Jokos luitte tämän?

http://yle.fi/uutiset/3-9565375
Ihmettelen vaan kovasti, kuinka tuota määrää ylipäätään tulee työmarkkinoille haettavaksi? Ainakin omalla alueella 15 työpaikkaa puolessa vuodessakin ois kova tulos vai onko tässä ny sitten jippona se, ettei kyse ole kokoaikatyöstä?
9237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No on niitä ihan päteviä osa-aikaisiakin paikkoja, jos luvatut tunnit ovat riittävät, että pääsisi koko helvetin KELA:sta ja sossusta eroon eikä tarvitsisi hakea luukulta mitään. Ja tietenkin jokunen satanen enemmän kuin pelkillä tuilla. Tai tietty voi saada soviteltua työttömyysetuuttakin.

Joku takuu minimitunneille näissäkin osa-aikahommissa pitäisi olla ja se saisi olla kohtuullinen, että tietäisi saavansa sen verran rahaa, että tulee toimeen. Itse olen ainakin hakenut semmoisia missä se 20h /vko luvataan. Parin tunnin lupaukset tai nollatuntihommat olen kyllä jättänyt kokonaan omaan arvoonsa.

15 paikkaa muutamaan kuukauteen on kieltämättä semmoinen, että jos asuu vähänkin pienemmässä kunnassa, niin hommassa tulee väkisinkin roiskittua ns. "turhia hakemuksia" vaan sen luvun täyteen saamiseksi.

Vaaranahan tossa on muutenkin se, että mentaliteetti avointen paikkojen hakemiseen muuttuu, kun pitää hakea pakosti se tietty määrä täyteen, ja heti uuden valvontajakson alettua houkutus on suuri varmistaa tuen jatkuminen hakemalla heti mahdollisimman montaa avointa paikkaa riippumatta hakujen järkevyydestä tai hakemusten laadusta, jotta varmistuu, että tarkastelujakson lopulla on saanut täyteen sen vaaditun määrän eikä menetä tukeaa.

Äänestä
  • Totta turiset. Mulle sattunu montaki työnantajaa, jotka ei osaa sanoa edes tuntimäärää hakiessa. Nollasoppareista on tullu työkkäriltäki työnhakuosotuksia ja ku oon vastannu, ettei työnantaja tiedä tuntimäärä - ei oo enää kysytty mitään. Hiukkasen taitavat pitää työttömiä tyhminä nollasoppareissa? Pakolla ei oo koskaan saavutettu mitään ja eri asia ois se, että on tosissaan työpaikkoja avoinna ympäri Suomea se aiemmin uutisoitu ja virheellinen 100 tuhatta (jonka peräti Yleki korjas). Vaikea on nyhjästä tyhjästä hakemuksia ja etenki näin syrjäseudulla ei edes julkiset kulje töihin. Niin ja hyvässä lykyssä on Kela tai sossu pakottanu myymään autonki omaisuutena ennen toimeentulotukea. Tämä on loputon ympyrä ja kyykyttäminen, kun oikeasti pitäis auttaa ihmisiä takaisin työelämään ja pärjäämiseen.

    Äänestä

  • Jäi tuosta tekstistä pois se, että näköjään ei ole määritelty, mitä haet. Periaatteessahan voi hakea lääkärin tai insinöörin hommia, vaikkei omaa alaa ja tulee sitte se minimi täyteen. Eiköhän me kyykytetyt löydetä porsaanreikä, kuten hallituskin tekee nykyään joka asiassa.

    Äänestä

Miten työkkäri alkaa suhtautumaan, että lasketaanko piilotyöpaikan haku noiden 15 joukkoon. Tyylillä : Etsin kunnan vapainaolevia piilotyöpaikkoja.

Äänestä

kepuli kokoomus vihreät ahneet kapot kiristelee hampaitaan ja ministeri kapo lintilä lupaa lisää pakko toimenpiteitä, että suomen avo kuntoutus bergen belseneissä köyhät ja työttömät saadaan ajettua pakkotyöhön ilman palkkaa.
näin riittää lisää rahaa pakolaisturismiin, ja mtk ek tukiin, yms ylemmän idealisti luokan hyvinvointiin ja vero-aleen.

Äänestä

Jos tuo toteutuu, niin hakekaa random paikkoja valtiolle.fi:ssä. Se lasketaan hakemiseksi ja julkinen sekori kärsii omasta typeryydestään.

Äänestä

Kaikki vain hakemaan kirurgiksi, ilman koulutusta ;)

Äänestä

Vaan entäs tämä:
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/219144-tuleeko-pitkaaikaistyottomien-velvollisuuksiin-radikaali-muutos-kaytannon-testi-olisi?ref=suosituimmat

Hallitus on suunnittelemassa aloitetta jolla yhä useamman työttömän huimaava noin 520 euron kuukausitulo saadaan laskettua noin 420 euroon kuukaudessa.

Sillä höpönlöpö aktiviteettejä ei tule kaikkille työttömille riittämään - ei vaikka kuinka niitä etsisi, ja jos jäät ilman sinua rangaistaan, toisaalta palkkatyötä korvaavan ilmaistyön tekeminen joka luonnollisesti tulee olemaan se toinen vaihtoehto taas työttömän kannalta katsottuna on sama kuin lahkeeseen pakkasella kusisi jotta pysyisi lämpimänä.

Nyt kaukaa viisaasti nyrkkeily- tai karate-kursseille työtön. Kohta olet tilanteessa jossa se laskeeko muutenkin matalat tulosi entisestään riippuu ehkä pelkästään siitä voitatko vanhainkodin pihalla käydyt käsirysyt siitä että kuka siellä vanhainkodin edustalla partioivista työttömistä pääsee siellä vanhainkodissa asuvan Siiri-mummon kanssa päiväkävelylle, ja siten tienaa itselleen aktiviteetti pistehiä, joita tarvitaan jotta työttömyyskorvaus säilyisi 520 eurona siltä kuukaudelta.

Äänestä

Ei+tuollaista+ikinä+tule.+Työnantajat+vain+vittuuntuisivat+kun+hakemuksia+alkaisi+sataa+tuhansia+ja+ilmoittaisivat+työpaikoista+puskaradion+kautta+muualla+kuin+työkkärin+sivuilla.+Itselleni+ei+olisi+mikään+ongelma+hakea+15+työoaikkaa+kuukaudessa+kun+on+valmiit+hakemukset+myyjän,+kiinteistönhoitajan+ja+tietotekniikan+insinöörin+töihin.+Tälläkin+hetkellä+työkkärin+kautta+tulee+noin+pari+haettavaa+työtä+viikossa+eli+kuukaudessa+8+ja+kaikki+pitää+sähköisesti+kuitata,+että+on+haettu.+Tähän+päälle+vielä+omia+hakemuksia+löytämiini+ilmoituksii++lähetän+kuukaudessakaksi+tai+kolme+kappaletta+eli+lähellä+tuota+15+kuukaudessa+on+jo+nyt.+Ei+mihinkään+työhän+vain+näytä+pääsevän+eli+ei+kannata+sitä+pelätä,+että+johonkin+vahingossa+pääsis.+Työhaastatteluun+kuitenkin+ensin+kutsutaan+ja+siellähän+se+johtaja+päättää,+että+kenet+valitsee+ei+se+hakemuksen+lähettäminen+ole+100%+varma+työpaikka.+Itse+olen+aina+haastattelussa+sanonut,+että+alle+11e+tunnilta+en+tule+töihin+koska+saan+jo+nykyisestä+työstä+(jota+tosin+vain+35h)+kuukaudessa+henkilökohtaisen+avustajan+työstä+10,70h+ja+tuollakin+hyvin+yhtiövastikkeen+maksan+ja+kuukauden+ruuat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitäkäätunkkinne kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/3-9565375
Ihmettelen vaan kovasti, kuinka tuota määrää ylipäätään tulee työmarkkinoille haettavaksi? Ainakin omalla alueella 15 työpaikkaa puolessa vuodessakin ois kova tulos vai onko tässä ny sitten jippona se, ettei kyse ole kokoaikatyöstä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu