Nyt minulle on selvinnyt se hetki menneisyydestä milloin hc-atmin polku lankesi eteeni. Ala-aste aikoina minulla oli 2 oikein läheistä kaveria. Näiden kaverien kanssa vietin tiivisti aikaa, kuljimme pitkin kyliä ilta myöhään, niin että porukat saivat joskus etsiskellä meitä kissojen ja koirien kanssa. Joskus vietimme kolmestaan viikonloppuja porukoiden kesä mökillä. Grillasimme, saunoimme ja paransimme maailmaa, elämä oli mukavaa siihen aikaan.
Sitten ryhmäämme tuli neljäs jäsen, aluksi kaikki meni ihan mukavasti ja kaikilla oli hauskaa. Sitten pikku hiljaa muut alkoivat porukalla kiusaamaan minua, aluksi se ei ollut mitään vakavaa, mutta myöhemmin kiusaajia tuli lisää. Viimeinen niitti oli se, kun toinen noista entisistä kavereista sylkäisi minua koulussa silmille.
Siitä alkoi sitten eristäytyminen, aloin viihtyä kotona tietokoneen äärellä enemmän, kuin ulkona muiden seurassa. Ylä-asteelle siirtyessä luokka kaverit vaihtuivat, mutta henkisesti haavoittuneena minusta oli helppo tehdä maalitaulu myöskin siellä. Amiksessa oli sama juttu, kiusan henget löysivät äkkiä kohteensa.
Nykyisin olen 30v. Työpaikka ja omakoti-talo löytyvät, mutta yksinäisyys kourii melko kipeästi toisinaan. Muiden silmissä elän oikein hyvää ja menestyvää elämää ja he ihmettelevät miksi en vain mene baariin ja napsauta sormiani, jolloin morsian ehdokkaita pyörisi ympärilläni haitaksi asti.
En luota enään ihmisiin. Ei tarvitse arvailla miksi pysynkin hc-atmina, en uskalla antaa itsestäni mitään tarttuma pintaa juuri kenellekään. Ahdistun vieraiden ihmisten seurassa ja yritän kaikin tavoin olla näkymätön.
Olen vain tyhjä kuori, jolla on tyhjä elämä, ja tyhjä tulevaisuus.
Sitten ryhmäämme tuli neljäs jäsen, aluksi kaikki meni ihan mukavasti ja kaikilla oli hauskaa. Sitten pikku hiljaa muut alkoivat porukalla kiusaamaan minua, aluksi se ei ollut mitään vakavaa, mutta myöhemmin kiusaajia tuli lisää. Viimeinen niitti oli se, kun toinen noista entisistä kavereista sylkäisi minua koulussa silmille.
Siitä alkoi sitten eristäytyminen, aloin viihtyä kotona tietokoneen äärellä enemmän, kuin ulkona muiden seurassa. Ylä-asteelle siirtyessä luokka kaverit vaihtuivat, mutta henkisesti haavoittuneena minusta oli helppo tehdä maalitaulu myöskin siellä. Amiksessa oli sama juttu, kiusan henget löysivät äkkiä kohteensa.
Nykyisin olen 30v. Työpaikka ja omakoti-talo löytyvät, mutta yksinäisyys kourii melko kipeästi toisinaan. Muiden silmissä elän oikein hyvää ja menestyvää elämää ja he ihmettelevät miksi en vain mene baariin ja napsauta sormiani, jolloin morsian ehdokkaita pyörisi ympärilläni haitaksi asti.
En luota enään ihmisiin. Ei tarvitse arvailla miksi pysynkin hc-atmina, en uskalla antaa itsestäni mitään tarttuma pintaa juuri kenellekään. Ahdistun vieraiden ihmisten seurassa ja yritän kaikin tavoin olla näkymätön.
Olen vain tyhjä kuori, jolla on tyhjä elämä, ja tyhjä tulevaisuus.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koulukiusaus siis sinunkin tarinan takana.
Mutta älä huoli, tai varsinkaan luovuta. Olet vielä nuori mies. Voin kertoa sinulle salaisuuden: Itsekin huonosta itsetunnosta kärsineenä minun piti kasvaa 34-vuotiaaksi ennen kuin uskaltauduin ensimmäiseen varsinaiseen parisuhteeseeni. Tai tarkemmin sanottuna; ennen kuin olin kyllin vahva asettaakseni itseni niin avoimeksi ja alttiiksi, että ensimmäinen parisuhde oli mahdollinen. Tuohon kasvamiseen vaadittiin 34-vuoden iän lisäksi niin dramaattisia tapahtumia omassa lähipiirissä, että sellaisia ei toivo kenellekään. Kuitenkin nuo tapahtumat kasvattivat ja antoivat uskallusta laittaa itsensä alttiiksi. Kerran tässä vaan eletään!
Aika edistyksellistä ätmiläisyytä, jos tiedostaa miten yksinäisyys johtuu siitä miten itse vetää rajat muiden ihmisten suhteen eikä vaan syytä et naiset on vääränlaisia.
Monella ihmisellä on tarve muodostaa hierarkioita ja olla itse hirearkian huipulla. Jotkut kääntävät vanhoille hyville ystäville selkänsä tai alkavat jopa kiusaamaan heti kun saavat paikkansa jostain "parempien" seurasta tai löytävät itselleen puolison. Kiittämättömyys on maailman palkka.
Kokeile loliconia. Siitä löytyy ätmin tyhjään elämään sisältöä.