>>Raamattu sanoo: "Siitä ilosta, joka oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidustuspaalun, halveksien häpeää, ja on istunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.">> Heprealaisille 12:2 UM
Mikä ilo ja toivo vahvisti Jeesusta kohtaamaan koettelemuksen ja säilyttämään nuuhteettomuuden?
Mikä ilo ja toivo vahvisti Jeesusta kohtaamaan koettelemuksen ja säilyttämään nuuhteettomuuden?
Vastaukset 10
Vanhimmat
jotka joutuivat uskonsa vuoksi kuolemanleireille kolmio rinnassaan. Kestääkseen eteensä asetetun koettelemuksen ja voidakseen säilyttää nuuhteettomuutensa, on heidän täytynyt hankkia itselleen ennen tuohon tilanteeseen joutumistaan vankan usko ja toivon tulevaisista, nähdä mielessään jo sen ilon tulevassa palkinnossa, joka tulee uskollisuudesta. Säilyttääkseen tuon ilon, joka oli asetettu heidän eteensä, he rukoilivat lakkaamatta Isäänsä hengessä ja totuudessa sekä kokoontuivat yhteen rohkaistaakseen toisiaan aina kun siihen avautui pienikin mahdollisuus.
Vartiotornissa ei taideta "muistaa" mainita että tuo purppuranvärinen kolmio oli yleisesti uskonnollisten fundamentalistien merkkinä, tosin Jehovan todistajat olivat huomattava osa tuosta ryhmästä.
Hitlerin mielestä arjalaiset olivat herrarotu.
Esim. Suomalaiset taas eivät olleet arjalaisia,vaan "roskaa",josta ei olisi "Hitlerin herra-aatteen" mukaan haittaa.
Uhkana Hitler näki Juutalaiset.
Juutalaisilla oli "kilpailukykyä" arjalaisia vastaan. Siksi niistä piti päästä eroon.
Homoja leiritettiin,koska he eivät olleet arjalaisia lisääntymiskoneita,ja eivät massautuneet.
Sama koskee uskonnollisfundamentalisteja.
Heitä ei voinut aivopestä,koska he olivat jo aivopestyjä.
Oliko kolmion alla paljonkin muita?
Purppuraisen kolmion alla oli muihin kristillisiin ryhmiin kuin katolisiin ja luterilaisiin kuuluvia ryhmiä, kuten Albigensialaisten ja Waldensialaisten jälkeläisiä, sekä muiden pienempien uskonnollisten ryhmien jäseniä, kuten joidenkin sapattia viettävien kristillisten ryhmien ja tietysti Jehovan todistajien.
Noiden muiden ryhmittymien lukumäärästä en ole löytänyt tietoa, ehkäpä nuo muut eivät ole viitsineet nostaa tuollaisesta meteliä, sillä katolinen kirkko oli yrittänyt jo keskiajalla hävittää nuo ryhmittymät.
Natsit tuskin viitsivät kamalasti tutkia ketkä tuohon raamatun tutkijoiden joukkoon laitettiin. Keskitysleireillä kuoli kuitenkin noin 2000 noita purppurakolmiolla merkittyyn ryhmään kuuluvia.
Käväisin "museo" sivuiia ja eräs seikka kiinnitti huomion.
>>>SS authorities in the concentration camps did not generally record the religious affiliation of a prisoner, with the exception of the Jehovah's Witnesses
>>[Tuosta tulikin mieleen ne veljet ja sisaret] jotka joutuivat uskonsa vuoksi kuolemanleireille kolmio rinnassaan.
Se kun vaan on niin Seppo-setä, että nuo veljet ja sisaret olivat Vartiotorniseuralle puhdasta kauppatavaraa. He tottelivat Rutherfordin ohjetta ja lopettivat julkisen saarnaamisen sekä kokoontumisen ilman poliisin lupaa. Mutta ainoastaan siksi aikaa kun Rutherford käytti USA:n diplomaattikanavia ja yritti taivutella A. Hitleriä vapauttamaan Vartiotorniseuran omaisuuden seuran käyttöön. Kun A. H. olikin odotettua kovempi pala, niin Vartiotorniseura antoi saarnaamisohjeen ja lähetti kyseisellä ohjeella nämä jehovantodistajat keskitysleireille ja vankiloihin täysin tietoisesti.
Ennen kuin Seppo-setä ajatteletkaan vastata tähän tähän mitään hätiköityä poikkipuolista, niin olisi hyödyllistä että tutustut Pentonin kirjaan "Jehovah's Witnesses And The Third Reich". Kirja osoittaa Vartiotorniseuran raadollisen kaupankäyntiyrityksen natsien kanssa, puhumattakaan senaikuisesta Vartiotorniseuran avoimesta antisemitistisestä asenteesta.
Tuossahan vain mainitaan että ei kirjattu uskonnollisten yhteisöjen jäseniä, paitsi tuo Raamatun tutkijoiden joukko.
Saksalainen katolinen papisto taidettiin laittaa ainakin pääosin kommunistien punaisen kolmion alle. Tuota katolista papistoa keskitys leireille laitettiin noin 10000, natsien suljettua katoliset koulut, vaikka olivat luvanneet jättää katoliset rauhaan Saksassa.
Tuolla jotain juttua merkeistä.
http://www.holocaustrevealed.org/_domain/holocaustrevealed.org/badges.htm
"Vaikka Jeesuksen oli kohdattava vastustusta ja vainoa - jopa kidutuspaalun tuska - hän kohdisti aina mielensä siihen ´iloon, joka oli asetettu hänen eteensä´. Tuo ilo oli etu saattaa kunniaan Jehovan suvereenius ja pyhittää hänen nimensä samoin kuin odote tuottaa suuria siunauksia tottelevaiselle ihmiskunnalle tulevaisuudessa." (Vartiotorni 010900. s 12, § 4).
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_03.htm
Kääntämällä "ilon sijasta" (Hepr 12:2) KR 1938 tekee itsensä naurettavaksi väittäessään näin, että Jumalan palvelus on ilotonta. Tämän väärän käännöksen henki näyttää levinneen Suomessa joihinkin evl. herätysliikkeisiin ja muuallekin, ja käännös saanut irvileuat virnistelemään ilottomille ja vakavamielisille ja mustiin pukeutuville kirkkokuntalaisille ja heidän osoittamalleen hengelle näin: "Ilo tekee meille nyt pahaa, mutta ei taivaassa. Tuska tekee meille nyt hyvää, muttei helvetissä".
KR 1992 kääntää Hepr 12:2:n oikein "ilon tähden".
Myös JT:ille Jumalan palvonta ja palvelus on tuonut monia iloja heidän auttaessaan muita kuten Kristuksellekin. Mutta se, kun Kristus saa tottelevaisuutensa takia edun herättää kuolleet ja nostaa ihmiskunnan täydellisyyteen ja kun 144 000 valittua osallistuvat tuohon työhön hänen kanssaan, tämä ilo on niin tavattoman suuri, että
se hyvittää monin verroin heidän kokemansa kärsimykset.
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_05.htm
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_06.htm
Kaikkien ihmisten on yhä mahdollista saavuttaa maallisen paratiisin ilo:
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/t15/article_01.htm
mutta yhdellä ehdolla: tulee totella Jumalan tahtoa NYT eli tehdä se. Näin se käy eikä muuta tietä ole:
http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/index.htm
ASO
Kuka meistä on arvollinen julistamaan mikä on oikea tapa kääntää jonkin kohta Raamatusta, sinäkö?
http://www.searchgodsword.org/com/geb/view.cgi?book=heb&chapter=12&verse=2
The New John Gill Exposition
of the Entire Bible:
"instead of living a joyful and comfortable life on earth, he suffered a shameful and an accursed death; and instead of the temporal joy and glory the Jews proposed to him, he endured the shame and pain of the cross: sometimes it signifies the end for which a thing is, as in (Ephesians 5:31) and may intend that, for the sake of which Christ underwent so much disgrace, and such sufferings; namely, for the sake of having a spiritual seed, a numerous offspring with him in heaven, who are his joy, and crown of rejoicing"
Minä en ainakaan tiedä kumpi noista on oikea merkitys kyseisessä tapauksessa. Jos sinä sen tiedät 100% varmuudella niin pyydän sinua kertomaan sen minulle.