Etsin jehovantodistajien omaa keskusteluryhmää

Haluaisin tutustua jehovantodistajiin. Luulin, että täällä olisi heitä, mutta tämä onkin asiatonta vihapuhetta. Haluaisin siis keskutella asiallisesti uskosta. Onko Jehovakirkolla (tai mormonikirkolla vastaavasti) omaa uskovien nuorten keskusteluryhmää?
38332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Jehovan todistajat-nuoria kontrolloidaan voimakkaasti Jt-uskonnon johdon ja vanhimmistojen taholta. Liikkeen opetusten mukaan Jehovan todistajien tulee olla ystäviä vain toisten Jehovan todistajien kanssa. Erilaisista keskustelupalstoista myös varoitetaan Jehovan todistajia, koska niissä "altistuu" ns maailmalliselle seuralle, jota pidetään huonona. Jt-uskonnon mukaan muut kuin Jehovan todistajat ovat maailmallisia ja paholaisen puolella. Jehovan todistajat-järjestön johto varoittelee jäseniään keskustelupalstoista myös siksi, että ex-J.todistajat ja muutkin voivat jakaa palstoilla sellaista tietoa Jt-järjestöstä, jota Jt-järjestö haluaa pimittää jäsenistöltään.

Näistä syistä Jehovan todistajia näkyy olevan melko vähän keskustelemassa netin keskustelupalstoilla ainakaan siten, että he myöntäisivät olevansa J.todistajia.

Mitään omia keskustelupalstojakaan ihan vain J.todistaja-nuorille ei Jt-järjestön mukaan ole hyvä olla. Oikea syy varmaankin on se, ettei vanhimmisto ja Jt-liikkeen johto pääsisi silloin kontrolloimaan keskustelua ja mahdollisten kriittisten ajatusten esiin tuloa ja leviämistä.

Jehovan todistajat ja mormonit ovat ei-kristillisiä uususkontoja kumpikin. Ne eroavat kuitenkin aika paljon toisistaan. Jännää, että sinua kiinnostaa kummankin näiden uususkontojen "uskovaisten" nuorten seura. Eikö opetuksilla ja niiden Raamattuun täsmäävyydellä ole sinulle väliä? Mikä juuri noissa kahdessa uskonnossa ja niiden jäsenissä kiinnostaa?

Äänestä
  • Olin puoli vuotta USA:ssa vaihto-oppilaana ja tutustuin uskoviin nuoriin myös koulussa. En ole ihan varma olivatko he jehovantodistajia, mutta osaa heistä en ainakaan ole tavoittanut normaalisti esim. WhatsAppin tai muuten kavereiden kautta. Koulussa oli varmaan usean eri kirkon kannattajia, kaikki eivät käyneet lainkaan nuorten kristillisissä tapahtumissa. Haluaisin jotakin muutakin kuin oman seurakunnan jumiksia ja raamiksia. Onko Jehovan todistajilla tai mormoneilla nuorteniltoja, kun en viitsis mennä noihin jumalanpalveluksiin. Kertokaa nuoretkin, jos olette jehovantodistajia! Kiitti hemulia tiedoista.

    Äänestä

  • etsinhengellistäkotia kirjoitti:

    Olin puoli vuotta USA:ssa vaihto-oppilaana ja tutustuin uskoviin nuoriin myös koulussa. En ole ihan varma olivatko he jehovantodistajia, mutta osaa heistä en ainakaan ole tavoittanut normaalisti esim. WhatsAppin tai muuten kavereiden kautta. Koulussa oli varmaan usean eri kirkon kannattajia, kaikki eivät käyneet lainkaan nuorten kristillisissä tapahtumissa. Haluaisin jotakin muutakin kuin oman seurakunnan jumiksia ja raamiksia. Onko Jehovan todistajilla tai mormoneilla nuorteniltoja, kun en viitsis mennä noihin jumalanpalveluksiin. Kertokaa nuoretkin, jos olette jehovantodistajia! Kiitti hemulia tiedoista.

    Mistään äärilahkoista tai ei-kristiilisistä piireistä ei kannata "hengellistä kotia" etsiä.

    Mutta tulipa vaan mieleen, ettei vaan olisi roolinvaihtoteatterileikki meneillään ja ihan aikuinen ihminen kyseessä...

    Jt-nuoret ja mormonit joko kertovat mitä liikettä edustavat tai sitten ujoimmat yrittävät kokonaan peitellä taustaansa. Ei ole uskottavaa, että mormonit tai Jehovan todistajat, joihin tutustuu koulussa antaisivat sellaisen kuvan, että ovat vain jonkin sortin "uskovaisia".

    Esim Jt-ihmisethän eivät suin surminkaan halua, että heidät voitaisiin sekoittaa kristikunnan kristittyihin. Tuskin mormonitkaan.

    Ja taas toisaalta sellainen kristitty, joka on ollut aktiivinen seurakuntanuori ("jumikset ja raamikset") myöskään tuskin alkaisi noin vain haikailemaan Jt-liikkeen tai mormonien pariin. Ja kun sitäpaitsi Jkaikki varmastikin tietävät, että Jt-liikkeen pariin pääsee helposti vain marssimalla lähimmän Valtakunnan salin kokoukseen ja kysymällä sieltä seuraa. Sen jälkeen on ennemminkin vaikeuksia päästä Jt-porukasta eroon, vaikka haluaisi.

    Niinpä, niin...haiskahtaa trollaukselta koko juttu.

    Äänestä

Hyvää pääsiäispyllynreikää vaan etsijälle. Toivottavasti et löydä etsimääsi. Jehnut kannattaa kiertää kaukaa. jt-nuorilla on ainakin raamatullinen rynkkauspiiri. Pääsyvaatimuksena on, että pystyy satukirjan jakeita toistellessa vaihtamaan kättä vauhdissa.

Äänestä
  • Pidä nyt pääs kiinni, kookoo! Sä voisit kuitenkin tietää jotakin näistä jehovien nuorten faceryhmistä tai muista ei-luopioryhmistä. Onko tämä feikkiryhmä?

    https://www.facebook.com/JehovahsWitnessesYouth/

    Olisi nyt tilaisuus vinkata nuorukaiselle jostakin järkevämmästä "keskustelu" foorumista maailmalla kuin tää suomi24:n jehovaryhmä. Ruåtsalaiset linkit, onx niistä sulla tiatoo?

    Äänestä

  • Mitä vikaa tässä ryhmässä on? Tämä on puolueeton vastaan fifty-sixty ja puolesta loput. Viimeisen kymmen vuoden aikana en ole kertaakaan törmännyt tylsään ketjuun täällä, paitsi tähän, jota ei siis kannata avata.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14654706/tayttyiko-watchtower-incin-taivas-jo-usalaisista

    Jehovien nuortenilta - jaa, mitenköhän se toimisi? Vanhempien läsnäollessa? Jehovamummon luona? Ilman vääräuskoisia nuoria? Poikapareja ei sallittaisi? Voisi olla myös ihan megabileet.

    Äänestä

  • kysytäänviisammililtamme kirjoitti:

    Pidä nyt pääs kiinni, kookoo! Sä voisit kuitenkin tietää jotakin näistä jehovien nuorten faceryhmistä tai muista ei-luopioryhmistä. Onko tämä feikkiryhmä?

    https://www.facebook.com/JehovahsWitnessesYouth/

    Olisi nyt tilaisuus vinkata nuorukaiselle jostakin järkevämmästä "keskustelu" foorumista maailmalla kuin tää suomi24:n jehovaryhmä. Ruåtsalaiset linkit, onx niistä sulla tiatoo?

    Voi pylledaali sentään. Kerroin juuri totuuden jt-nuorten rynkkaysringistä. Vai onko tullut Uutta Valoa© rynkkaysringin suhteen?

    Äänestä

Älä etsi, pysy tervejärkisenä poissa kaikenlaisista kiihkouskonnoista.

Äänestä

Mikäli haluat säilyttää henkis-älyllisen ja moraalisen itsenäisyytesi ja vapaan, sekä terveen kriittisen analysoivan ajattelun, niin kannustan kiertämään kaukaa kaikki fundamentaliset uskonliikkeet, samoin herätyshenkiset OneWay-missiot & Co.

Piipahdapa hieman lukemassa ex-todistajien informoivaa foorumia: Veljesseura.org.

&

The Ex-Mormon Community Forums: http://www.exmormonforums.com/

Terve kriittisyys kannustaa perehtymään mitalin molemppiin puoliin.

Mitä tähän palstaan tulee, niin kyse on suurelta osin ns. kilpailevis fundis-uskovian harrastamasta suunpieksennästä ja oman "Ainoan Oikean Totuutensa" julistajista, jossa mukana on myös muita toisinaan palstalle eksyviä henkilöitä ilkeilyineen ja provoineen. Kyse ei ole siitä terveestä ja objektiivisestä kritiikistä.

Äänestä
  • Tervehdys sinulle, etsinhengellistäkotia! Olen kyyninen vanha akka, joka on eronnut elämänsä aikana niin miehestään kuin uskonlahkostakin. Elettyä elämää on takana jo kuusikymmentä vuotta. Uskonlahkoista on syytä todellakin ottaa selvää. Kaikki se viha, mikä rällä palstalla näkyy kirjoittajien teksteistä, ei vailtettavasti ole täysin perusteetonta.

    Vihalla ei mitään voiteta, mutta vihasin itsekin sitä kaksinaismoraalia, joka lahkoon liittyy. Itse oli tutustunut todistajiin jo lapsena suvun kautta, mutta löydettyäni entisen mieheni lahkon piiristä, en todella tiennyt, mihin minut vedettiin. Todellakaan ei ollut nuorteniltoja! Kaikki seurustelu lahkon ulkopuolella oli ankarasti kielletty!

    Nykyään voi olla JW-nuorilla jotakin "salaista" nettikeskustelua lahkossa mukana olon tiimoilta. Olisin kyllä itsekin kiinnostunut lukemaan sellaista foorumia, jossa Jehovan todistajanuoret keskustelisivat uskonnostaan.

    Minulla usko heräsi vasta näin "mummoillessa" En uskonut Jeesukseen - enkä mihinkään muuhunkaan lahkossa ollessani, tein vain niska limassa kenttää ja yritin ansaita paikkani maanpäällisen paratiisin asukkaana.

    Oma ellämä on elettävä, mutta en toivoisi kenenkään nuoren viettävän hetkeäkään näiden lahkolaisten seurassa. Jeesuksen luo voi löytää vaikka helluntaiseurakunnassa. Hyvää pääsisäistä kaikille!

    Äänestä

  • uskoviennuortensrk kirjoitti:

    Elävä Sana -seurakunta on kansainvälinen:

    http://elavasana.net/tapahtumat/

    Toiminta keskittyy Suomessa Helsingin Pasilaan.

    Elävä Sana -seurakunta edustaa uuskarismaattisuutta/äärikarismaattisuutta, joten ei voi todellakaan suositella.

    Kristikunnan yksi pääeksytyslajityyppi ovat äärikarismaattiset/uuskarismaattiset eksytykset. Toinen pääeksytystyyppi on liberaaliteologia.

    Äänestä

  • Ei jehovat! Ei helluntalaiset! Ei äärikarismaattiset! Ei Patmos eikä etenkään Pasi Turunen. Ei luterilainen kirkko missään tapauksessa! Mormonit, hui kauhistus! Islam? Ei tietenkään, mieluummin vaikka Nokiamissio, jota ei tietenkään missään tapauksessa! Ei liberaaliteologia eikä fundamentalismi! Miten olisi usko Jeesukseen?

    KYLLÄ, Jeesus!

    Äänestä

  • uudestisyntynyt kirjoitti:

    Ei jehovat! Ei helluntalaiset! Ei äärikarismaattiset! Ei Patmos eikä etenkään Pasi Turunen. Ei luterilainen kirkko missään tapauksessa! Mormonit, hui kauhistus! Islam? Ei tietenkään, mieluummin vaikka Nokiamissio, jota ei tietenkään missään tapauksessa! Ei liberaaliteologia eikä fundamentalismi! Miten olisi usko Jeesukseen?

    KYLLÄ, Jeesus!

    On tosiaan parempi pitää tällä palstalla esillä Jeesuksen seuraamista vaihtoehtona Jt-lahkolle eikä mitään tiettyä kirkkokuntaa. Jeesus on vastaus eikä mikään kirkkokunta.

    Äänestä

Roolinvaihtotrolli taas liikenteessä! Kannattaa suhtautua tämän(kin) ketjun viesteihin varauksella. Trolli esittää välillä kristikunnan edustajien eri versioita (yleensä tosi outoja ja epäuskottavia), mutta on oikeasti taisteleva ateisti.

Äänestä
  • Huom:Hän kehittelee erilaisia hahmoja, joille pääsee sitten vastailemaan ja tärkeilemään toisilla hahmoilla. Näin on jatkunut jo ainakin vuodesta 2010.

    Äänestä

  • Trollolloo kirjoitti:

    Huom:Hän kehittelee erilaisia hahmoja, joille pääsee sitten vastailemaan ja tärkeilemään toisilla hahmoilla. Näin on jatkunut jo ainakin vuodesta 2010.

    Niin ja sitten ne todisteet. Jaa ettei ole? No eipä tietenkään, kun ei lasketa patmoslaisten "pyhältä hengeltä" saamia tietoja ;]
    Kyllä teikäläistä harmittaa, kun luulette saaneenne palstan kokonaan omaan haltuunne valehtelulla, kieroilulla ja asiattomalla käytöksellä.

    Aloittajalle tiedoksi, että tämä palsta tosiaan on tämän yhden "uudestisyntyneen" terrorisoima, ollut jo varmaan 10 vuotta. Tämä uskovainen esiintyy milloin milläkin nikillä ja aina hänellä on uusi tarina "kerrottavana". Muutamia hänen nikkejään ovat mnaat, turnipsi, sinapinsiemen, mummonäkikaiken, Trollolloo, EiEpäreiluutta jne. Nikkien sekamelska on loputon ja juttuihin ei voi luottaa riviäkään. Lisäksi tämä uskovainen rehvastelee haluavansa juhlia toistuvasti terassilla "juttelemassa henkeviä". Valitettavasti jäljet näkyvät täällä. Toisaalta, onneksi ei sentään elävässä elämässä.

    Jehovan todistajilla ei ole kirkkoa, heillä on valtakunnansalit. Henkilökohtaisesti suosittelen kyseenalaistamaan kaikkien uskovaisten ns. "totuuksia", ovat ne sitten salilta tai täältä tai mistä tahansa seurakunnan kokouksista, kirkot mukaan lukien ja islamia unohtamatta. Jos huomaat että kysymykset aiheuttavat kiusaantuneisuutta, sinua syyllistetään niistä tai sinua jopa aletaan karttaa tai "töinä" pois niiden seurauksena, lienee selvää, että näiden uskovaisten totuudet palavat paitsi tulessa, myös ihan kysymyksien ansiosta.

    Jehovan todistajat ovat kristittyjä siinä missä muutkin Jeesuksen seuraajat. Tämä on asia, jota tämä roolinvaihtofeikkitrolliuskovainen ei ymmärrä, koska luulee Jeesuksen olleen kristitty. Kaikkihan nykyään jo tietävät, että Jeesus ja hänen seuraajansa olivat kaikki juutalaisia. Siksi Jeesus seuraajineen ei tämän nykyisen nikealaisen määritelmän mukaan mahtuisi kristinuskon joukkoon, vaan heidät tuomittaisiin rikkaviljan joukkoon ja korkeintaan kristillisperäisiin liikkeisiin kuuluvaksi ;]]

  • raakatotuus kirjoitti:

    Höpö, höpö!

    Tässä jo vuodelta 2010 löytynyttä tietoa palstan trollista:

    "Tämä trollaustoiminta häiritsi palstalaisia ja asiallisia keskustelumahdollisuuksia tällä palstalla jo ainakin vuonna 2010. Lainaus tuolta ajalta eräästä ketjusta, jonka ehdin löytää ennen kuin trollaaja poistatti sen:

    "13 1
    17.11.2010 15:10
    Kehtaa vielä itkeä banniaan Vs-sivuilta kun "vikalista" on tätä luokkaa... voi kyynel. "

    toki menee...
    17.11.2010 18:06
    ">>>erityisen kyvykäs oikein kääntämällä kääntämään kaikki itseään vastaan röyhkeän provosoivalla ja tarkoituksellisen härnäävällä, sekä suorastaan hysteerisellissävyisellä meuhkaamisellaan. Tämän jälkeen laitetaan sitten uhri / marttyrivaihde päälle"

    "7 1
    17.11.2010 22:17
    Hän jatkaa tässäkin ketjussa samaa sananvapauden sabotointia ja kaksinaismoraaliaan pyytämällä poistamaan aiheellisesti perusteltuja viestejä ja analyysiä koskien jo kaikille ( ainakin lähes kaikille ) varsin kestämättömäksi tullutta käytöstään. Ei seiso tekojensa takana.

    Periaatteet ja säännöt on luotu koskemaan vain toisia, ei häntä. Hän viljelee henkilöihin käyviä poikkeuksellisen törkeitä ja vulgaarin solvaaviakin vietejä ja sählää sekä provosoi lukuisilla eri nikeillä samassakin ketjussa. Kun käytöksestään ottaa pramille, niin marttyyriusvaihde ja uhrin kaapuu vilahtaa oitis harteille.

    Hän kokee olevansa yksin koko maailmaa vastaan oli areena sitten mikä tahansa, eikä vieläkään ole sisäistänyt ja ymmärtänyt miten itse rakentamalla rakentaa kaikki nuo vastakkainasettelut ja konfliktit itse itselleen. Hän oikein kerjäämällä kerjää itselleen ongelmia ja kaaosta ihmissuhteissa. Jokainen rakentaa elämänsä itsensä näköiseksi. Toisia elämä opettaa, toisia ei."

    Yhdellä kommentoijalla on hyvä neuvo:

    "jaakko_ahvenainen
    17.11.2010 17:44
    Monin eri avauksin, monin eri nckein, monin vastinein minulle - ja toisillekin -tyylistä päätellen.
    Henkilöllä lienee hyvin vaikeaa niin itsensä kuin toistenkin kanssa, mutta otaksun ymmärtäväni ja koetan olla provosoitumatta. Tällainen ei auttaisi yhtään ketään."

    lähde:
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/9471345/ha-ha-ha-hyva-poltergeist-!

    Sama meno jatkuu edelleen nyt vuonna 2017, valitettavasti!"

    Äänestä

  • Valitettavaaaaa kirjoitti:

    höpö höpö, kaikki tietävät, että sinä sekoilet täällä kännipäissäsi ja höyryät uskonjuttujasi ja postaat samoja kirjoituksia aloituskesta toiseen. olet niiiiin hyvä esimerkki uskovaisten käytöksestä, että onneksi olet täällä karkottamassa kaikki normaalijärkiset ihmiset ateismin pariin ;]

    Äänestä

  • onx hellu kännis taas - tiedätsä okse fases?

    Äänestä

  • Mä en ollu syntyny vielä noitten aikaan. Mä tykkäisin kans järkeväst chatist niinku jehovantodistajanuorille, jw.org ei anna kommentoida enää?

    Äänestä

  • kovaikävä kirjoitti:

    onx hellu kännis taas - tiedätsä okse fases?

    Älä nyt viitsi spagetti. Sulla on puoliso ja Helel on hetero, joten unohda koko juttu.

    Äänestä

  • älkääjuuttuko kirjoitti:

    Mä en ollu syntyny vielä noitten aikaan. Mä tykkäisin kans järkeväst chatist niinku jehovantodistajanuorille, jw.org ei anna kommentoida enää?

    Älä yritä Helel!

    Äänestä

  • EiMeeläpi kirjoitti:

    Älä yritä Helel!

    Kuule spagetti, noi sun spämmäykses lähtee muuten ylläpidolle.

    Äänestä

moikka! Mä oon Jehovan todistaja nuori itse. Jos sua kiinnostaa jutella uskonasioista, niin voit laittaa vaikka mullekin sähköpostia meiliin [email protected] :)

Äänestä
  • Moi!! Miten sulla menee? Ootko kauan ollu Jehovan todistaja? Miksi suosittelisit tutustumista? Onko mitään, mistä ei täysin pidä? Asutko muuten pohjois-Suomes?

    Äänestä

  • Eikös täällä ole kielletty antamasta yhteystietoja?

    Äänestä

  • ÄlytöntäKyl kirjoitti:

    Eikös täällä ole kielletty antamasta yhteystietoja?

    Kunhan nyt ei anna oikeaa nimeään ja osoitettaan ynnä mutia tällaisia tietoja. Jos joku antaa jonkun anonyymin mailiosoitteen, niin ei se ole yhteystietojen antamista. Mullekin voit kirjoittaa tonne [email protected] ;]
    Tää muuten tökkii taas aika tavalla tää Suoni24.

    Äänestä

  • Älkää vastailko nuoret näille sedille, jotka jakaa meilitietojaan! Tää on jehovantodistajien mesta, jos tiedät mitä se voi merkitä lapsille ja nuorille!

    Äänestä

  • saalistapitkäperjantaina kirjoitti:

    Älkää vastailko nuoret näille sedille, jotka jakaa meilitietojaan! Tää on jehovantodistajien mesta, jos tiedät mitä se voi merkitä lapsille ja nuorille!

    Voi olla tätikin kyseessä. Trollaavat tädikin voivat olla hyvin sairaita monin tavoin.

    http://www.iltalehti.fi/digi/2014091918676898_du.shtml

    Äänestä

  • AnywaySo kirjoitti:

    Voi olla tätikin kyseessä. Trollaavat tädikin voivat olla hyvin sairaita monin tavoin.

    http://www.iltalehti.fi/digi/2014091918676898_du.shtml

    Totta, ne kaatuilevat umpikännissä jossain herätyskokouksissaan (siis voitteko kuvitella??) ja sönköttävät siansaksaa ensin siellä ja sitten jatkavat täällä. Kun siansaksa loppuu alkaa copyupastaaminen. 0_o

    Äänestä

  • saalistapitkäperjantaina kirjoitti:

    Älkää vastailko nuoret näille sedille, jotka jakaa meilitietojaan! Tää on jehovantodistajien mesta, jos tiedät mitä se voi merkitä lapsille ja nuorille!

    Joo, pahaksi on tilanne päässyt, kun aloittaja-trollille ei riitä enää pelkkä trollaaminen vaan pitää haeskella nuorta Jt-seuraa. Ihan sairasta. Ei kannata antaa yhteystietojaan todellakaan eikä lähteä henk.koht kirjoitteluun roolileikkitrollien kanssa. Ties mitä tuommoinen ajaa takaa. Taisteleva ateismi ei riitä hänelle tuomaan enää tarpeeksi iloa.

    Äänestä

  • huhHuhHirvitystä kirjoitti:

    Ei nyt kannata projisoida omia himojasi toisiin. Kukaan ei onneksi ole tainnut antaa tai kysyä sinun tietojasi ja hyvä niin. Harhaanjohtaminen kun ei usein riitä harhaanjohtajille, siihen liittyy vielä seksuaalista hyväksikäyttöäkin.

    Äänestä

jwtalk.org on todistajien keskustelu foorumi. tai siis eras niiista

Äänestä
  • Kiitos, meikku2000! Pääsin siunattuun alkuun, mukavaa pääsiäistä sulle ja kaikille vastanneille! Ei tarvitse enempää vastata lisää. Tuli jo niin paljon tietoa! Kiitos kaikille!

    Äänestä

  • etsinhengellistäkotia kirjoitti:

    Kiitos, meikku2000! Pääsin siunattuun alkuun, mukavaa pääsiäistä sulle ja kaikille vastanneille! Ei tarvitse enempää vastata lisää. Tuli jo niin paljon tietoa! Kiitos kaikille!

    Ei mennyt roolipelleilysi läpi. Tiedetään kyllä, että pelaat roolileikkipelejä, mutta jätä nuoret rauhaan sentään!

    Äänestä

  • HuhHuuuh kirjoitti:

    Ei mennyt roolipelleilysi läpi. Tiedetään kyllä, että pelaat roolileikkipelejä, mutta jätä nuoret rauhaan sentään!

    Lopeta spämmääminen, spagetti. Toivottavasti kaikki karttavat kaltaistasi harhaanjohtajaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

etsinhengellistäkotia kirjoitti:

Haluaisin tutustua jehovantodistajiin. Luulin, että täällä olisi heitä, mutta tämä onkin asiatonta vihapuhetta. Haluaisin siis keskutella asiallisesti uskosta. Onko Jehovakirkolla (tai mormonikirkolla vastaavasti) omaa uskovien nuorten keskusteluryhmää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu