Ajattelin jakaa mikä minulla toimii rasvoittuvalle T-alueelle ja toivottavasti siitä on apua muillekin.
Mulla on siis ollut rasvoittuvat ja akneinen iho, joka onneksi noin 2 vuotta sitten alkoi helpottaa, mutta ei ole siis kokonaan vielä kadonnut. T-alue rasvoittuu edelleen päivän aikana. Tätä keinoa oon käyttänyt nyt päivittäin yli vuoden ajan:
Käytän siis mineraalisuolaa (Meinebase-merkkistä olen vain kokeillut) kasvoveden tapaan: eli kostutan vanulapunpalasen mineraalisuolaveteen ja taputtelen sitä T-aluelle, kun olen ensin pessyt kasvot! Siinä se, muuta ei tarvi.
Liuotan n. 1 tl mineraalisuolaa 1 dl:aan vettä pienessä pullossa (pumppullo saattaa tukkeutua suolasta?)(Jos tuntuu liian laimealta voi lisätä suolaa). Joka kerta ennen käyttöä ravistan pulloa niin että pohjan sakka on tasaisesti vedessä, ja sitten kostutan vanulapunpalan.
Itsellä tämä vähentää huomattavasti ihon rasvoittumista päivän aikana. Yleensä laitan myös iltaisin niin aamuisin ei ole niin rasvainen iho myöskään. Myös sellainen "mannaryyni"näppyisyys katosi otsasta tämän myötä.
Käytän aina myös kasvovoidetta (Aqualan tai Humektan riippuen kuinka kuiva iho on), joko ennen tai jälkeen mineraalisuolveden, kumpikin järjestys tuntuu toimivan hyvin. Jos suola jättää ihon kovin kuivan näköiseksi niin sitten ehkä suosittelen laittamaan rasvan vasta jälkeen (ja sen jälkeen meikit jos meikkaa).
Jos laitan ensin rasvan niin annan sen imeytyä vähintään 15 min ennen suolaa, ja suolan "imeytyä" väh. 5 min ennen meikkiä.
Jos laitan ensin suolan niin annan sen imeytä n. 5 min ennen rasvaa ja sitten annan rasvan imeytyä väh. 15 min ennen meikkiä.
Meinebaseahan voi käyttää muillakin tavoin, sillä voi kuoria ihoa, ja jos sen jättää sen jälkeen vielä iholle hetkeksi saa kyllä tosi pehemän ihon kun sen pesee pois eikä tartte enää mitään muuta tehdä sinä iltana iholle.
Löysin apua rasvoittuvalle iholle!
1
251
Vastaukset
- Ihonsalaisuus
Itselläni on ollut jo monta vuotta Meinebase suola joka on yksi parhaita tuotteita ! Ihon happamuus pysyy tällä tuotteella ihannearvoissa eikä näppylöitä ja muita epäpuhtauksia tule. Sopii mainiosti akneihon hoitamiseen. En ole koskaan vielä sitä käyttänyt ennen meikkiä mutta illalla sitä käytän kuuriluonteisesti. Joka tapauksessa suola pitäisi kyllä huuhdella pois kasvoista vaikutusajan jälkeen eikä jättää meikin alle ! Säännöllinen käyttö takaa hyvän lopputuloksen ajan kanssa . Monella on tukkeutunut iho ja sen päälle meikki ei hyvältä näytä vaan pitäisi hoitaa iho ensin kuntoon. Mantelihappokuorinta ammattilaisen tekemänä tehoaa varsin hyvin aivan kuten muutkin happokuorinnat tarpeen mukaan eikä ole kovin kalliskaan. Päivittäinen oikea ihonhoito kotona on kuitenkin kaikesta tärkein !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809