Kakkosen pahimmat teot?

Loukkauksiaainavaan

Mikä muita petettyjä on eniten loukannut siinä kolmannessa osapuolessa? Jo hänen olemassaolonsa on tietysti loukkaavaa, mutta onko ollut vielä lisäksi jotain sanomisia/tekemisiä mitkä ovat lisänneet tuskaa?

81

1196

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiääneenkoskaan

      Tää jota en voi ääneen sanoa. Loukkaa kun hän on nuori, kaunis, tyylikäs, fiksu,varakas,sosiaalinen. Vastakohtani.

    • uskomatontamuttatotta

      Koko perheen puhelinhäirintä. Sai tuttavansa häiritsemään petettyä, kun satuli tästä tarinoita kostonhimoisena mustasukkaisuudesta. Yritti iskeä pettäjän poikaa.

    • Kakkosenjonkatiedän

      Luullen olevansa sydän ystävä toiselle vaikka sitä ei hyväksyisi itsekkään jos olisi petetyn saappaissa.

    • loppuoon

      Viestitelyä aamusta iltaan, joskus yölläkin. Häiritsee kovasti kun tunkeutuu kotiini tällä tavoin.

      • aitoeräs

        Ei riitä aika eikä tila kertomaan kaikkea sitä mitä teki, mutta ei hän tehnyt yksin vaan petturin valvovan silmän alla. Eikä olisi tehnyt mitään jos petturi ei olisi sitä hyväksynyt.

    • vieläkin_hiertää

      Omasta näkökulmastani oli pahin asia se että avovaimo tapaili työkaveriani, mies oli vain toisessa vuorossa mutta kyllä tuli täytenä yllätyksenä. Suhteen loputtua en halunnut pitkään aikaan koskea avokkia puhumattakaan että olisin halunnut seksiä, ei nämä unohdu pitää vai sopeutua ja elää tiedon kanssa.

      • Kylmäpäisetvalehtelijat

        Ehkä juuri se oli pahinta, että kaikki tunsivat/tiesivät toisensa.
        Tuntee itsensä todella nöyryytetyksi, kun pettäminen paljastuu ja miettii kaikkia kohtaamisia kakkosen kanssa. Se, että kakkosella ja petturilla oli pokkaa olla niin "normisti" näissä tilanteissa, ottaa todella päähän edelleen.

      • 62100
        Kylmäpäisetvalehtelijat kirjoitti:

        Ehkä juuri se oli pahinta, että kaikki tunsivat/tiesivät toisensa.
        Tuntee itsensä todella nöyryytetyksi, kun pettäminen paljastuu ja miettii kaikkia kohtaamisia kakkosen kanssa. Se, että kakkosella ja petturilla oli pokkaa olla niin "normisti" näissä tilanteissa, ottaa todella päähän edelleen.

        Minulle kävi juuri noin.olin autuuaan tietämätön ja avokin pettäjä ,mies ystäväkin niin toimitteli että. No selvishän se lopulta, meille ero ja ukko palas muijansa ja perheen luo.

    • zoe-eoz

      Vieläkö pikku2 tulee telkkarista?

    • näinhienostitäällä

      Halusi mieheni eroavan ja esti meitä selvittämästä välejämme sallimalla miehen paeta luokseen. Tuhosi lapseltamme perheen loppuelämäksemme asti ja tyrkytti tilalle omia lapsiin. Koskee perheemme entisiä tavaroita ja oleilee entisessä elämäni piirissä kuin omassaan ja tuo sinne sukulaisiaan oleilemaan kuin omaan rakentamaansa ja omistamaansa. Tunkeili ja uteli mieheni asioita kun en ollut vielä tietoinen salasuhteestaan. Teki kaiken harvinaisen röyhkeästi ja äimistyttäen kaikkia läheisiämme.

      • vappuviuhka

        Tuossa uskottomudella alkaneessa suhde ketjussa näkyy erittäin hyvin ykk.kakkosten teot ja sanat. varsinkin sanat ja mielipiteet petetystä.

      • luontoseksi

        Halusi mieheni eroavan ja esti meitä selvittämästä välejämme sallimalla miehen paeta luokseen.
        -Tietysti salli, koska miehelläsi ei ollut enää mitään juteltavaa kanssasi.
        Tuhosi lapseltamme perheen loppuelämäksemme asti ja tyrkytti tilalle omia lapsiin.
        - Miehesi oli onnekas päästyään sinusta eroon.
        Koskee perheemme entisiä tavaroita ja oleilee entisessä elämäni piirissä kuin omassaan.
        - Ne ovat myös miehesi tavaroita ja eron jälkeen ne eivät ole enää sinun.
        Tuo sinne sukulaisiaan oleilemaan kuin omaan rakentamaansa ja omistamaansa.
        - Ei kukaan omista mitään. Jos omistaa, niin miksi maksaa niistä vuokraa tai veroa.
        Tunkeili ja uteli mieheni asioita kun en ollut vielä tietoinen salasuhteestaan.
        - Vai uteli asioita kun et ollut vielä tietoinen asioista. Keksi parempia valheita.
        Teki kaiken harvinaisen röyhkeästi ja äimistyttäen kaikkia läheisiämme.
        - Taisit sinä tehdä kaikki röyhkeästi ja kun sait palkkasi, aloit valittamaan siitä mm. uskottomuuspalstalla.

      • luontoseksi
        vappuviuhka kirjoitti:

        Tuossa uskottomudella alkaneessa suhde ketjussa näkyy erittäin hyvin ykk.kakkosten teot ja sanat. varsinkin sanat ja mielipiteet petetystä.

        Älä viitsi valehdella, siellä on pelkkää kuraa tarjolla.

      • ihanelämä
        luontoseksi kirjoitti:

        Halusi mieheni eroavan ja esti meitä selvittämästä välejämme sallimalla miehen paeta luokseen.
        -Tietysti salli, koska miehelläsi ei ollut enää mitään juteltavaa kanssasi.
        Tuhosi lapseltamme perheen loppuelämäksemme asti ja tyrkytti tilalle omia lapsiin.
        - Miehesi oli onnekas päästyään sinusta eroon.
        Koskee perheemme entisiä tavaroita ja oleilee entisessä elämäni piirissä kuin omassaan.
        - Ne ovat myös miehesi tavaroita ja eron jälkeen ne eivät ole enää sinun.
        Tuo sinne sukulaisiaan oleilemaan kuin omaan rakentamaansa ja omistamaansa.
        - Ei kukaan omista mitään. Jos omistaa, niin miksi maksaa niistä vuokraa tai veroa.
        Tunkeili ja uteli mieheni asioita kun en ollut vielä tietoinen salasuhteestaan.
        - Vai uteli asioita kun et ollut vielä tietoinen asioista. Keksi parempia valheita.
        Teki kaiken harvinaisen röyhkeästi ja äimistyttäen kaikkia läheisiämme.
        - Taisit sinä tehdä kaikki röyhkeästi ja kun sait palkkasi, aloit valittamaan siitä mm. uskottomuuspalstalla.

        Saman ja vähän enämpikin koin, jopa sen että kakkonen takasi miehelle asuntolainan saadakseen tämän eroamaan.

      • ihanelämä
        ihanelämä kirjoitti:

        Tarkoitin kommenttini näinhienostitäällä nimimerkille.

      • elämäähukassa
        ihanelämä kirjoitti:

        Tarkoitin kommenttini näinhienostitäällä nimimerkille.

        Näin hienosti toimitaan kun on kiire vastata eikä tajua edes että kenelle vastaa mutta ainahan voi laittaa uuden viestin eli ihan turhan topicin kuten sinä eli tarkoitin viestini sille yhdelle keksustelujanan keskellä.

      • kunmikääneiriitä
        luontoseksi kirjoitti:

        Halusi mieheni eroavan ja esti meitä selvittämästä välejämme sallimalla miehen paeta luokseen.
        -Tietysti salli, koska miehelläsi ei ollut enää mitään juteltavaa kanssasi.
        Tuhosi lapseltamme perheen loppuelämäksemme asti ja tyrkytti tilalle omia lapsiin.
        - Miehesi oli onnekas päästyään sinusta eroon.
        Koskee perheemme entisiä tavaroita ja oleilee entisessä elämäni piirissä kuin omassaan.
        - Ne ovat myös miehesi tavaroita ja eron jälkeen ne eivät ole enää sinun.
        Tuo sinne sukulaisiaan oleilemaan kuin omaan rakentamaansa ja omistamaansa.
        - Ei kukaan omista mitään. Jos omistaa, niin miksi maksaa niistä vuokraa tai veroa.
        Tunkeili ja uteli mieheni asioita kun en ollut vielä tietoinen salasuhteestaan.
        - Vai uteli asioita kun et ollut vielä tietoinen asioista. Keksi parempia valheita.
        Teki kaiken harvinaisen röyhkeästi ja äimistyttäen kaikkia läheisiämme.
        - Taisit sinä tehdä kaikki röyhkeästi ja kun sait palkkasi, aloit valittamaan siitä mm. uskottomuuspalstalla.

        #- Taisit sinä tehdä kaikki röyhkeästi ja kun sait palkkasi, aloit valittamaan siitä mm. uskottomuuspalstalla#

        jatkan tuohon - valehtelee täällä kun muualla ei enää voi

      • Monta-asiaa-liikaa
        kunmikääneiriitä kirjoitti:

        Kuka valehtelee täällä kun muualla ei enää voi? Nimeä se nimimerkki jonka tiedät noin tekevän. Minua alkaa pikkuhiljaa risomaan tuollaset ilkeilyt koska ethän sä hyväihminen voi tietää toisten elämää. Nimeä nyt se niki niin saa kaikki tietää.

      • hae-elämä-

        mua alkaa jo pikkuhiljaa kyr...n tollaset trollit jotka ottaneet elämäntehtäväkseen trollata joka ketjun piloille. Trolli hae oma elämä, älä yritä tukkia toisten elämään.

      • kääretorttua
        Monta-asiaa-liikaa kirjoitti:

        Kuka valehtelee täällä kun muualla ei enää voi? Nimeä se nimimerkki jonka tiedät noin tekevän. Minua alkaa pikkuhiljaa risomaan tuollaset ilkeilyt koska ethän sä hyväihminen voi tietää toisten elämää. Nimeä nyt se niki niin saa kaikki tietää.

        sinä eräs- aito- julani- mikä lie multitrollaaja > se on nikki, eikä niki

      • Monta-asiaa-liikaa
        kääretorttua kirjoitti:

        sinä eräs- aito- julani- mikä lie multitrollaaja > se on nikki, eikä niki

        Jos mä sanon että niki sen on minun määritelmä nimimerkistä eikä noilla mainitsemillasi nikeillä asian kans mitään tekemistä. Lopeta se trollaaminen. Anna ihmisten keskustella rauhassa.

      • valehtele.lisää
        Monta-asiaa-liikaa kirjoitti:

        Jos mä sanon että niki sen on minun määritelmä nimimerkistä eikä noilla mainitsemillasi nikeillä asian kans mitään tekemistä. Lopeta se trollaaminen. Anna ihmisten keskustella rauhassa.

        No sittenhän sinua on jo kaksi ...

        14.4.2017 4:08
        eräsex kirjoitti:
        Loppuiko mielikuvitus nikien keksimiseen kun pitää varastaa toisen niki

      • niki.niki.niki.niki
        valehtele.lisää kirjoitti:

        No sittenhän sinua on jo kaksi ...

        14.4.2017 4:08
        eräsex kirjoitti:
        Loppuiko mielikuvitus nikien keksimiseen kun pitää varastaa toisen niki

        Sä olet todella sairas.

      • likaa-likaa-
        niki.niki.niki.niki kirjoitti:

        Sä olet todella sairas.

        Taitaa sun hulluus olla ihan vanhemmiltasi perittyä?

      • virheet-huomioitu
        valehtele.lisää kirjoitti:

        No sittenhän sinua on jo kaksi ...

        14.4.2017 4:08
        eräsex kirjoitti:
        Loppuiko mielikuvitus nikien keksimiseen kun pitää varastaa toisen niki

        Jotkut ne keskustelee"keksustelujanan keskellä" kuten valehtele.lisää, kääretorttua, kunmikääneiriitä, elämäähukassa,luontoseksi.
        Jospa noista nyt koko lauseen keksin. Luontoseksi valehtelee keksustelujanan keskellä lisää kun mikään ei riitä elämää hukassa kääretorttua apuun

      • sulla-tuli-liikaa-nikiä
        virheet-huomioitu kirjoitti:

        Onko sinunkin hulluus vanhemmiltasi perittyä?

      • näinhienostitäällä
        luontoseksi kirjoitti:

        Halusi mieheni eroavan ja esti meitä selvittämästä välejämme sallimalla miehen paeta luokseen.
        -Tietysti salli, koska miehelläsi ei ollut enää mitään juteltavaa kanssasi.
        Tuhosi lapseltamme perheen loppuelämäksemme asti ja tyrkytti tilalle omia lapsiin.
        - Miehesi oli onnekas päästyään sinusta eroon.
        Koskee perheemme entisiä tavaroita ja oleilee entisessä elämäni piirissä kuin omassaan.
        - Ne ovat myös miehesi tavaroita ja eron jälkeen ne eivät ole enää sinun.
        Tuo sinne sukulaisiaan oleilemaan kuin omaan rakentamaansa ja omistamaansa.
        - Ei kukaan omista mitään. Jos omistaa, niin miksi maksaa niistä vuokraa tai veroa.
        Tunkeili ja uteli mieheni asioita kun en ollut vielä tietoinen salasuhteestaan.
        - Vai uteli asioita kun et ollut vielä tietoinen asioista. Keksi parempia valheita.
        Teki kaiken harvinaisen röyhkeästi ja äimistyttäen kaikkia läheisiämme.
        - Taisit sinä tehdä kaikki röyhkeästi ja kun sait palkkasi, aloit valittamaan siitä mm. uskottomuuspalstalla.

        Juu, olet kyllä säälittävä trollaamalla järkyttäviä kokemuksiani todellisista tapahtumista, joiden jaksamiseen sain onneksi ammattiapua. Jos kalahti kovaa kalloosi, niin oikein hyvä. Minulla ei ole mitään tarvetta väitellä kanssasi näistä asioista, eikä hävetä tämän kakkosen tekemiä tekoja.

      • itsesinäprovoilet
        näinhienostitäällä kirjoitti:

        Kikkelis kokkelis, mitäs läksit. Eli keksit ihan itse.

      • ihanelämä
        näinhienostitäällä kirjoitti:

        Juu, olet kyllä säälittävä trollaamalla järkyttäviä kokemuksiani todellisista tapahtumista, joiden jaksamiseen sain onneksi ammattiapua. Jos kalahti kovaa kalloosi, niin oikein hyvä. Minulla ei ole mitään tarvetta väitellä kanssasi näistä asioista, eikä hävetä tämän kakkosen tekemiä tekoja.

        Hei sinä siellä, minä kohtasin samanlaisen kakkosen aikoinaan. Kakkonen jopa takasi asuntolainan miehelle jouduttaakseen eroamme. Haukkui puolisoani narsistiksi josta ystävällisenä tarjosi apuaan päästäkseni irti pedosta. Erottuamme olen vuosia kärsinyt panettelustaan ja vainostaan. Olen myös saanut ammattiapua päästäkseni eteenpäin, eikä minullakaan ole tarvetta väitellä ykk.kakkosen kanssa täällä. Hän ei vain sitä ymmärrä.

        Kuitenkin jospa ajattelemme miksi kakkonen toimi noin kuin toimi....niin se johtui siitä meidän rakkaan puolisomme käytöksestä ja lupauksista kakkoselleen. OIkeastaan kaikki se mitä olemme joutuneet kokemaan johtui petturi puolisostamme ja hänen puheistaan kakkoselle. Aivan samalla tavalla kuin me uskoimme petturin katumus- rukouksia ja anteeksi pyyntöjä rakkauden tunnustuksineen uskoi tuo kakkonen myös hänen sanaan ja lupauksiin.
        Emme voi muuttaa mennyttä, eikä toisia ihmisiä, voimme vain muuttaa itseämme ja vaikuttaa omaan tulevaisuutemme. Itse olen sitä mieltä että yksi petturi riitti minulle. Kalliit oppirahat maksoin, mutta olen monessa asiassa rikkaampi kuin petturi ex ja ykköstynyt kakkosensa.
        Kohta tulee taas paskaa niskaan mutta mitäpä se ykk.kakkonen muuta keksisikään

      • ölkjhgfdsa

        Kannattaa elää sellaista elämää kuin haluaa.

      • Valitettavasti

        Nyt on palstan nikkiqueen saanut tasapäisen keskustelukaverin. Ilm uusi täällä kun jaksaa jankuttaa eräsexnikkiqueenin kanssa. Tuut huomaamaan että jatkaa ja jatkaa. Laita googlehaku tuosta kirjoittajasta niin huomaat mitä tarkoitan.

      • nikiqueeniki
        Valitettavasti kirjoitti:

        Hän se itse kertoi miten asiat ovat.

        eräsex - 13.10.2016 10:42
        Kyllähän täällä saa kertoilla vaikka minkälaisia satuja koska kukaan lukijoista ei pysty tarkistaan asian oikeaa laitaa.

      • Cdjxdjcgk

        Googlasin suomi24 eräsex takasi asuntolainan. Ja avot!

      • obs-obs-obs
        Cdjxdjcgk kirjoitti:

        Täytyy sanoo että olen kauhun sekaisin tunnelmin seurannut tätä keskustelua mutt koska olen uus täällä niin en ole uskaltanut kommentoida pelossa että saan itse tuon kauhean ykköstyneen vihat niskaani. Nyt sanon ett sä monella nimim. jotain eräsexää haukkuva kirjoittaja olet 100 varmasti juuriki se ykk.kakkonen josta hän on kirjoittanut aikasemmissa ketjuissa joita nyt tähän ketjuun vääristelit. Kävin nimittäin tarkistamass juuri nuo ketjut jotka olet liittänyt.
        Tässä ketjussa en ole nähnyt yhtään eräsexn nimim. kirjoitettua kommenttia.
        OLet paljastant ittes, ihmettelen miten kykenet elämään noin mustan mielen kanssa?

      • niki-niki-osta-prigi
        obs-obs-obs kirjoitti:

        Et sinä mikään uusi ole vaan sama vanha draamaqueen sillä viestivirheesi paljastaa sinut

        OLet itse paljastanut käyttämällä kahta isoa kirjainta

      • obs-obs-obs
        nikiqueeniki kirjoitti:

        Hän se itse kertoi miten asiat ovat.

        eräsex - 13.10.2016 10:42
        Kyllähän täällä saa kertoilla vaikka minkälaisia satuja koska kukaan lukijoista ei pysty tarkistaan asian oikeaa laitaa.

        Googlasin, ei löytynyt. Löytyi aivan toisenlaisia kommentteja kyseiseltä nimimerkiltä.

      • obs-obs-obs
        Cdjxdjcgk kirjoitti:

        Googlasin suomi24 eräsex takasi asuntolainan. Ja avot!

        Googlasin myös eikä mitään tollast löydy, vaan aivan päinvastaist

      • obs-obs-obs
        niki-niki-osta-prigi kirjoitti:

        Et sinä mikään uusi ole vaan sama vanha draamaqueen sillä viestivirheesi paljastaa sinut

        OLet itse paljastanut käyttämällä kahta isoa kirjainta

        No vooi vooi. Älä keht enää, pilasit jo ilmaston, etsi toinen kohe. Minuu et pure.

      • kukkelikuun
        Valitettavasti kirjoitti:

        Nyt on palstan nikkiqueen saanut tasapäisen keskustelukaverin. Ilm uusi täällä kun jaksaa jankuttaa eräsexnikkiqueenin kanssa. Tuut huomaamaan että jatkaa ja jatkaa. Laita googlehaku tuosta kirjoittajasta niin huomaat mitä tarkoitan.

        Sinä voit todella huonosti. Onko sairautesi uusinut? Toivottavasti saat apua.

      • sba-sbo
        obs-obs-obs kirjoitti:

        Googlasin myös eikä mitään tollast löydy, vaan aivan päinvastaist

        tämänkö? eräsex koekäytössä anna perseestä sisään parking eräsex video.

      • näinhienostitäällä
        ihanelämä kirjoitti:

        Hei sinä siellä, minä kohtasin samanlaisen kakkosen aikoinaan. Kakkonen jopa takasi asuntolainan miehelle jouduttaakseen eroamme. Haukkui puolisoani narsistiksi josta ystävällisenä tarjosi apuaan päästäkseni irti pedosta. Erottuamme olen vuosia kärsinyt panettelustaan ja vainostaan. Olen myös saanut ammattiapua päästäkseni eteenpäin, eikä minullakaan ole tarvetta väitellä ykk.kakkosen kanssa täällä. Hän ei vain sitä ymmärrä.

        Kuitenkin jospa ajattelemme miksi kakkonen toimi noin kuin toimi....niin se johtui siitä meidän rakkaan puolisomme käytöksestä ja lupauksista kakkoselleen. OIkeastaan kaikki se mitä olemme joutuneet kokemaan johtui petturi puolisostamme ja hänen puheistaan kakkoselle. Aivan samalla tavalla kuin me uskoimme petturin katumus- rukouksia ja anteeksi pyyntöjä rakkauden tunnustuksineen uskoi tuo kakkonen myös hänen sanaan ja lupauksiin.
        Emme voi muuttaa mennyttä, eikä toisia ihmisiä, voimme vain muuttaa itseämme ja vaikuttaa omaan tulevaisuutemme. Itse olen sitä mieltä että yksi petturi riitti minulle. Kalliit oppirahat maksoin, mutta olen monessa asiassa rikkaampi kuin petturi ex ja ykköstynyt kakkosensa.
        Kohta tulee taas paskaa niskaan mutta mitäpä se ykk.kakkonen muuta keksisikään

        Näinhän se varmaan on. Oma exäni oli mestari valehtelemaan, tiedon pimittäjä, väärinymmärtämisen mahdollistaja tapansa oli myöntyä "keskustellaan myöhemmin" tai saada raivonpuuska "aina samasta jankuttamisesta".

        Siltikin pitää ihmetellä, miten tämä kakkonen kuvitteli, että olisin hirviö jolta mieheni kaipasi hätäapua kiusaamiseensa. Ehei, tuskin näin olikaan. Hän riippui miehessäni hänen omien sanojensa mukaan.

        Luulen, että sellärangattomana ja keskusteluun kykenemättömänä tai jopa omien tekojensa paljastumisen kauhistuttama exäni näki siinä helpoimman tien. Olihan tämä nainen häneen suunnattoman rakastunut verraten minuun joka oli kauhistunut ja järkyttynyt mieheni todellisesta luonteesta.

        Tämän todellisen luonteen uskon myös mieheni kakkosen ymmärtäneen ja nähneen tilaisuuden saada kaikkea hyvää, mitä varallisuuteemme ja elämääme uskoi kuuluvan.

        Sen lisäksi ihmettelen miten vähän hän välitti mieheni vanhempien tilanteesta. Molemmat haudan rajoilla läheistensä apua kaipaamassa. Eikö hän todellakaan välittänyt ymmärtää tilannetta. Ei hän millään muotoa tuntunut muulta kuin kylmältä laskelmoijalta. Sellaisia meidän naistenkin joukossa on ja jotkut joutuu kärsimään heidän luonteensa tähden.

        Miten epätoivoinen ja tyhmä voi olla sitten lainatakseen rahaa, jotta toinen pääsee eroon puolisostaan? Kyllä ihmetyttää, mihin kaikkeen pystyvät. Ulkomailla on jopa murhattu puolisoita. Tuntuu että suomessakin mahdollista, kun tällaisia naisia pelissä. Ehkä sitä ei vaan suomessa ole edes osattu epäillä, mutta kyllä pitäisi.

        No hei. luulin jo että säikähdit tuon ykk.kakkosen räyhäämistä täällä. Ei siitä kantsi välittää.
        En enää uskalla enkä oikeastaan haluakaan kertoa enempää mitä meidän tapauksessa kävi, Sen sanon että tuollaisen vainoajan jäljiltä tuntuu toisinaan että onko totta että selvisin siitä. Vaikka eilinen vänkäys osotti kyllä että asioiden ja tapahtumien slvyys on vielä kaukana edessäpäin.

        Kuitenkin kaiken tuon vainon, ilkeilyt, herjat, maineenpilaamiskampanjat on petturiexäni saanut aikaan. En voi syyttää syyntakeetonta ykköstään joka takasi lainojakin toisen naisen miehelle(kukaan järkevä nainen ei toimi niin) ja sitten yritti saada minut ottamaan takausvastuun lainasta koska mies ei halunnutkaan häntä ensin. En suostunut ja eron jälkeen pidin myös huolen että mies ei pesäjaossa saanut mitään. (olen maksanut hänen valkojaan)
        Siitäkös olen sitten saanut rikollisen maineen.

        Ollaan me petetyt todella kuopassa käyneet viisaampia kuin nuo. Me olemme rikkaita ja osaamme olla onnellisia siitä mitä meillä on, meidän ei tarvitse varastaa toisilta.

      • En ole petetty, pettäjä, karannut enkä muutenkaan ollut uskottomuuden kans tekemisissä. Sekuhan lueskelen ja vähän kommentoinkin. Oma siisti ero loppusuoralla herättää kiinostuksen tännekin.
        Aivan järkyttäviä nämä vänkäykset täällä. OLen luojalle kiitollinen ettei minun ole koskaan tarvinnut tavata tuollasia ihmisiä joista tässä ketjussa puhutaan. .
        Kyllä me jokainen selviämme omasta tilanteestamme kun osammee käyttää malttia silä se on valttia.

      • centlöf
        julani kirjoitti:

        En ole petetty, pettäjä, karannut enkä muutenkaan ollut uskottomuuden kans tekemisissä. Sekuhan lueskelen ja vähän kommentoinkin. Oma siisti ero loppusuoralla herättää kiinostuksen tännekin.
        Aivan järkyttäviä nämä vänkäykset täällä. OLen luojalle kiitollinen ettei minun ole koskaan tarvinnut tavata tuollasia ihmisiä joista tässä ketjussa puhutaan. .
        Kyllä me jokainen selviämme omasta tilanteestamme kun osammee käyttää malttia silä se on valttia.

        "En ole petetty, pettäjä, karannut enkä muutenkaan ollut uskottomuuden kans tekemisissä. "
        Heheh, vai nyt et ole ollut, rouva uusiniki. Mitä sitten OLet täällä palstalla päätäsi aukonut?

        Tiesitkö, että nikinimesi on syyrialainen terroristi.

      • centlöf kirjoitti:

        hehehee, ja sama tyyli näyttää jatkuvan. Hyvin vähän olen kommentoinut, omaa tapaustani puin tuolla avoerossa jos kiinnostaa. En tiennyt että muualle ei saa kommentoida ja eikös se oli nikki eikä niki. Ei ole sinun asia arvostella minun eikä kenenkään toisenkaan nikkiä. Sinulle sopisi terroristin nimi nimimerkiksi. Jätä minut rauhaan en ole se joksi minua haluat nimetä.

      • ABdul-ne

        niin sinullakin ja kuten jo elämässäsi olet toiminut

        San 7:17-19

      • ABdul-ne kirjoitti:

        niin sinullakin ja kuten jo elämässäsi olet toiminut

        San 7:17-19

        Vai että raamatun lauseilla kommentoit en tiedä mitä tuolla haet? Itsellesi sopivaako kohtaa vai?
        Minä luotan enämpi ps103: 1-5. Herra on hyvä.

      • ELbanjo
        julani kirjoitti:

        Vai että raamatun lauseilla kommentoit en tiedä mitä tuolla haet? Itsellesi sopivaako kohtaa vai?
        Minä luotan enämpi ps103: 1-5. Herra on hyvä.

        Vai luotat sä fiktiiviseeen kirjaan. Ei mikään ihme, että olet noin seko!!!

      • julani kirjoitti:

        Vai että raamatun lauseilla kommentoit en tiedä mitä tuolla haet? Itsellesi sopivaako kohtaa vai?
        Minä luotan enämpi ps103: 1-5. Herra on hyvä.

        lisää raamatun paikkoja joita ABdul-ne voit lukea. johanneksen evankeliumi 3: 15-17
        Toivottavasti nyt olet tyytyväinen ja jätät minut rauhaan.

      • pipliumi
        julani kirjoitti:

        lisää raamatun paikkoja joita ABdul-ne voit lukea. johanneksen evankeliumi 3: 15-17
        Toivottavasti nyt olet tyytyväinen ja jätät minut rauhaan.

        Kirjoittelet näemmä itsellesi. Seko mikä SEKO!!!

      • obs-obs-obs
        sba-sbo kirjoitti:

        tämänkö? eräsex koekäytössä anna perseestä sisään parking eräsex video.

        Ykköstynyt joka tässä ketjussa räyhää on vakavasti sairas, ja purkaa pahaa oloaan tänne. Päätetään tässä ketjussa jättää hänet oman arvoonsa. Hänelle ei kannatte kenenkään enää vastata.

      • LAnkarullakauppias
        obs-obs-obs kirjoitti:

        Ykköstynyt joka tässä ketjussa räyhää on vakavasti sairas, ja purkaa pahaa oloaan tänne. Päätetään tässä ketjussa jättää hänet oman arvoonsa. Hänelle ei kannatte kenenkään enää vastata.

        Omalla kommentillasiko autat sitä asiaa? Lopettaisit sinäkin jo trollaamisen.

        Onko sinulla jotain läheisiä suhteita kyseiseen ihmiseen, kun sanot hänen olevan sairas?

        Miksi sinulla on tarve puolustella?

        Eräsex << siitä pyörii pari pornovideota netissä.

      • HuipullaTuuleeNyt

        Lasketaanko läheiseksi suhteeksi sadan vuoden kateus tuota naista kohtaan? Kaikesta päätelle terveyden perikuva ja sitäkin kadehtii.

      • valkeatlakanat
        näinhienostitäällä kirjoitti:

        Näinhän se varmaan on. Oma exäni oli mestari valehtelemaan, tiedon pimittäjä, väärinymmärtämisen mahdollistaja tapansa oli myöntyä "keskustellaan myöhemmin" tai saada raivonpuuska "aina samasta jankuttamisesta".

        Siltikin pitää ihmetellä, miten tämä kakkonen kuvitteli, että olisin hirviö jolta mieheni kaipasi hätäapua kiusaamiseensa. Ehei, tuskin näin olikaan. Hän riippui miehessäni hänen omien sanojensa mukaan.

        Luulen, että sellärangattomana ja keskusteluun kykenemättömänä tai jopa omien tekojensa paljastumisen kauhistuttama exäni näki siinä helpoimman tien. Olihan tämä nainen häneen suunnattoman rakastunut verraten minuun joka oli kauhistunut ja järkyttynyt mieheni todellisesta luonteesta.

        Tämän todellisen luonteen uskon myös mieheni kakkosen ymmärtäneen ja nähneen tilaisuuden saada kaikkea hyvää, mitä varallisuuteemme ja elämääme uskoi kuuluvan.

        Sen lisäksi ihmettelen miten vähän hän välitti mieheni vanhempien tilanteesta. Molemmat haudan rajoilla läheistensä apua kaipaamassa. Eikö hän todellakaan välittänyt ymmärtää tilannetta. Ei hän millään muotoa tuntunut muulta kuin kylmältä laskelmoijalta. Sellaisia meidän naistenkin joukossa on ja jotkut joutuu kärsimään heidän luonteensa tähden.

        Miten epätoivoinen ja tyhmä voi olla sitten lainatakseen rahaa, jotta toinen pääsee eroon puolisostaan? Kyllä ihmetyttää, mihin kaikkeen pystyvät. Ulkomailla on jopa murhattu puolisoita. Tuntuu että suomessakin mahdollista, kun tällaisia naisia pelissä. Ehkä sitä ei vaan suomessa ole edes osattu epäillä, mutta kyllä pitäisi.

        Kakkosia näyttää riittävän joka junaan. On sellasiakin kakkosia jotka menevät toisen naisen kotiin ja tämän aviovuoteeseen petturin kutsumana. En tuossa tapauksessa sanoisi että syy on yksin petturin. Ei ole kakkosellakaan muuta kuin märkiä sahajauhoja yläpään kopassa kyettyään tuohon tekoon.

      • ihanelämä
        valkeatlakanat kirjoitti:

        On myös kakkosia/eräs kakkonen joka pilkkasi petetyn fyysistä sairautta ja huonoa fyysistä kuntoa, mutta kun itse sitten ykkösytyneenä sairastui vakavasti syytti petetyn aiheuttaneen sen toivomalla hänelle pahaa wodo nukke leikkien kans. Tuollaisia ilkeyttä on vaikea ymmärtää. Pitäisi hänen koota voimansa paranemiseen eikä petetynexän syyttelyyn. Kukaan ei voi ajatuksilla aiheuttaa toiselle sairautta.
        Tällaisissa tilanteissa herää huomaamaan kuinka me ihmiset olemme raadollisia, kuinka vastoinkäymiset kuten sairaudet saavat jotkut hakemaan syytä niihinkin muualta kuin itsestään. Esimerkkitapauksessani en varmaan exänä ole vastuussa ykköstyneen geeniperimästä joka on se suurin syy sairauksiin, myös omaan sairauteeni.

      • olerehellinen
        ABdul-ne kirjoitti:

        niin sinullakin ja kuten jo elämässäsi olet toiminut

        San 7:17-19

        Mistä pohjaton vihasi johtuu?

      • Halleppalujaa

        Nyt se on tuo eräsex saanut päähänsä jonkun sairastuneen. Katsotaan kuinka kohta taas kirjoitustyyli ja nikit muuttuu jos ja kun varmaankin tuo hänen suuri toiveensa ei ole toteutunut. Pitäisiköhän hänen kokeilla niillä voodoo nukeilla wodojen sijaan.

      • halleppalujaa.vain
        Halleppalujaa kirjoitti:

        Vai että ihan eräsex taas asialla. Eikö kellään toisella voi olla samanlaisia kokemuksia kuin tuolla exällä. Jos ei, niin tietää jokainen osallistuja täällä, että sä ainakin olet se nyxä josta puhuu. OLet todellakin paljastanut itsesi. Kirjoitusvirheetkin joista muka tuota exää oikoilet teet itse samalla tavalla. Vai onko niin että itse täällä monelle nimim. kirjoittelet ja tarkoituksella teet samat virheet ja tyylimuutokset voidaksesi antaa kuvan kuinka joku eräsex täällä taas monella nimim. kirjoittaa. Missä se ex oikein luuraa, kun en ole yhtään kirjoitusta siltä nimim, nähnyt?

      • Luuraaluuralla

        Siinähän se luuraa kahtoppa peiliin 😃😃😃

      • luuraaluuralla
        Halleppalujaa kirjoitti:

        Nyt se on tuo eräsex saanut päähänsä jonkun sairastuneen. Katsotaan kuinka kohta taas kirjoitustyyli ja nikit muuttuu jos ja kun varmaankin tuo hänen suuri toiveensa ei ole toteutunut. Pitäisiköhän hänen kokeilla niillä voodoo nukeilla wodojen sijaan.

        Täällä noita kirjoituksia nyxä viljeli ja viljelee. Tositteet varmassa tallessa.

      • luuraaluuralla
        luuraaluuralla kirjoitti:

        Täällä noita kirjoituksia nyxä viljeli ja viljelee. Tositteet varmassa tallessa.

        Kannattaa siis lopettaa kiusa ja vääräntiedon levittäminen täällä ja live elämässä koska petetty saattaa kostaa ja paljastaa todistusaineistonsa.

      • mitä.nyt.uhkailee

        luuraaluuralla
        eikö kukaan enää vastaa sinulle? Ota kuitenkin huomioon että se johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä että ketään ei jaksa kiinnostaa. Tämä vain tiedoksi nyt jatkan auringossa kupsuttelua. Tee sinäkin niin, mene ulos lenkkeilemään, tuonne ihanaan kauniiseen kevääseen, nuuhki luonnon tuoksuja ja nauti.

      • tilikirja
        virheet-huomioitu kirjoitti:

        Jotkut ne keskustelee"keksustelujanan keskellä" kuten valehtele.lisää, kääretorttua, kunmikääneiriitä, elämäähukassa,luontoseksi.
        Jospa noista nyt koko lauseen keksin. Luontoseksi valehtelee keksustelujanan keskellä lisää kun mikään ei riitä elämää hukassa kääretorttua apuun

        Kävinpähän lueskelemassa eräsexän kirjoituksia muissakin ketjuissa . En ymmärä tätä vihaa tuota nimimerkkiä kohtaan. Onko hän polkenut jotain ihmistä varpaille vai mikä on jutun nimi.

      • oikeinmikäoikein
        nikiqueeniki kirjoitti:

        Hän se itse kertoi miten asiat ovat.

        eräsex - 13.10.2016 10:42
        Kyllähän täällä saa kertoilla vaikka minkälaisia satuja koska kukaan lukijoista ei pysty tarkistaan asian oikeaa laitaa.

        VOi näitä totuuden vääristäjiä. Satuin törmäämään seuraavaan keskusteluun. nikiqueeniki, ei siis kertonut missä yhteydessä eräsex noin kirjoitti. LAiteaanpa tähän koko keskustelu niin muuttuu eräsexänkin kommentin sisältö heti toiseksi.

        neuvonumeroyksi
        16.9.2016 10:43
        neuvonumeroyksi kirjoitti:
        Annan neuvon jos hakee lähestymiskieltoa niin kannattaa ehdottamasti viedä oikeuskäsittely maaliin asti. Me nimittäin uskoimme kun ex vannoi oikeudessa jättävän meidät rauhaa eli annoimme periksi ja vedimme hakemuksen pois. Tähän päätökseen oli kyllä osasyynä myös tuomari joka halusi keskustella meidän kanssamme kahden kesken ja viittasi exän mielenterveyteen, hänen mielestään vastassamme oli mielenterveyspotilas ja hän uskoi henkilön rauhoittuvat ajan myötä apua saatuaan. Toinen syy hänellä oli myös se, että meillä oli kirjalliset todisteet exän vastiineessa oleviin muka häneen koskeviin uhkaaviin kohtaamisiin. Minulla oli esim. todisteena lentoliput ja hotellilaskut että olin nimenomaisina päivänä ollut poissa maasta. Se oli hänen mielestään selvä merkkiä mielenterveyshäiröstä. Ja katin kontit. Siinäpä se nähtiin se "potilas" ei lopettanut eikä edes tänä päivänä ymmärrä mitä se sopuratkaisu tarkoittaa. Luulee "voittaneensa" oikeuskäsittelyn :) Eli kaikki jotka joudutte tuollaiseen tilanteeseen niin ei muuta kuin hoitakaa homma maaliin asti.

        eräsex
        13.10.2016 10:42

        OLi vastaus neuvonumeroyksi nimimerkille.

      • YkköstyneenPahimmatTeot
        oikeinmikäoikein kirjoitti:

        Kakkosen tai paremminkin ykk.kakkosen pahimpia tekoja on kertoilla satuja ja sitten vääristellä saamiaan vastauksia.

    • Ykköseltäkakoselle

      Loukkaa se kun ei ota yhteyttä petettyyn vaikka pyytää. Olisin halunnut keskustella kun en tiedä mikä on totta. Täysin petturin sanojen taakse jäi kaikki. Se miksi esiintyy kaverina muka en käsitä sitäkään. Tuskin tuokaan kakkonen hyväksyisi miehensä kaveriksi eikä ota yhteyttä. Taitavat vielä jatkaa kuten epäilen. Loukkaa kovasti koska luulin jo tässä iässä aikuisen naisen osaavan hoitaa nämä jutut oikein. Ei näymmä halua mutta salassa viestittelee kyllä ukolle aina kun töissä on. Eli mikä johtopäätös on tästä kakkonen? Ota yhteyttä jos haluat tämän reilusti hoidettavan. Muutoin katson että annat miehen kulkea luonasi edelleen? Nyt käsi sydämelle kakkonen hyväksyisitkö miehellesi tuollaisen salaisen kaverin?

      • kakoseltaykösele

        kuka kakonen on se joka yköseltä viestiä saa?

    • pettäjäunohtunut

      Ja oikein koko ketju rakkaasta kakkosesta uskottomuuskeskusteluissa. Taidampa pyrkiä kakkoseksi kun ae on noin kadehdittu ihminen.

      • virheet-huomioitu

        Mä myös tahon kakkoseksi, hehehhee

      • niin-huomattu

        Mä myös obs-obs-obs

    • Jollekinolleelle

      Täälläkin ja petetty. Anteeksi olen antanut. Olisin antanut myös tuolle kakkoselle muttei halunnut ottaa yhteyttä. Minusta pahin teko tuolta kakkoselta on ettei ottanut yhteyttä.

      • upouusi

        Olisit antanu kakkoselle ykköstä ja ykköselle kakkosta.

      • Junakulkee

        Se on vähän kakspiippunen juttu, että pitääkö kakkosen ja petetyn olla yhteydessä ollenkaan ja oikeastaan miksi pitäisi. En oikein ymmärrä anteeksipyytämisiäkään tai antamisia kummaltakaan taholta. Silloin se on paikallaan jos on esim kiusattu tolkuttomilla määrillä tekstareita, soitettu yökaudet häiriösoittoja. Tunkeuduttu väkivalloin toisen kotiin tai muuta vastaavaa.
        Toisaalta se on inhimillistä, että petetty haluaa kontaktin kakkoseen. On helpompi ajatella, että koko soppa on lähtenyt kakkosesta.

        Petetyn pitää se anteeksipyyntö saada, jos sellaista haluaa, uskottomalta kumppaniltaan. Hänen kanssa parisuhteessa on oltu, ei kakkosen.

        Näissä tilanteissa tunteet voi ottaa vallan ja järjen ääni hiljenee.
        Korostuu varsinkin sillä osapuolella joka joutuu eniten pettymään.

      • ihanelämä
        Junakulkee kirjoitti:

        En minäkään ymmärrä miksi pitäisi olla, ja jos saisin elää uudestaan tuon ajan tekisin heti lopun kakkosen yhteydenotoista. Petturi pyysi anteeksi kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja, mutta niillä anteeksipyynnöillä ei loppupeleissä ollut mitään arvoa kun ne eivät tulleet sydämestä. Helppo sanoa että jos saisin elää uudestaan tuon ajan niin tekisin toisin. Iän mukana viisaus karttuu ja ajattelee asioita täysin eritavalla kuin silloin. Nykyisin voi vain muistella ja olla itselle vihainen omasta tyhmyydestä ja herkkäuskoisuudesta.

    • Kieroiluatupalana

      Ei kakkosen vika toki ole mutta kun ystävä ja vielä aika läheinen ollut yhdessä sekoittivat miehen täysin. Kun ilmi tuli oli mies niin järkyttynyt ja pulloon tarttui kun ei osannut kaikkea käsitellä. Se miksi ystäväni ja kakkonen siitä saivat en tiedä mutta toisaalta molemmat pettäneet aikaisemmissa suhteissa itse. Ilmankos tulivat niin hyvin toimeen. Onpahan nyt kaksi mitä vihata!

      • Nähnytjakuullut

        Tuollaisia onnettomia riittää. Ei niitä arvosta edes omat kaverit. Ei tuollaisen jälkeen millään selityksillä. Ei kannata edes vihata.

    • Vaimoltajokaeitiennyt

      Pahinta minusta on se että olemme molemmat tuon petturin sanojen takana. En tiedä mikä totuus on. Eikä tuokaan ole yhteyksiä ottanut. Joten ei tämäkään hyvältä tunnu. Ei ole muuta kuin tuon petturin vannominen. Pahinta on myös se että epäilen sen vieläkin valehtelevan kakkoselleen ja jatkavan suhdetta. Minun versioni on se että kiinni jäi ulkopuolisen kertomana jolloin myönsi. Muutoin ei olisi kertonut. Kovin salassa pitänyt. No reissuhomma niin helppoahan se on vedättää molempia. Toivotaan ettei ole enään suhteessa vaan on rehellinen. Pahalta se tuntuu kun kauhuissani mietin onko se todella kertonut kakkoselleen että kiinni jäi?

    • näinminäkintein

      Ei kai sitä voi toista miestä syyttää jos vaimo muhinoi omasta halustaan vieraan kanssa. Jos ei naisella riitä päässä järki lopettaa silloin on vaihdon paikka tai hankkii itsekin seksiseuraa.

    • eioletervettätouhua

      pettäjä on itse vastuussa, ei kakkonen sillä pettäjä valehtelee kakkosellekkin..siis kysymyksessä todennäköisesti joku sairaus kun pitää valheessa elää...

    • Anonyymi

      Puolituttu samaa ikäluokkaa oleva lyhyt ei-minkään-näköinen ja vähän reppanan oloinen nainen, josta en osannut epäillä kuuna päivänä tulevan ukkoni panoalusta.
      Olin hänelle ystävällinen. Sitten olikin naisella muuta mielessä.

      • Anonyymi

        Siis tarkoitat että ukollasi oli muuta mielessä? Kuulostatkin kyllä niin viehättävältä että ihan ihmettelen miten tuollaista naista kukaan pettäisi.. .. 🙄

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5917
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3744
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2033
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1239
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe