Leikitäänpä ajatuksella, että EU hajoaisi

Jos leikitään ajatuksella että EU hajoaisi vaikka parin vuoden sisällä, niin kuin jotkut idiootit näyttävät haluavan, niin katsotaanpa, mitkä olisivat sen suorat seuraukset:

1. EU:n yhteistä ulkorajavalvontaa ei enää kehitettäisi, joka johtaisi pakolaisten vapaaseen rantautumiseen mm. Italiaan, Kreikkaan ym. Euroopan ulkorajavaltioihin. Nämä maat eivät enää kestäisi yksin hoitaa asiaa, vaan päästäisivät valtavat matulaumat maidensa läpi muualle Eurooppaan
2. Muutamat Euroopan maat (kuten Unkari ja Puola) yrittäisivät olla päästämättä matuja maahansa, mutta eivät voisi lopulta kuitenkaan mitään, kun kymmenien tuhansien raivostuneiden matujen laumat jyräisivät läpi heppoisten esteiden
3. EU:n ja Turkin välinen pakolaissopimus lakkaisi olemasta, koska toista osapuolta eli EU:ta ei ole enää olemassa, ja myös sieltä suunnasta olevista pakolaisleireistä tulee toinen valtava; useiden miljoonien suuruinen matuaalto Eurooppaan
4. Suomessa olisi tällöin jo vallassa Rinteen johtama vihervasemmistohallitus, joka ei tasan tarkkaan "sulkisi rajoja", vaan päästäisi maahan kaikki Puolan, Unkarin ym. maiden läpi tulleet matut, jotka haluavat tulla tänne sukulaistensa luo. Yhtäkään maahan päästettyä matua ei pakkopalautettaisi.
5. Euroopan ja Suomen islamisaatio nopeutuu ja Eurooppa alkaa muutenkin rappeutua ja slummikehitys saa kaikkialla vauhtia

Mikä onkaan tämän skenaarion vaihtoehto?

-EU pysyy koossa ja vahvistaa ulkorajavalvontaansa, kuten se tällä hetkellä tekee. EU:n ulkopuoliset matut pysäytetään jo EU:n rajojen ulkopuolella, jolloin Eurooppaa säästyy matuinvaasiolta. Piste.
21234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

"5. Euroopan ja Suomen islamisaatio nopeutuu ja Eurooppa alkaa muutenkin rappeutua ja slummikehitys saa kaikkialla vauhtia"

Heh tätäkö ei jo tapahdu...hah hah.

Äänestä
  • Ruotsissa on sanottu olevan slummiutumista. Se pitää muistaa, ettei tällaisten suurten väestömuutosten suhteen poliitikkojen pidä "URHEILLA" tai tehdä "ÄÄREVÄÄ POLITIIKKAA". Kaikki ekstreemi uudella yhteiskunnan järjestelyllä johtaa joka tapauksessa tuhoon, ei EU:lla ole mahtia viedä läpi uudistuksia:

    - valtioiden rajoista
    - väestön vaihdosta
    - velkataakan lisäämisestä äärettömään
    - kulttuurien sulauttamisesta äärettömään
    - hallintojen ja poliittisen äärettömästä muutoksesta
    - valuuttojen ääri-ilmiömäisistä muutoksista
    - armeijoista.

    Äänestä

Pakostahan tällainen kehitys hajottaa EU:n, ja rajoilla aletaan ampumaan laittomat tulijat. Jos joka päivä suuria veneellisiä pelastetaan, joissa tulee tuhansia elintasosurfareita, niin jossakin se raja tulee vastaan väkisin.

Äänestä

EU:n yhteistä ulkorajavalvontaa ei enää kehitettäisi, joka johtaisi pakolaisten vapaaseen rantautumiseen Italiassa ....

Tätäkö ei muka juuri nyt tapahdu?
Perjantaina HAETIIN 2 000 ja eilen 3 000.Montako tuhatta tänään?

Äänestä

Suomella on piedmpi historia ilman EU:ta kuin EU:n kanssa ja sama se on muilla EU jäsenvaltioilla. Ei rajanyli tulla väkisin sillä siitä voi saada lyijymyrkytyksen. Aivan yhtä hyvin Venäjä voisi miehittää suomen laittaen aseettomat siviilit rynnimään rajanyli. Mitä jos Venäjältä miljoona nuorta miestä ryntää aseettomana maahan. Pitäähän olla keino pysäyttää tunketujat !

Äänestä

Ja nyt on taakanjakosopimukset; yritetään pakottaa jäsenmaita uhkauksin ja kiristyksin ottamaan lisää 'pakolaisia' so. elintasosurffareita, sotilaskarkureita ja sotarikollisia. Ja lisäksi tuo jo mainittu pakolaisten haaliminen Libyan rannikolta.
Kyllä kun tarpeeksi vedetään aitaa ja sotilasta ja koiria rajalle, estää se jo jotain. Samoin jos niitä lakataan hakemasta ja jo tulleet palautetaan. Ei myönnetä kaikenmaailman etuuksia ja laitetaan kontteihin odottamaan palautusta. Eiköhän hillitsisi ainakin vähän.
Jos ei muu auta, niin miinoja sitten tai ammutaan rajan yli vellovat islamin soturit. Ei ratkaisu voi olla se, että kehitys- ja arabimaiden ongelmiin vyörytään tänne. Ne ongelmat pitää ratkaista siellä ja pitää koko pallo asuttuna. Yksi suuri ongelma on islam, joka sotii kaikkialla, missä se on. Jopa eri islamin lahkojen välillä itsemurhapommein. Eivät nuo maat kehity, ellei niitten kehittämiseen paneuduta. Ja se on niiden ihmisten tehtävä, jotka siellä asuvat. Voidaan me auttaa siinä.
Paljon enemmän saa sillä rahalla aikaiseksi, jos sen antaa pakolaisleireille suoraan, kuin täkäläisille rattopojille huvituksiin.

Äänestä
  • ". Jopa eri islamin lahkojen välillä itsemurhapommein. Eivät nuo maat kehity, ellei niitten kehittämiseen paneuduta. Ja se on niiden ihmisten tehtävä, jotka siellä asuvat. Voidaan me auttaa siinä. "

    Näin asia juuri on ja sitä pitäisi opettaa niille koulunpenkistä yliopistoon. Koska niillä ei ole vaihtoehtoa, ei muita voi pitää sukupäätösten ja kostonkierteen yhteiskuntaan jalkauttamalla tätä tyyppiä muualle.

    Sanon pikkuesimerkin lähielämästä. Yhden tutun täti sairastui, sillä oli yksi jälkeläinen, joka oli aikuinen. Tutun äiti olisi tavanomaisesti joutunut lähtemään hoitamaan sukulaistaan, kun oma jälkeläinen asui Ruotsissa.

    Miten kävi? Tutun äiti oli elämää paljon nähnyt ja kokenut omien vanhempiensa sairastumiset ja poismenot yms. Tuttu kaveri kysyi äidiltään: "Miksi et lähde hoitamaan itse siskoa nyt tällä kertaa?" Tutun äiti sanoi heti, ettei hän lähde sinne, koska tyttären on lopultakin tultava aikuiseksi ja kannettava vastuunsa omista vanhemmistaan. Lapset saavat lain mukaan vanhempiensa perinnön, siksi hän ei myöskään puutu siihen.

    Tyttö on ainut perillinen, muut eivät hoida hänen puolesta huolia pois päiväjärjestyksestä. Siihen saakka heille oli annettu auttavaa kättä ja olkapäätä. Tytär joutui ainoana omaisena viranomaisten kysyessä ottamaan aikuisen roolin. Lopultakin.

    Vertaa tilanne, jos me länsimaalaiset yrittäisimme ratkaista Lähi-Idän tai Afrikan yms. muslimi-uskonnon ongelmia, korvaamalla heille täällä sukua ja perhettä omilla sosiaalisihteereillä. Onko joustovara loputon sossulla, kuten omilla suvuilla? Tai päinvastoin, onko suku tiukempi, ettei mennä joustossa liiallisuuksiin ja eletä tapauksen puolesta.

    Suomi ei myöskään saa öljylähteitä näistä maista tai kaivoksia yms. mikäli auttaisi niitä ja kyvyttömät tuon valtion omistajat karkaisivat jonnekin maailman ääriin muka pakoon. Oikeasti nekin omistavat sen maan yhteisesti, joten pitäisivät huolta, koska rähinä syntyy entistä suuremmaksi ja suurvallat ja pankin pääsevät ryöstöretkilleen. Vallan otto on edelleen konkreettista, kuin ristiretkien aikakautena, mm. USA, Venäjä yms.
    Esimerkki kertoo, että sama pätee yhteiskunnissa.

    Äänestä

  • Hyvä fobiini, juuri noin pitäisi toimia mitä tekee EU ? seisoo tumput suorina ja nöyristelee islamin edessä, tästä ei hyvää seuraa.

    Äänestä

"Leikitäänpä ajatuksella, että EU hajoaisi"

Tuskinpa tuo leikkimällä paranee, ei "Tuhatvuotinen Germaniakaan kestänyt". Yksi yhteinen marssiharjoitus ja valtakunta on kuin "Nuottatytön p****a " avannon reunalla. No mitäs sitten , kuten edelliselläkin kerralla me maksamme korvaukset viimeiseen kolikkoon saakka. Mitäs muut ne jotka maksoivat viime kerrallekin maksavat ja loput jättävät maksamatta. Kansojen "geenirekenteisiin" on juurtunut kehityskaaressa merkillinen "marssigeeni". Riivohenki on pesiytynyt joidenkin "seslonkien pohjarakenteisiin" jo nyt vain "Sarajevo" puuttuu. Tuohon voi huumorimielessä tutustua Huovisen kirjassa "Rauhanpiippu" tai vaikkapa Sarjassa "Pirulliset viiksiniekat" samalta kirjailijalta. Liittoutumat kaipaavat elääkseen aina ulkopuolista vihollista, mitä sitten jos sitä puuttuu ?? Historiaan tutustumalla saa vastauksen , sen löytää vaikka Venäjää tutkimalla !!

Äänestä

Rajavalvojia ei ole yhtään enemmän, oli EU:ta tai ei. Euroopassa on vain pieni osa maailman väestöstä, joten kohtalonamme on sulautua muuhun maailmaan etenkin, kun Eurooppa ei ole alkuunkaan omavarainen.

Äänestä

Turha leikkiä. Ei nimittäin hajoa.

Äänestä
  • Ei paha lähde kulumallakaan. Siitä voi erota, jos polittisesti tekee itse päätöksen.

    Täytyy ensin odotella, että ikäpolvi, joka syntyi noin 1960-1978 saadaan hautuumahan ja sen jälkeen voi katsoa. He ovat eurokraatteja ja tämän rahahanan avaajia.

    1Äänestä

  • Pirulle.pikkusormi kirjoitti:

    Ei paha lähde kulumallakaan. Siitä voi erota, jos polittisesti tekee itse päätöksen.

    Täytyy ensin odotella, että ikäpolvi, joka syntyi noin 1960-1978 saadaan hautuumahan ja sen jälkeen voi katsoa. He ovat eurokraatteja ja tämän rahahanan avaajia.

    Käsittääkseni nuoret ihmiset, jotka eivät ole muuta elämässään nähneetkään kuin tämän EUn autuuden, ovat vahvimmin euron ja EUn kannattajia.

    Varttuneemmat muistanevat vielä, millaista elämä oli ennen EUta. Yhdellä sanalla: parempaa.

    Äänestä

rajoille ja ovet kiinni. eu nurin on parasta mitä tulla voi.

1Äänestä

Ei pidä ottaa vastaan pakolaisia, siellä muuallakaan.
Jos ei muuta niin ammutaan rajalla, maailma tässä kohtaa miksikään ole muuttunut, rajoja ennenkin valvottu eikä sieltä tulla kuin havumajaan, paitsi eu:ssa tullaan.

Kyllä käy kateeksi joitakin maita missä on kunnon rajavalvonta ja kontrolli, siellä ei maitopurkkikaan viedä läpi rajan ilman syytä ja homma toimii.

Homma on lähtenyt täysin lapasesta eikä hyödytä enää ketään, pitäisi palata 20 vuotta taaksepäin ja jatkaa siitä missä on mokattu.

Äänestä
  • No, kun persutkin istuu eu-parlamentissa sangen mielissään. Ei myöntely tuota tulosta. Eivät edes ehdi valmistella vaihtoehtoja.

    Eräästä sukupolvesta on päästävä kauas eroon, elleivät itse poistu poliitiikasta. Niille pitäisi olla Kreikan saari asuntona.

    Äänestä

  • HGyufauyg kirjoitti:

    No, kun persutkin istuu eu-parlamentissa sangen mielissään. Ei myöntely tuota tulosta. Eivät edes ehdi valmistella vaihtoehtoja.

    Eräästä sukupolvesta on päästävä kauas eroon, elleivät itse poistu poliitiikasta. Niille pitäisi olla Kreikan saari asuntona.

    Ajattelepa mihin EU menisi, jos siellä ei olisi yhtään kriittistä edustajaa. Ei PeSut yksin ole EU:ssa kriittistä näkökulmaa tuomassa. Enemmän kriittisyyttä tarvittaisiin, niin ei EU:n kehitys ei menisi liitovaltiotasolle.

    Mutta tuohon EU:hun tunkeutumiseen pätee varmasti sama kuin yhden matkatoimiston mainoksessa, että se on heillä verisissä. Pitää matkustaa hakemaan parempaa, vaikkei ole tiedossa kuin kurjuutta ja sekin pahenee jokaisen tulijan myötä.

    Äänestä

yksinkertaisempi ei vielä tajua että eu on alunperinkin suunniteltu hajoamaan omaan mahdottomuuteensa?

Äänestä

NASA:n tuore tutkimus ennustaa romahduksen - kyse vain vuosikymmenistä



Taannoin julkaistun NASA:n (Goddard Space Flight Center) rahoittaman tutkimuksen mukaan ihmiskunnan päivät ovat luetut. Tai ainakin sellaisina kuin me ne tunnemme. Tutkimuksen pääarkkitehtina toiminut matemaatikko Safa Motesharrein (US National Science Foundation & National Socio-Enviromental Synthesis Center) väittää, että kyse ei ole enää sadoista vuosista, vaan vuosikymmenistä.

Tutkimukseen osallistui huomattava määrä asiantuntijoita eri tieteenaloilta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hyväksi niin kutsuttua HANDY-mallia (Human and Nature dynamics), joka on yleisesti hyväksytty vertaisarviointimallinnus (Elsevier, Ecological Economics).

Vasta julkaistun raportin mukaan moderni sivilisaatio tulee kokemaan romahduksen muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana. Raportissa painotettiin kuitenkin sitä, että ei ole olemassa mitään yksittäistä ryhmää tai tekijää, jonka he voisivat nimetä syylliseksi synkkään tulevaisuuskuvaan, vaan kyse on enemmänkin maailman perusrakenteista ja sen järjestyksestä.

Analyysissään tutkijat kartoittivat tilannetta viiden eri faktorin eli tekijän kautta, jotka mahdollisesti johtavat yhteiskuntien romahduksiin globaalilla tasolla.

- väestönkasvu

- ilmasto ja sen muutokset

- vesivarannot

- maanviljelys ja agrikulttuuri

- energiantuotanto



Romahdusten historiaa

Tutkijoiden mukaan jokainen yhteiskunnallinen romahdus viimeisen 5000 vuoden aikana on ollut seurausta siitä, kun resursseja on venytetty ja käytetty yli tarpeiden. Tämä on aina johtanut lopulta siihen, että ympäristön ekologinen kantokyky on pettänyt. Samaan aikaan yhteiskunnissa vallinnut kerrostuneisuus on kaventunut kahteen eri tuloluokkaan, jotka ovat koostuneet eliitistä eli rikkaista ja massoista jotka voidaan laskea tavallisisiksi kansalaisiksi.

Heidän mallinnuksiensa mukaan eliitti rasittaa ja vaikeuttaa resurssien virtaamista massoille, jonka vuoksi massat joutuvat turvautumaan siihen mitä saatavilla on. Lopulta tilanne kärjistyy kerta toisensa jälkeen niin vakavaksi, että yhteiskunta romahtaa. Tutkimuksen johtaja Safa Motesharrei ihmetteleekin hyvin avoimesti sitä, kuinka eliitti on kerta toisensa jälkeen ollut täysin tietämätön katastrofaalisesta kehityskaaresta, joka heidän ympärillään on vallinnut. Esimerkkeinään hän käyttää mm. Antiikin Roomaa, Kiinassa sijainnutta Han-dynastiaa sekä Pohjois-Amerikassa kukoistanutta mayakulttuuria

Montesharrei katsoo, että eliitin (ja heidän etuuspiirissään elävien henkilöiden) hallitsemat resurssit sekä heidän huomattava vaikutusvaltansa toimivat molemmat eräänlaisina ”puskureina ja muureina”, jotka mahdollistavat etuoikeutetun elämäntyylin jatkumisen hyvin pitkään, vaikka heitä ympäröisikin kärsivä ja nuutunut yhteiskunta.

- Tämän vuoksi he tulevatkin ymmärtämään tilanteen vakavuuden vasta paljon myöhemmin kuin muut, Montesharrei toteaa.



Puhdas ja yksinkertainen

Tutkimuksessa eliitti kuvataan eräänlaisena saalistajana, joka kerää ympärilleen kaikkien yhteistä hyvää ja lukitsee sen pois massojen ulottuvilta. Eliitti on kuin se paha setä, joka kaivaa köyhän taskuista sen viimeisenkin lantin ja vie lapselta tikkukaramellin.

- Laskimmepa me sitten miten tahansa, niin yhteiskunta ajautui lopulta aina syvään nälänhätään ja romahdukseen eliitin toimien seurauksena, matemaatikko tuskailee.

Romahduksen syynä ei näin ikään ole koskaan ollut resurssien täydellinen loppuminen, vaan yksi ihmisen perisynneistä. Puhdas ja yksinkertainen ahneus. Kuulostaako tämä kenestäkään tutulta?

Tällä hetkellä maailman varallisuudesta yli 39 prosenttia on rikkaimman prosentin hallussa, ja heidän varallisuutensa kasvaa nopeampaa kuin koskaan aikaisemmin (Business Insider). Myös Oxfamin vuonna 2014 julkaistu tutkimus puhuu tämän laskelman puolesta, sillä heidän mukaansa maailman 85 rikkainta ihmistä omistavat yhtä paljon kuin maailman köyhin puolisko eli noin 3,5 miljardia ihmistä.

Jos katsotaan maailman rikkainta prosenttia, niin he omistavat jo yli 65 kertaa enemmän kuin maailman köyhin viisikymmentä prosenttia. Tässä valossa tarkasteltuna tutkimusryhmän dystooppiset tulevaisuuskuvat, jotka ovat kuin suoraan Frits Langin ohjaamasta Metropolis -elokuvasta (1927), eivät tunnu enää lainkaan niin kaukaa haetuilta.



Tiede romahduksen välikappaleena

Hyvin useat uskovat, että pelastus tulee löytymään nykytieteestä, mutta Montesharrein mukaan se ei ole niin yksinkertaista. Tiede on saattanut lykätä vääjäämätöntä, ja antaa ihmiselle muutaman päivän lisää, vaikka en itse siihen uskokaan, tutkija lataa.

Teknologia voi vaikuttaa siihen, kuinka tehokkaasti me maapallon resursseja hyödynnämme, mutta yleensä sillä on kyllä taipumuksena kasvattaa samalla myös asukasta kohden käyttämäämme resurssimäärää sekä sitä, kuinka monipuolisesti ja laaja-alaisesti me resursseja tuhlaamme. Toisin sanoen mitä tehokkaammin me kykenemme luonnovaroja hyödyntämään, sitä enemmän me niitä

Äänestä
  • käytämme, Montesharrei tiivistää tilastoihin vedoten.

    Tutkimusryhmän ennustamien eri skenaarioiden mukaan pahimmassa tapauksessa me tulemme kokemaan pitkäkestoisen nälänhädän ennen romahdusta, joka johtuu ympäristön ylikuormittumisesta ja luonnonvarojen keskittymisestä pienen marginaalin käyttöön. Tämä puolestaan tulee todennäköisesti lisäämään levottomuuksia vauraammissa länsimaissa, joihin köyhät kolmannen maailman asukkaat saapuvat etsimään runsauden sarvea eli omaa sampoaan. Jokainenhan meistä haluaa elää.

    Paras mahdollinen heidän näkemänsä skenaario olisi se, että maailman eliitti ryhtyisi hyvissä ajoin huomattaviin yhteiskunnallisiin rakennemuutoksiin, ja lykkäisi näin ikään yhteiskunnan romahtamista solidaarisuudellaan. Toisaalta jokainen vähänkään historiaa tunteva ymmärtää, että tämä on äärimmäisen epätodennäköinen skenaario, emmekä tule todennäköisesti koskaan sellaista kohtaamaan.



    Toivo uudesta vuosisadasta elää

    Motesharrei ja hänen tutkimusryhmänsä ei ole kuitenkaan heittänyt pyyhettä vielä kehään. Heidän mukaan käsissämme on yhä muutamia keinoja, jotka voivat kenties mahdollistaa vauraan ja turvallisen huomisen myös lapsenlapsillemme.

    Ensimmäisenä meidän tulisi vähentää taloudellista eriarvoisuutta ja tuloeroja maailmassa, sekä varmistaa luonnovarojen tasainen ja oikeudenmukainen jakaantuminen ihmisten kesken. Tämän jälkeen meidän tulisi vähentää dramaattisesti uusiutumattomien luonnovarojen käyttöä, joka voisi tapahtua esimerkiksi tukeutumalla vähemmän intensiivisiin ja uusiutuviin luonnovaroihin.

    Myös räjähdysmäiseen väestönkasvuun tulisi heidän mukaan puuttua, mutta käytännössä aikaisemmat toimenpiteet voisivat olla ratkaisu myös tulevaan väestöongelmaan.

    Epäilemättä miltei jokainen teistä nyökyttelee juuri nyt päätään, ja miettii että näinhän se on, mutta käytännössä on hyvin epätodennäköistä, että me tulemme näkemään vaadittujen muutoksien tapahtuvan vielä omana elinaikanamme. Ihmisillä kun on tapana oppia vasta virheistä.



    Talouskasvua ympäristön kustannuksella

    Pelkästään viime vuonna maailmassa käytettiin enemmän luonnonvaroja kuin maapallo tuottaa vuodessa.

    Eikä tämä suinkaan ollut meidän ensimmäinen kertamme.

    Vain hyvin harvat tuntuvat ymmärtävän sen, että vaikka ekologinen kiertokulkumme onkin hyvin joustava, niin lopulta se aina rankaisee tyhmyydestä. Ne jotka ajattelevat, että taloutemme voi kasvaa loputtomiin, ilman ympäristön vakavaa vaurioitumista, ovat väärässä. Kasvava talous revitään aina jostakin.

    Onkin hyvin mahdollista, että mikäli me emme itse pyri vähentämään luonnovarojen tuhlaamista, ja estämään niiden keskittymistä pienelle eliitille, niin luonto tulee tekemään sen meidän puolestamme.



    Lähde: The Guardian & Live Science

    Äänestä

ööh..kummallista kun ennen rajan yli laittomasti ylittäneet ammuttiin siihen paikkaan. Nytkö pyydetään vaan anteeksi kun olimme vähän edessä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fghfgyhytysrtyrtt kirjoitti:

Jos leikitään ajatuksella että EU hajoaisi vaikka parin vuoden sisällä, niin kuin jotkut idiootit näyttävät haluavan, niin katsotaanpa, mitkä olisivat sen suorat seuraukset:

1. EU:n yhteistä ulkorajavalvontaa ei enää kehitettäisi, joka johtaisi pakolaisten vapaaseen rantautumiseen mm. Italiaan, Kreikkaan ym. Euroopan ulkorajavaltioihin. Nämä maat eivät enää kestäisi yksin hoitaa asiaa, vaan päästäisivät valtavat matulaumat maidensa läpi muualle Eurooppaan
2. Muutamat Euroopan maat (kuten Unkari ja Puola) yrittäisivät olla päästämättä matuja maahansa, mutta eivät voisi lopulta kuitenkaan mitään, kun kymmenien tuhansien raivostuneiden matujen laumat jyräisivät läpi heppoisten esteiden
3. EU:n ja Turkin välinen pakolaissopimus lakkaisi olemasta, koska toista osapuolta eli EU:ta ei ole enää olemassa, ja myös sieltä suunnasta olevista pakolaisleireistä tulee toinen valtava; useiden miljoonien suuruinen matuaalto Eurooppaan
4. Suomessa olisi tällöin jo vallassa Rinteen johtama vihervasemmistohallitus, joka ei tasan tarkkaan "sulkisi rajoja", vaan päästäisi maahan kaikki Puolan, Unkarin ym. maiden läpi tulleet matut, jotka haluavat tulla tänne sukulaistensa luo. Yhtäkään maahan päästettyä matua ei pakkopalautettaisi.
5. Euroopan ja Suomen islamisaatio nopeutuu ja Eurooppa alkaa muutenkin rappeutua ja slummikehitys saa kaikkialla vauhtia

Mikä onkaan tämän skenaarion vaihtoehto?

-EU pysyy koossa ja vahvistaa ulkorajavalvontaansa, kuten se tällä hetkellä tekee. EU:n ulkopuoliset matut pysäytetään jo EU:n rajojen ulkopuolella, jolloin Eurooppaa säästyy matuinvaasiolta. Piste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu