uskallanko muuttaa asumaan avomieheni kanssa hänen vanhempiensa omistamaan taloon, joka on vieläpä hänen vanhempiensa naapurissa? Vanhempien talon ikkunoista näkisi meille sisään ja pihalle ainakin. Avomieheni vanhemmat ovat mukavia, anoppi ehkä hieman seurankipeää sorttia. Soittelee nytkin meille melkein joka päivä kun asumme muualla.
Talo on kiva ja tavallaan olisi kivaa muuttaa, mutta toisaalta pelkään jääväni avomieheni äidin seuraneidiksi varsinkinkin kun hän vielä vanhenee (nyt jo eläkkeellä). Onko kokemuksia asumisesta näin lähellä toisen vanhempia? Miten on sujunut?
Lisäksi pelottaa se, että jään aika heikkoon valta-asemaan, kun avomieheni omistaisi talosta osan, hänen vanhempansa osan ja minä en yhtään. Olisiko minulla sananvaltaa ollenkaan...? En halua "osille" ahneudesta, vaan pelkään epätasa-arvoista asemaa kun sekä avokkini vanhemmat että hän "jyräisivät" minut päätöksissä omistusoikeutensa takia. Myös riidoissa voisin jäädä aika heikoille. En tosin usko, että avokkini vanhemmat kovin paljon puuttuisivat elämäämme, mutta eihän sitä tiedä.
Harkitsemme vasta muuttoa, mutta aika todennäköistä se jo on. Välillä olen iloinen asiasta, välillä tekee mieli pistää lukkojarrutus. Entä jos sukset meneekin ristiin.. Voi olla että tulisi ero...
Kertoilkaa mielipiteitä ja kokemuksia...
Talo on kiva ja tavallaan olisi kivaa muuttaa, mutta toisaalta pelkään jääväni avomieheni äidin seuraneidiksi varsinkinkin kun hän vielä vanhenee (nyt jo eläkkeellä). Onko kokemuksia asumisesta näin lähellä toisen vanhempia? Miten on sujunut?
Lisäksi pelottaa se, että jään aika heikkoon valta-asemaan, kun avomieheni omistaisi talosta osan, hänen vanhempansa osan ja minä en yhtään. Olisiko minulla sananvaltaa ollenkaan...? En halua "osille" ahneudesta, vaan pelkään epätasa-arvoista asemaa kun sekä avokkini vanhemmat että hän "jyräisivät" minut päätöksissä omistusoikeutensa takia. Myös riidoissa voisin jäädä aika heikoille. En tosin usko, että avokkini vanhemmat kovin paljon puuttuisivat elämäämme, mutta eihän sitä tiedä.
Harkitsemme vasta muuttoa, mutta aika todennäköistä se jo on. Välillä olen iloinen asiasta, välillä tekee mieli pistää lukkojarrutus. Entä jos sukset meneekin ristiin.. Voi olla että tulisi ero...
Kertoilkaa mielipiteitä ja kokemuksia...
Vastaukset 91
Vanhimmat
Sehän riskeeraa oman perheesi onnen eikä teillä avioparina ole sitten enää mitään vapautta elää niin kuin ITSE tahdotte. Vaikka eläisittekin niin saisitte jatkuvasti kuulla kommentteja vaikka mistä pikkuasioista. Ja suuristakin!
Monet, hyvin monet liitot ovat päätyneet eroon, kun toisen vanhemmat ovat liikaa puuttuneet sisäisiin asioihin. Miksi turhaan riskeerata, kun voitte varmaan löytää asunnon jostakin muualtakin.
Sukulaisten ei tule asua toistensa näkyvissä. Jokainen elää tavallaan. Kuka siivoaa silloin, kuka saunoo tällöin.
Sukulaisten on helppo tulla ihan ystävyydellä huomauttamaan, että yleensä ei meidän perheessä noin tehdä tuota asiaa ikinä, vaan JOS haluaa HYVÄn tuloksen, niin tehdään näin.
Hyväkään ystävä ei sekaannu sillä tavalla elämääsi kuin rakas sukulainen, ihan hyvän hyvyyttään.
Mieti tarkkaan.
Vaimostani tuli alkoholisti,johon hän sitten myöhemmin menehtyi,ja kaikki johtui appivanhemmista ja heidän holhouksestaan ja liian tiiviistä yhdessäolosta. Älä ihmeessä tee samaa virhettä. Ja nämä olivat kuitenkin hänen omat vanhempansa.Minua se häiritsi myös erittäin paljon ja siitä riideltiin usein. Se johti rakkauden häviämiseen ja lopulta vaimoni kuolemaan.
Altavastaajana olet. Alussa voi mennä hyvin, mutta jatkossa tulee hankaluuksia. On oma kokemus!
Omistusoikeudet tulevat jatkossa aiheuttamaan valtataisteluja. Avomies jää ikäänkuin entiseen perheeseensä näiden omistuksellisten seikkojen takia. Jos lapsia ilmaantuu kuvioon, tilanne hankaloituu.
Jos pelkästään avomiehen vanhemmat omistavat talon, ja te molemmat olette vuokralla, tilanne on helpompi. Mutta jos avomiehesi omistaa yhdessä vanhempiensa kanssa olet tosiaan häviöllä. Olet sivuhenkilö, pelkkä tyttöystävä, et vakavasti otettava, vaikka he kohtelisivat sinua muuten hyvin. Avomiehesi muodostaisi taloudellisen liittymän vanhempiensa kanssa, ei sinun.
Selvitä suhteesi, olisiko avioliitto mahdollinen ja samalla tuleminen tasa-arvoiseksi miehesi kanssa omistusoikeuden suhteen. Näinhän tulee suhteesi avokkiin samalla testattua.
Älä muuta ennen kuin omistusjutut on selvitetty. Et kai halua olla avokkisi ja hänen vanhempiensa koekaniini ikään kuin koeajalla suhteessa?
Siinäpä sinulle onkin sitten päiväkahviseuraa..
Ja kesällä pitää sitten ruoho olla oikein leikattuna puhumattakaan talvella, että lumet on oikein aurattu. Viikkosiivous on ehdottomasti tehtävä, matot vietävä ulos. Kaikista vieraista viikonloppuna sinun pitää maanantaina kertoa tarkka selonpito. Ai niin ja jos satut ruokaa tekemään niin sinuahan tullaan neuvomaan oikein olan takaa, että ei meidän poika tuota syö.
Ja jos et satu päivittäin satu tulevaa anoppia näkemään niin ainakin puhelin on teillä kuumana....
Mieti vielä toisenkin kerran, kannattaako muuttaa anopin naapuriin.Itse asuin yli 20 vuotta. Nyt vasta voin hengittää vapaasti, kun vihdoin viimein muutimme pois.Voi lähteä vapaasti avesta ulos ja mennä pihalle silloin kun haluaa, ei tarvitse pelätä, että appi tai anoppi tulee vastaan.Ok, jos teillä on hyvät välit anopin kanssa, se voi jopa onnistua, itseäni ei koskaan hyväsytty miniäksi.Nai- misissa olen edelleenkin mieheni kanssa, mutta anopista erosin samoin kuin apesta.Kyllä ero oli monta kertaa lähellä, kun asuimme naapureina, nyt alkaa helpottaa pikkuhiljaa, kun muuutosta on jo vuosi aikaa.
jos kumppani antaa vanhemmilleen pilkkaamis_alistamis_oikeuden niin kannattaako(?) suhde ylipäätään??
Tunnenpa hyvinkin erään perheen, jonka naapurissa asuu ko. perheenäidin vanhemmat.
Perheen isä valitti, että vaimonsa isä eli hänen appi-ukkonsa ei anna heidän asua rauhassa, vaan tupsahtaa kylään tämän tästä. Kerrankin hän heräsi aamulla, ja appi-ukko oli hänen vierellään odottelemassa hänen heräämistään. Lopulta vaimo joutui sanomaan isällensä asiasta. Isä ei enää käynyt tyttärensä kotona. Uskoi siis kertasanomisella asian. Vaimon vanhemmat ovat eläkeläisiä, joten aikaa tyttären perheen seuraamiseen oli yllin kyllin. Eiväthän he mitään pahaa tarkoittaneet tietenkään.
Nyt tuntemani perhe on muuttamassa pois. Yksi osatekijä lienee tuo em. asia. Kannatan sydämestäni heidän päätöstään. Kyllä "hajurako" on hyvä olla olemassa, jos haluaa elää rauhassa.
Se on musta ihan sama mikä kelläkin on TARKOTUKSENA kun tupataan liian lähelle. Miten se vaikuttaa lopputulokseen, ei mitenkään.
Kun toiset tuppautuu niin itselle tulee paha olo, vaikka kuinka yrittäisi "ymmärtää" niitä tuppautujia.
Miksi siis ehdoin tahdoin asettua alttiiksi tuollaiselle, ellei ole AIVAN PAKKO?
Montako AIKUISTA ihmistä mielestäsi elää normaalissa parisuhteessa keskenään ?
Jos vastauksesi on kaksi (2), älä muuta appivanhempiesi naapuriin ! Järjestely maksaa, mutta edut ovat kiistattomat.
Jos taas vastauksesi on neljä (4), niin siitä vaan "ilmaisen" asunnon huumassa muuttamaan. Järjestelyn "hinnan" tulet sitten huomaamaan tuonnempana, eli tod.näk. melko pian....
iytyityiiyk
Vaikka tällä hetkellä kaikki "tuntuu" siltä,et voisit muuttaa.Niin ole viisas älä muuta.
tapauksessa kannata. Vaikka olisi kuinka kiva anoppi, on paras pysyä omissa oloissaan molempien. Pidemmän päälle se on paras vaihtoehto.
Ollaan lisää juteltu aiheesta ja avokkini olisi ihan innoissaan muuttamassa sinne. Kummatkin avomiehen vanhemmat ovat ihan oma-aloitteisesti sanoneet, etteivät sitten aio puuttua asioihimme jos muutamme. Muuttaisimme siis vasta puolentoista vuoden päästä ehkäpä, syynä mm. tulossa oleva iso remontti nykyisessä talossamme (eli vaikeaa myydä kunnon hintaan tätä kämppää joten pois ei oikein pääse - remontin ajan talo pussissa 10k). En vieläkään osaa päättää. Vaikka neuvotte, ettei kannata muuttaa, niin avokkini vanhemmat ihan tosiaan ovat paljon mukavampia tyyppejä kuin useimmat ihmiset ja avomieheni isä varsinkin todella järkevä. Hänestä ei siis ainakaan tulisi ongelmaa, mutta avomieheni äiti siis saattaisi joskus olla seurankipeydessään rasittava. Juttelimme tästä yms tulevista mahdollisista ongelmakohdista avomieheni kanssa ja hän sanoi että on minun puolellani jos tulee riitaa. Esim. haluni olla rauhassa hän ymmärsi täysin ja kehotti vaikka sanomaan äidilleen että "en ehdi nyt olla kanssasi koska minulla on töitä" ja jos äiti tästä pahoittaisi mielensä niin avomieheni olisi asiassa puolellani.
Eikö kellään ole hyviä kokemuksia kyseisenkaltaisesta järjestelystä?
Onneksi muuttoon on niin pitkä aika että jos haluan, niin uskon että homma haudattaisiin jos alkaisin vastustaa. Tosin nyt avomieheni on kovin innostunut ajatuksesta ja varmaan loukkaantuisi jos peruisin jutun.
...tilanteesi. Jos tunnet, että voit luottaa aviokkisi vanhempiin, niin älä kuuntele meitä, jotka täällä varottelemme. Emmehän me tunne sinun tilannettasi.
Tällä palstalla vain on niin paljon niitä kauhujuttuja anoppi-miniä-suhteista nähty ja luettu, että olemme varmaankin liian kanssa varottelemassa jokaista.
Pitää tokkiinsa muistaa aina, että ihmisten kanssahan sitä ollaan tekemisissä, vaikka olisivat appivanhemmat! Rakkaan puolison äiti ja isä, hyvänen aika!
Toivottavasti me kaikki muistamme, että myös miniöistä tulee eräänä päivänä anoppeja. Millaisia juttuja seuraavan sukupolven miniät mahtavat kirjoittaa?
Suurin osa suomalaisista naisista on järkeviä, asioistaan, kodistaan ja perheenjäsenistään huolehtivia ihmisiä, jotka hämmästyisivät varmaankin suuresti, jos heistä puhuttaisiin tällä tavoin selän takana ja nimimerkein!
eikä siinä ole mitään pahaa että pitää vähän väliä, pysyy paremmat suhteet.
Omapa on ihan asiasi ellet kuuntele kokeneita. Toivotan sulle pirun hyvää ja harvinaista onnea sitten siihen tilanteeseen kun huomaat, että yksityiselämänne on haihtunut taivaan tuuliin.
No jos olet varma asiasta ja miehesikin haluaa palata äidinhelmoihin ja jos anoppi ja appikin ovat oikein vasiten luvanneet olla puuttumatta asioihinne ja vielä jos miehesi saattaisi pahastua kun vaimoke mokoma estelee äidin luo muuttoa, niin ei muuta kuin toimeksi vaan, miksi vielä kyselet täältä kun nämä ilkeät ihmiset eivät edes esitä hyviä puolia vanhempien naapurina asumisesta. Miksiköhän ? Ehkäpä teille vanhempien luo muutto on aivan oikea ratkaisu, toinen nappivaihtoehto vois olla päiväkoti....muuhun johtopäätökseen noista jutuistasi ei voi tulla !
Hei, siis olette myymässä entistä asuntoa pois?
Onko se sinun vai puolisosi omistuksessa? Vai yhteinen?
Muutat appivanhempiesi omistamaan haussiin, josta miehesi tulee omistamaan osan, mutta sinä et mitään. Näinkö se oli?
Sanoisin teille neuvoksi,jätä ennakko luulosi heti pois,muuten ette tule toimeen pitkään?
Rohkeasti anopin juttusille! Kerrot peloistasi ja kysyt miten anoppisi suhtautuu asiaan. On ihan hyviä kokemuksia asiasta, mutta toki siinäkin tarvitaan yhteisiä peli sääntöjä! Ajatteleppa asiaa anoppisi kannalta, ehkäpä hänkin "PELKÄÄ" samoja asioita, kuten joutuvansa lastenhoitajaksi tai ruoka-automaatiksi pojalleen. Varsinkin siinä tapauksessa että olet "moderni" nainen joka käy työssä. Keskustelkaa, jutelkaa ja jauhakaa. Onnea vain yritykselle!
Eli asumme mieheni vanhempien naapurissa, olemme asuneet ko. talossa jo viitisen vuotta,ja tänä aikana anoppi ja appiukko ovat kyläilleet noin kymmenisen kertaa, lähes aina kutsusta. Ja jos ei ole kutsuttu, ihan ovikelloa soittamalla ja oven takana odottamalla on sisään tultu, vaikka emme pidäkään ovia lukossa ollesamme kotona. Meillä järjestely on toimnut, ja siitä on ollut jopa hyötyjä, koiranhoitoapu ja vastaava on aina ollut lähellä. Kyse lieneekin enemmän appivanhemmista, ei kai tähän(kään) asiaan mitään yleispätevää totuutta ole.. Omien kokemusteni perusteella voin suositella, me elämme omaa elämäämme, he omaansa, vaikak vierekkäin asutaankin.
Muutimme aviomieheni kotitilalle appiukkoni luokse asumaan talonrakennuksen ajaksi. Hyvin sujuu. Talokin rakennetaan, korkean kuusiaidan kera, tuohon parin sadan metrin päähän.
Tottakai se on selvää, että nyt, kun katon alla on enemmän kuin kaksi aikuista ihmistä, tarvitsee miettiä hieman enemmän tekemisiään ja olemisiaan, mutta ei siitä kyllä haittaa ole. Nykyajan minäminämaailmassa tekee ihan hyvää ajatella muitakin kuin vain itseään.
Vieraitakin meillä/appiukolla käy, eikä ole paljon udeltu, puolin eikä toisin. Kyllä se tiedetään, että sitten kun talo on valmis, niin meillä tulee varmasti olemaan "vieraita" harva se päivä, mutta eipä tuokaan minua haittaa, kun on niin mukava appiukko.
...jaa että anoppiko? No sehän se vasta mukava onkin. Saisi vaan käydä kylässä useimminkin, mutta kun matkaa on peräti kolme kilometriä, niin vähän harvemmalle on nuo vierailut jääneet. Omat vanhempani asuvat sadan kilometrin päässä, mikä on miehestäni oikein sopiva etäisyys, siitä huolimatta vaikkei hän appivanhempiaan inhoakaan.
Eli se on ihan ihmisestä itsestään kiinni, luuleeko tulleensa "kytätyksi", "arvostelluksi" tai "alistetuksi". Anopit ja appiukot ovat ihmisiä. Miniöistä ja vävyistä en olisi enää niinkään varma luettuani tämän keskustelun mielipiteet. Kuten jo aikaisemmin joku mainitsi:puhe-elimet on keksitty. Jos ongelmia on, niin keskustelkaa. Tässähän on kyse vain muutosta, ei elinikäisestä taakasta, josta ei koskaan pääse eroon.
Tiedän sekä toimivia, että epäonnistuneita ratkaisuja. Näin meillä...
Rakensimme "pari"talon itsellemme ja appivanhemmille. Suunnitteluvaiheessa löysimme enemmän positiivisia, kun negatiivisia syitä, vaikka varoittelijoita toki oli. Nyt rakennuksessa elää kolme sukupolvea hyvässä yhteisymmärryksessä, vaikka toki erimielisyyksiäkin on.
Appiukko (pirteä eläkeläinen) hoitaa lumityöt, ruohonleikkuun ja muutkin "talonmiehen" hommat. Lastenhoitoon saamme todella paljon apua jatkuvasti.Mahdollistaa omat harrastukset ja helpottaa lasten harrastuksiin vientiä. Koulun jälkeen lapset eivät ole ihan yksin kotona,mikä rauhoittaa mieltäni kovasti...
Yksi iso vaikutin ratkaisuumme oli edesmennyt isoisäni. Esimerkistä tiedämme, että hoidon tarve kääntyy joskus toisinpäin. Ja yritämme tulevaisuudessa auttaa appi/omia vanhempia asumaan kodissa silloinkin, kun omat voimat alkaa ehtyä. Se on paljon helpompaa läheltä kun kaukaa. Tokihan vanhukset voi sulkea laitoksiin, mutta se ajatus ei houkuta meitä!
Ja tiedoksi: JOS RIIDELLÄ HALUAA, NIIN SE ONNISTUU KAUEMPAAKIN.....
Useimmissa maissa on aivan normaalia että monta polvea asuu saman katon alla.
Miksi se on suomalaisille niin vaikeaa?
Ei vika voi pelkästään appivanhemmissa olla, niin laajasta ongelmasta on kyse.
Minulla on vietnamilaisia ystävinä. He kertovat että heilläpäin vanhemmista pidetään huolta loppuun saakka. Heillä myöskään eivät vanhemmat anna rahaa lapsille vaan päinvastoin lapset antavat vanhemmilleen. Suomessa asuvat vietnamilaiset lähettävätkin paljon rahaa ja arvoesineitä vanhemmilleen.
He eivät myöskään ymmärrä suomalaisten tyyliä muuttaa johonkin metsän keskelle eroon muista.
Nythän on espanjassa noussut kohu, kun siellä aiotaan rakentaa 30 neliöisiä sinkkuasuntoja.
Siellä päin pidetään niin pientä asuntoa epäinhimillisenä, vaikka täällä moinen on aivan normaalia, sinkkujakin on niin paljon.
Miksiköhän muuten suomessa on niin paljon sinkkujakin?
Johtuneeko sekin suomalaisten kehnoista sosiaalisista taidoista?
On totta että muuttaessa appivanhempien kanssa yhteen, on riidan tai eron koittaessa heikoimmassa osassa. Mutta on sekin surullista, jos ei uskalla tehdä sitä koska suomalaiseen tyyliin ajattelee aina vain negatiivisesti ja jossitellen. Uskalla olla erilainen ja näytä meille muille että kyllä suomessakin osataan:)
Kaksi miniää "omistavana" appena, väitän että vaikka kuinka hyvät välit teillä nyt juuri olisikin,niin liian läheltä katsottuna "pikantti puute" miniän klooriassa, muuttuu pahaksi ongelmaksi liian läheltä katsottaessa.Sinullahan on nyt jo moitittavaa anopissasi.Mielestäsi on liian tunkeilevaa sorttia.PYSY KAUKANA jos haluat säilyttää jatkossakin välinne.Nyt puhuu kokemus,syvällä rintaäänellä.
Jos haluat vapaaehtoisesti maanpäälliseen helvettiin,nii anti mennä vaan,muutaman vuoden päästä olet valmis lataamoon,nimittäin se on semmonen homma että taatusti kohta rupeet olemaan täysin vailla omaa uskallusta,tahtoa,vapautta,ym mielummin 'vapaana' vaikka teltassa,ennenkuin vapautensa myyneenä 'palatsissa',näin se vaan on ,kuinka vanha muuten olet/olette ? jos saan udella,veikkaisin että suht nuoria,? jos näin on,todennäköisyys koko homman onnistumiseen on vieläkin onnettomampi..VALITETTAVASTI .
Mietihän vielä toisenkin kerran asiaa.
Olen itse ollut anopin "hampaissa" 13v.
Silloin kun lapset oli pieniä, anoppi ravas meillä
tarkastamassa parin tunnin välein et mitä teen.
Olenko lapset syöttänyt jne....
Laski jopa kuinka monesta savupiipusta tuli savu,et tuhlaan puita vaikka pakkasta saattoi olla reilusti yli kahdenkymmenen.
Soitteli jopa sukulaisille siitä ja haukkui minut
puhelimessa joka lailla.
Koskaan hän ei käynyt kun mieheni oli kotona.
Sit tuli minulle niin kova masennus et repesin täysin,pelkäsin jopa lasten kans olla yksin etten tehnyt heille pahaa.
Onneksi minulla on mailman paras mies joka ymmärsi tilanteen. Kuunteli minua aina kun purin sydäntäni hänelle ja pahaa oloani.
Eräänä päivänä sain sit sanottua anopille vastaan ,vaikka minut oli lapsena otetettu siihen et "vanhemmille" ihmisille ei sanota vastaan.
Siihen sit loppui painostus, hakuu vieläkin minua. Mut olen pässyt sen asian yläpuolelle. Ja nyt elämä hymyilee todella.
Joten neuvoni on, mieti vielä. Ja älä missään vaiheessa päästä anoppia perheesi asioihin sekaantumaan. Tee hei selväksi et he asuvat toisessa asunnossa, ja sinä perheesi kans tässä.
Juttele ennen kaikkea miehesi kans asiasta, mielummin vielä ennen muuttoa.
Kaikkea hyvää teille ja eläkää onnellisina.
Sekin on tärkeätä, ketkä ovat tässä taloudellisessa kumppanuussuhteessa asuntoon nähden. Myöhemmässä viestissä tuli ilmi että entistä asuntoa ollaan myymässä. Eli kenen omistuksessa entinen, myytävänä oleva asunto on ollut?
Jos laitetaan ikään kuin jalat anopin ja apen pöydän alle, eli muutetaan heidän omistamaansa asuntoon, ovat miniän mahdollisuudet vaikuttaa melko vähäiset, jos mies on lisäksi taloudellisessa " liitossa" vanhempiensa kanssa. Valitettavasti on niin tässä raadollisessa maailmassa, että tällaiset omistukselliset jutut ovat merkittäviä valtatekijöitä avoparin suhteen rakentumisessa, myös appivanhempiin nähden. Kun talo olisi kummankin avokkaan oma yhtä paljon, silloin voisi seurankipeän anopin huoletta häätää omalle tontilleen. Nyt miniä on kuin piikatyttö vailla oikeuksia. Olkoonkin, että kaikki osapuolet ovat kauheen kilttei toisilleen.
Tulevaisuus noilla omistussuhteilla ( appi anoppi poika) ei ennusta hyvää miniälle.
Hei!
Jos puoliso on avo-sellainen eikä teillä ole lapsia niin en katso mitään syytä kokeilla. Eri asia jos olisi lapsia niin sitten juttu olisi jo ihan toinen.
Eihän sitä koskaan tiedä miten menee jatkossa. Tee kuitenkin selväksi pelisäännöt tuosta häirinnästä (jos koet sen sellaiseksi) heti alkuunsa, muutoin lähtee mopo irti....
Oma anoppini ei ymmärrä aina edes soittaa kun tulla töräyttää oven taakse. Arvaa montako hepulia olen saanut ja montako kertaa olen jättänyt avaamatta. Ei kiva.
Tsemppiä sinulle! Voihan kokemuksesi olla hyväkin, itse asiassa en odottaisi mitään vaan rohkeasti muuttaisin ja katsoisin mitä aika tuo tullessaan. Anoppeja on aina syytä varoa, ei heistä koskaan saa tasavertaista ystävää, vaikka joskus siltä tuntuukin...
Paa tulemaan tekstiä kun oot muuttanut ja olet asunut jonkin aikaa. Odotan jännityksellä!
Nim. Hengessä mukana
Itse asun avomiehen ja kahden lapsen kanssa miehen vanhempien talossa. He näkevät todella hyvin pihalle mitä täällä tapahtuu ja kuka käy kylässä. tuntuu että anoppi kyttää jatkuvasti ja ettei tässä saa elää, asua niinku itse haluaa.aina on jotakin valittamista elämäntyylistämme. anoppi tosinaan tuntuu määräävän tosiaan mitä saamme tehdä, miten kasvattaa lapset ym. ja kuka saa käydä kylässä, kuka ei. että mieti ihan tosissaan haluatko sellaista..
Kyllä uskallat muuttaa!
Tietysti perusedellytykset ovat, että sinun ja puolisosi suhde toimii ja miehesi on enemmän sinun miehesi, kuin anoppisi poika. Eli sun puolellasi tuli mitä tuli. Kannattaa keskustella näistä asioista etukäteen sekä miehesi, että uusien naapureidesi kanssa.
Minä olen asunut nyt 4 vuotta perheineni anopin ja appiukon "etupihalla" ihan kuvaamallasi tavalla. Ja alku oli vähän kankeaa, kunnes opittiin toistemme tavat. Ja kyllähän anoppi käy haravoimassa meidän pihaa ja putsaamassa portaita, mutta aikani sitä mietittyäni totesin vain, että onpahan sekin homma minulta pois. Senkun tekee vaan jos oma piha on jo siisti.
Lapset ovat tosi mielissään tästä asumisjärjestelystä. Voivat aina käydä pikavisiitillä naapurissa. Ja siinähän saa isä ja äiti vähän kahdenkeskistä aikaa samalla.
Anna palaa ja muista, että keskustelu oman miehen kanssa on asian ydin, eikä koskaan kannata hiiltyneenä mennä anopille paasaamaan. Se vaan pahentaa asioita. Ne saa vain siitä lisää vettä myllyyn jos ovat sen luonteisia. Vastaa tähän viestiin jos haluat enemmän tietoa, niin kerron kyllä.
ÄLÄ MUUTA. PYSY KAUKANA.
Olethan huolehtinut siitä, että mahdollisen eron tullessa sinulle jää puolet yhteisestä kodista.
Jos sinulla on omat perheasiat kunnossa ja voitte keskustella miehesi kanssa kaikenlaisista asioista myös niistä aremmista asioista jotka koskee miehesi vanhempia. niin eihän siinä silloin mitään hätää. Meillä tuo asuminen vanhempien vieressä onnistui todella mainiosti, kunhan muistaa että täytyy osata sanoa ei, jos ei yksin kertaisesti jaksa vieraita juuri sillä hetkellä kotiinsa.
Uskon että teillä menee hyvin!
...kaksi sataa kilometriä.. hih.. hyvä näin.
Älä oikeesti tee sitä virhettä. Appivanhemmat ovat aivan liian lähellä. Jos anoppis on jo nyt "seurankipeä" niin pahemmaksi se vaan muuttuu!
............EDES OMIEN VANHEMPIENI NAAPURIIN SAATIKKA APPIUKON TAI ANOPIN! EI TÄN MAAILMAN AIKAAN ENÄÄ ASUTA KOMMUUNISSA SUKULAISTEN KANSSA NIINKUIN ENNEN. Aina tulee kuitenkin seurattua mitä ne nyt tekee ja mihin ne nyt menee, vaikka se olisikin hyväntahtoista niin kyllä alkaa nyppimään jossain vaiheessa. Kokemusta on niin itseltä, siskoltani ja parilta kaverilta!
MIETI TARKKAAN itsehän sen parhaiten tiedät suhteesi appivanhempiin, mutta mielestäni jos vähänkin epäröit niin kannattaa miettiä esim pystytkö olemaan heille itse täysin rehellinen ja avoin, haluatko että he tietävät juuri jokaisen teidän liikkeen, se ei todellakaan ole sama kuin asuisi parhaan ystävän naapurissa jolle voit kertoa kaikki salaisuutesi ilman et sun tarvis miettiä mitä hän ajattelee!
......TAKAPORTTI, että puolisosi on valmis muuttamaan pois jos sinua alkaa ahdistaa!
älä missään nimessä muuta!anopit on niin kauan mukavia kun välimatkaa on ainakin 100km.sitten ne muuttuu kuin taikaiskusta.jos tykkäät elämästäsi ja haluat tehdä omat päätöksesi vastakin,älä muuta!
Muuta ihmeessä. Itse muuttaisin vaikka samaan asuntoon anoppini kanssa itselläni meinaan on niin mukava anoppi. Aikuisten oikeesti :)
Olenko poikkeus, kun niin monella tuntuu olevan kamala anoppi?! Itselläni on todella mukava anoppi, jonka kanssa asuin pari vuotta saman katon alla ennen kuin menimme naimisiin ja saimme oman talon valmiiksi. Appivanhempani asuvat parin sadan metrin päässä eikä heistä ole mitään harmia vaan päinvastoin. Anoppi auttaa mielellään lastenhoidossa silloin kun minulla tai meillä mieheni kanssa on siihen tarvetta.
Tietysti omistamiseen liittyvät asiat ovat aina hankalia. Jos asia painaa mietäsi, pohdi sitä yhdessä avokkisi kanssa ennen kuin muutatte. Kaikkea hyvää sinulle!
Mielestäni kyse ei ole siitä onko appivanhemmat mukavia vaan siitä kuinka haluat oman elämäsi elää. Minulla ainakin on sellainen olo et kun on kerran muuttanut kotoa pois ei sinne enää voi takas palata, kun on tottunut päättämään omista asioistaan. (väliaikaisesti tietenkin jos on pakko).Kokemusta on!
On hienoa jos pystyy elämään ihan omaa elämää appivanhempien naapurissa, mutta mielestäni se on aika harvinaista. Kannattaa miettiä sitäkin jos lapsia aikoo hankkia, kuinka appiv. osaa antaa teidän kasvattaa omat lapsenne, hoitoonhan ne voi heille viedä kauemmaksikin , kun on tarvetta.
olen asunut kohta kaksikymmentä vuotta paritalossa appivanhempieni kanssa. molemmilla omat ulko-ovet,eikä mitään yhteistä tilaa.
Ensimmäiset kymmenen vuotta olimme avoliitossa ja tilanne muutenkin samallainen eli mieheni omisti toisen puolen ja hänen vanhemmat toisen,mutta koko kiinteistön hallinta-osuus oli appivanhemmilla. eli olin aika tyhjän päällä. anoppi on erittäin sosiaallinen ja hänen kanssa tein jo alussa heti jutellen selkeät pelisäännöt siitä, että tämä on meidän koti ja meillä eletään sen mukaan.oli meillä toki riitojakin,koska olen itse vahva luonne ja ehkä turhankin tarkka rajoistani.onneksi mieheni on ollut aina puolellani. appeni on hiljainen ja erittäin vanhankansan ihminen. nyt meillä on jo kolme lasta,mutta he ovat todella vähän esim.hoidossa "toisella puolella".
tottakai annan lasteni olla isovanhempiensa kanssa,niin kuin heidän kuuluukin olla,mutta he eivät todellakaan ole mitään päivähoitajia eikä viikonloppuhoitajia lapsilleni. emme ole mitään sydänystäviä anoppini kanssa,mutta meillä on ihan asialliset välit.
voit nyt jo kyllä varautua siihen,että yhteen törmäilyltä et voi välttyä.mutta aika paljon se on asenteesta kiinni ja siitä uskaltaako elää niinkuin itse haluaa,ja olla välittämättä toisten mielipiteistä.rakasta miestäsi ja puhaltakaa yhteen hiileen.
Kaduttaako? Jos nykytiedoilla tekisit kyseisen valinnan, muuttaisitko noin vai ennemmin jotenkin muuten?
Itse en kyllä tekisi tuota, ellei joku aivan ihmeellinen ja uskomaton tilanne oisi. Sen verran moni asia voi mennä pieleen kuitenkin, joten ainakaan rahan takia mieletöntä riskeerata, jos ei ole pakko.
hyvä kysymys.mietin sitä pitkään ja kyllä,muuttaisin vielä tänäänkin. en pidä sitä sen ihmeellisempänä asumismuotona kuin rivitalo asuntoa tai sitten asumista postimerkin kokoisilla tonteilla,jossa seinänkulmat ovat vastakkain ja naapurissa voi olla kuka tahansa asukas. riski se on sekin.
Siis anoppi oppi rajat! Surullista kuitenkin, että hän on saanut rajoitetusti nauttia lapsenlapsistaan. Itselleni se olisi hirvittävä pala niellä, jos en saisi välillä hoitaa lapsenlapsiani. Onhan niissä sentään pisaran verran omaa vertani lapseni kautta.
Ilman muuta, kannattaa ainakin yrittää. Paljon se on itsestäkin kiinni onnistuuko rinnakkain elo appivanhempien kanssa. Siinä missä riitelet puolisosi kanssa voi myös tulla mielipahaa appivanhempienkin suunnalta. Mut sellasta se elämä on. Välillä riidellään ja sitten sovitaan. Itse olen asunut lähes 20 vuotta samankadun varrella anoppini kanssa (niin myötä- kuin vastamäessä). Olen saanut häneltä paljon apua ja tukea, joskus myös hienoista kurinpalautusta = )
...miten olet asian ratkaissut. Kun ratkaisu on tehty, kerro miten elämäsi sujuu. Miten voit tehdä itsenäisiä päätöksiä, kun olet saanut kasoittain neuvoja tuntemattomilta ihmisiltä.
Olisi hyvä näiden neuvojen antajienkin tietää, mitä seuraa neuvojen antamisesta.
ÄLÄ KOSKAAN MUUTA LÄHELLEKÄÄN ANOPPIA. KOKEMUSTA JO 20 VUODEN AJALTA. PILAAT ELÄMÄSI.
Minä itse asun avomieheni koko perheen joukossa! Siis asumme paritalossa joka oli ennen avomieheni vanhempien mutta he rakensibät tuohon pihalle uuden talon itselleen ja avomieheni osti tämän. Seinän takana asuu avomieheni sisko ja tuossa ojan toisella puolella asuu toinen avomieheni sisko. Kyllähän tämä joskus hermoon ottaa kun vain avomiehene suku on tässä lähellä ja minun kaukana. Toisaalta tuntuu jopa että tämä on ihan epäreilua ja olisi parempi asua jossakin kaukana molempien suvusta....
On siinä se ilo, että ei enää koskaan tarvitse käydä anoppilassa kylässä ! Voi pistäytyä. Ja toisaalta anoppi ei tule tulemaan teille enää koskaan yökylään.
Me asumme kauempana molemmista anopeista, ja jostain kumman syystä sitten meidän pitää ravata niiden luona harva se viikko, itse eivät kitinöiltään kykene tulemaan, "eläkeläisillä on nykyään niin kiire". Ja jos sitten tulevat niin ovat perskeleet riesana useita päiviä passattavana.
Muuta vaan siihen anoppisi naapuriin ja järjestä sitten asiat niin, että anoppisi ja appesi eivät tule koskaan portaita pitemmälle ja sanot miehellesi, että kylättelee vanhempiensa luona.
Mutta sitten kun saatte lapsia, asiat muuttuvat ja joudut olemaan todella kovana, että saat lapsesi kasvatettua niinkuin itse haluat. Nimittäin isovanhemmat lellivät ihan varmasti pentuja minkä ehtivät !
Jos teillä ei ole lapsia, todennäköisesti et saa edes omia tavaroitasi ulos talosta, jos miehesi kuolee ! Ja jos järjestätte testamenteilla toisenne perijöiksi, valtio ottaa liki puolet perinnöstä, koska olette sen mielestä toisillenne ventovieraita. Eron tullessa olet automaattisesti se joka muuttaa pois.
Ainut järkevä tapa on mennä ensiksi naimisiin, koska mikään muu järjestely ei suojaa eron tai kuoleman tapahtuessa. Ei se ole niin vanhanaikaista, vaan ihan fiksu tapa rakastaa toista. Eikä sen tarvitse olla edes julkista, maistraattiin vaan ja kirjataan henkilöt naimisissa oleviksi. Nimet pysyvät ennallaan, ja mikään ei ulkoisesti muutu. Kenellekään ei tarvitse edes kertoa sitä !
Niin mekin teimme. Meillä ei ole nääs lapsia, mutta ajattelimme, että joskushan sitä kuollaan, eikä varmasti samaan aikaan. Ja olisi se hurjaa, jos sitten 30-70 vuotiaana leskenä huomaisit että kuolleen miehen siskot tai veljet tulisivat asumaan teidän taloonne ja heittäisivät sinut pihalle. Eikä tämä ollutkaan vitsi.
Hus siitä naimisiin !! Koeta nyt suojata itsesi sillä parhaalla ja ainoalla suojalla jonka laki antaa tehdä.
Auttaa se nimittäin silloinkin jos anoppisi aikoo häijyillä.
Naimisiinmeno on joku kummallinen sairaus, jota pitää kovasti karttaa. Avoliitossa pitää elää väkisin, vaikka lakikaan ei oikein koko ajatusta tunne. Lapset ovat au-lapsia.
Sitten pelätään avokin sukua, eroriitoja, veroja, perinnönjakoja, elatusmaksuja ja ties mitä, jotka murheet eivät aviopareilla ole niin ongelmallisia vastaavissa tilanteissa.
Jotenkin on keikahtanut ympäri koko ajatus, kun sitten taas vähemmistöihin kuuluvat haluavat naimisiinmenoluvan lakiin, suorastaan kirkon siunauksen mukaan lukien. Heille taas mitkään maistraatit eivät riitä.
Olen asunut anopin kanssa samassa talossa monta vuotta. Asumme nk. paritalossa, eli molemmilla on oma asunto. Meillä on mennyt suht mukavasti, tietenkin joskus ärsyttää, kun anoppi tietää kaikki asiat ja sanoo oman mielipiteensä niihinkin asioihin, jotka hänelle ei kuulu. Olen itse ottanut sen linjan, että annan anopin puhua ja teen kuitenkin niinkuin itse haluan.
Mutta täytyy myöntää, että on anopista hyötyäkin, on esimerkiksi kotona kun lapset tulevat koulusta. Meillä ainakin tämä järjestely on ollut ihan hyvä, enkä vielä ainakaan ole pois muuttamassa, vaikka jo seitsemän vuotta on anopin kanssa yhteiseloa vietetty. Pitkää pinna ja huumoria peliin!!
Miksette voisi kokeilla? Meidän 5 henkinen perheemme asuu minun vanhempieni naapurissa. Taloon on oikeus vain minulla. Alkuun meillä oli hankaluuksia isovanhempien kanssa lähinnä lastenkasvatusasioissa. Välillä riideltiin vanhempieni kanssa ja sitten taas sovittiin asiat. Noin vuoden ajan tarvitsimme kaikki aikaa sopeutua tilanteeseen ja omiin reviireihimme. Sen jälkeen kaikki on sujunut hienosti.
Suosittelen sinulle, että juttelisit miehesi kanssa peloistasi ja sovitte yhteiset "strategiat" ja pelisäännöt pahan tilanteen varalle.
Uskon, että vaikeita hetkiä tulee varmasti mutta tulee niitä hyviäkin. Suku on kuitenkin se rakkain ja tärkein asia maailmassa. Sillä voithan sinäkin tarvita apua ja tukea elämäntilanteissasi. Ja lähellä olevasta suvusta sitä saa.
Kannustan sinua muuttamaan. Jos se ei teillä sujukaan niin varmaan pääsette muuttamaan pois.
Näkösuojaksi voitte varmaan rakentaa tai kasvattaa aidan. Ikkunoihin kunnon verhot jos anoppi on liian utelias. Nehän joutuisit laittamaan muutenkin asuisit missä tahansa.
Kumma kun meidän ei ole pitänyt sopia mitään erikoisjärjestelyjä sen paremmin keskenämme kuin alkuvaiheessa tuntemattomien naapureiden kanssa ja asuminen on silti sujunut jo kohta kymmenen vuotta ilman mitään paineita....Onko siis ymmärrettävä, että anopin naapuriin muuttaminen on extremelaji, joka vaatii valmentautumista ja jatkuvaa valppaana oloa ? On se vaan upeeta, kun on suku lähellä - pysyy pirteänä !
Anna palaa vaan. Tee kuitenkin pelisäännöt selväksi. Se että asut puolisosi vanhempien talossa saattaa heikentää asemaasi, eli et uskalla sanoa mitä on asiaa. Kyllä naapurissa muuten voi asua, voihan siihen väliin vaikka laittaa sähköistetyn piikkilanka-aidan.
Jos olisit mies niin olisi helpompi olla se "perheenpää" joka sanoo akoille että pitävät turpansa kii, mutta tuo heikentää asemaasi hieman.Asun anopin ja appiukon naapurissa ja anoppi sanoi että parempi ett väliä olisi vähintään 50 km. Välillä tuntuu siltä, mutta eipä nuo ole häirinneet
Siitä vaan ellet kokeile naapuri asumista niin silloin sinulta jää yksi vaihe elämässa kokematta.
Olen asunut appiukkoni kanssa ja se oli ihan kokoemuksen arvoinen juttu.
Ja kun teillä on vielä erillinen asunto niin ei he tule urkkimaan sen enmpää kuin nytkään. Mutta kyläilevät varmaan useammin. Teet vain selväksi sen että teille ei tulla kysymättä että sopiiko teille.
Millainen on avomiehesi? Uskaltaako sanoa vanhemmilleen vastaan, ja onko "omilla jaloillaan seisova"?
Jos näin, hyvä. Mars matkaan! Mikäli siis tämä on teille ainoastaan taloudellisin ratkaisu... Mutta mikäli miehesi on yhtään (korostan!) YHTÄÄN nössykkä vanhempiensa jaloissa, kavahda jo. Vanhemmilla nimittäin sisäsyntyinen lahja lanata lastensa elämää oman mielensä mukaan, ja valitettavan harvat (miehet) ajoissa kasvavat ulos siitä tilanteesta.
Kaikkiin kusipäihin pitää olla vähintään kahdensadan (200) kilometrin välimatka. Amen.
Kuinka kauas sinusta naapurisi ovat muuttaneet? Sinulla taitaa olla aika matka rintamaille.
Siitä ei tule muuta, kuin harmia, anoppi alkaa pian järjestelemään astioita ja tavaroita hänen mielestään paremmille paikoille, kun huomauttaa asiasta, asia menee ohi korvien....kokemusta on...
On tosi vaikeaa asua anopin naapurissa. Harkitsemme vakavasti pois muuttoa.Appiukko on mukava ja hänen kanssaan pärjätään hyvin. Anoppi on hankala ollut aina eikä se miksikään siitä enää muutu!
Meillä olisi varmaan paljon paremmat välit anopin kanssa jos ei asuttaisi naapureina.
Appi meinasi ostaa myös meille näköetäisyyden läheltä viereisen maatilatalon.
Perustelimme kieltäytymistämme työmatkoihin.
Nyt ne sitten tiirailevat nykyisiä naapureita kiikarilla kun ei muutakaan tekemistä ole.
Tontti raha olisi meille kelvannut kyllä työpaikkamme läheltä mutta rahaa ei tippunut sillä mitä hyötyä meistä sitten heille olisi kun ei pääse hallitsemaan ja seurailemaan elämäämme..
Välit kannttaa pitää anopin kanssa hyvinä. Noin 3000-5000 km on jo ihan hyvä.
äitini tapasi sanoa että kun tapaat sen oikean kysy ensin,elääkö äitisi jos elää niin pidä huolta että se on 100 km etäisyydellä.en uskonut vahinko vain ,usko sinä!!
...te ootte ihan kauheita, että kun poika avioituu niin hänen äitinsä tulisi olla 3000 km päässä vähintään, eikä enää koskaan saisi nähdä lastaan, ei lapsenlapsiaan. On niin kuin joku vihattu ihmisrotu tämä anopit. Onko se jo synti että sattuu olemaan aikuisen pojan äiti, pojan joka on mennyt avioon/avoon.
Ei saisi tulla kylään, ei soittaa, paras olisi ettei olisi olemassakaan, sellainen anoppi paras, niinkö. Minun miniä asuu kahden kilometrin päässä, ei pyydä kylään muutoin kuin lapsenlapseni synttäreille. Viime käynnistä on yli puoli vuotta. Ei olla riidelty, en puutu asioihin, en soita, mutta olisi kiva useammin käydä. Olen sanonut, että tulen kun pyydetään, tulen mielelläni. Seuraus siitä on ollut, että pyydetään käymään kerran vuodessa, ja välimatkaa on tuo vaivaiset pari kilsaa. Olen kai sitten erinomainen anoppi! Ikävä poikani perhettä on usein, mutta pakko hyväksyä, että elämä on tässä iässä luopumista.
Sinä osaat pysyä kaukana toisten elämästä, mutta toiset roikkuisivat ja vaikuttaisivat tavalla tai toisella lastensa elämään aikuisenakin.
On se kumma kuinka kauheeta se lasten aikuistuminenn on varsinkin poika lasten ja sitten roikutaan lastenlapsissa kynsin ja hampain hinnalla millä hyvänsä voi kauheeeeta...
Onhan siinä kestämistä, kun kerran vuodessa tuppautuu lapsenlapsen synttäreille, käyttäytyy normaalisti, hymyilee, vie lahjan ja viipyy noin pari tuntia. Siis joka 12.kuukausi. Lahjan tosin voisi lähettää postissakin, olisi se kätevämpää, joskin joutuisivat sen postista hakemaan.
Mutta... kun itse lähdin matkoille, oli poika ja miniä tulleet omilla avamillaan kotiini, järjestäneet kysymättä grillijuhlat ( minulla parempi grilli ) ystävilleen luonani. Siis, kun itse olin poissa. Mutta suvaitsevana pystyin jutulle nauramaan, mutta olisiko miniäni, jos itse olisin tehnyt samoin: vienyt mummoseurueen heille juhlimaan. Onneksi käyttivät kertakäyttömukeja. Niitä oli kiva poltella takassa matkoilta tultuani. Se oli kauheeta ja ehkä kivaa. Tosin tämä juttu ei kuulu alkuperäiseen kesk.aiheeseen, oli vain kuriositeetti! Sivuhuomautus.
Vai muka heillä avaimet kotiisi vaikka välinne on noin viileät, etten sanoisi jäiset. Vaihdapa lukot sitten ellet kehtaa pyytää avaimia takaisin.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää. Sanoinhan, että huumorilla asia meni läpi. Välit eivät ole viileät, pikemmin kohteliaan asialliset. Missään vaiheessa ei riidellä. Se on kai vain niin, että kun nuorilla on kiire, paljon töitä, niin asiat ja aika vain juoksevat ohi. Avaimia en ikinä ota heiltä pois!!!! He ovat minulle rakkaita ihmisiä!!!
Eikä riitely sinänsä aina ole pahasta, sehän puhdistaa ilmaa. Kyllä sun kertomasi on aivan sairasta touhua. Tosi tai keksitty.
No mikä siinä sitten ärsyttää?!! Ja mikä siinä niin sairasta on? Kun ei olla riidelty. Halusin vain tuoda esiin sen, että osaavat miniätkin sekaantua anopin "grilleihin". Ei se AINA ole yksinomaa anoppi, joka melskaa toisen reviirillä. Osaavat miniätkin. Se piti olla pointtina, joskin huonosti esitin asian. En tässä mitään säälipisteitä kerää. Pois se minusta!
Sama juttu olis mullakin mahdollisesti edessä, anoppi ja apiukko asuisivat tien toisella puolen ja poikaystävän sukukin liian lähellä sekä oma sukuni myös. Mutta paluu juurille houkuttaa. Olenko sananmukaisesti tyhmä?
Kuka nyt haluaisi asua sukulaistensa "kyttäyksen alla"...minä vaan kysyn?!
Ihminen on luotu yhteyteen toisten kanssa. Et missään nimessä ole tyhmä. Tämä yltiöyksilöllinen elämäntapa on vieroittanut ihmiset juuriltaan, ihminen on myös osaksi "heimonsa" jäsen.
Ei kai meidän pitäisi suosia vihollisuutta ihmisten kesken, ja sukunsa kanssa voi harjoitella sietämistä, rakastamista ja ihmiseksi kasvamista.
Nauti suvun keskellä elämisestä! Se on rikkautta!
suomi on kuin muslimi kylät, sukurutsattua kansaa kaiken ajat.
Uusi sukupolvi haluaa vähän tervettä irtaantumista niin jo anopit nyysää ja nyyhkyttää.
Otappa selvää ettei nykyinen miehesikin ole sukua sinulle. Eikös teillä talot vanhemmilla ollu vierekkäin. ei kaikkea ole kirkon kirjoissa. HEH, hee
Muuta ihmeessä samalle kadulle äitis ja anoppis kansa. Tulee varmaan geneettisesti älykkö lapsia.
Talvikkikin kehuu heimolaisuuden perään rikkautta rakkautta ja kohta sukurutsausta.
Muuttakaa nyt äkkiä vierekkäin , niinnhän te olette maalla heimolaiset ristiinnaineet vuosi satoja.
Kylille tarvitaan uutta verta ja uusia geenejä.
Veriryhmätkin alkavat olemaan pelkästään yhtä ja samaa kun on ollut niin kimppakivaa ettei pikkuserkkujakaan tunneta.
Hyi helvetti.
en suosittele tekemään sitä virhettä,jos haluatta pitää päätäntä vallan itsellänne
Kun kysyt niin vastaan: Älä muuta.
Kokemusta on 20 vuotta. Vaikka välimme olivatkin hyvät en silti enää tekisi sitä erehdystä uudelleen. Saatika sitten jos välit huononisivat, niin ei onnistu. Pariskunta tarvitsee oman elämän eikä siihen kuulu anoppi.
Ero tuli. En tiedä johtuiko, että asuimme liian lähellä. Meillä ei ollut omaa elämää.
Kokemuksia avoppilan naapuritalossa (kerros) asumisesta on. Usein ensin soitti tulevansa (sentään) ja sitten heti oli oven takana, ties minkä syyn nojalla. Ei siellä oikein vapaapäivinäkään uskaltanut kalsarikännejä vetää. Viikonloppuisin, jos oltiin kotona telkkua katsellen ja vinkkua maistellen pyrki kahville ja pälätti tunnin verran. Katsoi oliko lasia pöydällä ja aina siitä jotain mainitsi. Avopuolisollakin tukalaa, kun ei uskaltanut sanoa vastaan ja joutui peittelemään omia tekemisiä. Kämppä saatiin aikoinaan kovassa asunnontarpeessa vuokralle, kun avopilla olit suhteet sen omistajaan. Reilun vuoden jälkeen saatiin isompi jä lähdettiin ihan mielellään omiin olihin. Puhelin kuitenkin soi lähes joka päivä, mutta numeronhan näkee eikä siihen tarvitse välttämättä vastata. Avopuoliso ei vain kehtaa olla vastaamatta ja sitten se (avoppi) keksii aina mullekin jotain asiaa.
Juokse niin kauas kun voit!
Älä muuta anopin naapuriin!
Tulet katumaan jos muutat!
Nauti nyt elämästäsi äläkä ota sitä riskiä!
Älä enää edes suunnittele sitä asiaa!
JÄRKI KÄTEEN!!
en suosittele. Se on kertakaikkiaan niin, että suku on aina suku eli liian vaativaa.
Olen asunut appivanhempien kanssa samassa pihassa (18 vuotta), homma toimii kunhan aluksi teet rajat selväksi, siis että tämä on teidän huusholli ja siellä ei tavat ole samat kuin heillä. Onnistuu jos haluaa. Nyt asun anopin ja mieheni kanssa samassa kaksiossa (4 vuotta). Se vaatiikin jo ihan omat koukeronsa, mutta onnistuu sekin ilman murhia ;)
Meillä on appivanhempien luo kilometri, mutta mieheni isovanhemmat ja muitakin sukulaisia asuu sadan metrin päässä samalla omakotitaloalueella.
Ensin ne kaikki tulivat lähes päivittäin kylään soittamatta ensin, ja jos meillä sattui olemaan hellä hetki, niin ne luuli, että oltiin nukkumassa kun oli verhot kiinni. Ja sitten haukuttiin laiskaksi! eikö ne tajua, että nuoripari voi tehdä muutakin päivällä kuin nukkua!) Eli omaa rauhaa on vaikea saada.
Ja koska suku tulee kyläilemään ennalta ilmoittamatta, on ulko-ovia pidettävä lukossa päiväsaikaan koko ajan, koska jos ovet on lukitsematta, he eivät viitsi edes ovikelloa soittaa, vaan kävelevät suoraan sisään. Sitten he loukkaantuvat siitä, että ovet ovat lukossa, eivätkö he ole muka tervetulleita *jupinaa*!
Lisäksi on tietenkin sitä yleistä kyttäämistä, eli monta kertaa päivässä ajellaan meidän taon ohi ja soitellaan, että kuinka meillä ei ollut iltapäivällä vieläkään tehty lumitöitä...
On siinä ollut lusimista lähes parin elinkautisen verran ! Nyt kysynkin, kuinka vilpittömästi - huom. VILPITTÖMÄSTI ! - voit todeta menneestä sanoin "en päivääkään vaihtaisi pois" ?
Onko jatkosta suunnitelmia, tuleeko anoppi sitten aikanaan sinun ja miehesi kanssa samaan hautaan ?
... etten ajattelisi että voi kun muuttaisimme jonnekin "rovaniemelle". Ts. minne vaan kauas täältä.
Avomieheni vanhemmat asuvat kilometrin päässä tällä pikkukylällä jossa kaikki tuntevat toisensa ja karkeasti sanoen puolta taloista asuttavat miehen sukulaiset. Me olemme asuneet täällä nyt pari vuotta, perikunnan omistamassa talossa (perikunta = miehen äiti ja toinen sukulainen). Talo on niin huonokuntoinen ettemme aio ostaa sitä itsellemme. Kismittää asua talossa joka on aika kehnossa kunnossa, jonka remontointiin ei ole mitään järkeä sijoittaa vähiä rahojamme ja jonka korjaamiseen ei perikunnallakaan ole mitään intressejä -miksi olisikaan. Päädyimme tänne lähikaupungin kerrostalosta, talo vapautui äkillisen kuolemantapauksen johdosta ja asuminen "ilmaiseksi" maalaismaisemassa ok-talossa houkutti liiaksi.
Se omistussuhteista. Meidän ongelmamme EI ole tuppautuvat appivanhemmat (noh, tulevat sellaiset, olemme menossa kesällä vihille), vaan pojastaan riippuvaiset vanhemmat. Mieheni asui pitkään (liian pitkään) vanhempiensa luona ja nämä kai tottuivat ilmaiseen renkiin. Minua kismittää avokkini jatkuva juoksuttaminen ja passuuttaminen. Tilanne vain paheni kun appeni vaihtoi työpaikkaa toiselle paikkakunnalle jossa asuu viikot. Mieheni joutuu juoksemaan jatkuvasti hänen asioillaan, hänhän ei voi hoitaa mitään koska on viikot poissa. Anoppiparkakaan ei selviä talossaan päivääkään ilman mieheni apua, ellei muuta, pitää käydä tulet sytyttämässä joka päivä. Anoppini on lisäksi viinaan menevä, ollut iät ja ajat. Juomisenkin vahtiminen on nyt sälytetty miehelleni. Ei mene kokonaista viikkoakaan ettenkö rukoilisi että voisimme muuttaa pois täältä. Olemme puhuneet tästä monet kerrat mieheni kanssa, hän tietää mitä ajattelen ja sanoo ymmärtävänsä näkökantani. Ja uskon että ymmärtääkin. Hänkin on välillä kypsä tuohon pompotteluun ja sanoo joskus vastaankin, mutta useimmiten antaa periksi ja silloin minä tunnen taas hävinneeni kun olin juuri sanonut että älä mene. Mieheni on kaikenkaikkiaan luonteeltaan avulias, sama se kuka pyytää. Oli se sitten vanhempansa, kuka tahansa ystävänsä tai minä. Tässä kaikessa ärsyttää vain se, että miehen vanhemmat odottavat samanlaista palveluntasoa kuin miehen vielä asuessa heidän kanssaan. Ihan kuin hänen kotinsa ei olisi minun kanssani, vaan heidän.
Minua kohtaan appivanhemmat ovat viileitä. Tunnen edelleen olevani kuin kylässä heidän seurassaan, luontevuus on kaukana. Minua ei ole koskaan toivotettu tervetulleeksi sukuun, ei kirjaimellisesti saati sitä osoittaen. Olen kuin välttämätön paha haittaamassa heidän ja poikansa välistä symbioosia. Ellei mieheni olisi minun puolellani, olisi suhteemme päättynyt aikaa sitten, kiitos appivanhempien.
tuollaisessa katastrofaalisessa tilanteessa? En ymmärrä.
Enhän minä mieheni vanhempien kanssa vihille astele :) Silloin kun he eniten käyvät hermoilleni, ignooraan heidän olemassaolonsa hyvin pitkälle. Koska he eivät juuri koskaan käy meillä, minun ei tarvitse tavata heitä ellen halua. Joskus on mennyt parikin viikkoa että avoni on käynyt heillä aina yksin, enkä ole kumpaakaan nähnyt edes vilaukselta. JOS tilanne olisi se, että avoni edes yrittäisi suostutella minua suhtautumaan heihin jotenkin mielistellen tai että minun pitäisi vain hymyillä ja olla joku jeesjeesminiä, ei tästä olisi mitään tullutkaan. Miehen suhtautuminen tähän kaikkeen on aika oleellinen. Hänen kanssaan tästä on tosiaan puhuttu usein ja tiedän hänen näpäyttäneen myös vanhempiaan useamman kerran, joskus olen jopa "puolivahingossa" kuullut moisen keskustelun. Anopin kanssa tulee kyllä juttuun, joskaan emme ole läheisiä, sillä lailla että voisin kutsua häntä ystäväkseni. Appiukko on minulle erittäin etäinen ja sellaiseksi varmaan jääkin. En osaa kuvitella että hän edes puhuisi mitään minulle suoraan, hän kyllä kommentoi jotain mitä sanon yleisessä keskustelussa. Kokonaisuutena appivanhemmat ovat kuitenkin hyvin, hyvin pieni osa päivittäistä elämäämme -onneksi :)
Me muutimme appivanhempieni kanssa samaan taloon pari vuotta sitten, koska meillä ei työttömyyden takia ollut varaa omaan asuntoon. Minua ärsyttää se, että anoppi ei änkeä meille silloin, kun olen yksin kotona, vaan silloin kun mieheni on myös kotona. Anoppi tietää, että hänen rakas poikansa ei uskalla äitiään häätää pois. Ja anoppi on meillä kuin omassa kotonaan, vaikka meillä onkin erilliset asunnot. Kuhertelepa siinä nyt makkarissa, kun anoppi tulee kuikkiman oven raostaa. Aargh... No, onneksi nyt olemme etsimässä asuntoa toiselta paikkakunnalta työpaikkojen takia!
nimessä! Sitten ne "omistaa" sinut ja anoppi on koko ajan neuvomassa SINULLE miten eletään hänen kultapojun kanssa!