Kuorma-autoilu kiellettävä Suomessa

MV-lehti ehdottaa näin rankkaa toimenpidettä suomalaisten suojelemiseksi terroristeilta. Muuten on lehden mukaan väistämätöntä että Nizza/Tukholma toistuu Suomessakin. MV ei halua ottaa kantaa enimmäispainorajaan, mutta sen mielestä pakettiautojen käyttö lisäisi työllisyyttä ja samalla säästäisi tiestöä. Lisäksi kaupungeissa tulisi varsinkin kävelykatujen päihin asentaa pysyvät piikkimatot. Kuulostaa järkevältä, ja ilmeisesti myös liikenneturvallisuus paranisi.
689
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ryssät pitäisi kieltää liikkumasta ja samoin niitten mediat Suomessa.

1Äänestä

Varmaan tämä viesti poistuu, kirjoittelee taas aivan turhaan tänne paska24suoleen..

Varmaan moneenkin jakeluun riittäisi paku mutta onko se nyt ratkaisu mihinkään.
Henkilöautollakin voi ajaa väkijoukkoon ja saa ihan yhtälailla aikaan vahinko.

Kävelykaduille sellainen oma rajattu tie josta ei voi poistua minnekkään eikä siellä saa kävellä kukaan, betonitolpilla rajattu ajokaista läpi kävelykadun, mahdollisesti siihen myös pysäköintiruutuja ettei nyt ihan tukkoon mene se tie.

1Äänestä

Rahtareista on tullut lahtareita.

1Äänestä

Matut ja Natottajat voisi valaa niihin betoniporsaisiin niin liikenneturva paranisi?

1Äänestä
  • on vaan korotettava, nykyjään ne on siinä puoli metriä korkeita ja siihen kun rekallakin päästää niin ei tunnu missään. Lisää massaa niin kyllä tömähtää.

    Äänestä

Kunhan eivät kiellä Harley Davidsonilla (1600cc) ajamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TaasOvatOikeassa kirjoitti:

MV-lehti ehdottaa näin rankkaa toimenpidettä suomalaisten suojelemiseksi terroristeilta. Muuten on lehden mukaan väistämätöntä että Nizza/Tukholma toistuu Suomessakin. MV ei halua ottaa kantaa enimmäispainorajaan, mutta sen mielestä pakettiautojen käyttö lisäisi työllisyyttä ja samalla säästäisi tiestöä. Lisäksi kaupungeissa tulisi varsinkin kävelykatujen päihin asentaa pysyvät piikkimatot. Kuulostaa järkevältä, ja ilmeisesti myös liikenneturvallisuus paranisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu