Mutta oikeus ei suostunut pyyntöön asianajajan vaihtamiseksi.
Terroristi kyllä vaatii ja perää oikeuksiaan, mutta eipä vain itse kunnioittanut murhaamiensa syyttömien ihmisten perusoikeuksia - esim. oikeutta elää.
Terroristi kyllä vaatii ja perää oikeuksiaan, mutta eipä vain itse kunnioittanut murhaamiensa syyttömien ihmisten perusoikeuksia - esim. oikeutta elää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja linkki lähteeseen olisi kiva olla ettei puheita pidetä hörhöilynä.
Tuo on mainittu uutisissa ja ainakin Iltalehdessä ja Iltasanomissa. Nyt pitää viranomaisten olla tiukkana ja kieltää vankilassa mekkaperseily ja koraani tältä islamhihhulilta, sillä islam on tehnyt sällin mielenvikaiseksi!
Kyllä se on teroristin ihmisoikeus, me huojuvat humanistit lähdemme kohta marssimaan, kallion lesbot kerätty, muutama homo ja vassarit, ne lähtee kaikkeen mukaan kunhan sanoo et se on niinku rasistista. Ja sitte haetaan niitä 50 suvakkiämmiä, niillä on lihaa sen verran et näyttää isommalt massalta.
kun nyt muutenkin ruotsi on jo islamin alla, niin eikö voitaisi vaan raahata se murhaajasika torille ja antaa kansan kivittää se kuoliaaksi.
Suomessa on punapääpappi, joka esiintyy asianajajana.
Kävisiköhän tällainen vääräuskoinen valeasianajaja?