Joona: Tiedän kaikki asiat

Jaakko Töllin puheenvuoro ei ole ohuesti argumentoitu vaan osoittaa erinomaista virkateologian tuntemusta. Myöskään tyyli ei ole erityisen ”kärkäs” (mitä tällä epämääräisellä ja ikävän leimaavalla retorisella ilmaisulla sitten tarkoitetaankaan) vaan nähdäkseni ainoastaan lahjomattoman johdonmukainen. Ongelma lieneekin enemmän siinä, että puheenvuoron sisältö on niin hankala sekä ev-lut. kirkon nykytilanteen että vl-kirkkopolitiikan kannalta, että puheenvuoron argumentaatiolle asetetaan kohtuuttoman suuret vaatimukset.

Se,että Uusi testamentti tuntee apostolin viran ja erottaa sen uskovien yleisestä pappeudesta, on selviö. Kuten edellisessä keskustelussa totesin, evankeliumeissa Kristus myös jättää nimenomaan apostolien tehtäväksi viettää ehtoollista. Niin luterilaisessa teologiassa kuin vanhoillislestadiolaisuudessa on hyväksytty ajatus, että erityinen virka on apostolin viran perillinen. Tällöin on johdonmukaista ajatella, että yhä tänäpäivänä messunvietto kuuluu erityiselle viralle. Tämä ei sulje pois sitä, että laajassa merkityksessä ehtoollista viettää koko kokoontunut Jumalan kansa. Tästä kuitenkin seuraa, että ehtoollisen, jota vietetään vastoin Kristuksen asetusta ilman apostolista virkaa, validius on ainakin epävarma. Jos tämä raamattuargumentaatio ei riitä, voi kysyä, löytyykö samaa tiukkuutta soveltaen monelle muullekaan itsestäänselvänä pitämällemme opille riittävän selviä raamattuperusteita?

Yhtenä hyvän argumentaation tunnusmerkkinä on pidetty sitä, että kokonaisuuden osat muodostavat ymmärrettävän ja ristiriidattoman kokonaisuuden. Huonon argumentaation tunnistaa puolestaan siitä, että kokonaisuuden osat eivät liity toisiinsa tai ovat peräti ristiriidassa keskenään.

Jaakko Töllin muotoilemassa mallissa naispappeuden torjuminen tulee ymmärrettäväksi ja asettuu johdonmukaiseksi osaksi muuta virka-, armonväline- ja kirkkoa koskevaa teologiaa. Sen sijaan mallissa, jossa naispappeus torjutaan, mutta jossa naispapin hoitamat sakramentit tunnustetaan täysin valideiksi ja jossa naispapin viettämään messuun voi ongelmitta osallistua, naispappeuden torjuminen jää irralliseksi ja käsittämättömäksi asiaksi. Voi kysyä, miksi lainkaan vastustaa naispappeutta, jos sillä, että pappina onkin miehen sijaan nainen, ei ole mitään vaikutusta armonvälineiden kannalta, joita hoitamista varten erityinen virka on olemassa? Edellä sanottua soveltaen Jaakon muotoilema malli on hyvin argumentoitu, jälkimmäinen taas huonosti argumentoitu.

Viimeistään asia ratkeaa, jos otamme huomioon vanhan kirkon tradition: kaitsijan virka on apostolin viran perillinen ja ehtoollisen vietto kuuluu nimenomaan oikealle viralle. Ja traditio kannattaa ottaa huomioon, koska luterilaisuudessa sola scripturaa ei ole koskaan ymmärretty niin tiukasti, että traditio olisi merkityksetön. Sellainen on enemmänkin reformoitua hapatusta. Luterilaisuudessa ainoastaan traditiot, jotka ovat selvässä ristiriidassa Raamatun kanssa tulee hylätä. Sen sijaan asioissa, joihin ei löydy selvää vastausta Raamatusta, traditiota tulee kunnioittaa.

Tämän voi jokainen havaita lukemalla Tunnustuskirjoja, joissa tuon tuosta vedotaan Raamatun ohella kirkkoisiin ja vanhan kirkon traditioon. Myös kysymyksessä lapsikasteesta Luther käytti runsaasti traditioargumenttia. On perusteltua olettaa, että vanha kirkko ja sen piispat oli varustettu Pyhän Hengen karismalla ja monilla armolahjoilla, koska heidän kauttaan Pyhä Henki muodosti esimerkiksi Raamatun kaanonin, torjui kymmenet harhaopit ja muotoili mm. Kolminaisuutta ja Kristuksen persoonaa koskevat opit. Onko johdonmukaista vedota heidän kauttaan lukkoon lyötyyn Kirjoitusten kaanoniin mutta huitaista kevyesti syrjään heidän raamatuntulkintansa, esimerkiksi virkateologian osalta? Lienee selvää, että ei.

Vanhoillislestadiolaisuudessa hyväksymme usein tärkeissäkin asioissa vetoamisen viimeisen 100 vuoden aikana liikkeessämme muodostuneeseen traditioon. Kysymystä ehkäisystä sanomme opilliseksi asiaksi ja sen yhteydessä on julkisissa puheenvuoroissa usein vedottu kristikunnan ehkäisykielteiseen traditioon. Miksi siis virkakysymyksen yhteydessä ei tulisi ottaa huomioon sitä, mitä todella ”vanhat kristityt” eli vanhan kirkon piispat asiasta ajattelivat?

Niinhän se meillä itse kullakin on, että pysyisimme mielellämme mukavuusalueella. Siksi suvaitsemme argumentaatiolta, johon olemme tottuneet ja jota pidämme turvallisena, suuriakin aukkoja. Sen sijaan argumentaatiolta, joka vie meidät pois mukavuusalueelta, edellytämme 110 prosenttista pätevyyttä emmekä usein siltikään tahtoisi omaksua sitä. Tällaista älyllistä ja moraalista mukavuudenhalua vastaan meidät on kuitenkin kristittyinä kutsuttu Pyhän Hengen voimin kilvoittelemaan.