olisi taas vihreiden vaikutusvallassa aika vahvistaa yhden miehekkään ydinvoimalaprojektin aloitus.
Näin vihreiden vaalivoiton jäkeen
sähköä.Suomeen
15200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllä näin on. Kuulkaas tötsyä polttavat piipertelijät. Nyt on sillä tavalla että sähkö tulee pistorasiasta eikä porkkanasta.
Kunnallisvaalienkaan jälkeen ei kunta- tai kaupunginvaltuutetuilla ole mitään päätösvaltaa ydinvoimalupien periaatepäätöksiin. Ainoastaan kuntiin tulevien voimaloiden sijoituspaikkaan. Vaalituloksella on merkitystä vain kuntien päätösvaltaan kuuluvissa asioissa.
Ei tietenkään koska monet kunnat haluaisivat ydinvoimalan.
Joko hasis on vapailla markkinoilla kaupunkeissa, friikki vasurit mullistaa kaupunki kuvaa!
Friikki vasurit mulistaa kuvaa, tötsy ja muut. Mut se on omas päässä.
Ydinvoimapaikkakunnat, kunnallisvaalit ja ja vihreät ! Pyhäjoella vihreät saivat vaaleissa mahtavan äänivyöryn, kokonaista 10 ääntä. Muille puolueille siellä jäi yhteensä vain 1678 änntä,
Eipä ole juuri tunkua ydinvoimaan. Fennovoimaankin etsittiin kivien alta uusia rahoittajia, kunnes löytyi Migrit Solana, kahden opiskelijan perustama bulvaani. Lopulta Fortum kiristettiin osalliseksi., vastoin tahtoaan. Taitaa olla niin, että tätä tragikomediaa ei kestä ydinvoimaväki ilman pössyttelyä. Masentava tarina kertakaikkiaan, projekti jota ei oikeasti edes halunnut.
Aion ottaa tästä kaiken huumorin ja vahingonilon irti. Eläköön Putinin lasten leirit ja Rosatomin koulut, halleluja!
"Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena."
Vai niin. Joka tapauksessa mainittu "Putinin lasten leirit ja Rosatomin koulut" viittaa mielestäni aiheesta "Rosatomin aivopesuleiri suomalaislapsille", jonka pohjanaq on uutinen
http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005153516.html?ref=rss
"Aion ottaa tästä kaiken huumorin ja vahingonilon irti."
Eläköön vihreiden loistava vaalimenestys Pyhäjoella!
Eläköön stuxnetin roskapostiviestit! Eläköön Laten lapsellisuudet!
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä (kesk) ei näe yhteistyössä mitään ongelmallista ja sanoo, ettei kaupunginhallituksessa ole kuulunut soraääniä siitä. "Suhtaudumme leireihin niin, että ne ovat erittäin tervetulleita matkailuelinkeinollekin. Ainoa reunaehto on, että toimitaan lakien mukaisesti."
Eli turha on etelän varisten täällä raakkua!
Mitä enemmän ydinvoimaa, sitä enemmän sähköä.
"Eläköön Laten lapsellisuudet! "
Lapsellisuudesta tästä hauskaa tuleekin. Rosatomin lastentarhat, koulut ja lastenleirit, kaikki ylittää jo sen huumoritason, johon olin varautunut. Migrit Solana ja sen jälkeen Fennovoiman hyväksyttäminen Sosnovyi Borin dokumenteilla olikin vasta alkua.
Tästä on tulossa hauskaa. Jos tästä tulee traagista, niin Suomi ei voi syyttää kuin itseään, hankemiesten pakkomiellettä, jolla parlamenttikin saatiin mukaan. Vaikka oli jo nähtävissä karhun oikeat kynnet, fasismia kohti kulkeva, hybridi-sotaa käyvä agressiivinen militarismi, joka pyrkii alistamaan reunavaltionsa ja luokittelee Suomen etupiiriinsä.
johan on harhainen maalailu. Sähköä siitä voimalasta tulee
Hybridisotaa mediassa suorittaa viherjärjestöt. Vihreää valhetta pukkaa päivittäin.
Nyt pitäis saada sähköä eikä piiperrystä