa...tai kuolevina....he eivät enään koskaan yrittäisi häpäistä suomineitoa!

Jäljellä olevat kaksi politrukkia nostivat kätensä ylös ja itkien nuo saastat mölysivät "itisutaa finske poike", mutta vaarini ei aikonut vankeja ottaa. Uusi kierrepotku iskeytyi hirvittävällä voimalla toisen pelkurin naamaan ja sekuntia myöhemmin toinen jalka toisti liikkeen! uskokaa tai älkää mutta miehen pää irtosi täydellisesti.

Viimeinen punikki politrukki oli joku "isoherra" ja vaarini ei päästänyt miestä niin helpolla...
hän nosti treenatun vartalonsa avulla liekehtivän tolpan maasta ja lävistä punaryssän sillä....ja oi!
Hän näkisi että tolppa olikin lipputanko missä siniristilippu liehui!

Ryssä valahti mahallen pientareelle niin, että tolppa oli pystyssä ja lippumme liehui! Se nostatti kyyneleet vaarini silmiin...hän polvistui lipun eteen ja sanoi "Oikeus voitti ja tämä pitäjä on kohta puhdas punaisesta saastasta", sen jälkeen hän marssi valkoisten luokse ja taisteli kunniakkaaseen loppuun asti.
6145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olisko tämä nyt jostain "Lukemista lapsille, yksi porvarispojan paras tawara"-kirjasta 1920-luvulta?

Äänestä

Älä puhu roskaa!Vaarisi kyllä potki ja mölisi sekavia patrullin ottaessa hänet kiinni!
Vietäessä suljetulle osastolle hän vielä pilasi housunsa, mikä sai saattovartion kiroilemaan kolmella kielellä!
Kun hänet kapinan jälkeen päästettiin köysistä,ennätti hän vielä luoda uran Lapuan Liikkeessä ja myöhemmin kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana.Häntä tultiin katsomaan pitkienkin matkojen päästä.Oli ne puheet niin levottomia!!

Äänestä

Punaiset kyllä kun pääsivät kaupunkiin niin aatteen palo kyllä nopeasti muuttui viinan himoon ja paikkoja särjettiin kun jemmoja haettiin.

Äänestä

Meillä taas isoisän isä kertoi pikku tuiskeessa kuinka Kalevankankaalle kaatui lahtaria kuin pappilan niittokoneella heinää kun olivat hautuumaan kiviaidan takaa rallatelleet kuularuiskuilla ristitulta yli kentän.

Äänestä
  • Eikö näistä edesmenneistä päästäisi edes joskus vastaamaan siitä miten itse elää!

    Äänestä

  • Etteivät olisi valkoiset sankarit kaatuilleet Kalevankankaallakin vielä voiton jälkeenkin, ei kuularuiskujen laulaessa, vaan kuularuiskulaulua laulaen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EinariJauza kirjoitti:

Tämä tarina on tosi!

Vuonna 1918 Lahdessa on vaarini oli kävelemässä pihalla ja räkimässä lintuja niin kuului huutoa talosta yhtäkkiä! No sinnepä se nuorena ja vetreänä juoksi vaarini ja löysi kolme suomalaista punikkia raiskaamssa Suomineitoa. Noh, vaarini sitten sanoi pettureille "nyt loppu nää pelit" otti vauhtia molautti nyrkillä lähintä punaista naamaan niin, että kuului rusahdus...suomineito juoksi äkkiä huutaen pakoon.

Kun vaarini kääntyi ja valmistui antamaan opetuksen lopuille punikeille, niin voi! komerosta tuli kolme POLITRUKKIA pyssyt tanassa ja sanoivat "suemi poike kesi ylos" ja vaarini joutui antautumaan! kamalaa. Sen jälkeen vaarin silmissä pimeni ja herätessään löysi itsensä tolppaan köytettynä
pihamaalta...siinä seisoivat kolme punikkia ja politrukit naureskellen huumesätkät (moraalittomia kun ovat) suusta roikkuen.

Vaarini kirosi ja huusi niin hemmetisti, mutta eihän se auttanut...siinäpä tuikkasivat
vaarini tuleen ja katselivat kun avuttoman vangin jalat alkoivat palaa! Onneksi vaarillani oli kannukset,
joilla sai nopeasti katkaistua köydet notkeilla liikkeillä! siinäpä olikin punaroistoilla ilmeet näkemisen arvoiset, kun tulijalkainen suomalainen MIES katseli häijysti mokomaa punaista roskasakkia!

Ennen kuin politrukit ehtivät saada pistoolitkoteloista, niin vaarini jalat olivat töissä...ensimmäinen
punaroska ei ehtinyt edes tajuta kun liekehtivä kierrepotku irrotti miehen (punapelkurin) saastaiset kasvot muusta vartalosta ...kaksi muuta potkua ja suomalaiset punaiset makasivat kuolleina maassaa...tai kuolevina....he eivät enään koskaan yrittäisi häpäistä suomineitoa!

Jäljellä olevat kaksi politrukkia nostivat kätensä ylös ja itkien nuo saastat mölysivät "itisutaa finske poike", mutta vaarini ei aikonut vankeja ottaa. Uusi kierrepotku iskeytyi hirvittävällä voimalla toisen pelkurin naamaan ja sekuntia myöhemmin toinen jalka toisti liikkeen! uskokaa tai älkää mutta miehen pää irtosi täydellisesti.

Viimeinen punikki politrukki oli joku "isoherra" ja vaarini ei päästänyt miestä niin helpolla...
hän nosti treenatun vartalonsa avulla liekehtivän tolpan maasta ja lävistä punaryssän sillä....ja oi!
Hän näkisi että tolppa olikin lipputanko missä siniristilippu liehui!

Ryssä valahti mahallen pientareelle niin, että tolppa oli pystyssä ja lippumme liehui! Se nostatti kyyneleet vaarini silmiin...hän polvistui lipun eteen ja sanoi "Oikeus voitti ja tämä pitäjä on kohta puhdas punaisesta saastasta", sen jälkeen hän marssi valkoisten luokse ja taisteli kunniakkaaseen loppuun asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu