demareista perussuomalaisiin loikanneelle Mika Kankaansyrjälle (nyt 439 ääntä).
Ilkka sivulta 3 Perussuomalaiset saivat Kauhavalla peräti kaksi lisäpaikkaa.
– Ehkä tässä palkittiin linjakkuus. En ole heilunut kuin tuuliviiri.
Lisäksi ihmiset tykkäävät siitä, että olen sanonut suoraan mitä ajattelen tänne elätettäviksi tulevista "maahanmuuttajista".
– Ymmärrän sen, jos äiti ja lapsi hakevat turvaa ja tulevat pois sodan jaloista.
Sitä en, että tuolla osuuskaupan eteisessä pelataan päivät pitkät hedelmäpeliä
ja viikonloput istutaan hotellilla ja isketään alaikäisiä akkoja pitkin kylää, Kankaansyrjä sanoi.
Entäpä Laura Huhtasaari?
Vuonna 2015 hän muun muassa kirjoitti viestipalvelu Twitterissä seuraavasti:
”Ihmisoikeudet on perustettu suojelemaan siviilejä, ei terroristeja, sotarikollisia tai rikollisia.”
Kerrankin lehdestä sai lukea, mikä on enemmistön mielipide (Ei suvakkisanomat voi ihan kaikkea enää sensuroida?)
Ylläpito varmaan poistaa tämän?, mutta tämä teksti on lainattu suoraan suvakkimedian sivuita.
Ilkka sivulta 3 Perussuomalaiset saivat Kauhavalla peräti kaksi lisäpaikkaa.
– Ehkä tässä palkittiin linjakkuus. En ole heilunut kuin tuuliviiri.
Lisäksi ihmiset tykkäävät siitä, että olen sanonut suoraan mitä ajattelen tänne elätettäviksi tulevista "maahanmuuttajista".
– Ymmärrän sen, jos äiti ja lapsi hakevat turvaa ja tulevat pois sodan jaloista.
Sitä en, että tuolla osuuskaupan eteisessä pelataan päivät pitkät hedelmäpeliä
ja viikonloput istutaan hotellilla ja isketään alaikäisiä akkoja pitkin kylää, Kankaansyrjä sanoi.
Entäpä Laura Huhtasaari?
Vuonna 2015 hän muun muassa kirjoitti viestipalvelu Twitterissä seuraavasti:
”Ihmisoikeudet on perustettu suojelemaan siviilejä, ei terroristeja, sotarikollisia tai rikollisia.”
Kerrankin lehdestä sai lukea, mikä on enemmistön mielipide (Ei suvakkisanomat voi ihan kaikkea enää sensuroida?)
Ylläpito varmaan poistaa tämän?, mutta tämä teksti on lainattu suoraan suvakkimedian sivuita.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Persuille saattaa tulla valtuuston puheenjohtajan nuija, tai hallituksen. Odottaisi asiallisempaa kielenkäyttöä (alaikäiset akat) tuossa asemassa olevalta, vaikka näillä kokkapuheilla taisi läpi päästäkin. Vennamokin oli arvokas mies, joka kunnioitti puheissa vastapelureita.
Taitaa jäädä varapuheenjohtajuuteen.
Tässä kerättiin nyt ääniä sellaisilla asioilla, joihin kunnallispolitiikalla ei voida vaikuttaa. Ääniharavat Mika ja Risto molemmat toivat selkeästi esiin että Kauhavan vokki on lakkautettava ja sillä varmasti satoi paljon ääniä laariin. Siinä on yksi vaalilupaus, jolla petetään äänestäjät. Jos vokki loppuu niin sen päätöksen takana ovat suuremmat voimat kuin kyläpoliitikot. Vaikka kyllähän sen voi sitten omiksi ansioikseen väittää. Mika ei ole tyhmä mies, mutta kaikista äänestäjistä en menisi takuuseen:)
Nyt jälkiviisaasti voisi sanoa, että vokki oli onnenpotku Kauhavan persuille. Ilman sitä olisi vaalitulos ollut ehkä toisenlainen.
Onneksi on ihmisiä keillä on vielä järki päässä ja edes yrittää, toisin kuin Sipilä meni lankaan ja lupas omakotitalonsakkin ennen kuin tuli järki päähän ja sitten käänsi takkinsa matuille, jotka pitää sipilä kylttiä edelleen mielenosoituksissa, että tultiin tänne kun sinä lupasit. No eipä sipilä tajunnut, että puoli maata lähtee yhden omakotitalon perässä.
Nämä valitut on tajunnut asiat het alkuunsa, ei ne ole yhtä yksinkertaisia kuin valtiota johtava pääministeri.
Kiitos. Vahvistit tahtoen tai tahtomattasi aikaisemman kommenttini👍
Oon pannu merkille että kovin on innokkaita pelaajia hedelmäpeliä noissa marketeissa ja r kioskeissa. Miksi valtion kassasta maksetaan niin paljon että voi olla huoleton. Ollaan surullisia siitä että monen iäkkään ja nuoremmankin on vaan säästettävä ei voi pahemmin pelailla. Miksi asiaa ei sanota niin ku se on? No perussuomalaiset eres yrittää.
Onhan se hienoa kun ei erota kunnallispolitiikkaa valtionpolitiikasta.
Hienoa Mika Ja Risto te pidätte kauhavalaisten puolta, antaa näitten räksyttäjien räksyttää, tehkää te hommia kauhavalaisten puolesta.
En minäkään ymmärrä häntä äänestäneitä. Mies mölisee ilman minkäänlaisia käytöstapoja. Ehkä hän vetoaa kaltaisiinsa. Koko sukuhan on samanmoisia...
Ja luulisi peiliinkatsoessaan tekevän jotain johtopäätöksiä...
Kyllä on katkeraa tilitystä, saatteko te edes nukuttua😂
ei mölise enää loikkas sinisiin nolla toleranssi rasismista
Mitä sinä hourit, Mikako loikannut sinisiin.
Aivan oikein,että Kankaansyrjä sai äänivyöryn! Ei kukaan normaali ihminen jaksa kattella tätä matujen nuolemista!Se on mennyt aivan uskomattomaksi touhuksi! Nuoret jätkät elvistelee Suomalaisten verorahoilla! Ja vielä esittävät vaatimuksiaan! Mutta ei tule kestämään loputtomiin tämä shoppailu! Oikeat avun tarvitsijat ovat sodan jaloissa,niinkuin kaikki tiedämme!
Jaettiin Kauhavan Keskustassa tuotetta vaalimainoksena jossa kyljessä lukee 013?
Eikö tuu vastausta :)
Ei saa kiusata populistia.
Ennen näkymättömän hiljaista pikkupalomiehen touhu. Normaalisti mesottais jo pikkukikkeleistä.
on hiljaista kyllä ollut..varmaan pikkukikkeli kovana on tuommosen saavutuksen myötä mutta ehkä siinä se vika hiljaisuuteen onkin...MITÄ SILLÄ NYT SITTEN TEHDÄ?
HILJAASTA ON
Ei se Kankaansyrjä tai Takala matuille mitään voi. Jos vaikka yhessä ostaisivat lentosotakoulun, sit vois muuttaa vuokrasopimusta spr:n kanssa. Kumpikin pelkkiä rääväsuita, Kankaansyrjä tekee ittensä viel tyhmemmäks fb päivityksillään.
Tiukkaan ottaa Kankaansyrjän jytky😂 neljä suvia, kun jaksat, niin asetu ehdolle ja riko tuo 434 ääntä😂voit varmaan sitten elää itsesi kanssa😂
Vajaa kaksivuotta enää, niin saamme Kankaansyrjän Mikan eduskuntaan, hyvä Mika.
Toiset on tekijöötä ja toiset marisevia Ämmiä!Hyvä Mika!
Alaikääsiä ÄMMIÄ! Ei vittu jotta tuo Kankahansyrjän pölöhö poika jaksaa yllättää.
Kauhavalla "isketään alaikäisiä akkoja", ainakin jos Mika Kankaansyrjän happamien silmälasien läpi katsottuna.
Huu-Haa Huhtasaaren pitää kulkea kilpi pään päällä, jottei taivas putoa sen niskaan. :D
Kauhavalla kukaan ei uskalla puhua asioista ja maahanmuuttaijsta niinkun asiat ovat. Annetana rukouksetkin jo koulusta pois.
Kyllä se sellanen pelle on työelämässäkin..... Ei suuret sanat suuta halo..... Teot ne o mitkä puhuu.... Ja rakentaa se ei ainakaan osaa..... Puhutaan nyt sit kenestä lie..... Koulun kokeneet tietää kustoksena määrän.... Meitä hölmöjä ku o monia..... Ja lisää kuuluu tulevan......