Tutkimusten mukaan Golf-virta on heikentynyt voimakkaasti jäätiköiden sulaessa. Virtaus on ollut elintärkeä Pohjois-Euroopalle lämpimyyden osalta. Golf-virta on jo heikentynyt etenkin 1970-luvulta alkaen, ja tämän kevään hyytävä kylmyys ja edelleen jatkuvat lumisateet aiheuttavat vakavan epäilyksen: meidänkin maamme ilmasto muuttuu kylmäksi ja arktiseksi myös kesäajaksi!
http://tieku.fi/luonto/ilmastonmuutos/golfvirran-hyytyminen-voi-jaadyttaa-pohjolan
Kyllä me ihmiset olemme saaneet sotkun aikaan. Moni tekniikka- ja mukavuustavara-uskovainen vähättelee ihmisen roolia ilmastoasioissa, mutta kyllä taatusti valtava nopeus napa-alueiden jäätiköiden sulamisessa ja sen jo aiheuttamissa ongelmissa (tiettyjen alueiden kuivuus, jatkuvat hirmumyrskyt, meriveden lämpenemisestä johtuva Australian Suuren Valliriutan ainutlaatuisen korallialueen kuoleminen jne jne) on ihmisen rooli ollut suuri. Olemme valtaisalla väestönkasvulla, suruttomalla foosiilisten polttoaineiden polttaisella jne tuhoamassa elämisen edellytyksiä omalta lajiltamme, ja kaikilta muilta lajeilta. Murheellista on se, että isot valtiomahdit USA; Ven'jä, Kiina, Intia ja Afrikan maat eivät tee asialle juuri mitään ja Trump päinvastoin kiistää koko tosiasian. Hän on itsekäs 70-vuotias, jonka ei tarvitse kaikkia ilmastonmuutoksen karmeimpia asioita edes ehtiä näkemään, mutta luulisi ukolla olevan koulutusta ja lukutaitoa sekä huoli lastensa/lastenlastensa tulevaisuudesta. Ja meillä Vihreät keskittyvät vain sikiävien kehitysmaista tulleiden turvapaikkaturistien hyysäämiseen mahdollistaen entisestään väestöräjähdyksen, mutta eivät ole huolissaan parhaan hiilinielun, metsien, kohtalosta meillä ja muualla maailmassa (Sipilän kepulandia haluaa hakata kaikki metsämme teollisuuden ja talouskasvun nimissä ja tropiikissa hakataan loput sademetsät). Autoilla pröystäillään lapsellisesti edelleen ja etenkin jenkit, venäläiset ja kiinalaiset haluavat isokoneisia bensakrematorioita.
Murheelliselta näyttää. Meillekään ei taida enää tulla kesää. Sääliksi käyvät mm. juuri saapuneet muuttolinnut, västäräkit, peipot, ja muut, jotka kohtaavat pakkasia ja uusia lumisateita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo mut tää ei kiinnosta kansaa. Eikä kansakuntia. On tärkeempää ikuinen talouskasvu, uudet elektroniikkalelut ja monet vuotuiset ulkomaanreissut lentäen. Jos niitä ei kansalainen saa, nousee meteli. Mut jos luonto on katastrofin partaalla ei kiinnosta ketään ennen kun osuu omalle kohdalle noi vaikeudet.