Uskokaa jo!! Ruotsi on yhä turvallisin maa.

...Terroristeille.

Ruotissa on valtavasti tutkittua, suurelta julkisuudelta pimitettyä tietoa siitä miten järjestäytynyt terrorismi rantautui Ruotsiin vuosituhannen alussa, ja miten Ruotsi on siitä lähtien toiminut maailmalla tapahtuvan terrorismin rahoittajana.

Tajuttuaan ongelman liian myöhään, tekivät Ruotsin päätäjät terroristien kanssa nk. hiljaisen "herrasmiessopimuksen", jonka mukaan rahoitukseen ei puututa niin kauan kuin iskuja ei tehdä Ruotsissa. Nyt rahoitukseen on ollut pakko ryhtyä puuttumaan, koska muu maailma on liian selvästi nähnyt kuvion. ...Ja Ruotsissa on päässyt irti se helvetti, jota päättäjät ovat pelänneet yli 15 vuotta.

Kun terroristien rahoittajat päätyivät ensi kertaa oikeuteen v. 2004, on tiedot julistettu salaisiksi. Syytetyt vapautettiin, eikä myöhemmin ole terrorismin rahoitukseen puututtu, vaikka se on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi. Salattu oikeudenkäynti, syytteistä vapauttaminen ja se, ettei tapauksia ole enäänoikeuteen päätynyt, todistaa kuinka Ruotsi on ollut terroristien kuristusotteessa jo kauan.

"Trots den välregisserade dramaturgin och medias skräckrubriker, höll det hela på att sluta i ett fiasko. Efter sommaren 2004 hade två av de gripna släppts utan åtal och mot de två andra fanns fortfarande inte tillräckligt för ett åtal. Först efter 15 månader, försommaren 2005, startade den första rättegången.

Viktiga delar av bevisningen förblev hemliga även för rätten. Den byggde på amerikanska underrättelsekällor och var inhämtad på krigsskådeplatsen i Irak, av en krigförande part. Det är en typ av material som är mycket ovanligt i svenska domstolar, men som inte bara åklagaren, utan också domare och nämndemän valde att lita på. Viktigt bevismaterial presenterades enbart muntligt för rätten."


http://www.fria.nu/artikel/89556
162
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tosiaan terroristeille ja mamuille oikein turvallinen ja hyva maa. hurrit muuttaa pian arabimaihin pakoloisina ja elon kerjuu alkaa.
nain kay,kun on suvakki ilman jarkea. hurrit kuolee pian sukupuuttoon ja korkeintaan siivoaa vessoja jos niitakaan.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rahoittaja-ja-turvastama kirjoitti:

...Terroristeille.

Ruotissa on valtavasti tutkittua, suurelta julkisuudelta pimitettyä tietoa siitä miten järjestäytynyt terrorismi rantautui Ruotsiin vuosituhannen alussa, ja miten Ruotsi on siitä lähtien toiminut maailmalla tapahtuvan terrorismin rahoittajana.

Tajuttuaan ongelman liian myöhään, tekivät Ruotsin päätäjät terroristien kanssa nk. hiljaisen "herrasmiessopimuksen", jonka mukaan rahoitukseen ei puututa niin kauan kuin iskuja ei tehdä Ruotsissa. Nyt rahoitukseen on ollut pakko ryhtyä puuttumaan, koska muu maailma on liian selvästi nähnyt kuvion. ...Ja Ruotsissa on päässyt irti se helvetti, jota päättäjät ovat pelänneet yli 15 vuotta.

Kun terroristien rahoittajat päätyivät ensi kertaa oikeuteen v. 2004, on tiedot julistettu salaisiksi. Syytetyt vapautettiin, eikä myöhemmin ole terrorismin rahoitukseen puututtu, vaikka se on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi. Salattu oikeudenkäynti, syytteistä vapauttaminen ja se, ettei tapauksia ole enäänoikeuteen päätynyt, todistaa kuinka Ruotsi on ollut terroristien kuristusotteessa jo kauan.

"Trots den välregisserade dramaturgin och medias skräckrubriker, höll det hela på att sluta i ett fiasko. Efter sommaren 2004 hade två av de gripna släppts utan åtal och mot de två andra fanns fortfarande inte tillräckligt för ett åtal. Först efter 15 månader, försommaren 2005, startade den första rättegången.

Viktiga delar av bevisningen förblev hemliga även för rätten. Den byggde på amerikanska underrättelsekällor och var inhämtad på krigsskådeplatsen i Irak, av en krigförande part. Det är en typ av material som är mycket ovanligt i svenska domstolar, men som inte bara åklagaren, utan också domare och nämndemän valde att lita på. Viktigt bevismaterial presenterades enbart muntligt för rätten."


http://www.fria.nu/artikel/89556

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu