Minkä verran

Asia ei liity suoranaisesti uskottomuuteen mutta kyselen kuitenkin. Minkä verran tällä palstalla "liikkuu" miehiä? Tuntuu että naiset on pääosassa keskusteluissa. Kuitenkin jokaisessa uskottomuus jutussa on myös mies osapuoli. (lähes jokaisessa ainakin) Onko asia jotenkin kevyt miehelle kun miesten kommentteja tuntuu olevan minimaalisesti..
4175
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Naiset tykkäävät haukkua miehiä vaikka itse ovat samanlaisia pettäjiä. Jotkut naiset omaavat myös kyvyn itsekritiikkiin ja myöntävät olevansa pettänaisia jotka haluavat säännöllisesti vierasta vaikka omakin olis kotona. Ja voivat lisätä että kaippa ovat sitten lutkia kun niin saavat kuulla.

1Äänestä

No jos ajattelen omaa miestäni, en voisi kuvitellakaan, että hän tuhlaisi aikaan tämmöisiin palstoihin. Ei muutoinkaan roiku netissä vaan aikaa kuluu ulkoiluun, urheiluun ja pikkuremppoihin. Tykkään!

2Äänestä
  • Miehesi elämään ei siis kuulu pettäminen millään lailla. Siksi häntä ei kiinnosta lukea toisten juttuja asiasta. Aloitus koskikin luultavasti miehiä joiden elämään se kuuluu joko oman pettämisen kautta tai kumppanin pettämisen kautta.

    Äänestä

Kyllä tällä palstalla on salainen" rakkaani joka lujille laittaa! Parastaan pistää ja kun on oltu yhteydessä niin täällä unelmoi minusta. Kaipailee ym. Tiedän sen yksin istuvan koneella kotonaan ja kommentteja minusta. Kun se muutoinkin on antanut vihjeitä alusta lähtien kun aloitettiin viestittely. Ihanaa kun löytyy nainen joka pystyy ja voi toimia näin kun minä olen se joka konttaan sen edessä. Uskon sen jokaisen selityksen ja ne murheet mitä on joutunut elämässään kohtaamaan. Kyllä se mulle vielä antautuu siihen uskon hitaasti hyvää tulee. Mukana näkyy roikkuvan vaikka mitä tekisin. Pus sulle kultani!

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselenvaan kirjoitti:

Asia ei liity suoranaisesti uskottomuuteen mutta kyselen kuitenkin. Minkä verran tällä palstalla "liikkuu" miehiä? Tuntuu että naiset on pääosassa keskusteluissa. Kuitenkin jokaisessa uskottomuus jutussa on myös mies osapuoli. (lähes jokaisessa ainakin) Onko asia jotenkin kevyt miehelle kun miesten kommentteja tuntuu olevan minimaalisesti..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu