Pohjanmaalta hävisi kokot, trullit jäi

Pohjanmaan pääsiäiskokot ovat katoavaa kansanperinnettä. Ne ovat lähes tyystin hävinneet. Ennen kokkoja oli sadoittain eri kylissä ja ihmiset kiersivät lankalauantaisin kokolta kokolle. Tunnelma oli mahtava ja yhteisöllisyys käsinkosketeltava.

Nykyään pääsiäiskokkoja ihaillaan vanhoista valokuvista. Entinen pääsiäistunnelma on poispyyhkäisty, mutta onneksi Pohjanmaalla on vielä ollut sentään trulleja kiertelemässä ovelta ovelle. Joka väittää, ettei noitia ole, menköön hyvissä ajoin ennen pääsiäistä Pohjanmaalle katsomaan. Niitä on, ja runsaasti sittenkin.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tullivapaatrulli kirjoitti:

Pohjanmaan pääsiäiskokot ovat katoavaa kansanperinnettä. Ne ovat lähes tyystin hävinneet. Ennen kokkoja oli sadoittain eri kylissä ja ihmiset kiersivät lankalauantaisin kokolta kokolle. Tunnelma oli mahtava ja yhteisöllisyys käsinkosketeltava.

Nykyään pääsiäiskokkoja ihaillaan vanhoista valokuvista. Entinen pääsiäistunnelma on poispyyhkäisty, mutta onneksi Pohjanmaalla on vielä ollut sentään trulleja kiertelemässä ovelta ovelle. Joka väittää, ettei noitia ole, menköön hyvissä ajoin ennen pääsiäistä Pohjanmaalle katsomaan. Niitä on, ja runsaasti sittenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu