Le Pen: vahvasti maahanmuuttoa vastaan

Ransakan persidentinvaalien ensimmäisen kierroksen lähestyessä Marine Le Pen on ottanut erittäin voimakkaan kannan maahanmuuttoa vastaan. Le Pen lupaa keskeyttää välittömästi presidentiksi tulötuaa kaiken maahanmuuton siksi aikaa, että tilanne saadaan hallintaan uusilla laiella.

Le Pen lupasi estää myös ulkomaalaisten opiskelijoiden pääsyn Ranskaan siksi aikaa, kun uudet ja paremmat laits saadaan voimaan.

Kuulostaa D. Trumpilta, mutta pureeko se toisella kierroksella ranskalaisiin?
5126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Puree tuo ainakin niihin, jotka ovat nähneet maahanmuuttajien vihan ja pettymyksen läheltä. Le Pen on oikeassa: lait on saatava ajantasalle eikä väkeä voida ottaa lisää ennen kuin nyt Ranskassa asuville/oleskeleville pystytään tarjoamaan toimeentulo ja turva.

Eikä tuo ole sama kuin Trumpin typerät muurien rakentamiset yms. Minusta ihan järkevää puhetta. Maahanmuuttajista suuri osa ei ole halunnut sopeutua ja integroitua Ranskaan. Siksi heitä ei voida ottaa tällä hetkellä enempää. Onhan ennen kuulumatonta, että nykyään juutalaiset joutuvat elämään pelon vallassa uskonsa takia. Osa jopa pakeni maasta, kun sinne otettiin niin suuria joukkoja juutalaisvastaisia nuoria miehiä.

Äänestä

Le Pen on Euroopan pelastus jos siinä enää mitään pelastettavaa on. Veikkaan että kymmenen vuotta kun menee, mitään ei ole enää tehtävissä. Ei ehkä sitäkään aikaa tarvita.

Äänestä

Nyt Y L E verovaroilla ja Feministit nostattamaan samanlaista henkeä NAISEHDOKKAAN puolesta kuin tapahtui viimeisissä USA:n Presidentinvaaleissa !

Äänestä

Niin ja nyt tais masinoida tilaustyönä torstaisen terroristi hyökkyäksen, siinä ei poliisin henki paljon paina kun populisti jyrää

Äänestä

Halonenhan lietsoo samanlaista menoa Suomeen putkinäköisillä kirjoituksillaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Faktaapeliin-2 kirjoitti:

Ransakan persidentinvaalien ensimmäisen kierroksen lähestyessä Marine Le Pen on ottanut erittäin voimakkaan kannan maahanmuuttoa vastaan. Le Pen lupaa keskeyttää välittömästi presidentiksi tulötuaa kaiken maahanmuuton siksi aikaa, että tilanne saadaan hallintaan uusilla laiella.

Le Pen lupasi estää myös ulkomaalaisten opiskelijoiden pääsyn Ranskaan siksi aikaa, kun uudet ja paremmat laits saadaan voimaan.

Kuulostaa D. Trumpilta, mutta pureeko se toisella kierroksella ranskalaisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu