Kertokaapa mitä hyvää kommunismin romahduksesta

80-luvulla Suomi oli hieno maa ilman virolaisia, venäläisiä ja inkeriläisiä rottalaumoja. Karasev ja Vladimirov 'hoitivat Suomen asioita' Moskovassa. Kommunismista ei virolaisten, venäläisten tai inkeriläisten käytös johdu. Itäsaksalaisista on vaikea löytää Raivo Roosnan tai Boris Rotenbergin tapaisia umpikieroja rikollisia.
13176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomi on ollut monikultturinen hieno maa jo vuosisatoja ennen 80 lukua joten eikös anneta tunnustusta rakkaille naapureillemme Venäjälle ja Ruotsille,Saksal-
lekin sinne Östmeerin etelärannalle saamastamme sivistyksellisestä vaikutuksesta.
Meillä suomalaisilla on käynyt hyvä onni olla kahden suurvallan sylissä. :)

Äänestä
  • "Suomi+on+ollut+monikultturinen+hieno+maa+jo+vuosisatoja+ennen+80+lukua+"Kiinnostaisi+tietää+-+millä+tavalla?+Suomessa+asui+esim.+Vuonna+1914+venäjänkielisiä+7000+kpl.++Eli+0,23%+väkimäärästä.+Ruotsinkielisiksi+rekisteröityjä+oli+11%,+mutta+näidenkin+suvuista+suurin+osa+oli+alunpitäen+suomenkielisiä.++Muita+vähemmistöjä+oli+äärimmäisen+vähän,+muutamia+tuhansia.+Suomenkieliset+ja+ruotsinkieliset+olivat+samaa+etnistä,+uskonnollista+ja+kulttuurista+ryhmää.+Jos+Käkisalmelainen+karjalainen+olisi+kävellyt++Närpiössä,+ei+häneen+olisi+kiinnitetty+habituksen+johdosta+mitään+huomiota.+Vielä+vähemmän+"monikulttuurisuutta"+oli+1980-luvulla.+Suomi+oli+monokulttuuri.Ensimmäiset+pakolaiset+olivat+Chilen+pakolaiset+1973.+Heitä+tuli+180+kpl.+Seuraavaksi+otettiin+Vietnamin+venepakolaisia+100+kpl.+V.+1979.+Ensimmäiset+kiintiöpakolaiset+otettiin+v.+1987+(+venepakolaisia)+muutamia+satoja+vuosittain.+Suuri+pakolais+ja+ulkomaalaisryntäys+alkoi+1990-luvun+alussa+kun+somalit+päästettiin+maahan+(+""kiitos"+Johanna+Suurpää...)+https://fi.wikipedia.org/wiki/Johanna_Suurpää+sitä+seurasi++entisen+Neuvostoliiton+alueelta+tuleet+v.1991+alkaen.+On+jäänyt+huomaamatta+että+samaan+aikaan+kun+Neuvostoliitto+alkoi+rapautua,+oli+suuri+poliittinen+muutos+tapahtumassa+Euroopan+ns.+Hyvinvointivaltiossa,+kansallissosialismin+perillisissä.+Muistatteko+Harri+Holkerin+(+Kok.)+hallituksen+"Hallittu+rakennemuutos"+-+sloganin?+Harva+tajusi+että+rahanarkkinoiden+vapautuksen+tarkoitus+oli+tuhota+Suomen+ja+muiden+vastaavien+maiden+itsenäisyys++ja+saattaa+ne+ylikansalliseen+velkaorjuuteen.+1990-luvun+alun++lama+ei+ollut+sattumaa+vaan+tahallaan+järjestetty+että+saatiin+Suomalaiset+nöyräksi+liittymään+EU:hun.

    Äänestä

Meillä suomalaisilla on käynyt hyvä onni siinä, että huolimatta monen suuremman vallan ahnaista kätösistä 1900-luvulla olemme säilyneet itsenäisinä ja vapaina!

Avauksen tehnyt Tarkkispoika unohtaa, että iso mätä pskatunkio Neuvostoliiton muodossa romahti 1991 ja se oli ilon ja onnen päivä kaikille suomalaisille!

Sen seurauksena vapautui Baltian maat ja olemme saaneet Virosta erinomaista työvoimaa ja saaneet Virosta lähellä olevan mainion matkailumaan! Kukapa enää viitsisi Venäjällä käydä. Maa on ankea ja kertaskäyntikin edellyttää 60-70 euron viisumia!

Äänestä
  • "Neuvostoliiton muodossa romahti 1991 ja se oli ilon ja onnen päivä kaikille suomalaisille!"

    Mitä nyt maa meinasi romahtaa ennenkokemattomaan talouskriisiin ja työttömyys kipusi ennätyslukemiin. Monilta meni työpaikan lisäksi koti alta. Kansa alkoholisoitui keskikaljakuppiloissa. Runsas joukko velallisia ja velat taanneita ihmisiä on joutunut kituuttamaan näihin päiviin asti tämän "ilon ja onnen päivän" seurauksena.

    Äänestä

  • Meillä oli 1990-vuosikymmenellä erittäin paha lama, josta kuitenkin selvittiin helposti emmekä olleet lähelläkään romahdusta! Jotkut suhmuroivat vaelkojensa kanssa, mutta ei se mikään yleiskansallinen pulma ollut! Alkoholin käyttö on vuosien mittaan vapautunut, mutta ei meillä ole Venäjän kaltaista alkoholiongelmaa! Työttömyys on Suomessa matalampaa kuin EU:ssa keskimäärin!

    NL:n romahdus koitui kuitenkin Suomen eduksi, koska sen harjoittama painostus suomettuneisuuden myötä lakkasi! Vaikka sinulla itselläsi pyyhkii huonosti ja muinaisella aatteellasi vielä huonommin niin ei se todellakaan koko Suomea koske!

    Äänestä

  • LuuserinVäkinää kirjoitti:

    Meillä oli 1990-vuosikymmenellä erittäin paha lama, josta kuitenkin selvittiin helposti emmekä olleet lähelläkään romahdusta! Jotkut suhmuroivat vaelkojensa kanssa, mutta ei se mikään yleiskansallinen pulma ollut! Alkoholin käyttö on vuosien mittaan vapautunut, mutta ei meillä ole Venäjän kaltaista alkoholiongelmaa! Työttömyys on Suomessa matalampaa kuin EU:ssa keskimäärin!

    NL:n romahdus koitui kuitenkin Suomen eduksi, koska sen harjoittama painostus suomettuneisuuden myötä lakkasi! Vaikka sinulla itselläsi pyyhkii huonosti ja muinaisella aatteellasi vielä huonommin niin ei se todellakaan koko Suomea koske!

    Nimittelet luuseriksi ja kommariksi niitä jotka joutui talousromahduksen takia työttömyyteen ja velkakierteeseen taattuaan ystävällisesti perheenjäsenen tai sukulaisen lainat?

    Kusipää sinä aina olet ollut, mutta että noin kusipää. Aina yllättyy.

    Äänestä

  • "Nimittelet luuseriksi ja kommariksi niitä jotka joutui talousromahduksen takia työttömyyteen ja velkakierteeseen taattuaan ystävällisesti perheenjäsenen tai sukulaisen lainat?"

    En SUINKAAN HEITÄ! Nimittelen YKSIN SINUA, Tarkkispoika! Ja sinä saat toki rauhassa yllättyä:-D

    Äänestä

  • Viroon valuu pelkästään lapsilisinä kaksikymmentä miljoonaa vuodessa.

    Äänestä

  • Hyvä, että menee sinne eikä kehitysapuna Venäjälle!

    Äänestä

Kaupassakaan voi enää vessassa käydä, idiootit pyyhkii paskaisen perseensä käsipyyhkeillä tai istuu pöntölle taikka kusee seisaaltaan.

Äänestä
  • Niin? Meillä on nyt paljon Venäjältä muuttanutta väkeä! Tarkkispoika muistanee, että heille on vesiklosetti vielä ihmetyksen aihe?

    "Kertokaapa mitä hyvää kommunismin romahduksesta"

    Ehdottomasti hauskin seuraamus siitä on se, että Tarkkispoika kärvistelee tuskissaan jokaikinen päivä koko onnettoman loppuelämänsä ajan!

    Äänestä

Suurin hyötyjä paskatunkion romahduksesta pohjoisessa oli tietenkin Venäjä. Suomalaisten ja norjalaisten rahoilla remontoitiin Kuolat, Karjalat ja Murmanskit edes jollain tavalla eurooppalaista asumusta muistuttavaan kuntoon. Norjalaiset ja suomalaiset saivat vastineeksi huorien ja rikollisten johtaman diktatuurin naspuriinsa.

Äänestä

NL:n romahduksesta koitui suuri hyöty meille siinä muodossa että ulkopolitiikkamme vapautui "autonomian ajan ohjauksesta" kohtalaisen suvereeniksi. Mikä on tietystikin siunaus pienelle kansakunnalle.

Valitettavasti suomalaisen poliitikon pää ei kestä täydellistä itsenäistä vastuunkantoa ja päätöksentekoa , joten " jottain tartti löytää kommunistien ohjauksen tilalle".
Suomipoliitikon onneksi samaan aikaan isoveli Ruotsi päätti hakea Euroopan Unionin jäsenyyttä , joten tsuhnallekin tuli kiire päästä ytimiä myöten ilman mitään varsinaisia reunaehtoja mukaan Unioniin.

Ruotsalainen oli kuitenkin järkevämpi ja kävi perusteellisen keskustelun sekä kuunteli asiantuntijoiden neuvoja , eikä sotkeutunut yhteiseen valuuttaan vaan piti itsellään oikeuden omaan rahaan ja itsenäiseen keskuspankkiin ja sitä myöten myös omaan talouspolitiikkaan.

Suomi-poliitikko kysyi Lipposelta ja Sauli Niinistöltä että kannattaako markastakin luopua samaan syssyyn ja pikaisen mietinnän jälkeen kaverukset tekivät omin päin päätöksen luopua omasta valuutasta ja sitä myöten taloudellisesta itsenäisyydestä täysin.

Molemmille kaveruksille on käynyt ihan hyvin :toisesta tuli resitentti ja toisesta konsultti. Tälle heidän alennuksella myymänsä Suomelle ei välttämättä tule käymään yhtä hyvin tässä euro-kyydissä , mikäli tämä kyhäelmä tulee pysymään kasassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eimitäänhyvää kirjoitti:

80-luvulla Suomi oli hieno maa ilman virolaisia, venäläisiä ja inkeriläisiä rottalaumoja. Karasev ja Vladimirov 'hoitivat Suomen asioita' Moskovassa. Kommunismista ei virolaisten, venäläisten tai inkeriläisten käytös johdu. Itäsaksalaisista on vaikea löytää Raivo Roosnan tai Boris Rotenbergin tapaisia umpikieroja rikollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu